Pitkään on kyllä ollut hinkua kitarasoitto-opettajan opastukseen, edes tuon plektrakäden ojennuksen ajaksi. ...Eiköhän tämä tästä kun vaan treenailee.
Ehdottomasti kannattaa pyytää ulkopuolista apua.
Marty Friedmankin todistaa että täysin luonnoton tekniikkakin voi mahdollistaa hyvän ja uskottavan kepityksen.
Maailmassa on tsiljoona epäortodoksista hemmoa, niin kitaristia, voimailijaa kuin muutakin jantteria. Kuten toveri yllä sanoi, nämä eivät välttämättä suoraan sovi valtavirran esikuviksi.
Anton Kabasellakin omintakeinen, mutta toimiva. Kun vaan käyttää jotain vaimentamassa kielimelua. 2:17 havainnollistaa
ns "leijuva ote"
Tuo nyt kuulosti muutenkin aika "tuotetulta" liveltä. Yhtä kaikki, jos joku hyppää kaivoon, niin pitääkö muiden hypätä perässä
Itselleni etenkin hyvä vibrato on ollut se piirre, joka omissa korvissani erottaa miehet pojista.
Vibraton puolesta mieleen tulee Yngwie, Adrian Smith ja Stevie Ray.
Jos soitto on rytmisesti tiukkaa
Ihmeellisintä on se, että voi olla groove ilman että on rytmisesti "tiukka": voi soittaa etu- tai takapainotteisesti ja se voi silti toimia. Aivan sama joidenkin hanujen mielestä on vireen kanssa. Tuottaja huutaa, että viritä se kitara, ja soittaja sanoo, että kuuntele mikä fiilis! Nää on aivan hämmentäviä juttuja. Minä itse tykkään tiukasta ja nuotillisesti tarkasta stuffista, mutta se ei ole ainoa totuus.
Jos nyt vertaa vaikkapa Paul Gilbertiä ja Nuno Bettencourtia, niin molemmilla se tatsi ja groovaavuus on ihan huippuluokkaa, mutta teknisestihän nuo ovat kaksi aika erilaista kitaristia
Noista kahdesta ajattelisin, että Gilbert on tiukka metronomijunttaaja ja Nuno olisi enemmän fiiliskaveri (tämä analyysi 80-luvun soitannan pohjalta, uudempaa tuotantoa en ole kummaltakaan kuunnellut).
Ei kai tässä nopeutta sen enempää ylistetäkään, ainakaan minun toimestani. Mutta jos nopeutta haluaa - toimiihan se vähintäänkin hyvänä mausteena - niin silloin tekniikan pitää olla kohdallaan.
Nopeasti on vaikea soitella, jos ei osaa
Rytminen tiukkuus ja esim. tarkkuus bendeissä taas ovat sellaisia asioita, joita voi ja pitääkin harjoitella, että soitto kuulostaa joltain.
Kuten yllä mainitsin, eivät ole "välttämättömyyksiä", mutta pitää tietää mitä tekee: ei voi vahingossa sleebata mihinkään suuntaan.
Kyseessä siis Tony Macalpine ... Todella kova kaveri toi on, mutta tässä kappaleessa noi muutamat venytykset ei jotenkin soi oikein
Eivät käy mun korvaan tässä häiritsevästi.
Joo, en tosiaan tarkoittanut että teikäläinen olisi tässä mitään nopeuden ylistystä harrastanut
Niin, etkös sinä ollut se, jonka halvatun nopeaa soitantaa tuossa ylemmä kuunneltiin
Jotenkin vaan nää tekniikka-aiheiset jutut kitaransoitosta meinaa aina mennä nopeusjutuiksi... ihan siksi halusin tuoda keskusteluun muutakin perspektiiviä.
Pitää osata muutakin kuin liruttaa.
MacAlpine on kova joo, mutta ei ole omiin suosikkeihin kuulunut koskaan. Löysin tuosta biisistä muuten livevedon myös.
Eniten tuossa hämmentää tuo, miten se vetää nuo täppijutut etusormella... kohtuu vaivattomasti vaihtaa plektra paikkaa. Itse täppään keskisormella ihan sen takia, että ei tartvitse plekua siirtää. Hassun näköistä, kun plektra välillä vilahtaa peukun ja keskisormen välissä ja sitten kohta taas normaalisti peukun ja etusormen välissä... noh, ei näy menoa haittaavan :
Minua haittaa enemmän se, etten ole löytänyt MacAlpinen soitannasta syvää sielua. Teknisesti jannu on (melko) pätevä. Vasuri on hyvä, oikeasta en sanoisi samaa (jos siis tuon tason soittajaa mitenkään voi arvostella). Kuten yllä toveri moitti tapping-tekniikkaa
Mutta jutun juoni on oikeasti siinä, että aivan sama miten joku omaa hanuriaan raapii, niin muiden janttereiden on löydettävä oma, itselle paras tapa, sen oman hanurin raapimiseen. Pätee voimailuun aivan yhtä suuresti kuin kaikkeen tekniseen tekemiseen. Jumalan tosi on, ettei huippujen tekemisiä voi matkia millään alalla ja jos joku pelimanni täppää etuvarpaalla ja se toimii, niin minkäpä sille tekee, turha haukkua huonoksi
