Kiero akateeminen maailma

[Agony]

Yleisemmin. Mielestäni suurin ongelma Suomen tiedemaailmassa on kunnollisen tutkimuskulttuurin puute (vs. tutkintokulttuurin). Selvimmin tämän havaitsee viettämällä aikaa missä tahansa huippuyliopistossa tai tutkimuslaitoksessa - ilmapiiri on täysin toisenlainen. Tämä ulottuu politiikan tasolta (josta on jo tässä ketjussa hyviä kirjoituksia), aina sinne yksittäisiin tutkijoihin. Suurin osa yliopiston "tutkijoista" tekevät 8 tunnin virkamiespäiviä (joista suurin osa menee yleiseen maleksimiseen), vailla oikeaa kiinnostusta tutkimukseen. Ei mikään ihme, ettei tämmöiset keskinkertaisen lahjakkaat, leipääntyneet virkamiehet saa aikaiseksi mitään yleisesti merkittävää (tämän voi todentaa esim. yleisimmin käytetyistä julkaisufoorumeista).

Loistavasti sanottu. Omat kokemukseni ovat täysin samanlaisia.

 

[Researcher]

Tämäkin maleksiva virkamies (lue viraton tutkimusassistentti) saa neljättä vuotta putkeen 3kk ketjutettuja työsopimuksia kengänkuvan ollessa koko ajan lähes hanurissa kiinni ja palkkakehityksestä ei ole kuultukaan. Työtä ei arvosteta sen kummemmin laitoksen sisällä kuin ulkopuolellakaan ja kyttäysilmapiiri on mitä parhain. Vaikka olosuhteet ovat viimeisen päälle kunnossa, silti ei synny maailmoja mullistavaa tutkimusta... no lisää vaan :whip:

 

[Amaryllis]

Suurin osa yliopiston "tutkijoista" tekevät 8 tunnin virkamiespäiviä (joista suurin osa menee yleiseen maleksimiseen), vailla oikeaa kiinnostusta tutkimukseen. Ei mikään ihme, ettei tämmöiset keskinkertaisen lahjakkaat, leipääntyneet virkamiehet saa aikaiseksi mitään yleisesti merkittävää

En ole yliopistolla mutta tutkijana kuitenkin, enkä näillä palkoilla ole kovinkaan valmis menemään säännönmukaisesti sen 8 h yli. Mistä ihmeestä sellainen ihanne on peräisin, ettei ole motivoitunut ja kiinnostunut työntekijä, jos arvostaa vapaa-aikaansakin..? En kyllä myönnä maleksimista, mitä nyt vähän jotain välillä tulee surffailtua netissä

Se mikä minun mielestäni eniten syö tutkimustyön tehoa, on yhtäältä rahoituksen epävarmuus (ja rahoituksen kyttääminen & hakeminen kun edellinen tutkimus vielä on käynnissä) sekä aivan helvetillinen hallintotyö johon uppoaa aivan liian monta niistä päivittäisestä 8 tunnista. Lisäksi työn tuloksellisuuden mittaus väärillä mittareilla (määrällisesti) ajaa juurikin siihen, että artikkeleita ja konferenssihässäköitä aletaan vääntää ja suunnitella paljon ennen kuin on suurinpiirtein aloitettukaan koko tutkimusta. Siinäpä sitä puolivillaista artikkelia sitten syntyy. Puolivillaisten artikkelien tuottaminen olosuhteiden pakosta syö myös ymmärrettävästi motivaatiota ja kiinnostusta, kun ei oikeasti pääse keskittymään kunnolla mihinkään.

 

[Helly]

Tosi hyviä pointteja monilla! Mites, yliopistojen tutkijakollegat, teillä tulee vaikuttamaan tuo ihanainen korkeakoulujen yhteinen uusi palkkausjärjestelmä? Meillä se varmistaa, että palkka ei tule ikuna päivänä nousemaan, vaikka suunnilleen väittelisi ja uusien tutkijoiden alkupalkka tippuu ennestäänkin vähästä ~500 eurolla. Ei tänne sit enää ketään uusia tuu :(.

 

[Researcher]

UPJ-neuvotteluja olen käynyt prosessin aikana kolme kertaa, jokainen sessio on ollut noin 3 minuutin mittainen, jossa pomo on kertonut minkä palkkaluokan on minulle laittanut ja mihin minun on tyytyminen. Rahaa kun ei kuitenkaan tule mistään lisää jaettavaksi, joten palkkani nousee noin 20-30€ kuukaudessa. Valitettavasti UPJ:n myötä häipyivät ainoat mahdollisuuteni palkan selkeämpään nousuun, nimittäin ikälisät. Nykyään ainoa keino saada lisää palkkaa olisi tehdä töitä ihan älyttömästi ja haalia kaikenmaailman lisätehtäviä ja toivoa, että jostain tulisi laitokselle lisää rahaa palkkaukseen, mitä ei tule tapahtumaan.

Pirun hieno ja kannustava systeemi, kun mikään ei takaa sitä, että laitoksella olisi varaa maksaa sinulle työmäärääsi ja panostasi vastaavaa palkkaa.:jahas:

 

[naksu]

Ei tässä oikein voi kuin valittaa. Olen itsekin jatko-opiskelijana ja UPJ:n myötä aloituspalkka tipahti käytännössä noin 600€. Olen itse sitä mieltä, että tutkimuksen ongelma on lähtöisin ihan opintojen rakenteesta. Minulla on kavereita, jotka opiskelevat Harvardissa, MIT:ssä, Chicagossa, Michiganissa sekä Camebridgessa ja vituttaa hiukan, että ei tajunnut lähteä heti lukion jälkeen ulkomaille (itse lähden helvettiin täältä tämän vuoden jälkeen).

Suurin ongelma itse opinnoissa on opiskelu. Huippuyliopistoissa opiskelu lähtee siitä, että ensin saadaan luettavaksi pätkä jostain kirjasta, jonka jälkeen proffa luennoi aiheesta. Tämän jälkeen on vielä yksi kertausluento viikossa (ns. recitation), jossa kurssiassistentti kertaa asioita ja yrittää selventää asioita, joita ei ole ymmärretty. Suomessa taas ensin luennoidaan ja sitten ehkä, jos jaksetaan, luetaan sitä kirjaa. Erona tässä on se, että opiskelijat osaavat heti luennolla esittää järkeviä kysymyksiä, saadaan oikeaa keskustelua aikaiseksi sekä voidaan käsitellä paljon enemmän asiaa samassa ajassa. Opiskelijoiden aktiivisen osallistumisen myötä sisältö jää jopa ihan oikeasti päähän. Tämä johtaa siihen näppärään etuun, että jatkokursseilla voidaan jopa ihan oikeasti olettaa, että esitiedot ovat hallussa, joten päästään opettamaan jopa vähän uuttakin oikeasti käyttäen edellisten kurssien tietoja uuden asian esityksessä. Eräs ero on vielä, että huippuyliopistoissa on ns. honors-kursseja, jotka siis ovat peruskurssien tasoryhmiä. Näillä saa lahjakkaimmille tehokkaampaa opetusta.

Nyt voi tietysti kysyä, että miksi tätä ei sovelleta Suomessa? Suurin ongelma on tietysti, että nuo recitation sessiot vaativat yleensä, että kurssi jaetaan pieniin ryhmiin, joista jokaisella on assistentti. Tämä taas vaatii rahaa. Samoin erillisten kurssien järjestäminen pienelle ryhmälle vaatii rahaa. Toinen ongelma on mieletön variaatio opiskelijoiden tasossa, jolloin jotkut ääliöt hidastavat kurssien etenemistä. Jälkimmäiseen on tosin se tehokas ratkaisu, että rajataan automaattinen opinto-oikeus kandiin ja päästetään eteenpäin ainoastaan parhaimmisto. Ei ne vähemmän lahjakkaat kuitenkaan mitään hyödy niistä maisteritason kursseista.

Mun mielestä aika hyvä ero Helsingin yliopiston ja todellisten huippuyliopistojen välisessä erotuksessa on se, että eräs kaverin tuttu oli saanut London School of Economicsin yhdestä kurssista hyväksyttyä 35ov Helsinkiin. Taitaa ihan yleisestikin olla niin, että huippuyliopistojen kandi sisältää noin 4-5 kotimaisen maisterin verran tietoa. Ei siis ole kovin yllättävää, että näiden yliopistojen kouluttamat opiskelijat tuottavat tutkijoina vähän parempaa tutkimusta, kun alan yleissivistys on vähän eri luokkaa. Käytännössähän anglosaksisten yliopistojen tohtorin tutkinto vastaa alan tuntemuksen suhteen vähintään dosentin pätevyyttä Suomessa.

Tietysti eräs valtava ero jatko-opinnoissa on myös se, että kun ulkomailla päästään Ph.D. ohjelmaan, niin taataan rahoitus 4-5 vuodeksi. Tällä välillä ei tarvitse stressata rahoituksesta, koska se on käytännössä riittävä elämiseen. Ainoa stressin lähde on siis käytännössä se, että täytyy ylläpitää kursseissa riittävän korkeaa keskiarvoa sekä läpäistä ns. Qualifying Examit, jossa siis testataan käytännössä koko maisterin tutkinnon verran asiaa yhdessä parin päivän mittaisessa tentissä. Tämäkin estää sen, että asioita ei voi lukea vain tenttiin, koska kaikki testataan kerralla tässä tentissä. Opiskelijoilta siis vaaditaan paljon, mutta tietoa on myös tarjolla ja ohjaus on pienten ryhmien takia jotain aivan muuta.

 

[naksu]

Pirun hieno ja kannustava systeemi, kun mikään ei takaa sitä, että laitoksella olisi varaa maksaa sinulle työmäärääsi ja panostasi vastaavaa palkkaa.:jahas:

Toinen ihana asia jatko-opiskelijoilla on, että korkeimmat tasot vaativat, että olet mukana yliopiston hallinnossa?!!!?! Tuo jo käytännössä kertoo sen, että tutkimusta ei arvosteta, vaan sitä, että pyörittää byrokratiaa.

 

[Researcher]

Suomen hieno ja nälkäpalkalla tutkijoita pitävä yliopistojärjestelmä on ajanut itsensä tehokkaasti siihen tilanteeseen, että kaikki, jotka vain suinkin tulevat toimeen normaalissa työyhteisössä ja osaavat keskustella ihmisten kanssa, katoavat yliopistolta heti kun pystyvät. Itsekin olen jo pidemmän aikaa hakenut aktiivisesti jonnekin muualle, miltei minne tahansa muualle, joka kertoo jo aika paljon tilanteestani. Samassa tilanteessa on useita tuntemiani yliopistolla työskenteleviä.

Yliopistolla ei vaan ole mitään annettavaa tulevaisuuden kannalta. Huonot työolot, huonot palkat, vittumaiset ja usein jossain määrin luonnevikaiset esimiehet, eikä kukaan kannusta eikä noteeraa työpanostasi, siinäpä todellinen rekrytointivaltti. Luonnollisesti yliopistohallinto on vielä rakennettu niin, ettei mistään edellämainituista pysty valittamaan, ei ainakaan ennen kuin on saanut työpaikan jostain yliopiston ulkopuolelta. Blaah, olkoot, ruikutan lisää kunhan pääsen täältä joskus pois.

 

[iivili]

Tämä on kyllä erinomainen ketju! Olisi hyvä jokaisen lukiota käyvän pakkislaisen lukea nää jutut ajatuksella.

Olen täysin samaa mieltä verbaalijumppa/humanistiset tieteet/kasvatustiede huomautuksista rajallisen kokemukseni perusteella. Pakko kumminkin muistuttaa, että esim. kielitieteissä on joitakin tarkkojakin aloja, kuten esim. fonetiikka, jossa joissakin tutkimuksissa mittaillaan vaikkapa millisekunteja ja megahertsejä. Sen sijaan esim. kirjallisuuden akateeminen analysointi on hyvin pitkälti justiin sitä ihtiään, verbaalijumppailua, eli

 

[Integrandi]

Suomen hieno ja nälkäpalkalla tutkijoita pitävä yliopistojärjestelmä on ajanut itsensä tehokkaasti siihen tilanteeseen, että kaikki, jotka vain suinkin tulevat toimeen normaalissa työyhteisössä ja osaavat keskustella ihmisten kanssa, katoavat yliopistolta heti kun pystyvät. Itsekin olen jo pidemmän aikaa hakenut aktiivisesti jonnekin muualle, miltei minne tahansa muualle, joka kertoo jo aika paljon tilanteestani. Samassa tilanteessa on useita tuntemiani yliopistolla työskenteleviä.

Yliopistolla ei vaan ole mitään annettavaa tulevaisuuden kannalta. Huonot työolot, huonot palkat, vittumaiset ja usein jossain määrin luonnevikaiset esimiehet, eikä kukaan kannusta eikä noteeraa työpanostasi, siinäpä todellinen rekrytointivaltti. Luonnollisesti yliopistohallinto on vielä rakennettu niin, ettei mistään edellämainituista pysty valittamaan, ei ainakaan ennen kuin on saanut työpaikan jostain yliopiston ulkopuolelta. Blaah, olkoot, ruikutan lisää kunhan pääsen täältä joskus pois.

Aika yleistävän sävyistä kommenttia. Milläköhän alalla mahdat olla? Noiden kommenttien perusteella voisin sanoa että oot tehnyt selvästi väärän valinnan.

Voin omalta kohdalta (ja usean muunkin puolesta) sanoa, että ei tuo ihan noin aina mene. Tutkijan homma teknisellä alalla tuntuu ainakin tällä hetkellä hemmetin hyvälle. Saan tehdä sitä mikä kiinnostaa, työilmapiiri on TODELLA rentoa eikä ole kukaan ruoskimassa selkään. Palkka voisi aina olla parempi mutta en tosiaankaan sanoisi sitä nälkäpalkaksi. Tiedän firmoja, jotka maksavat valmistuneelle paljon pienempää alkupalkkaa. Jos pelkkä raha kiinnostaisi niin olisin häipynyt yläasteen jälkeen amikseen.

 

[Sugarfree]

Tämä on kyllä erinomainen ketju! Olisi hyvä jokaisen lukiota käyvän pakkislaisen lukea nää jutut ajatuksella.

Olen täysin samaa mieltä verbaalijumppa/humanistiset tieteet/kasvatustiede huomautuksista rajallisen kokemukseni perusteella. Pakko kumminkin muistuttaa, että esim. kielitieteissä on joitakin tarkkojakin aloja, kuten esim. fonetiikka, jossa joissakin tutkimuksissa mittaillaan vaikkapa millisekunteja ja megahertsejä. Sen sijaan esim. kirjallisuuden akateeminen analysointi on hyvin pitkälti justiin sitä ihtiään, verbaalijumppailua, eli

Jos nyt ei lähdettäis tässä arvottamaan ja vertailemaan kenenkään tieteenaloja. Jos laadun kriteerinä on mittarit, laskeminen ja kovat tieteet niin kyllähän siinä taiteiden tutkimus ja ihmistieteet pehmoiluna toiseks jää. Aidosti sivistynyt tieteentekijä ymmärtää molempien arvon. Vaikken ymmärrä banaanikärpästen risteyttämisestä hevonhelvettiäkään eikä just niin kiinnostakaan, niin en ikinä sanois sitä paskaks, koska mulla ei ole kapasiteettia arvioida sitä. Vain vertaiset voi arvioida tiedettä uskottavasti, enkä mä ole banaanikärpästutkija. Siks mä voin vaan todeta et ai jaa, jee banaanikärpäsiä, kova juttu et totaki joku tekee.

 

[DayOne]

Joo, lukiolaisille (ja muille jotka haluaa opiskella pidemmälle) tästä voisi olla hyötyä. Esim. itse lukiossa en saanut opastusta juuri ollenkaan. Kysyttiin että mistä pidän, sanoin että en ole varma.. tekniikasta.. tietokoneista.. 'No sitten TKK on sulle paikka. Haluatko tehdä businesta? Sitten kauppakorkea. Jos joku muu kiinnostaa niin sitten yliopisto'.

Sinänsä OK, mutta kun tuossa oli se koko tiedon määrä niin liian epäselväksi jää. Tuntuu siltä, että kun on nyt valmistumassa niin tietää sen reitin mikä olisi ollut itselle paras. noh, kävi tietysti tuuri että meni ihan kohtuullista reittiä silti, mutta nuorille pitäisi pystyä valottamaan vaihtoehdot läpi selkeämmin ja että niitä on paljon.

Itsekin menisin hakemaan kyllä ulkomaille, esim. juurikin noihin kouluihin mistä puhuttiin. Taitaa kaverisi opiskella IT-alaa, Chicagosta löytyy hyvää koulua, samoiten nuo muut.. tietysti MIT, Purdue, Syracuse, Stanford, Berkeley.. kovia IT-alan paikkoja kaikki. Mutta eihän vaihtoehdoista hakea noihin ainakaan itselle koskaan kerrottu mitään. Tietysti etevä ottaa selvää itse mutta juupa juu....

Ja pitäisi olla selkeät rankkaus-systeemit mitä markkinat arvostaa, esim moni koulu mainostaa itseään radioissa ja lehdissä että meiltä ne halutuimmat henkilöt tulee, vaikka kyseessä olis mikä iltaopisto. Mainontaan realismia, tai sitten selkeä pisteytysjärjestelmä mistä näkee selvästi mihin haluaa hakea. Taitaa tosin olla kiellettyä täällä..

 

[Researcher]

Aika yleistävän sävyistä kommenttia. Milläköhän alalla mahdat olla? Noiden kommenttien perusteella voisin sanoa että oot tehnyt selvästi väärän valinnan.

Voin omalta kohdalta (ja usean muunkin puolesta) sanoa, että ei tuo ihan noin aina mene. Tutkijan homma teknisellä alalla tuntuu ainakin tällä hetkellä hemmetin hyvälle. Saan tehdä sitä mikä kiinnostaa, työilmapiiri on TODELLA rentoa eikä ole kukaan ruoskimassa selkään. Palkka voisi aina olla parempi mutta en tosiaankaan sanoisi sitä nälkäpalkaksi. Tiedän firmoja, jotka maksavat valmistuneelle paljon pienempää alkupalkkaa. Jos pelkkä raha kiinnostaisi niin olisin häipynyt yläasteen jälkeen amikseen.

No, itse kyllä pitkään ajattelin, että olisin tehnyt oikean valinnan, olen vain huomannut sen, että se työllistymistilaisuus mikä valmistumisen jälkeen avautui, ei loppujen lopuksi todellakaan ollut sellainen paikka, josta saisin sitä mitä tutkimustyöltä haluan.

Hieno homma, jos jossain menee hyvin, se on aina kiva kuulla. Itse kun en tiedä muusta kuin lähipiirini ja muutaman laitoksen asioista yhdessä yliopistossa, joten yleistyksiä tulee väkisinkin tehtyä. Mutta mitä nyt on viime vuosina seuraillut tällä ja muilla tietämilläni laitoksilla käynyttä ovien pauketta, niin omasta mielestä fiksuimmat ja mukavimmat henkilöt ovat kadonneet muille markkinoille. Jäljelle ovat jääneet ne, jotka eivät uskalla, osaa tai jaksa hakea minnekään, palkka vaikka se onkin vähäinen, riittää kuitenkin perustarpeisiin.

En usko, että kukaan voi kuitenkaan väittää yliopistojen yleisesti olevan loistavan työilmapiirin ja iloisten ihmisten korkealentoisia keskustelupiirejä. Enemmän täältä löytyy kaikkia muita alan johtavia asiantuntijoita surkeina pitäviä Akateemisen Persoonallisuushäiriön (minä olen oikeassa, kaikki muut ovat paskaa) omaavia ja asemaansa viimeiseen saakka puolustavia sosiaalisesti lähes kyvyttömiä johtajia, joiden pillin mukaan koko laitoksen henkilökunnan on pompittava. Virkoja on auki harvoin ja aivan liian vähän, oman työsi ohella tehtäviä ylimääräisiä hommia on liikaa ja palkkakehitys on UPJ:n ansiosta käytännössä mahdotonta. Mutta minähän olenkin lähdössä pois, toivottavasti joku uusi innokas tutkija perii paikkani.

 

[naksu]

Joo, lukiolaisille (ja muille jotka haluaa opiskella pidemmälle) tästä voisi olla hyötyä. Esim. itse lukiossa en saanut opastusta juuri ollenkaan. Kysyttiin että mistä pidän, sanoin että en ole varma.. tekniikasta.. tietokoneista.. 'No sitten TKK on sulle paikka. Haluatko tehdä businesta? Sitten kauppakorkea. Jos joku muu kiinnostaa niin sitten yliopisto'.

Sinänsä OK, mutta kun tuossa oli se koko tiedon määrä niin liian epäselväksi jää. Tuntuu siltä, että kun on nyt valmistumassa niin tietää sen reitin mikä olisi ollut itselle paras. noh, kävi tietysti tuuri että meni ihan kohtuullista reittiä silti, mutta nuorille pitäisi pystyä valottamaan vaihtoehdot läpi selkeämmin ja että niitä on paljon.

Itsekin menisin hakemaan kyllä ulkomaille, esim. juurikin noihin kouluihin mistä puhuttiin. Taitaa kaverisi opiskella IT-alaa, Chicagosta löytyy hyvää koulua, samoiten nuo muut.. tietysti MIT, Purdue, Syracuse, Stanford, Berkeley.. kovia IT-alan paikkoja kaikki. Mutta eihän vaihtoehdoista hakea noihin ainakaan itselle koskaan kerrottu mitään. Tietysti etevä ottaa selvää itse mutta juupa juu....

Ja pitäisi olla selkeät rankkaus-systeemit mitä markkinat arvostaa, esim moni koulu mainostaa itseään radioissa ja lehdissä että meiltä ne halutuimmat henkilöt tulee, vaikka kyseessä olis mikä iltaopisto. Mainontaan realismia, tai sitten selkeä pisteytysjärjestelmä mistä näkee selvästi mihin haluaa hakea. Taitaa tosin olla kiellettyä täällä..

Mainitsemani kaverit eivät kyllä opiskele IT-alaa. Näistä 2 opiskelee matemaattisia aineita, kun muut taas opiskelevat kansainvälisiä suhteita, historiaa ym. Koulutuksen laadun ero taas tuntuu olevan kaikkein suurin puhtaassa matematiikassa sekä "pehmeämmissä" tieteissä. Matematiikassa ongelmana lienee hyvän opiskelijamateriaalin puute, jolloin kurssit ovat aivan liian helppoja, eikä tasoryhmiä järjestetä. Muissa aineissa ero on juuri siinä, että aineet ovat pohjimmiltaan argumentaatiota, jolloin ainoa tapa oppia niitä on käydä keskustelua luettujen artikkeleiden pohjalta. Suomessa taas erittäin tavallinen käytäntö on kirjatentit, joita ei ulkomailla ole juuri ollenkaan.

Lukion ohjauksen puute on kyllä valitettavaa. Opinnoista ulkomailla ei käytännössä anneta mitään tietoa. Tähän on kyllä kieltämättä se hyvä syy, että periaatteessa jokaisen lahjakkaan opiskelijan kannattaisi hakea ulkomaille huippuyliopistoihin, mutta oltuaan siellä moni varmasti jäisi ulkomaille mikä johtaisi aivovuotoon. Huippuyliopistoista valmistuttua saa yleensä moninkertaista palkkaa jossain suuressa maassa verrattuna vastaaviin hommiin Suomessa, eikä Suomesta saa mitään etuja, joista olisi hyötyä (jos siis taloudellisia hyötyjä lasketaan). Toisaalta tämä voisi olla hyvä asia, koska vastaavasti näistä henkilöistä vois saada kontakteja Suomeen, mikä voisi helpottaa suomalaisten yritysten lähtöä maailmalle.

 

[urkki]

En ole yliopistolla mutta tutkijana kuitenkin, enkä näillä palkoilla ole kovinkaan valmis menemään säännönmukaisesti sen 8 h yli. Mistä ihmeestä sellainen ihanne on peräisin, ettei ole motivoitunut ja kiinnostunut työntekijä, jos arvostaa vapaa-aikaansakin..? En kyllä myönnä maleksimista, mitä nyt vähän jotain välillä tulee surffailtua netissä

Eipä siinä vapaa-ajan arvostamisessa mitään vikaa ole ja tasapainoinen ajankäyttö on yleensä optimaalinen myös luovuuden kannalta. Kirjoitukseni pointti oli, että kun tutkii itseä oikeasti kiinnostavia juttuja, niin se vapaa/työajan määritelmä hämärtyy. Kun työstä tulee enemmänkin mieluinen harrastus, ei niitä tunteja enää huomioi ollenkaan. Mulla tämä menee yleensä sykleissä, jolloin välillä tulee vietettyä kaikki aika labrassa ja toisinaan taas tulee tehtyä pitempiä lomareissuja. Keskimäärin tulee varmaan tehtyä semmoiset 50-60 tuntia viikossa, kun ei malta jättää siihen 40 tuntiin. Näistä hommista ei tosiaan tule koskaan saamaan huippupalkkoja työmäärään nähden, mutta kyllä se kuitenkin mukavaan elintasoon riittää.

Researcherin kommentit ovat varmasti todenmukaisia hänen tilanteestaan ja tutkimusympäristöstään. En tiedä miten yleinen hänen tilanteensa on, mutta sen tiedän että poikkeuksiakin löytyy (kuten ryhmä, jossa itse tein väitöskirjan). Olen tähän ja toisinkiin ketjuihin kirjoittanut, että otin akatemiatutkijan viran vastaan elokuussa (onnea Dipille hakemukseen) ja palaan Suomeen muutaman viikon sisällä. Päätin palata Suomeen (esim. USAn tenure-track virkojen sijasta), koska Suomessa on mukava asua ja pidän elämäntyylistä. Nämä asiat painoivat vaakakupissa enemmän, kuin tässä ketjussa mainitut ongelmat. Seuraavan viiden vuoden aikana sitten selviää, onko tämä oikea ratkaisu vai kaivanko tämän ketjun esille ja kirjoitan katkeria kokemuksia. Rahoituksen saaminen ei ole ollut niinkään ongelmana, vaan vaikeinta tuntuu olevan hyvien tutkijakoulutettavien löytäminen.

 

[Ilmatar]

Enpä ole koskaan laskenyt työtuntejani. Pidän tutkimusaiheestani siinä määrin, että voisin sanoa sen olevan erittäin rakas harrastus

Oletteko muut tutkijat törmänneet tahallisiin/tahattomiin aineistovarkauksiin? Lueskelin tässä taannoin erästä väitöskirjan käsikirjoitusta ja aloin kummastella tohtorikokelaan kovin tutunoloista koeaineistoa. Kun kaivelin asiaa tarkemmin, niin selvisi että kyseessä oli minun kauan sitten keräämä tutkimusaineisto. Tämä aineisto on vuosien saatossa ehtinyt pari kertaa vaihtaa nimeäkin eikä minua ole mainittu enää missään. Selvitin asian pohjamutia myöten.

 

[Alarik]

Jos nyt ei lähdettäis tässä arvottamaan ja vertailemaan kenenkään tieteenaloja. Jos laadun kriteerinä on mittarit, laskeminen ja kovat tieteet niin kyllähän siinä taiteiden tutkimus ja ihmistieteet pehmoiluna toiseks jää. Aidosti sivistynyt tieteentekijä ymmärtää molempien arvon. Vaikken ymmärrä banaanikärpästen risteyttämisestä hevonhelvettiäkään eikä just niin kiinnostakaan, niin en ikinä sanois sitä paskaks, koska mulla ei ole kapasiteettia arvioida sitä. Vain vertaiset voi arvioida tiedettä uskottavasti, enkä mä ole banaanikärpästutkija. Siks mä voin vaan todeta et ai jaa, jee banaanikärpäsiä, kova juttu et totaki joku tekee.

Itsekin tunnen ihmisiä ketkä tienaavat leipänsä ihan kirjoittelemalla esim. toimittajina/kolumnisteina/lehtimiehinä tai muussa vastaavassa hommassa. Jotkut jopa kirjoittavat fiktiota ammatikseen tai tekevät sitä normaalin ammatin sivussa. Ei välttämättä mikään kovin huono tapa tienata elantonsa vaikka Lievestuoreen Essolla varmaan hipiksi haukutaankin.

Kannattaa myös ottaa huomioon että nämä jaot 'koviin' ja 'pehmeisiin' tieteisiin vaihtelevat maittain, esim. Briteissä/USA:ssa esim. matematiikka saattaa aivan yhtä hyvin kuulua humanistisiin kuin luonnontieteisiin ja kielet kuuluvat yleensä yhteiskuntatieteisiin yms.