Kiero akateeminen maailma

[DayOne]

Akateeminen maailma on kiero. Toisaalta, ja nyt puhun yliopistoista, tehdään kovasti tutkimuksia. Tutkimusten arvo on monesti eräänlainen itseisarvo. Tutkimukset ja artikkeleiden arvo ja merkittävyys jaetaan raa'asti hyviin, merkitsemättömiin ja huonoihin.

Mutta jako on toisaalta todella hyvä. Kuka täällä olevista on hukannut elämästänsä satoja tunteja lukiessaan täyttä tuubaa artikkeleista? Mistä tunnistaa huonon artikkelin? No ensinnäkin siitä missä se on julkaistu. Jos sitä ei ole julkaistu, se ei ole koskaan mihinkään kelvannutkaan, ei edes niihin tiedemaailman seiska-julkaisuihin. Be warned. Olet hukkaamassa aikaasi ja kasvatat eksponentiaalisesti kakkatiedon määrää aivoissasi.

Toinen hyvä merkki huonolle teokselle on sellainen, jossa abstraktissa selvitetään asiaa joka ei ole kiinnostava edes ameeboille, ei merkityksellinen kontribuutio edes ei-eläville. Kun skippaa päätelmiin, ei niitä edes tehdä, ei yritetä tehdä, kun asia olikin niin triviaali, turha, tai tutkimus muuten vaan tehtiin niin päin helvettiä.

Useimmitenhan näitä artikkeleita kertyy yli puolet lukemistasi. Kun olet väkisin puurtanut pari tuntia sen kimpussa, tulee raiskattu olo. Miksi luin tämän? Haluan nuo 2 tuntia takaisin. Eikä se riitä. Haluan, että tämä tieto ja kokemus tästä lukemisesta pyyhkiytyy. Olen selkeästi huonompi ihminen tämän jälkeen, kiitokset vaan kirjoittajalle, onnistuitte hienosti!

Otetaan nyt esimerkiksi ... tutkimus nenästä aukkona tiedostamattomaan tietoisuuteen. Hajujen assosiaatio tuo meille toissijaista tietoa, joka tiedostamatta yhdistyy jo koettuun mutta myös tiedostetulla tavalla se tuo muistijäljen esiin. (Huom! keksin nyt tämän ihan päästä). Aloitetaan artikkeli epistemologisella lähestymistavalla, mitä itseasiassa tarkoitan sanalla nenä.

Nenällä en tarkoita sitä fyysistä lärpäkettä naaman keskellä, vaan sen toiminnallisuutta ja erityisesti sen toissijaisia funktiota. Nenällä tarkoitan sen alkuperäistä merkitystä nosu, joka tulee kreikasta, ja tarkoittaa toissijaista aukkoa aivoihin. Muita vastaavia aukkoja on mm. peräaukko.

Toisin kuin Van Hassenduffel (1374) väitti munasillaan kännissä kotonansa, nosu ei ole pelkästään merkityksekäs fysiologisesti, vaan myös Russ Hagensin (1847) myöhempi väitös tukee sitä spirituaalisena avaimena, toisaalta, myös myöhempiä referenssejä Hassenduffeliin, Jan Utszeck on perustanut oman 'nenäfyberlatus'-koulukuntansa tähän abstraktiin malliin.

Päätelmät, nenä on lihaisa härpäke keskellä naamaa. Sen merkitystä on vaikea arvioida, jos vertailukohteena on muut fyysiset osat ihmisessä. Nenä on kuitenkin merkityksellinen joten jatkotutkimusta on syytä suorittaa esimerkiksi nenä ja ihmisen seksuaalisuuden syntymisen saralla, sekä mahdollisesti myös nenän merkityksestä moderneissa organisaatiomalleissa ja niiden kehittymisessä teoreettisista malleista nenämalleihin.

Vittu että vituttaa.

 

[Dippi]

Heh. Olipas avautuminen.

Mistä tunnistaa huonon artikkelin?

1. Julkaisusarja
2. Kuvat
3. Abstrakti
4. Tekijät + yliopisto

Noiden avulla raakkaantuu pois jo pahin roina ja huomio kiinnittyy niihin harvoihin merkitseviin artikkeleihin. Tämä vie muutaman kymmenen sekuntia/artikkeli, eikä roskajuttuja tarvitse tuon pidemmälle lukea. Tärkeistä jutuista katsotaan sitten lisää viitteitä.

Mapillinen artikkeleita menee kevyesti päivässä tuolla tavoin.

 

[DayOne]

Juu näinhän se menee, mutta siis.. jos on annettu lukumateriaaliksi sontaa, ja siis juuri siitä artikkelista tullaan keskustelemaan, eli se on tavallaan pakko lukea jos haluaa siitä keskustella.. niin näin se sittne menee.

Ja todella usein se menee siihen että 'oliko tästä kenenkään mielestä apua, synnyttikö ajatuksia?'.. yleensä se lähtee siitä että 'rehellisesti?'.. Hieman vastuuta niihin materiaalien jakoihin, miksi sontaa annetaan paljon tarkoituksella? Siksikö että opitaan tunnistamaan sonta? Ei ei ei. Ei näin. SONTAA!

 

[Jansku]

Sellaistahan se tahtoo olla, koska tutkijan ihmisarvo on pitkälti suoraan verrannollinen julkaisujen lukumäärään. Monet sitten mm. jakavat tutkimuksensa niin moneen osaan kuin suinkin mahdollista, jotta saavat julkaisujen lukumäärää paisutettua, vaikka asia olisi käytännöllisempää/fiksumpaa koota samaan artikkeliin. Toki joku Nature -tasoinen juttu on painavampi, kuin tukku tuntemattomissa lehdissä julkaistuja artikkeleita, mutta ne ovat melko harvojen herkkua.
Tähän julkaisukurimukseen olen tässä itsekin joutumassa :jahas:

 

[Ultimecia]

Ja todella usein se menee siihen että 'oliko tästä kenenkään mielestä apua, synnyttikö ajatuksia?'.. yleensä se lähtee siitä että 'rehellisesti?'.. Hieman vastuuta niihin materiaalien jakoihin, miksi sontaa annetaan paljon tarkoituksella? Siksikö että opitaan tunnistamaan sonta? Ei ei ei. Ei näin. SONTAA!

Kyllä mä luulen että tuo sonnantunnistustesti on yksi motiivi. Itse olen aika monella kurssilla vielä pitkälläkin opinnoissa törmännyt ihmisiin, joilla ei kertakaikkiaan ole mitään kapasitettia kritisoida mitään, mitä joku "auktoriteetti" on mieltä. Siis että uskotaan ihan mitä tahansa joku proffa sanoo, eikä osata ajatella ollenkaan itse.

On hedelmällisempää alkaa luoda omaa teoriaa siltä pohjalta, että huomaa haluavansa korjata jonkun epäkohdan kuin todeta vain että "joo, tämä heppu on oikeassa".

Ei sillä, olen aika ison kasan paskaa kahlannut läpi ominakin opiskeluvuosinani, ja kyllä tossa joku roti pitäisi olla. Omilla laitoksilla ei ole vyörynyt hallitsemattomasti yli.

 

[anaski]

Nenällä en tarkoita sitä fyysistä lärpäkettä naaman keskellä...

Minulle tuli aika raju flashback tätä lukiessa muutaman vuoden takaisista kasvatustieteen sivuaineopinnoista. Jouduin lukemaan juuri tällaista tauhkaa tuhansia sivuja. Juonena näissä tutkimuksissa yleensä tämä:

1. Tutkimusongelma.
Mikä tutkimusongelma? Kierretään määrittelemällä ongelma niin ympäripyöreästi, että kukaan ei oikeastaan enää tiedä mihin kysymykseen tutkimus vastaa ja miksi se on tehty. (Itse arvelen että useamman tutkimuksen syynä oli vain yksinkertainen pakko julkaista jotain.)

2. Alustus.
Määritellään käsitteitä (kuten juuri nenä) ensimmäiset parikymmentä sivua. Esitellään mahdollisimman monen muun määritelmä nenästä. Keksitään varmuuden vuoksi vielä uusi määritelmä nenästä, joka on vielä vähän monimutkaisempi ja epäselvempi kuin aiemmat määritelmät. Tässä vaiheessa lukija ei enää ole varma mikä on nenä.

2. Ns. käsittelyosa.
Aiheen käsittely tarkoittaa sitä, että todetaan ongelman olevan "vaikea", "monitahoinen" ja että "sitä voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta." Ei olla varmoja mikä on oikea näkökulma voiko niitä edes asettaa paremmuusjärjestykseen. Kootaan yhteen mahdollisimman suuri määrä viittauksia muiden sekalaisiin ajatuksiin asiasta. Käytetään sanamagiaa tekemään yksinkertaisista asioista mahdollisimman vaikeaselkoisia. Tässä vaiheessa lukijalta on yleensä juoni lopullisesti kateissa, mutta hienolta se kuulostaa!

3. Pohdintaosuus.
"Ongelma on vaikea, monitahoinen ja sitä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Aihetta tulisi tutkia lisää."

4. Tutkimustulos
=0



Siis 100% nollatutkimusta. Muodollisesti pätevää mutta sisällöltään täyttä tuubaa. Tutkimuksen hyöty muulle maailmalle pyöreä nolla (tekijä saattaa jonkin tittelin palkakseen saada). Ja tätä on hyllyt notkollaan yliopistojen kirjastoissa. Söi ainakin minulla arvostusta koko yliopistojen tutkimustoimintaan aika rankasti.

Ja arvatkaa vituttiko lukea noita...

 

[Harze]

Taitaa ainakin suomessa ongelma olla se, että tutkimusten lukumäärän suhteen asetetaan ja mitataan tavoitteita, vaikka kriteerinä pitäisi olla laatu. Parempi julkaista yksi kunnon tutkimus vuodessa kuin 10 nollatutkimusta.

Ja jos suomalaisen tieteen ongelmista puhutaan, niin alkuun voisi todeta, että ei ole erityisen hyvä, että tutkijoiden palkat ovat kilpailevat lähinnä R-kioskin myyjien kanssa.

t: ENTINEN tutkimusapulainen :D

 

[indigof73]

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kuinka moni tähän threadiin osallistuneista on,

a) koskaan kirjoittanut tieteelliset kriteerit täyttävän käsikirjoituksen
b) koskaan julkaissut _itse_ kirjoittamansa artikkelin kansainvälisessä, tiukkaa referee-käytäntöä harjoittavassa, lehdessä?

Jatkokysymyksenä tiedustelisin, että kuinka moni ajattelee, että arvostetut lehdet kuten Nature, Science ovat tieteellisen laadun tae?

 

[J.Rossi]

Akateeminen maailma on kiero.

Kuis? Ettet vaan yleistäisi liikaa. Kyllä akateemiseen maailmaan mahtuu sekä mukavia että vähemmän mukavia yksilöitä, muttei ne mustat lampaat koko kenttää varmaankaan kieroksi tee.

Toisaalta, ja nyt puhun yliopistoista, tehdään kovasti tutkimuksia. Tutkimusten arvo on monesti eräänlainen itseisarvo. Tutkimukset ja artikkeleiden arvo ja merkittävyys jaetaan raa'asti hyviin, merkitsemättömiin ja huonoihin.

Samaa mieltä vain siltä osin, että tutkimusta arvioivat tahot hyvin monesti arvottavat tutkimusryhmät artikkelien impaktien mukaan. Olen samaa mieltä indigon kanssa, lehden nimi sisänsä ei kerro tutkimuksen laadusta mitään. On erittäin yleistä, että yksittäisen tutkijan eniten viittauksia saanut artikkeli on julkaistu ihan perusläpyskässä. Tähän kenties voisikin kiinnittää enemmän huomiota, koska se yksittäisen tutkimuksen saama viittausten määrä se kertoo tarkemmin sen laadusta. Ei niinkään se, missä sarjassa se on julkaistu. Tuon viitausten määrän voi tsekata kätevästi vaikka Google Scholarin puolelta.

Olet hukkaamassa aikaasi ja kasvatat eksponentiaalisesti kakkatiedon määrää aivoissasi.

Kakkasuodatin harjaantuu lukiessa ja tutkijanuran edetessä.

Vittu että vituttaa.

Tsemppiä, kyllä se siitä. Ehkä tämä kehonrakentajien kivesten pienuudesta kertova "julkaisu" piristää hiukan .

 

[Dippi]

a) koskaan kirjoittanut tieteelliset kriteerit täyttävän käsikirjoituksen
b) koskaan julkaissut _itse_ kirjoittamansa artikkelin kansainvälisessä, tiukkaa referee-käytäntöä harjoittavassa, lehdessä?

Julkaisen työkseni kansainvälisissä vertaisarvioiduissa lehdissä. Lisäksi referoin parille julkaisusarjalle.

Jatkokysymyksenä tiedustelisin, että kuinka moni ajattelee, että arvostetut lehdet kuten Nature, Science ovat tieteellisen laadun tae?

Jos laadulla tarkoitetaan sitä, ettei siellä julkaista kakkaa tai suoranaisia huijauksia, niin ei tietenkään. Kuitenkin ainakin fysiikan alalla Nature ja Science artikkelit käyvät selkeästi armottomamman peer reviewn läpi kuin perusjulkaisusarjoihin tuupatut tavarat, ja tämä on yksi tieteen laatuun johtavista kriteereistä. Mutta kuten sanoin, mikään tae ei tuo nimi yksittäisen artikkelin laadulle ole.

Keskimäärin julkaisusarjan "nimi" kyllä korreloi laadun kanssa. Kuten J Rossi tuossa yllä sanoi, niin kakkasuodatin harjaantuu ja kyllä kokemukseni on se, että arvostetuissa lehdissä harvemmin tulee paskaa vastaan kuin vähemmän arvostetuissa lehdissä.

 

[Pave]

mä en missään nimessä tule paljastamaan omia kokemuksiani ns.akateemisesta maailmasta, mutta sen sanon että aseman siellä saaneet eivät todellakaan halua kuulla mitään mistään uudesta. koko helsingin yliopisto on täyttä paskaa. suurin osa haluaa ylläpitää proffan arvonimiään ja loput saada sen arvonimen. on toki opiskelijoita joita kiiinnostaa uusi, mutta suurin osa täysiä mielistelijöitä. läpimeno ja asema tärkeetä. vitun homot. Kuitenkin ovat Suomen tärkein instituutio uudelle.

 

[Dippi]

On erittäin yleistä, että yksittäisen tutkijan eniten viittauksia saanut artikkeli on julkaistu ihan perusläpyskässä. Tähän kenties voisikin kiinnittää enemmän huomiota, koska se yksittäisen tutkimuksen saama viittausten määrä se kertoo tarkemmin sen laadusta.

Hmm... onkohan tuo kovin alakohtaista? Olen tehnyt silloin tällöin hakuja suomalaisten fysiikan professorien ja dosenttien sitaatti-indekseistä (liittyen virkahakuihin ja potentiaalisiin yhteistyötahoihin), ja kyllä ne eniten viittauksia saaneet artikkelit ovat väistämättä olleet Nature ja Science juttuja jos sellaisia on vain löytynyt.

Edit: Korjataanpas vähän. Review-tyyliset pitkät jutut ovat myös aika kovia sitaatti-indeksin kasvattajia.

 

[Sugarfree]

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kuinka moni tähän threadiin osallistuneista on,

a) koskaan kirjoittanut tieteelliset kriteerit täyttävän käsikirjoituksen

Olen, useita.

b) koskaan julkaissut _itse_ kirjoittamansa artikkelin kansainvälisessä, tiukkaa referee-käytäntöä harjoittavassa, lehdessä?

Nyt en tiedä tarkoitatko että olisi olemassa tiukkaa referee-käytäntöä ja ei-tiukkaa referee-käytäntöä.
Mutta kyllä olen julkaissut.

Jatkokysymyksenä tiedustelisin, että kuinka moni ajattelee, että arvostetut lehdet kuten Nature, Science ovat tieteellisen laadun tae?

Kyllä mun tutkijana on uskottava vertais- ja asiantuntija-arvioihin 'laadun' tietynlaisena takuuna. Tai mitä se laatu sitten on? Ainakin sen argumentin kestävyys on testattu ja tieto varmennettu. Sitten tietysti voidaan aina keskustella onko tutkimus jonkun yksittäisen lukijan mielestä mielenkiintoinen, merkityksellinen tai muuten miellyttävä. Jotkut jutut ei vaan resonoi oman intressin kannalta, mutta se ei tarkoita ettäkö maailmassa olisi turhaa tietoa. Kaikki tieto on potentiaalisesti hyvää ja arvokasta, kun sille vaan löytää käyttöä. Tieteellä on myös oma itseisarvonsa sivistyneessä yhteiskunnassa, eli 'tutkimusta tutkimuksen tähden' tehdään itse asiassa yleisen tietoisuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Se ei tarkoita, ettenkö itse arvottaisi lukemiani artikkeleita. Suorastaan ilahdun jos saan jotain mielestäni sontaa keskustelumateriaaliksi, sillä ah miten ihanaa argumentoida joku urpo kumoon, mieluiten sen läsnäollessa :evil:








(no vitsi hei.)

 

[Sugarfree]

Mä en usko tohon sitaatti-indeksiin liikoja tutkijan 'laadun' takeena.

Ja pakko se on myöntää että sitä tulee luettua eri linssein jotain alansa nimi-journaleita kuin jossain laitossarjassa pykättyä lentolehtistä. Mutta tosiaan ehkä ne kriittisen ajattelun taidotkin on tässä vaiheessa kehittyneet sen verran ettei julkaisun maine suoraan takaa artikkelin kunniaa.

 

[J.Rossi]

Hmm... onkohan tuo kovin alakohtaista? Olen tehnyt silloin tällöin hakuja suomalaisten fysiikan professorien ja dosenttien sitaatti-indekseistä (liittyen virkahakuihin ja potentiaalisiin yhteistyötahoihin), ja kyllä ne eniten viittauksia saaneet artikkelit ovat väistämättä olleet Nature ja Science juttuja jos sellaisia on vain löytynyt.

Voi varmasti riippua myös tutkimusalasta, mutta aika monelle tutkijanuralla pidemmälle ehtineelle kollegalle tyypillistä. Vaikka mukana olisikin noita mainitsemiasi lehtiä. Esim. neurobiologian/fysiologian puolella monet paljon viittauksia saaneet julkaisut ovat perussarjoissa, joissa vaikkapa kartoitetaan tietyn geenin ilmentymistä eri puolilla hermostoa. Yleensä tällaiset deskriptiiviset jutut kerää kauhean määrän viittauksia. Ehkä lääketieteeseen liittyville aloille tyypillisempää. Mutta toisaalta itselläni nuo eniten viitatut hutkimukset on myös paremman impaktin lehdissä, ja siellä niitä ensin luonnollisesti ensin yritetään julkaista.

 

[Dippi]

Mä en usko tohon sitaatti-indeksiin liikoja tutkijan 'laadun' takeena.

Jooh, mutta tutkijan laatua on pakko jollain mitata kun jaetaan enemmän tai vähemmän rajattuja resursseja kuten virkoja tai määrärahoja. Kun tällaiseen vertailuun joudutaan, niin ennemmin luottaisin sitaatti-indeksiin kuin johonkin impact factor-keskiarvoon julkaisujen lukumäärästä puhumattakaan.

Valitettavasti tuo lukumäärä-ennen-laatua ajattelu on hyvin vahvoilla. Itse kirjoittelen tässä Akatemiatutkijan hakemusta, mutta paljon toivoa ei ole kun vuodessa ei minulle tule 20+ julkaisua kuten eräillä hakijoilla. Siinä kiitos siitä, kun haluaa tehdä kunnon artikkeleita eikä 2-3 sivun raportteja. :wall:

 

[Harze]

a) Olen ollut mukana kansainvälisessä julkaisussa ja sekä kirjoittanut gradun ja muuta pientä. Tutkijanuraan kun tympäännyin parissa vuodessa.
b) En ole.
c) Arvostetut julkaisukanavat eivät ole laadun tae, mutta laadukasta tiedettä löytyy todennäköisemmin näistä julkaisuista.

Toisaalta en näe, mitä kysymyksellä tavoitellaan. Ovatko kirjoittajan referenssit oleellisempia kuin hänen mielipiteidensä sisältö? Oletus osoittaa mielestäni taas sen, että tiedeyhteisöllä on vaikeuksia kommunikoida "ulkomaailman" kanssa. Ainakin ulkomaailman mielestä.

 

[Sugarfree]

Valitettavasti tuo lukumäärä-ennen-laatua ajattelu on hyvin vahvoilla. Itse kirjoittelen tässä Akatemiatutkijan hakemusta, mutta paljon toivoa ei ole kun vuodessa ei minulle tule 20+ julkaisua kuten eräillä hakijoilla. Siinä kiitos siitä, kun haluaa tehdä kunnon artikkeleita eikä 2-3 sivun raportteja. :wall:

Mua ärsyttää myös todella paljon toi määrä-obsessiivisuus. Kaikkea pitäisi tuottaa nopeammin ja enemmän ja kilpajuosta kollegoiden kanssa artikkelipinojemme yli miettimättä missä kannattaa julkaista mitä, kunhan vaan julkaisee. Ei voi antaa aikaa tutkimukselle kypsyä. Samoin ärsyttää määrä kriteerinä kun myös tapellaan samoista rahoista sellaisten alojen kanssa jotka on perusluonteeltaan nopeammin julkaistavaa tavaraa kuin aloilla, joilla tutkimus on aikaavievää.

 

[Heavy-rock]

Vittu että vituttaa.

Tuota tuota...

En ymmärrä mikä sinua vituttaa..

Muutta.. lähde kaljalle. Se ei ole ratkaisu, muutta... you know, joskus se rentouttaa.


:kippis1:

 

[Dean Kuntz]

Entäs nämä tieteelliset konferenssit sitten. Powerpoint shittiä ja ranskalaisia viivoja tuutin täydeltä jossain eksoottisessa kaupungissa. Ja rahaa palaa aika hemmetisti siihen matkusteluun ja konferenssien osallistumismaksuihin. Vielä vähän edittiä että akateeminen maailma on jotenkin typerästi järjestetty yksittäisten tutkijoiden ympärille. Monet asiat on niin vaikeita ja vaatii resursseja että yksittäinen väikkärin tekijä ei saa oikein mitään aikaan. Lääketieteessä tämä asetelma toimii ilmeisesti paremmin kun on tutkimusryhmiä mutta muissa oppiaineissa väikkäreistäkin tulee sellaisia no ei tässä nyt mitään erikoista saatu aikaan eikä edes saatu mitään osaongelmaa ratkaistua.