Ketoosidieetti

Kuituihin liittyen, onko esim. 30 g psylliumia sopiva annos per päivä? Tutkimuksissa osa sanoo, ettei kuitua tartte mihinkään ja osa sanoo, että pakko olla. Siinä on sit tavallinen uuno ihmeissään, että HÄH?
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Kuituihin liittyen, onko esim. 30 g psylliumia sopiva annos per päivä? Tutkimuksissa osa sanoo, ettei kuitua tartte mihinkään ja osa sanoo, että pakko olla. Siinä on sit tavallinen uuno ihmeissään, että HÄH?

Ite rupesin taas eilen ottamaan psylliumia. Otan 20g / päivä. Kuitua siitä tulee 14g.
 
Mä viimevuonna olin tiukasti ketogeenisellä vapusta pitkälle syksyyn. Painoa tippui yli 10 kiloa ja oli ihan se fiilis että näin syön lopun ikää. Tuntui että tää on todella helppo ja mulle sopiva tapa syödä. Kuitenkin kun syksy ja talvi tuli niin syystä ja toisesta aloin syödä miten sattuu ja talven aikana lähes kaikki takaisin. No nyt aloitin uudelleen heinäkuun elokuuksi vaihtuessa. Tuntuu todella hyvältä ja kaks kiloa jo tultu alas.

Tää aloitus oli viimevuoteen verrattuna naurettavan helppo. Elimistö lähinnä kiitti ja asettui ketoosiin. Ei tarvinnut alkuun paikata hiilarin himoa millään pekonilla tai muilla sallituilla mätöillä. Aloin lähes heti syömään sillä rutiinilla mihin syksyllä jäin. Aamulla 2-4 munaa ja muutama metukan sekä juuston siivu. Päivällä purkki tonnikalaa öljyineen, pätkä suippoparikaa ja muutama salaatinlehti ja parmesanjuustoa pieninä kuutioita. Välillä joku päivällinen eli jotain muiden tekemää liharuokaa salaatilla. Mutta aika usein vaan suoraan iltapaksi kreikkalaista 10% jugua pienen mustikkakeittolorauksen kera. Jos oon liikkeellä niin päivällä rakennan Prisman salaattibaarista kuplettiin sopivan kana/lohi/kalkkunasalaatin kaikenmaailman juustojen kera.

Nyt tiedostan tuon syksyn ja talven haasteen kun valo vähenee jne. Ja kehoitan muitakin tiedostamaan se riski, tosikin vakaa hyvä projekti voi herpaantua mutta niin ei tarvi käydä jos riskin tiedostaa ja päättää jo etukäteen pysyä ruokavaliossa vaikka muuten tapahtuisi elämässä kaikkee ja tuntuisi miltä vaan. Se enskesä tulee jokatapauksessa, ne kaamoksen viikot vierii riippumatta miten ne syödään. Sitten ollaan keväässä joko ennalleen lihoneina pettyneenä tai mukavan hoikkina iloisina poikina 😊👍 pidetään itselle sopivasta systeemistä kiinni!
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%

Et kerro minkä kokoinen olet ja millaista aktiivisuutta mutta minun silmääni tuo vaikuttaa aikalailla pieneltä määrältä ruokaa ja jopa proteiini jää aika vähiin ... ja jos ruokamäärä eli käytännössä energiamäärä (kalorimäärä) on liian vähän, niin se nyt on sitten aivan yhdentekevää onko kyseessä ketoosi vai mikä vaan muukaan dieetti, niin se provosoi isosti sitä, että jossain kohtaa lähtee homma käsistä. Varsinkin jos proteiinimääräkin on pieni ja onnistuu lihasta polttamaan dieetillä, niin sitä suurempi rebound on tiedossa.

Jos tuosta puoliksi perstuntumalla laitan ruokasi kalorilaskuriin niin jää alle 2000kcal päivässä ja proteiinia noin 130g (päivällisen kera) ... en todellakaan jättäisi varsinkaan proteiinia tuollaisin lukemiin. Jos painaa yli 70kg.

Kannattaa ihan oikeasti joskus kirjata päivän syömisensä ylös ja katsoa missä kalorit ja proteiinit todella menee... ketoosi on energia-aineenvaihdunnallinen tila, mutta ei se kuitenkaan energian / kaloreiden merkitystä kokonaisuudessa mihinkään kadota.
 
Mä olen 177 cm ja lähtöpaino 112,5. Aikoinaan treenannut paljonkin ja siltä jäljiltä lihaksiakin vähinsä. Nyt siis aktiviteetti todella matalaa ja kropassa rasvaa mistä ottaa. En urheile millään tavalla eikä fyysinen työ. Toki tarkoitus aloittaa myös treenaaminen 7 vuoden tauon jälkeen.

Mulla on tosi rento asenne syömisen suhteen "sallittujen" safkojen sisällä, eli jos hiukankin nälkä tai muutenvaan tekee mieli niin menen kyllä jääkaapille ja syön enemmän. Eli toi tän hetkinen syöminen ei perustu suunnitelmallisuuteen myöskään niin päin että pyrkisin syödä vähän. Ehkä kuitenkin hyvä olisi proteiinin määrään kiinnittää huomiota kuten kirjoitit, kun eipä se ikinä ole hyvä juttu jos lihaksia menettää.

Varmaan kyllä alkaa välittömästi myös ruoka maistua eri malliin jos/kun syksyn myötä alan treenata jälleen. En mä viime syksynä siks luopunut dieetistä että olis ollut jotenkin tiukoilla enkä kokenut edes olevani dieetillä niinkuin en koe nytkään. Enempikin muut elämän asiat sai aikaan perseilyä safkan suhteen ja motivaatio kaikenlaiseen hyvään toimintaan lopahti.

Sinänsä koen tän nyt helppona kun en treenaa. Elimistö pyytää energiaa erittäin tasaisesti ja myös ilmeisesti saa sitä, kun ei oo mielitekoja safkan suhteen eikä ole nälkä ja olo on energinen.
 
Tästäpä terapeutin vinkit kesän jälkeen käyttöön!
Pakkohan näiden on olla jotain trolleja tai läppiä, eihän noita nyt kukaan voi vakavalla naamalla kirjoittaa.
 
Tästäpä terapeutin vinkit kesän jälkeen käyttöön!
Hyvät neuvot kaikille muille paitsi erikoisruokavaliota noudattaville...:sneaky:
 
Eli em. hesarin artikkelin mukaan vähäinenkin määrä lisää merkittävästi diabetestä eli ns. sokeritautia. Yllättäen sokerilla/hiilareilla ei ole vaikutusta. Miksiköhän se nimi on sit sokeritauti? Eikö sen pitäis olla esim. lihatauti tms?
 
Joo ei ollut päätä ei häntää tossa, tuli mieleen että joku ideologiapakotus jolla pyritään saada ihmisiä vähentämään lihan syöntiä.
 
Osattu taas numerot veistellä. Lihan syöminen lisää riskiä 5-10%. Entäs se lopussa mainittu lihavuus, 10-20 x riski, eli 1000-2000%. Jos lihottu lihaa syömällä, niin sitten 1010-2010%? Kuinkas merkittävä toi 10% onkaan? Jos ei söisi mitään, niin ei ehtisi 2-tyypin diabetekseen sairastua.
 
Eli em. hesarin artikkelin mukaan vähäinenkin määrä lisää merkittävästi diabetestä eli ns. sokeritautia. Yllättäen sokerilla/hiilareilla ei ole vaikutusta. Miksiköhän se nimi on sit sokeritauti? Eikö sen pitäis olla esim. lihatauti tms?
No siksihän siitä pitää nykyään puhua vieraskielisellä lainasanalla, ku se perinteinen suomenkielinen sana on liian kuvaava.
 
Kummasti carnivore tutkimuksessa 100% diabeetikoista sai jättää lääkkeet. Mitenkä voi olla jos nimenomaan liha aiheuttaa diabetesta?

2021-study-1.webp
 
Eli em. hesarin artikkelin mukaan vähäinenkin määrä lisää merkittävästi diabetestä eli ns. sokeritautia. Yllättäen sokerilla/hiilareilla ei ole vaikutusta. Miksiköhän se nimi on sit sokeritauti? Eikö sen pitäis olla esim. lihatauti tms?

No siksihän siitä pitää nykyään puhua vieraskielisellä lainasanalla, ku se perinteinen suomenkielinen sana on liian kuvaava.

Tämä ns. tutkimusnäyttö liharuokien roolista ja vaikutuksesta tyypin 2 diabeteksen muodostumiseen on melkolailla täyttä puppua siinä mielessä, että tuossahan on taas kerran kyseessä korrelaatiotutkimus. Siinähän ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä, että valtaväestötasolla niillä, jotka syövät eniten lihaa ja lihajalosteita esiintyy eniten myös T2D, mutta ei se käytännössä siitä lihansyömisestä johdu!! ... vaan siitä, että kyseinen väestönosa nyt syö eniten ihan KAIKKEA. Ei se liha, vaan kaikki mitä sen ohessa menee.

Tosin "sokeritauti" terminä on kyllä suorastaan vanhentunut ja virheellinen nimitys T2D, koska vaikka tuo useimmiten ja eniten sokeri- ja insuliinimetabolian häiriöinä ilmenee, niin varsinainen suurin aiheuttava ongelma on ylipaino ja lihominen eli kun hiilaria tai mitään muutakaan makroa ei kropassa enää mahdu mihinkään, kun lihakset ovat täynnä, maksa on täynnä, rasvasolukko on täynnä ja uutta sellaista rakennetaan kovalla tahdilla ja tähän ongelma pohjautuu.

Periaatteessa jopa ketoosi-syömisellä pystyy itselleen tyypin 2 diabeteksen hankkimaan... mutta se on vaan todella paljon vaikeampaa niin kuin sokerimössöjen kanssa.

View: https://www.instagram.com/p/C-9q3t0tmNc/
 
Osattu taas numerot veistellä. Lihan syöminen lisää riskiä 5-10%. Entäs se lopussa mainittu lihavuus, 10-20 x riski, eli 1000-2000%. Jos lihottu lihaa syömällä, niin sitten 1010-2010%? Kuinkas merkittävä toi 10% onkaan? Jos ei söisi mitään, niin ei ehtisi 2-tyypin diabetekseen sairastua.
Riskin lisääntyminen 5-10%:lla on todellakin pieni, varsinkin kun huomioidaan tutkimustavasta johtuva iso virhemarginaali. Tällaisia tutkimuksia ei mielestäni kannattaisi uutisoida lainkaan, sillä se antaa selvästi väärän kuvan. Taustalla vaikuttanee halu vähentää väestötasolla lihan syöntiä, mikä nyt ei sinänsä ole huono tavoite, mutta liioittelulla/vääristelyllä asiaa ei pitäisi ajaa.
 
Normaalissa dieetissä liian alhainen kalorimäärä on pahasta, säästöliekkiä jne ja rasvan palaminen hidastuu. Onko ketoosi olennaisesti eri tilanne? Varsinkin kun varastorasvoja on vielä hyvin tarjolla? Palaako reiluilla miinuksilla vaan reippaammin varastorasvoja vai tuleeko sieltä puolelta otossa varastojen purkunopeus jossain kohtaa vastaan? Eikö kuitenkin ketoosi salli reilummat miinukset ilman katastrofia? Tikka ja muut tietäjät kertokaas..?
 
Ei eroa ketoosidieetti ja ns. normi-dieetti tässä mielessä toisistaan mitenkään... isommilla miinuksilla metabolia adaptoituu alemmalle tasolle voimakkaammin. Ihan samoja varastorasvoja kummallakin kalorivajeen edestä poltetaan ja ihan samaa määrääkin vielä, jos kalorit, proteiinit ja kuidut ovat suunnilleen samoissa.
 
Mikä on mielestäsi paras työkalu tämän isojen miinuskalorien johdosta tapahtuvan adaptaation estämiseksi? Normidieetissä oletettavasti säännölliset hiilaritankkaukset, mutta entäpä vhh/keto/carnivore -meiningillä mentäessä?
 
Kyseessä on hengissä pysymisen kannalta välttämätön ja väistämätön selviytymismekanismi... sitä et pysty estämään yhtään mitenkään. Tälle adataatiolle ei sinänsä normidieetilläkään tee mitkään tankkaukset yhtään mitään. Ei sillä tavalla miten asia yleensä ajatellaan.

Tankkaus on tässä mielessä vain kalorivajeen pienentämistä. Jos syöt 7 päivää viikossa 2000kcal ollen näin 1000kcal miinuksella päivässä (ylläpito 3000kcal), niin metabolia adaptoituu 7000kcal miinuksen vaikutuksesta viikossa. Jos sitten yhtenä päivänä noista tankkaisitkin 2000kcal sijaan 5000kcal päivässä, niin söisit viikossa 3000kcal enemmän ja metabolia adaptoituisi vain 4000kcal miinuksen vaikutuksesta viikossa.

Näin ajateltuna "tankkaus buustasi metaboliaa" ... mutta ei siinä todellakaan ole mitään sellaista taikavaikutusta mitä yleisesti kuvitellaan, että nyt se tankkaus nosti metabolian tason johonkin korkeampaan ja dieetti jatkui siitä. Ei toimi niin.

Metabolian kannalta tankkaus on vain lyhyessä ajassa tapahtuvaa pidemmän aikavälin kalorivajeen pienentämistä .... ja se toimii tässä mielessä ihan yhtälailla niin normidieetillä kuin ketolla kuin carnivorella jne. ja voidaan toteuttaa hiilareilla tai ilman.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom