Kehon muutokset ja niihin sopeutuminen

[tossavaines]

Moi!
En oikein löytänyt passelia otsikkoa itseäni vaivaavaan asiaa, joten aloitan uuden keskustelun.
Viime keväänä oli tulokaskisat joita edelsi 8 kk:n dieetti. Kiinteytymistä ja kaikin puolin pienenemistä tapahtui siis pitkällä aikavälillä ja siihen tottui myös oma pää. Kesän jälkeen on ollutkin sitten ajoittain tosi vaikeaa, ei meinaa tottua ajtukseen, ettei jatkuvasti voi olla kisakunnossa:/. Toki ruokailun monipuolistuessa ja lisääntyessä on jaksaminen parempaa ja treeni kulkee nyt todella hyvin. Mutta kuitenkin..... Itseään tarkastelee välilä niin kriittisesti, että meinaa jo ärsyyntyä siihen. Puhumattakaan vaateongelmasta, alituiseen on tunne etteivät vaatteet istu. Ruokailun lisäksi myös kovan harjoittelun tuloksen alkavat näkyä. Olo on vähintäänkin "pullakka", vaikka paino on pysynyt melkoisen hyvin hanskassa.
Asiasta voi toki kotonakin puhua, mutta jos jollakulla naisihmisellä on kokemusta, niin niitä kuulisin mielelläni.
Aurinkoista syksyä kaikille!!

 

[Daiina]

Mulla osittain sama tilanne. Oon nostanu painoani huomattavasta alipainosta kohti normaalimpaa painoa, kesästä 45 kg -> 48 kg (mun normaalipaino ois 51 kg). Kyllähän nainen tarvitsee rasvakerrosta, mutta se, että se ei asetu mulla enää nätisti! Kaikki kertyy mulla keskivartaloon makkaraksi ja kainaloihin tursakkeiksi, jotka näyttää tosi inhottavilta rintsikoiden kanssa. :/ Voikohan rasva jakautua uudestaan, jos naishormonipitoisuudet nousee elimistössä? Tähän mennessä hormonitoimintaa ei ole oikein ollut, eli ei kuukautisia jne. Niitä odotellessa. Biosignaturesta oon lukenu, että kainaloiden rasvat vois johtua aromatisaatiosta, eli mieshormoni muutetaan rasvakerroksessa estrogeeniksi. Ennen mulla ei ole ollut kainaloissa rasvaa, vaikka oon painanu sen 51 kg pari vuotta sitten. Ahdistavaa, ku tuommoisia muutoksia tulee. Uskallanko nostaa painoa enää jos minusta tulee vain "rumempi" vai korjaantuuko tilanne? Nythän mun "rasvajakautuminen" on miestyyppistä tai vaihdevuosi-ikäisen naisen. :D Ahkeran salilla käymisen johdosta oon kyllä saanut älyttömästi lihaaki takaisin, etten ihan oo löystynyt.

 

[Heetu]

Mua askarruttanut ihan sama asia, mutta en ole osannut oikein muotoilla sitä viestiksi - toivottavasti tästä syntyisi keskustelua! Itsellä tausta sohvaperunana -> siitä laihduttelua laihaläskiksi ja syömishäiriön puhkeaminen (epätyypillinen, ei varsinaisesti anoreksia tai bulimia) -> nyt toipumista syömishäiriöstä ja 2 v. tavoitteellisesti treenanneena melkein sama paino kuin sohvaperuna-aikoina, toki huomattavasti kiinteämmässä muodossa. Mittoja tai kilomääriä en halua mainita, mutta normaalipainon rajoissa koko ajan. Tällä hetkellä en laske kaloreita, en käy vaa'alla enkä mittaa senttejä. Yritän oppia nauttimaan sekä syömisestä että treenaamisesta terveellä tavalla dieettaamista en ainakaan tällä hetkellä voi ajatellakaan.

Ahdistaa, kun nuo laihaläskiajan vaatteet ei enää mahdu, mutta toki olen tyytyväinen että vähän joka puolelle on tullut massaa, kun sitähän olen hakenutkin. Salilla tuntuu tosi lihavalta välillä niihin 15-vuotiaisiin aerobiccaajiin verrattuna, mutta toki treenaan paljon isommilla painoillakin eli kai voimaakin on silloin enemmän. Yritän olla stressaamatta liikaa tästä tai mistään muustakaan ja keskittyä myönteisiin tuntemuksiin, mutta ei se niin helppoa ole :( Kuinka nopeasti pää tulee näissä kropan muutoksissa mukana, vai onko mulla suurin vaikuttaja vaan tuo sh?

 

[Annilica]

Minä ainakin vertailen itseäni muihin. Aina on salilla joku minua parempi tai kauniinpi jossain muodossa. Eihän se vissiin tervettä ole, siitä kun pääsisi eroon.
Olen vielä melko pienikokoinen, massaa haluan ehdottomasti kasvattaa, mutta läskistyminen pelottaa. Ystäväpiiri ei oikein ymmärrä tätä elämäntapaa, niinpä tännehän minä voin valittaa, kun kerran on muitakin!
Miten te teette vaatteiden kanssa? Taas on komero täynnä väärän kokoisia vaatteita. Minä olen oikeastaan kaikki säilyttänyt, ajatuksena "jos joskus sopii".

Olen nyt lopettanut painon tarkkailun/mittailun ja oppinut syömään kunnolla, vielä kun saisi ajatusmaailman pysymään kurissa.

 

[Jonna]

Itse kolme kisadiettiä vetäneenä ja neljät kisat käyneenä (6kk diettiä/per skaba) voin omalta osalta sanoa, että aika opettaa ja aktiivisella pääkopan työstämisellä pääsee hyvinkin sinuiksi oman kroppansa kanssa. Ennen ensimmäistä kilpailukokemustani (v.2006) olin käynyt salilla muutaman vuoden ja aiempaa urheilutaustaa oli hyvin vähänlaisesti, lähinnä jumpissa käyntiä ja satunnaisia juoksulenkkejä. Parhaiten olen itse sopeutunut muuttuvaan kroppaani niin, että mulla on selkeästi erikseen dietti- ja off-ajan vaatteet, olen lopettanut vaa'alla juoksemisen ja peilistä aiempien virheiden sijaan katson hyviä puoliani. Koska +12kg kisapainosta näkyy kropassa eli tykkään syödä herkkuja, olen opetellut etten voi saada kerralla kaikkea (kuten kisakuntoa, nälättömyyttä, virkeyttä ja enemmän ruokaa). Tiedän, että kun vähennän selkeästi hiilareita, nestekertymät alaselästä häviävät viikossa-parissa. Jos haluaisin näyttää tiiviimmältä, lopettaisin herkuttelun (eli omalla kohdallani pulla, jätski ja tumma suklaa) jne.

Edelleen lapsuudenystävien kanssa ollessa samoissa kuvissa, hätkähdän etten enää näytä samanlaiselta kuin yhdessä ollessamme lukiokuvissa 10v sitten (narukädet ja kapeat hartiat), mutta nythän tavoittelenkin ihan eri ulkomuotoa kuin silloin (laihuus vst. lihaksikkuus). Olen kuitenkin nykyään sinut itseni kanssa kuin esim. 10v tai 3v sitten, vaikka kymmenessä vuodessa on painoa tullut 13kg enemmän. Lähinnä se tarkoittaa sitä, että hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Kisadietillä kiinnitän kroppaani taas eri tavalla huomiota, jotta näen kiristymistä, mutta parhaiten olen offilla itseni hyväksynyt kun olen lopettanut liian peilistä kyttäämisen ja keskittänyt energian niihin asioihin joista nautin ja saan virtaa (kuten salitreeneihin).
Koskaan ei voi tarpeeksi sanoa liikaa, että muista olla itsellesi armollinen. Silloin pääset helpommalla sinuiksi kroppasi kanssa ja nautit saavutetuista tuloksista.

Tsemppiä!

 

[juupeli]

joillakin on tiukemmassa se ns. "oma paino", johon sitten palataan toistuvasti.
eli tietty paino, johon lihoo tai laihtuu jotenkin aina vaan takaisin.

onko tuo sitten elintottumuksien takia vai onko siinä jotain fysiologisia tekijöitä niin en tiedä :P mutta jos joku tietää niin kiinnostaisi kyllä.

 

[Heetu]

Me siis stressataan läskistymistä, vaikka ollaan kaikkea muuta kuin ylipainoisia (pikemminkin päinvastoin). Huoh kuinka turhaa :( Syyllistän itseäni stressaamisesta ja siitä että se pilaa koko treenin, joten stressaannun vaan enemmän. Kuitenkin hetket treenatessa on välillä niitä ainoita, jolloin olen tyytyväinen itseeni.

 

[Paelho]

tälläistä ketjua olen etsinyt mutten ole itse "osannut" aloittaa :( olen aina ollut suht "romuluinen" ja harteikas, jossain kohti suht pyöreässä kunnossa. Sitten tuli aika kun paino putosi rankasti, johtuen pääkopan sisältä, masennus vei kun pässiä narussa... olin jo normaalipainon alarajoilla ja välillä tipassa KUNNES onneksi tuli se päivä kun otin itseäni niskasta kiinni ja sovitin urheilun jälleen arkeeni ja sain jotain mistä pitää kiinni. noh, ongelmat on jääneet taakse ja olen niin rakastunut urheiluun, varmaan asuisin salilla jos ei työt pahasti veisi osaansa :D
paino on siis hypännyt milloin missäkin enkä ole enää moneen kuukauteen uskaltanut käydä vaa'alla, juurikin tämän jatkuvan pönäkän olon takia. jaksan liikkua vaikka kuinka mutta kun pysähdyn tai varsinkin ruokailun jälkeen on olo kun valtamerialuksella. kamalaa. lihakset kyllä näkyy mutta mielestäni näkyy niin paljon muuta ylimääräistä, pää ei ehdi mukaan, ei sitten millään, mitä enemmän voi vältellä peilejä, sen parempi

 

[superii]

onko tuo sitten elintottumuksien takia vai onko siinä jotain fysiologisia tekijöitä niin en tiedä :P mutta jos joku tietää niin kiinnostaisi kyllä.

opiskelen hoitoalaa ja eräs meille luennoinut lääkäri sanoi, että jokaisella ihmisellä on oma biologinen painonsa jota ei hirveästi pysty suuntaan tai toiseen heiluttamaan. että monesti paino muuttuu radikaalisti vaan jonkun radikaalin elämänmuutoksen johdosta, esimerkkeinä hän käytti lapsen saamista tai avioeroa.

mitään faktatietoa mulla ei tästä ole.

 

[Herhi]

Minä ainakin vertailen itseäni muihin. Aina on salilla joku minua parempi tai kauniinpi jossain muodossa. Eihän se vissiin tervettä ole, siitä kun pääsisi eroon.

Mä myös teen tätä. Tai tein. Nykyään onneksi enää näen muissa joitain satunnaisia yksittäisiä kohtia, joita kadehdin.

Miten te teette vaatteiden kanssa? Taas on komero täynnä väärän kokoisia vaatteita. Minä olen oikeastaan kaikki säilyttänyt, ajatuksena "jos joskus sopii".

En säästä. Oon antanut kavereille kiertoon moiset turhakkeet viemästä tilaa. Ja kirpputorikin on jees, kun vain saisi joskus aikaiseksi.

 

[wilmander]

mä kävin myös tätä kamppailua aikanaan. eka sain 3 lasta lyhyessä ajassa, ja vaikka multa lähti ylimääräiset todella nopeesti ja oikeestaan ihan itekseen, se oli ihan kamalaa kun kroppa ei ollut enää samanlainen, kuin ennen lapsia. enkä päässyt salille, lapsista kukaan ei oo viihtyny ees vaunuissa, eli lenkitkin jääneet...olo oli vaan plösö, vaikka vaaka näytti muuta...lopulta pääsin taas treenin makuun ja ja saatiin läskiä pois ja lihasta pikkusen tilalle...tämä oli viime syksynä. mulle kävi niin, että mulle alettiin huomautteleen, että oi kamala kun olet laiha jne....ja olinhan mä, mutta en nyt niiiiiin laiha ( 160/52). sitten otettiin tavotteeks kisat ( mitkä nyt on kyllä jo siirretty hamaan tulevaisuuteen )ja nostettiin ruokamäärää ja johan alkoi tulla pattia sekä myös muutenkin "muhkeutta" ;). oli muuten kamala vetää tai oikeestaan yrittää vetää päälle niitä tiukkoja paitoja ja housuja, joissa oli koko kesän kulkenut, päälle, kun joka puolelta tursusi ( paino nousi talvella noin 52 >60kg). muistan valkulle meilanneeni, että "onko tässä nyt mitään järkeä" jne, mutta kyllä se siitä tasaantui, se mieli...ja kun piti sen tavotteen kirkkaana mielessä...mut en mä niissä rasvoissa kyllä viihtynyt ( eikä ne ollu ees kovin korkeet, ihan normaalit mutta syksyyn verrattuna), koska noi jenkkakahvat ahdisti mua suunnattomasti, ei niinkään muu. nyt kisahaaveet on haudattu muutamaks vuodeks ihan suosiolla, erosta johtuen laihduin ( syömättömyys ja treenaamattomuus) ja nyt olo on taas kuin tikku- ukolla...painoa jotain 56 kg...eli jotenkin sitä vaan kaipaa niitä pehmeämpiä muotoja takasin. nyt ne pienet vaatteet sopii vielä, mutta toisaalta en panis pahakesni, jos ne isommatkin alkais istumaan( kunhan jenkkikset ei tuu takas :D ). jatkuvaa vuoristorataa ;D

 

[etanainen]

mitenköhän tottusin siihen jos joskus olis reilusti vähemmän rasvaa ja edes hiukan enemmän lihasta?!

 

[nuu]

mitenköhän tottusin siihen jos joskus olis reilusti vähemmän rasvaa ja edes hiukan enemmän lihasta?!

Heh, mä olen miettinyt tätä myös.. Olen tässä hiljakseen tehnyt omaa elämäntapamuutostani, painoa on lähtenyt liki 15 kg ja lihastakin kai tullut pikkuisen lisää. Ei mun pää ole ainakaan vielä tottunut ajatukseen, että en ole enää lievästi ylipainoinen pallero. Henkisesti painan yli 70 kg ja raahaan vaatekaupassa sovituskoppiin liian isoja vaatteita Mutta kaipa tähän tottuu ajan kanssa, vanhaan olomuotoon ei ole ikävä.

 

[Koslovc]

Tuo on jännä, jos on kauan ollut jonkun tietyn painoinen, on nimenomaan rakentanut henkisen identiteetin sen painon varaan. Kun paino muuttuu, nuuta lainaten, henkisesti saattaa painaa vielä saman verran kuin aiemmin.
Tämän takia en ole koskaan kulkenut kovin istuvissa vaatteissa, en vaan osaa hankkia niitä. Isosta laihtumisesta on aikaa n. 10 vuotta, viimeisen 6kk aikana oon laihtunut normaalipainon ylärajoilta jonnekin keskipaikkeille (parisuhdekilot pois :D ). Päänuppi ei vaan tunnu käsittävän etten tarvitse enää telttoja, ja kireämmissä (siis oikeasti vain istuvissa) paidoissa olo on edelleen kuin 2numeroa liian pienellä makkarankuorella.

 

[Meah]

Jännä, itselleni ei tuu mieleenkään vertailla esim. salilla itseäni muihin. Keskityn treeneihin enkä kiinnitä huomiota tollaseen. Jos painoasiat ahdistaa ja huomaa olevansa turhan neuroottinen, neuvoisin heivaamaan vaa'an suosiolla roskiin. Peili kuitenkin kertoo huomattavasti enemmän kun se vaaka.

Urheilun ja liikkumisen ilo pitäisi lähteä ihan muista asioista kun pinnallisista syistä. Tai, voihan se niistäkin lähteä, mutta pääasia on se, että sisäistäisi/löytäisi sen liikunnan ilon ja todella nauttisi treenaamisesta, huolimatta siitä tekeekö se jonkinnäköstä muutosta vartaloon. Kuntosalitreeni on minusta hyvä esimerkki, milloin helposti alkaa kyttäämään vaan pelkkää ulkoista tulosta ja unohtaa nauttia itse urheilusta. Itse sisäistin sen vasta aikalailla, kun pidin vuoden salitauon ja tanssin sen ajan - tanssiessa mua ei kiinnostanut pätkääkään missä kunnossa ulkoisesti olen eikä tollaset asiat edes tulleet mieleen. Nyt kun olen palauttanut päähäni sen fiiliksen, minkä takia urheilen, saan taas iloa salitreenistä eikä se tunnu enään mekaaniselta ja yksinkertaiselta vartalon muokkaukselta. Tokihan sitä aina jonkin verran kiinnittää huomiota vartaloon ja tottakai se on kiva juttu jos tuloksia syntyy, mutta urheilun pääpaino ei saisi olla vain pinnallisissa syissä, koska eihän sitä silloin jaksa erkkikään.

Jokaiselle on myös varmasti se luontainen oletuspaino missä kroppa mielellään pysyy. Kannattaa myös muistaa muihin itseänne vertaillessa, että jokainen on erilainen ja ehkä juuri se henkilö, jota kadehditte, kadehtii teitä vastaavasta asiasta. Toki jos ei ole itseensä tyytyväinen, voi aina tehdä paljon sen eteen, mutta valitettavasti kaikkea ei voi toisenlaiseksi muuttaa. Ja tuskin kukaan olisi silloinkaan täysin tyytyväinen, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella...

Keskittykää murehtimisen sekä kateellisten ajatusten sijaan omiin hyviin puoliinne ja niiden kehittämiseen! Tsemppiä.

 

[etanainen]

niin. osaiskin nauttii pelkästään siitä urheilusta, mut en oo koskaan ollu oikee urheilijatyyppi. toki teininä nautin voimistelusta ja sitten sen jälkeen lentopallosta ja sählystä, mutta vain koska näki miehiä. ;)
salilla käyn, jotta näyttäisin paremmalta, näkisin ihmisiä ja pääsisin hyvällä syyllä viettämään laadukasta omaa aikaa. ;)

 

[chich]

Ompas hyvin osuva topic !

Itse olin pitkälle lapsenpyöreä varhaisteiniaikoina ja yläasteikäisenä painoin eniten (65kg). Lihava en ollut mutta ns. plösön oloinen. Yläasteen jälkeen jotenkin kummasti kutistuin muutaman vaatekoon ja paino tippui n. 58kg. Selkä ongelmat alkoivat ja samantien iskostui päähän, että ylipainoa ei saa koskaan tulla. Sitten alkoi se hullu vaa'alla käyminen ja syömisen unohtelu... Koskaan ei diagnosoitu mitään syömishäiriötä, lähinnä teinin pääkopan ongelmaksi muodostui tuo syöminen, joka välillä unohtui. Reagoin myös kaikkiin ikäviin muutoksiin syömättömyydellä. Ruokahalut katosivat pienimmästäkin syystä.

Paino pysytteli alle 60kgn muutaman vuoden, kunnes eron jälkeen stressasin itselleni mahahaavan ja paino alkoi putoamaan. Mahahaava saatiin hoidettua, mutta syöminen oli vieläkin hieman heikkoa. Peilin ja vaa'an kyttääminen jatkui ja lievästi masentuneena syöminen oli heikkoa. Sinä kesänä en uskaltanut käydä vaa'alla. En sairaalloisen laihaksi asti päässyt, että olisi lääkäriin tarvinnut mennä, mutta alipainoinen olin. 55kg oli ihannepaino ja siinä yritin pakonomaisesti pysyä.

Tämän jälkeen aloitin potkunyrkkeilyn ja aloin syömään hieman paremmalla omallatunnolla. Paino nousi hieman, mutta annoin sen anteeksi itselleni vakuuttelemalla, että se on lihasta. 60kg oli ehdoton yläraja ja vaa'alla kävin edelleen säännöllisesti, mutta paino ei noussut.

Tänä syksynä päätin repäistä ja aloittaa saliharjottelun. Löysin pakkiksen ja valaistuin. Hetken lueskeltuani päätin huvikseen laskea päivän syömisieni kalorit. Kalorimäärä jäi paljon alle suositellun normaalin. Pikkuhiljaa aloin totutella uuteen ruokavalioon. Eikä ollut helppoa. Ennen saatoin viikonloppuisin syödä kaksi leipää ja viilettää sillä koko päivän. Viikolla aamuisin ei "kerinnyt" syömään, koulussa söi vähän ja illalla ehkä jotain pientä. Nykyään ehdottomasti kaksi lämmintä ruokaa, terveelliset aamu-, ilta- ja välipalat. Pääkopan ja mahalaukun oli todella vaikea suhtautua tähän. Teininä kun päähän oli jostain jäänyt hyvin virheellinen kuva "ruoka lihottaa yäk".

Nyt on treeni alkanut kulkea. Syöminen on hyvällä mallilla, tosin vielä pitää hieman vahtia säännöllistä ruokarytmiä, ettei pääse kiireessä unohtumaan. Paino on noussut ja kropan malli muuttunut. Ei nyt hirveän huomattavia ulkoisia muutoksia, mutta kyllä sen itse peilistä huomaa, että lihasta on tullut. Vaakaa en omassa kämpässä omista. Välillä tulee mielenkiinnosta käytyä porukoilla tai salilla vaa'alla ja paino pyörii nyt 60kg kieppeillä.

Vanhana painofanaatikkona edelleen hirvittää hieman, jos paino nousee yli 60kg, vaikka peilihän sen totuuden kertookin. Salitreenin tavoitteena on saada lisää lihasta, joten painon ajattelusta pitäisi päästä lopullisesti eroon. Ärsyttää kun edelleen on ristiriitaisia tunteita. Hienoa huomata itse kehityksensä, mutta edelleen se vaaka pelottaa.

 

[Rime]

Mulla tuli jo joskus tokalla luokalla pienoinen nousu lievän ylipainon puolelle - en itse sitä mitenkään pannut merkille tai ainakaan välittänyt siitä.
Muut siitä sitten antoivat kommenttia ihan tarpeeksi...

Olin kuitenkin harrastanut 4v asti yleisurheilua, eli lihasmassaa löytyi koko ala-asteen ajan ja olin myös koulun nopein juoksija.

Epätoivoisia laihdutusyrityksiä oli kuitenkin ensimmäisen kerran jo 9v, kaikenmaailman liikuntaohjelmien ja karkkilakkojen muodossa.
Ala-asteen loppu puolella sitten sain kuukautisetkin loppumaan ja siitä se alamäki kunnolla alkoi.

Vasta tänä vuonna, oman muuton yhteydessä vointi alkoi kohenemaan myös pään sisältä, ja paino on kohentunut myös paljon.
Tosin, edelleen vaivaa menkattomuus ja vuosi sitten aiheutetut rasitusvammat.

Oon tehny pientä treeniä isommilla painoilla mutta jotenkin naurettavaa että säikähdin sitä että lihasmassaa on tullut esim. käsiin niin paljon! Ja totta kai se lihasmassa näkyy myös painossa, mutta silti sen jotenkin mieltää vain ylimääräiseksi läskiksi.

Koko keho tuntuu niin vieraalta, varsinkin kun miettii kuinka ohuet ne kädet on joskus olleet.

Tosi ristiriitaisia tuntemuksia... Joskus tekisi mieli alkaa liikkumaan niinkuin ennen (jos jalat kestäisivät), laihtua ja sillä tavoin hakea sitä tyytyväisyyttä.
Mutta tiedän kyllä että se entinen elämä oli yhtä helvettiä, eikä sinne halua takas.

Silti, on se mörkö edelleen tuolla päässä huhuilemassa.

 

[Ellee]

Kyllä ahdistaa noi kehon nykyiset ja tulevat muutokset.... itsellä kovin ristiriitaisia tunteita siitä mitä haluan. Oon niin pitkään halunnut olla hoikka, pieni ja siro ja sellainen olen melkolailla ollutkin ennen kuin punttailu tuli kunnolla kuvioihin. Nyt parin vuoden ajan olen haaveillut kunnon lihaksista ja voimakkaasta kropasta ja muutosta onkin tapahtunut. Välillä ahdistaa niin, kun tuntuu että onkin muuttunut läskiksi ja isokokoiseksi... vaikka asia ei ihan näin ole. Välllä kaipais takas niitä ohuita, laihoja käsivarsia nykyisten sijaan (vaikka ei nykyiset mitkään isotkaan ole). Välillä tekis mieli laihduttaa, mutta niitä lihaksiakin haluisin... Myös ne vaa´an lukemat ahdistaa paljon, kun kiloja on tullut lisää, vaikka hyvinkin todennäköisesti sitä lihasta on myös tullut eikä pelkkää läskiä....

Lihaksia haluisin mut en haluaisi "läskiksi" tai "isoksi" (siis omasta mielestäni).

 

[neriel]

Mielenkiintosia tarinoita teillä kaikkilla

Itse olin hoikka ja pitkä 18-kesäseksi asti jonka jälkeen aineenvaihdusta hidastui ja fläsää alkoi kuin itsestään kertyä (tosiaasiassa eihän kenellekkään kerro fläsää tuosta noin vaan) salakavalasti huomaamatta.Lihoin 10kg noin vuoden aikana. Pahimmillaan painoin 78kg (pituutta siis löytyy 175cm) mikä on paljon ennen hoikkanu pidetelly ihmisille. Itsetunto huononi ja tuntui siltä etten tule ikinä hyväksymään itseäni sen painoisena vaikka lihastakin löytyy.Nyt kolme vuotta lihomisen jälken päätin tehdä elämäntapa muutoksen.7vko sitten aloitin go fat go dietin.Siihen päälle neljän punttia viikossa ja päivittäin tunnin kävelylenkit koiran kanssa.Kolme päivää sitten aamupainoni oli 70.4kg (lähtöpaino 76.7kg) ja tavoittena on saavutta 68kg. Aina toitotetaan siitä että ei pitäisi jumittua painoon. Tietyllä tavalla olen varmasti neuroottinen tuon painon suhteen MUTTA mun tyytyväisyys lähtee painosta,lihaksikkuudesta ja tiukkuudesta.

Kohta aletaan olemaan painollisesti tavotteessa ja lihaskin on luonnollisesti alkanu näkymään kun rasvakerros tosta päältä on pienentynyt.Paljon itsekuria ja näläntunnetta on tämä dietti vaatinut mutta kyllä se vaatii et voi olla taas pitkästä aikaa itseensä tyytyväinen.Ne on niitä kuuluisia uhrauksia Mutta jollakin tapaa itseä vaivaa se että ei pysy pälli mukana tässä muutoksessa. Peilistä näkee vain ne virheet vaikka tuttavat on kovasti kehunut että oon saannu aikamoisen muutoksen aikaa.Siinä toivossa on viel hyvä elää et sais joku päivä tän päänki mukaan juttuihin.Onhan 7vko lyhyt aika siihen.Pikku hiljaa hyvää tulee