Kamppailulajien uutislinkit

Se miksi tuo aldon tapaus on erikoista on, että aldo äänekkäästi on sanonut, että ottelee wanhan sopparin alta pois ja tekee sen jälkeen mitä itseä huvittaa. Nyrkkeily ja jalkapallo ollut haastatteluissa esillä vahvasti. Aldollahan oli "eläköitymiskiertue" menossa ja otti niitä 3. eräisiä brasseissa. Olisikohan nuo 3. eräiset olleet sen verran helpompia, että motivaatio jatkaa kasvoikin jäähdytellessä?

Nyt kun oli enää 1 matsi jäljellä niin aldo unohti nuo puheet ja sitoutui ufc:hen ja ufc:n rajoituksiin uudestaan.

Olisi hauska tietää yrittikö aldo kilpailuttaa ja totesiko ettei esim. nyrkkeilyssä saa samaa rahaa kuin ufc:ssa?

Eikai meistä kukaan tiedä minkälaisen sopparin se on kirjoittanut. Ehkä uusi soppari sisältää mahdollisuuden harrastaa vapaammin muutakin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tämä oli kyllä pieni järkytys. MMA Hour ja Beat ja Luke ylipäänsä oli parasta mitä mma-journalismilla oli tarjota. Kaveri ei kumarrellut mihinkään suuntaan eikä ollut kenenkään leirissä toisin kuin esim Helwani nykyään. Ariel toki väittää yhä olevansa samanlainen journalisti kuin ennen mutta kyllähän hän nyt sanoistaan vastaa The Firmalle eikä näinollen voi ihan mitä vaan sanoa.

Samat fiilikset. mmabeat ja mmahour tuli katsottua melkein joka viikko. Muita mma podcasteja ei jaksa seurata. Onneksi jotain uutta on tulossa. Ehkä se uus juttu liittyy thomasin omaan youtube kanavaan, jota se on yrittänyt tunkata pystyyn. Ilmeisesti alkaa olemaan tilaajien määrä lähellä sellaista tasoa, että youtubesta voisi olla ihan tienestiksi asti.

Chael yrittää pyristellä. Oli kyllä tyly se thomasin vastine. Alkoi sillä, että outoa, kun chael puhui asioita mitkä on helpo tarkistaa. Sen perään faktat ja tilastot pöytään ja täystyrmäys chaelin puheille. Ei thomas missään kohtaa edes vittullut chaelille. imho. se thomasin not great but very good kuvaa hyvin chaelia ottelijana(ei myyntimiehenä). Lieköhän pojat vaan keräilee klikkejä vai chael oikeasti käärmeissään?


View: https://www.youtube.com/watch?v=PlkNizw67MY
 
Viimeksi muokattu:
Joo vaikea kuvitella mitä Chael nyt koettaa saavuttaa tällä, Thomasin analyysi Chaelin urasta oli ihan realistinen eikä minusta mitenkään erityisen halveeraava. Paljon pahempiakin on ollut, ehkä se kertoo sitten jotain Luken huomioarvosta kun juuri hänen sanat menivät Chaelilla pyllyvakoon niin pahasti. Chael tosin on aina ollut sellainen että puhuu ihan mitä sattuu eikä niin välitä vaikka kaikki faktat jutussa ei osu ihan maaliin, tärkeintä on että juttua vaan piisaa.
 
Eiköhän tuossa ole enimmäkseen kyse ihan kunnioituksen puutteesta ylimielisen wannabe-vapaaottelija Luken osalta. Chael on legenda ja välittömästi eläköityminen tapahduttua voisi kovan kriittisyyden hetkeksi unohtaa, koska kyllä mies on sitä vuosien varrella saanut ihan riittävästi jo osakseen. Kriitikoille ei patsaita rakenneta.
 
Sonnenin uraa mielestäni parhaiten kuvaa se että hän melkein voitti Silvan. Hyvä ottelija, mutta ei ehkä kuitenkaan yksi parhaista. Otteluiden promoaminen kyllä mieheltä onnistui. Aika hyvä analyysi Lukelta, tosin Sonnenin dopingin käyttöön en olisi käyttänyt niin paljon aikaa.
 
Eiköhän tuossa ole enimmäkseen kyse ihan kunnioituksen puutteesta ylimielisen wannabe-vapaaottelija Luken osalta. Chael on legenda ja välittömästi eläköityminen tapahduttua voisi kovan kriittisyyden hetkeksi unohtaa, koska kyllä mies on sitä vuosien varrella saanut ihan riittävästi jo osakseen. Kriitikoille ei patsaita rakenneta.

Ei kyllä pysty käsittämään että joku voi journalistista ajatella näin. Sonnen on vissiin kuin joku Mannerheim, arvostelun yläpuolella paitsi jos haluaa sanoa jotain ylistävää. Ei vittu mitä juttua :LOL:
 
Ok, sulle ottelijoiden kritisointi on ilmeisesti tosi tärkeää. Omasta mielestäni Luken tapaiset ”journalistit” tekevät sitä ihan liikaa ja varsinkin heti eläköitymisen jälkeen voisi keskittyä niihin positiivisiin asioihin enemmän.
 
Ok, sulle ottelijoiden kritisointi on ilmeisesti tosi tärkeää. Omasta mielestäni Luken tapaiset ”journalistit” tekevät sitä ihan liikaa ja varsinkin heti eläköitymisen jälkeen voisi keskittyä niihin positiivisiin asioihin enemmän.

Tottakai kaiken kritisointi ja objektiivinen tarkastelu on tärkeää, sulle ilmeisesti riittää vaan Helwanin tapainen kaiken hehkutus.

Edit. Täytyy vielä lisätä että en oikein edes ymmärrä miksi Sonnen päätti tarttua tähän Luken analyysiin ja puhua ihan pehmeitä sen päälle kun analyysi oli aivan asiallinen ja sävyltään hyvin positiivinen. Monessa paikkaa kirjoitettiin huomattavan paljon ikävämmällä sävyllä.

Ja mitä sitten vaikka ura olisi just päättynyt, ymmärtäisin tuon jos kaveri olisi juuri kuollut mutta että eläköitymisen jälkeenkin pitäisi vaan antaa tyypin selittää ihan mitä satuja haluaa. :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Thomasia jaksaa seurata ja kuunnella juurikin sen takia, että se puhuu suoraan eikä ole ufc:n/espn:n markkinointiosaston kunniatyöntekijä. Lisäksi luke tekee pohjatyöt huolella ja tuottaa erilaista ja vaikeasti tehtävää sisältöä. Thomasin pätkät vieraiden kera dopingista, ottelijoiden oikeuksista/järjestäytymisestä/ufc monopolista/kadyrovista jne. on uniikkia ja tarpeellista. Ymmärrän toki, että noi on raskaita aiheita ja vain viihdettä hakevia ei kiinnosta se miten makkaraa tehdään. Mua taas kiinnostaa isosti.

Monesta asiasta olen eri mieltä thomasin kanssa, mutta se on välillä hyvä kuunnella vastapuolenkin argumentti ja yrittää ymmärtää. Doping asiat on yksi asia mistä olen eri linjalla.

Thomas linjasi, että chael ei ole all time great kuten jon jones, gsp, cormier, anderson silva,... Chael on very good, joka on all time great:sta seuraava. Erittäin eliitti ottelija joita ei ole montaa ja suurin osa ottelijoista ei sille tasolle pääse. Miksi ihmeessä tuosta totuudesta ja mun mielestä kehusta pitäisi pahastua?
 
Tuossa Bare Knuckle hommassa on sellainen potentiaali etta sinne voi myos buukata (puoli)julkkiksia sun muita ei-MMA ottelijoita ja jengia silti kiinnostaa. Kuvitelkaa vaikkapa Justin Bieber vs. Tom Cruise.

Ei MMA:n taso aina takaa myyntia. Muuten Demetrious Johnson olisi tehnyt miljoonatileja joka matsillaan.
 
Tuota tuoreinta Bare Knuckle tapahtumaa promottiin kyllä hienosti ottelijoiden toimesta ja esimerkiksi saman viikonlopun ufc jäi aivan pimentoon siihen nähden. Vaikea sanoa tuleeko tämä olemaan yksittäinen piikki myynnissä, mutta tuskin joka tapahtumaan saadaan sijoitettua yhtä kiinnostusta herättävää matsia. Vrt Conor-efekti.
 
Tästä tulee vielä iso juttu.

Bare Knuckle boxing outdraws UFC in PPV buys — by nearly double
Bare Knuckle boxing outdraws UFC in PPV buys — by nearly double - MMAmania.com
Onpas taas harvinaisen paskasti otsikoitu ja kirjoitettu artikkeli... eipä vaparimedialta tosin muuta voisi odottaakaan. Kyseessä on siis BKFC promoottorin arvio myynnistä eikä mikään todellinen luku. Promoottorin työ on promotoida omia tapahtumia ja siinä työssä faktat jäävät usein taka-alalle. En laittaisi kovinkaan paljon painoarvoa pelkille promoottorin sanoille.

"Bare Knuckle Fighting Championship (BKFC) is expected to reach 200,000 pay-per-view (PPV) buys, according to promoter David Feldman".
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom