- Liittynyt
- 19.11.2002
- Viestejä
- 608
Esimerkkejä millä itse olen venytellyt nivusia. Perusvenytyksenä matolla otetaan matolla "polvet/sääret maassa mahdollisimman leveällä" välistä veto asento ja käsillä työnnetään kevyesti itseään taaksepäin esimerkiksi maasta tahi seinää vasten kuitenkin pyrkien saamaan omat vehkeensä mahdollisimman lähelle lattiaa. Tästäkin voi itse kehitellä omia variaatioita mikä tuntuu itselle venyttävän parhaiten. Toinen liike mitä olen useinmiten käyttänyt on ottaa ihan perinteisesti tanko siihen painoa 40-60kg(isot kiekot). itselle jalkojen alle n5cm korokkeet ja rento välistä veto asento. ottaa paineet mutta kuitenkin pyrkiä pitämään itsensä rentona. vetää tanko n.5cm irti lattiasta ja keskittyä polvi levittämään sivuille sen minkä voi 3x.n.10-30s ajan. Liikkuvuus alkaa olla riittävä kun sääret on täysin pystyssä ja mahdollisimman sivulle päin(katso peilistä ja tämähän on yksilöllistä miteen sivuun ne saa toisilla on sellainen rakenne että niitä ei voi saada yhtä sivuille kun toiset.) silloin kun yletät hyvin tankoon rikkomatta asentoa millään noston osa alueella. Erinäisiä variaatioita nivusillehan voi itse kehitellä niin paljon kuin mielikuvitusta riittää. esim smith koneessa. ihan tavan penkillä jne. Monella taas nivuset ovat jumissa varsinaista loppuasentoa vedettäessä välistä (Yläkroppa jää eteen vaikka polvet ovat suoristettu eikä saa kunnon loppu asentoa). tähän ihan perus venytykset nivusille pitkittäisillä liikkeillä. esim askel kyykky venyttäen tanko selässä tai ilman. jne. käyttäkää mielikuvitusta. En tiedä saiko tästä nyt mitään selvää mutta toivottavasti jotain irtos.
nelkku sanoi:Niin itse olen aika lyhyt (172) ja kuulun niihin ehdottomasti pikkusarjalaisiin ja tämän takia mulle sumovetoa alettiinkin suositella. Melkein voisin tuota harjoitella, jotain liikkuvuusjuttua tarvis kehitellä tuohon lantion seudulle (nivuset repee p*rkele), ehdotuksia? Jotain perusvenyttelyjä vaan tehnyt, 'jooga-asento' sit toiselle polvelle jokin 20kg kiekko ja sitten siitä vetää kantapäitä takapuolta kohden <- hyvin selitetty. No kuitenkin tuolla saanu venytystä tuntumaan tonne pallien seudulle. Oisko muita samanlaisia liikkeitä?

olen tehnyt tunnin syvävenyttelyn aina lauantaisin ja sunnuntaisin kova lajireeni, tämä jo kauan. meneeko teoriassa perse edellä puuhun, olisko tuo syvävenyttely syytä tehdä maanantaisin jos ei ole hierontaa? venytys kestää vähintään minuutin..