Kahvakuulasta salitreeniin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja vera
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
5.5.2013
Viestejä
43
Miten on, onkohan salitreenissä mun tilanteessa jotain ehdottomia hyötyjä suhteessa kahvakuulailuun? Noin kaksi vuotta olen heilunut kuulan kanssa. Ennen tätä kahden kilon käsipainojen nostelu oli äärimmäinen haaste ja ostoskorin kantamiseen tarvittiin apuun poikaystävä :face:

No nyt tilanne on kuitenkin parempi, ja haluaisin edistyä tuossa kuulailussa. En siis tavoittele nykyistä isompia lihaksia sinänsä. Meneillään on tällä hetkellä siirtyminen painavampaan kuulaan. Salin vaihto tai lisätreenit jossain muualla on myös edessä, koska nykyisellä salilla kuulaosaaminen ei ole kovin hyvää.

Koska lähtötilanne ei ollut hääppöinen, varmaan mikä tahansa treeni olisi tuottanut jotain tuloksia. Nyt kuitenkin mietin, että onko salitreenissä jotain ylivoimaisia hyötyjä tai olisiko syytä tehdä jatkossa salilla lisäksi ainakin jotain juttuja?

Mulla ei ole oikeasti paljonkaan käsitystä mistään noista salin laitteista, joten en senkään takia tiedä, kuinka paljon aikaa kannattaa käyttää perehtymiseen, vaan omistautua kuulalle?

Superkiitos jos joku ehtii kommentoida!
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Jos et tavoittele lihaskasvua ja tykkäät kuulailla, en keksi syitä miksi sun pitäis perehtyä muuhun kuin kuulailuun. Tärkeintä on liikkua itselleen mielekkäällä tavalla :)
 
Lähinnä sen takia kyselen, kun aina toistetaan, että pitää treenata raskailla painoilla. Nyt jää ainakin se väliin, ellei tarpeeksi raskaaksi lueta 12 kilon kuulaa? Kokoluokka on siis 157cm/52kg.

Lisäksi mietin, että pääseekö jotkut lihakset tällä hetkellä liian helpolla, vaikka yritänkin tehdä monipuolisesti eri juttuja. Esim. miesten punnerrukset ei todellakaan ole tällä hetkellä mikään mun bravuuri.
 
Viimeksi muokattu:
Zone-sarja -42%
Kuulallahan ei oikein tehokkaasti pysty treenaamaan jalkoja, vaikka kyllä jonkinlaista jalkatreeniä saa kyllä tehtyä. Oikeastaan kaikkeen muuhun kuin maksimivoimaan ja massan kasvattamiseen kuula on aika hyvä tai jopa erittäin hyvä (kestovoima, aerobinen kunto, räjähtävyys, rasvanpoltto, liikkuvuuden parantaminen, henkisen kantin parantaminen, jne).

Kuulalla kannattaa treenata "kahvakuulanomaisesti" eli kokonaisvaltaisia liikkeitä ja pitkiä sarjoja (riippuen tietenkin vähän liikkeestä), eikä niin että tekee samoja liikkeitä kuin mitä normaalisti tehdään käsipainoilla. Kahvakuulan etuina ovat mm. tehokkuus (ajankäyttö) ja kokonaisvaltaisuus. Lisäksi ei ole mikään pakko treenata salilla, vaan muutamalla kuulalla pääsee kotitreenissäkin aika pitkälle (ja ne luultavasti maksavat yhteensä vain saman verran kuin muutaman kuukauden ryhmäliikuntatunnit, ainakin kaupallisilla saleilla).

Kuten Mopsi80 totesi, jos tykkäät kuulailla ja saat sillä sellaisia tuloksia joihin olet tyytyväinen, ei ole mitään pakkoa tehdä mitään muuta. Mutta toisaalta, jos treenaat kuulalla jossain salilla, niin miksi et kävisi vaikka kuulatreenin yhteydessä treenaamassa "perinteisemmällä" tavalla vaikka niitä jalkoja, ja miksi ei muutakin jos ei muuten niin vaihtelun vuoksi? Laitteisiin ei välttämättä kauheasti kannata perehtyäkään, kun kerran olet vapailla painoilla jo tottunut treenaamaan.

Niin ja se raskaus on suhteellinen käsite: jos 12 kilon kuula tuntuu kevyeltä kun teet jotain 5-10 minuutin sarjoja tempausta, niin silloin pitää vaihtaa isompaan. Jos teet kuulalla jotain lyhyttä kyykkysarjaa niin varmaan 12 kiloa onkin vähän kevyt.
 
Ei siinä mitään menetä jos kokeilee salilla käyntiä kuukauden ajan yms. Voit rakentaa saliohjelman vaikka siten että pari liikettä salin puolella ja loput kuulalla.
 
Iso kiitos vastaajille! Kiva kun kukaan ei käskenyt heittää kuulaa nurkkaa ja aloittamaan oikean treenaamisen ;)

Ajattelin alkaa tekemään yhden raskaan jalkatreenin per viikko. Sehän itse asiassa sopisi hyvin, koska silloin kädet saa vähän lepoa kuulailun vastapainona.

Kahvakuulafoorumilla on toki jotain keskustelua tästä. Siellä mm oli esiin jonkun venäläisen malli, jossa kuulailun lisäksi tehdään vain mavea. Kuulostaa ehkä hieman tylsältä pidemmän päälle.
 
Ajattelin alkaa tekemään yhden raskaan jalkatreenin per viikko. Sehän itse asiassa sopisi hyvin, koska silloin kädet saa vähän lepoa kuulailun vastapainona.

Jos haluat pitää kahvakuulatreenit ja salitreenit täysin erillään toisistaan, niin tuo yksi jalkapäivä viikossa on varmaan ihan järkevä vaihtoehto, etenkin jos kuulaillessa ei tule kiusattua jalkoja kovin paljon.

Mutta mun mielestä kahvakuulailun ja ns. "normaalin" kuntosalitreenin välille tehdään aivan turhaan liian isoa kuilua. Toki kahvakuulailussa tehtävät harjoitukset yleensä poikkeaa kuntosalitreenistä; kahvakuulan painopiste nyt vaan on hieman eri kuin esim. käsipainolla. Ja kuten YJT mainitsi, ei kahvakuula ole paras mahdollinen väline maksimivoiman ja massan hakemiseen, muttei se sitä tarkoita etteikö se ainakin jollakin tasolla silläkin onnistuisi.

Itse käytän aika paljonkin kahvakuulailua täydentääkseni normaalia kuntosalitreeniä, enkä silti tunne itseäni kovin epänormaaliksi treenaajaksi (tai hetkinen, mullekohan ne sittenkin naureskelee... :D) Esim. alkulämmittelyissä etuheilautusta tulee tehtyä melkein joka treenissä, jalkatreenit voi joskus olla tyyliin etukyykky kahdella kahvakuulalla + jalkaprässi, olkapäätreenissä korvaan joskus käsipainoilla tehtävän pystypunnerruksen kahvakuulilla ja see-saw pressillä, jne... Etenkin liikkuvuusongelmista kärsiville kahvakuula tuo aika monen lihasryhmän kohdalla helpommin toteutettavan vaihtoehdon (takakyykky levytangolla vs. etukyykky kahvakuulilla, tai pystypunnerrus levytangolla seisten vs. see-saw press kahvakuulilla). Tottakai vaikkapa takakyykky levytangolla mahdollistaa huomattavasti isompien rautojen liikuttelun kuin etukyykky kahvakuulilla, mutta molemmat ovat loistavia koko kropan liikkeitä, niistä vaan täytyy valita se paremmin omiin tavoitteisiin ja tarkoituksiin sopiva.

Siellä mm oli esiin jonkun venäläisen malli, jossa kuulailun lisäksi tehdään vain mavea. Kuulostaa ehkä hieman tylsältä pidemmän päälle.

En lähde arvostelemaan venäläisen mallia, kun en sitä tunne enkä todellakaan laske itseäni kahvakuulailun asiantuntijaksi. Mutta outoa jos kuulailun lisäksi liikkeenä on pelkkä mave. Kahvakuulalla tehtävä etuheilautus eri variaatioineen on todettu olevan yksi parhaista posterior chain -lihasten treenimuodoista, ja ainakin mulla mave kohdistuu aika pitkälti juuri niihin samoihin lihaksiin. Mutta ehkäpä tuossa on takana joku idea josta mää en ymmärrä mitään, ei olis eka kerta.
 
Tuossahan lienee kyse Pavel Tsatsoulinesta ja Power to the People -ohjelmasta. En itsekään tunne ko. ohjelmaa muuten kuin mitä olen siitä lukenut; itse kirjaa minulla ei ole. Pavel on kuitenkin sen verran guru, että kyllä siinä varmasti on ajatus taustalla...
 
Tällainen käsitys itsellänikin. Kyse on varmaan Pavelin Enter The Kettlebell ja Power To The People kirjojen ohjelmien yhdistämisestä. Itse kokeillut kerran aiemmin tätä, mutta se keskeytyi sairastumisen vuoksi. Oli pakko tulla kommentoimaan, sillä nyt olisi tarkoitus tänään aloittaa ohjelma uudelleen. Eli ETK kirjasta tehdään kolmesti viikossa se raskas, kevyt ja medium kuulailuohjelma ja sitten kahtena variety päivänä mavetetaan PTTP ohjelmasta vain se maastavetoliike. Variety päivinä voi tehdä muutakin ja ne voi jättää väliinkin tarvittaessa.
 
Mutta mun mielestä kahvakuulailun ja ns. "normaalin" kuntosalitreenin välille tehdään aivan turhaan liian isoa kuilua. Toki kahvakuulailussa tehtävät harjoitukset yleensä poikkeaa kuntosalitreenistä; kahvakuulan painopiste nyt vaan on hieman eri kuin esim. käsipainolla.

Itse käytän aika paljonkin kahvakuulailua täydentääkseni normaalia kuntosalitreeniä, enkä silti tunne itseäni kovin epänormaaliksi treenaajaksi (tai hetkinen, mullekohan ne sittenkin naureskelee... :D) Esim. alkulämmittelyissä etuheilautusta tulee tehtyä melkein joka treenissä, jalkatreenit voi joskus olla tyyliin etukyykky kahdella kahvakuulalla + jalkaprässi, olkapäätreenissä korvaan joskus käsipainoilla tehtävän pystypunnerruksen kahvakuulilla ja see-saw pressillä, jne... Etenkin liikkuvuusongelmista kärsiville kahvakuula tuo aika monen lihasryhmän kohdalla helpommin toteutettavan vaihtoehdon (takakyykky levytangolla vs. etukyykky kahvakuulilla, tai pystypunnerrus levytangolla seisten vs. see-saw press kahvakuulilla). Tottakai vaikkapa takakyykky levytangolla mahdollistaa huomattavasti isompien rautojen liikuttelun kuin etukyykky kahvakuulilla, mutta molemmat ovat loistavia koko kropan liikkeitä, niistä vaan täytyy valita se paremmin omiin tavoitteisiin ja tarkoituksiin sopiva.

En lähde arvostelemaan venäläisen mallia, kun en sitä tunne enkä todellakaan laske itseäni kahvakuulailun asiantuntijaksi. Mutta outoa jos kuulailun lisäksi liikkeenä on pelkkä mave. Kahvakuulalla tehtävä etuheilautus eri variaatioineen on todettu olevan yksi parhaista posterior chain -lihasten treenimuodoista, ja ainakin mulla mave kohdistuu aika pitkälti juuri niihin samoihin lihaksiin. Mutta ehkäpä tuossa on takana joku idea josta mää en ymmärrä mitään, ei olis eka kerta.

Tuossa HinteläHeinällä tulikin hyviä pointteja, ettei kannata lokeroida liikaa kahvakuulaa ja levytankoa välineinä. Kannattaa lukea ETK ja PTTP kirjat, jos molemmilla välineillä treenaaminen kiinnostaa. Kirjoista saa muutakin hyödyllistä tietoa. Mike Mahlerin ja Dan Johnin tuotanto on myös tutustumisen arvoista.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom