Mulla kävi aikanaan vähän hassusti treenaamisen suhteen kun en tajunnut ajoissa hellittää. Ylikunnon takia olin paristi tiputuksessa, mutta siitä eteenpäin vaan.
Reenasin vuosikaudet kovaa, kilpailin menestyksellä mutta niin kävi kuin arvata saattaa, kun reeni oli koko elämä; yksi kaunis aamu tajusin että ei voisi vähempää kiinnostaa, ja lopetin kaiken harjotteluun liittyvänkin.
Vuosi meni "tyhjän päällä" kelaillessa, mitä sitä tekisi, seuraavan vuoden kävin liikkumassa satunnaisesti vähän säännöllisemmin.
Nyt taas alkaa olla kunto sellainen ettei tarvitse hävetä, mutta pari vuotta tosiaan meni palautuessa. Kyse oli nimenomaan psyykkisestä väsymisestä ja kyllästymisestä, vaikka paikat myös hieman kremppaili.
Nyt sentään osaa suhtautua vähemmän maailmanlopun fiiliksillä...