- Liittynyt
- 2.4.2012
- Viestejä
- 46
Eli kyse tästä liikkeestä:
Amerikkalaiset puhuvat kärpäsistä ja joskus perhosista, en tiedä onko suomalaista nimeä olemassa. Lukuisia variaatiota näkyy olevan olemassa jo bodybuilding.comia tai youtubea selaamalla. En ainakaan searchilla löytänyt keskustelua kyseisestä liikkeestä täältä, ellei noissa maraton-ketjuissa sellaista sitten ole käyty.
Ideana liikkeellä on bodybuilding.comin mukaan täysin isoloidusti ylemmän rintakehän kasvatus. Liike ei tunnu erityisen raskaalta, joka on myös osa syy miksi sitä käytän n. 1 h kestävissä punttiharjoituksissa. Sopii hyvin raskaiden jalkaprässien ja penkkitreenien väliin, että saavat maitohapot välillä poistumisaikaakin. Isoja painoja on hankala käyttää, koska jänteet joutuvat varsin koville ja muistan jo vuosia sitten saaneeni tuolla liikkeellä jonkinasteista jännetulehdusta aikaan. Liikettä näkee erilaisina variaatioina käytettävän myös kehonrakentajien harjoitusvideoissa.
Olen nyt vähän aikaa miettinyt että onko tällä liikkeellä mitään käyttöä, joten kyselen että onko kukaan muu samanlaista harkintaa käynyt jo ennen? Ym. nettisivuston käyttäjät ainakin näyttävät ko. liikettä arvostavan.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: