Jutta ja puolenvuoden superdieetit

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Zone-sarja -42%
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Onko nuo asetetut tavoitteetkaan välttämättä ihan järkeviä? 40Kg puolessa vuodessa, kun henkilö on tiputtanut jo ennen tätä tehokuuriakin aika hyvää vauhtia painoa? Laitetaanko tavoite tahalteen niin korkealle, ettei sitä saavuteta ja näin saadaan ohjelmaan lisää mielenkiintoa Bullin tylytysten muodossa jne ?

Kunnon mainostusta firmalle ja ei niinkään ajatella sitä itse laihduttajaa välttämättä.
 
Sikälihän ei ole merkityksellistä se, tekeekö aerobisen aamulla vai ei vaan sillä, että sen tekee tyhjällä vatsalla, jolloin elimistö käyttää energiaksi sitä olemassa olevaa ravintoa (läskiä). Näin ollen aerobisen voisi tehdä vaikka salitreenin jälkeen ja hyödyt olisivat samankaltaiset kuin aamuaerobisessa. Teho vaan voi rankan salitreenin jälkeen olla aika hakusassa.
Tuo on täysin brosciensea. Järjetön väite, jolle ei ole koskaan löydetty tieteellisiä perusteita.
 
En vaan millään jaksa uskoa että niistä 60 cm käsistä ja metrin reisistä ei jäis muka nahkaa roikkumaan.

Joillain jää, joillain ei. Eivätkä kaikki liho samoista paikoista, ja iho vetäytyy erilailla. Eniveis, jos sitä nahkaa jää, se voidaan helposti leikata pois. Ei siis estä fitnesslavoille menoa tosiaankaan, saattaa vaan vaatia pientä hienosäätöä.
 
Tuo on täysin brosciensea. Järjetön väite, jolle ei ole koskaan löydetty tieteellisiä perusteita.

Ja toistan itseäni sanomalla, että aiheesta on tehty sekä puolesta että vastaan olevia tutkimuksia. :D

Vai oliko kuitenkin niin, että suorituksessa käytettävästä energiasta suurempi osa on tällöin rasvaa, mutta nettorasvanpolttoon tuolla ei ole vaikutusta?

Joka tapauksessa aamuaerobinen tuskin on niin autuaaksi tekevä osa dieettiä, etteikö sille olisi vaihtoehtoja vaikeasti aamu-unisen päivärytmissä. Kyllä tuossakin tapauksessa naisen salitreeniasenteen perusteella olisi voinut ainakin yrittää aikatauluttaa aerobisen jonnekin muualle ja katsoa, oliko vaikeudessa kyse oikeasti vain ajankohdassa. Perus rivi-PT:ltä tuollaisia yksilölliset preferenssit sivuuttavia "pakettiratkaisuja" voisi odottaakin, mutta ei maan kärkitiimiltä. Hyvä kuitenkin että tulosta tulee ja kunnia asiantunteville valmentajille
 
Ja toistan itseäni sanomalla, että aiheesta on tehty sekä puolesta että vastaan olevia tutkimuksia. :D
Ravitsemustiede on statistinen, joten identtinen koejärjestely voi antaa täysin päinvastaisen tuloksen satunnaisuuden takia. Siksi pitää katsoa tutkimusten yleistä konsensusta ja variaatiota, ei yksittäistä tutkimusta. Ja nuo taasen viittaavat siihen, ettei tuolla kyllä ole väliä.
 
Ja toistan itseäni sanomalla, että aiheesta on tehty sekä puolesta että vastaan olevia tutkimuksia. :D

Vai oliko kuitenkin niin, että suorituksessa käytettävästä energiasta suurempi osa on tällöin rasvaa, mutta nettorasvanpolttoon tuolla ei ole vaikutusta?
Kyllä, vuorokausitasolla keho tasoittaa makroravinteiden käytön siten, ettei suorituksen aikana poltetun rasvan osuudella ole mitään merkitystä. Jos keho turvautuu suorituksen aikana enimmäkseen rasvavarastoihin, niin se käyttää muuhun aikaan päivästä energiaksi etupäässä glukoosia ja kääntäen.

Tyhjällä vatsalla tehty aerobinen on lisäksi erittäin hyvä tapa polttaa lihasta, sillä se lisää aminohappojen hapettumista. Paastotilassa tehty aerobinen kohottaa kortisolitasoja, joka vapauttaa aminohappojen valmistuksen glukoosiksi (lihaskatoa), sillä glukoosia ei voida syntetisoida rasvasta.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Kyllä, vuorokausitasolla keho tasoittaa makroravinteiden käytön siten, ettei suorituksen aikana poltetun rasvan osuudella ole mitään merkitystä. Jos keho turvautuu suorituksen aikana enimmäkseen rasvavarastoihin, niin se käyttää muuhun aikaan päivästä energiaksi etupäässä glukoosia ja kääntäen.
Tyhjällä vatsalla tehty aerobinen on lisäksi erittäin hyvä tapa polttaa lihasta, sillä se lisää aminohappojen hapettumista. Paastotilassa tehty aerobinen kohottaa kortisolitasoja, joka vapauttaa aminohappojen valmistuksen glukoosiksi (lihaskatoa), sillä glukoosia ei voida syntetisoida rasvasta.

Osin oikein ja osin väärin. Elimistö käyttää lepotilassa aina ensin veressä kiertävän vapaan glukoosiin, jota voidaan irrottaa tarpeen vaatiessa glykogeenivarastoista hormonaalisesti (glukagoni). Myös sympaattisen hermoston aktivoituminen lisää glukagonin erittymistä ja lisää glukoosin pitoisuutta vereen. Pääsääntöisesti elimistö kuluttaa ensin sokerivarastoja, kun glykogeenivarastot on kulutettu loppuun, aletaan irrottaa energiaa rasva-aineenvaihdunnalla. Rasvasta vapautuvasta glyserolista syntetisoidaan glukoosia.

Harjoittelun intensiteetti vaikuttaa hetkellisesti energianlähteeseen, kovasykkeinen anaerobinen harjoitus kuluttaa hyvin tehokkaasti vapaan glukoosin verestä sekä glykogeenin lihaksista, tätä toimintaahan rajoittaa luonnollisesti laktaatin eli maitohapon kertyminen. Pitkäkestoisessa matalasykkeisessä suorituksessa energiaa vapautuu aerobisesti glykogeenin loppumisen jälkeen rasvasta, jonka hajoamistuotteista sekä aminohapporungoista voidaan muodostaa glukoosia. Eli pitää paikkansa, ettei aerobinen liikunta pitkäkestoisena optimoi lihasmassan kasvattamista. Se taas ei pidä paikkaansa, ettei rasvasta voi muodostaa glukoosia. Näinhän tapahtuu myös nk. keto-dietillä, jossa rasva-aineenvaihdunnan ketoaineista syntetisoidaan glukoosia.
 
Mulle jäi tästä viimeisimmästä jaksosta todella hämmentynyt ja ristiriitainen olo. Veti ihan sanattomaksi. Wtf :D
 
Pystyyko tata katsomaan muualla kuin livin sivuilla? Niin etta ohjelma nakyisi ulkomailla (Livin sivuilla ei nay). Tiedan etta pystyn kiertamaan rajoituksen proxyasetuksilla mutta olisi kovasti helpompaa katsoa jostain muualta.
 
Ravitsemustiede on statistinen, joten identtinen koejärjestely voi antaa täysin päinvastaisen tuloksen satunnaisuuden takia. Siksi pitää katsoa tutkimusten yleistä konsensusta ja variaatiota, ei yksittäistä tutkimusta. Ja nuo taasen viittaavat siihen, ettei tuolla kyllä ole väliä.

Hä? Mitä tekemistä tällä nyt on tilastotieteen kanssa? Meinaan sitä, että kyllähän yhdelläkin tutkimuksella voidaan päästä suhteellisen luotettaviin tuloksiin, kunhan tutkittavien määrä on riittävä. Eihän missään kokeessa saada hommaa tehtyä identtisesti, muutenhan aina riittäisi yksi testattava. Mitä ihmisiin tulee, niin identtisten kaksosten käyttämistä runsaammin tutkimuksissa pitäisi varmasti lisätä, koska ymmärrykseni mukaan he kuitenkin vastaavat enemmän toisiaan kuin moni muu -- näkyy ihan päälle päinkin. ;) Käytännössä mitä enemmän on hajontaa ja mitä tarkempia tuloksia halutaan, sitä enemmän pitää olla testattavaa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Statistical_significance
 
Taas tätä samaa vanhaa paskaa. Punainen maito ei ole yhtään sen vähemmän käsiteltyä kuin rasvaton maito.

Otetaanpas tätä vielä ylös, kun mielipiteitä tuntui olevan suhteellisen monta. "Kun raakamaito saapuu tilalta meijeriin, se erotaan kahdeksi osaksi, kermaksi ja maidoksi. Maidosta on otettu pois rasva, jota taas lisätään laadusta riippuen tietty määrä maitoon takaisin. Näin saadaan eri maitokoostumuksia kuten täys- ja kevytmaitoa." http://yle.fi/uutiset/maidossa_arvokkainta_on_rasva/6474387

Eli jos punaiseen maitoon pitää lisätä rasvaa ja rasvattomaan maitoon ei näin tehdä, niin eikö sitä punaista maitoa siis käsitellä enemmän kuin rasvatonta? Mutta myös siten, että joku ykkösmaito on vähemmän käsiteltyä kuin punainen maito, koska sitä rasvaa lisätään vähemmän. ", + :pano:"
 
Pystyyko tata katsomaan muualla kuin livin sivuilla? Niin etta ohjelma nakyisi ulkomailla (Livin sivuilla ei nay). Tiedan etta pystyn kiertamaan rajoituksen proxyasetuksilla mutta olisi kovasti helpompaa katsoa jostain muualta.

Ruutu.fistä voi muistaakseni katsoa.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom