PTVGYM Jooel Vatanen

Mukavasti on Jooel taas tienannut, hatunnosto!

Mietin vain että eikö verotuksen kannalta olisi järkevämpi nostaa vaikka 30k palkka ja loput osinkoina?
Palkkaa siksi edes tuon verran että saa vähennykset henkilökohtaiseen verotukseen.
Osinkoja hän taitaa jo nostaa aika reilusti. Ne eivät vain näy verotiedoissa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Osinkoja hän taitaa jo nostaa aika reilusti. Ne eivät vain näy verotiedoissa.

Osingoista näkyy vain osa, josta on maksettu verot. Jooel on varmasti sen verran fiksu, että nostaa vain 8% nettovarallisuudesta, jonka saa verohuokeasti. Tällöin vain 25%:sta maksetaan pääomatulovero. Eli jos ottaa vaikka 40k osinkoa, maksaa verot 10k eurosta, eli 3k€. Tämä 10k näkyy silloin tulona. Silti yllättävän pienet tulot noihin menoihin nähden, joten taitaa mennä aika paljon menoja firman menoina, joka on tietenkin aivan oikein, koska voi perustella esim. jonkun prätkän hankinnan videon tekemistä varten jne. Ton uuden mersun autoetu on jo varmaan lähemmäs 6000-7000€/kk, joka verotuksessa luokitellaan tuloksi. Tokihan tämä ei vielä viime vuoden tuloissa näy.
 
Mukavasti on Jooel taas tienannut, hatunnosto!

Mietin vain että eikö verotuksen kannalta olisi järkevämpi nostaa vaikka 30k palkka ja loput osinkoina?
Palkkaa siksi edes tuon verran että saa vähennykset henkilökohtaiseen verotukseen.
verosuunnittelu lähtee siitä, mikä on osakkaan rahan tarve. Onko tarpeen nostaa palkkaa kuukausittain, harvemmin vai riittääkö rahan nosto kerran vuodessa (osinkona). ja riippuu tietenkin yrityksen nettovarallisuudesta paljonko voi nostaa..
 
Näinpä juuri!

Mukava nähdä välillä sulta asiallisempaa viestiä.
Tässä sulle pusu ja virtuaalinen suihinotto :love:
 
Paljon Jooel teki vuodessa pelkällä youtubella? Siinä on hyvä aihe videolle.

Varmaan paremmin kun monet ammattitubettajat. ja pelkillä mainostuloilla
 
Hyvä looppi, tekee vain videoita joilla tekee rahaa tubessa ja aiheena paljon tekee rahaa tubella. Seuraavalla videolla sitten tekee taas rahaa kun kertoo paljonko edellisella videolla teki rahaa tubessa. Ja niin edespäin. 100 identtisen videon jälkeen vielä tulee "tätä on odotettu".
 
Moniko on asiaa pohtinut siltä kantilta, että kuinka pitkälle tähtäävää on tämä kehonrakennus nykyisessä muodossaan? Entäs kun nuoret innokkaat saliharrastajat huomaavat, että ei perkele näillä ostetuilla ja laadituilla ohjelmilla, Vatasen myymillä lisäravinteilla ja treenaamalla PTV:llä saa sitä massaa, mikä Vatasella ja muilla sometähdillä on? Löydetään steroidit. Kansanterveydelliseltä kannalta todella huono suunta se, jos se siihen lähtisi.
Kaikki riippuu myös siitä miten markkinoidaan kohderyhmälle suunniteltuja palveluita. On eriasia luvata muutosta kuin tarjota työvälineitä muutokselle. Missä kohtaa vika on markkinoinnissa ja missä kuluttajassa?

Täytyy myös muistaa, että meillä kuluttajilla on myös oleellinen rooli. Yksikään yrittäjä ei tee voittoa ilman asiakasta. Mutta jokainen yrityshän yrittää markkinoida tuotteitaan ihmiselle luomalla mielikuvia ja ohjaamaan asiakas mielikuvien voimalla ostamaan tuote ja markkinoinnilla yritetään vedota tietynlaisiin asiakasryhmiin. Näin toimii jokainen yritys.

Kuinka taas kuluttaja ymmärtää markkinoinnin on yksilöllistä. On mahdotonta vakuuttaa jokaista ihmistä, kuluttajien rooli on myös kyseenalaistaa yrityksiä ja valistaa kanssakuluttajia. Mutta jos yritys saa enemmän positiivista palautetta negatiiviiseen verrattuna, onko vika yrityksessä?

Mä en nyt tiedä onko missään Vatasen markkinoinnissa luvattu isoja lihaksia vai luvattu työvälineitä isojen lihasten kasvatukseen. Näiden kahden välillä on iso ero. Ja miten määritellään isot lihakset, onko Vatanen sanonut että jos haluat yhtä isot lihakset kuin minulla on sinun ostettava näitä minun palveluita.

Kuluttajat luovat myös mielikuvia mikäli yrityksellä on keulakuva hahmo joka markkinoi tuotteita. Varmasti myös Vatanen tietämättään myydessään palveluitaan saanut ihmiset olettamaan että hänen myymillä palveluilla kasvaa Vatasen lihakset. Syntyisikö samaa kuvaa jos Vatasen treeniohjelmia mainostaisi pienikokoinen kestävyysjuoksija?

Markkinointi on vaikeaa.
 
Käsittääkseni Vatanen myös sijoittaa merkittävän määrän voitoistaan uusien kuntosalien perustamiseen. Hänhän joskus täällä mainitsi, että se on ylivertaisesti tuottoisampaa kuin että jos sijoittaisi rahoja osakkeisiin tms.

Itse en lähtisi antamaan Vataselle neuvoja raha-asioissa...
Tarkoitus ei olekaan mitään päteä ja Jooel onkin fiksusti toiminut yrityksen kanssa. Aina vaan vinkit pienempien verojen maksuun kannattaa ottaa huomioon.

Henkilökohtaisessa rahankäytössä antaisin kyllä paljonkin neuvoja liittyen autoihin, kenkiin jne. rahan haaskaamiseen mutta jokainen tekee omat valintansa 😉
 
Siis nuo autot, kengät jne. ovat taloudellisesti fiksuin veto ikinä. Niillä saa tuotettua somesisältöä, joka tuottaa rahaa. Tällöin ne saa joko normaalia paljon halvemmalla tai ne saattavat jopa tuottaa voittoa. Vatasen kissakin tienaa saman verran kuin keskiverto Alepan kassa. :eek:

Mahtavatko ne myös mennä verovähennyksiin tulonhankkimiskuluina? Jos samaan aikaan haluaa ajaa hienoilla autoilla ja keräillä kenkiä, niin eihän tuon fiksumpaa systeemiä voi olla.
 
Vatanen kyllä osaa hommansa, itse arvostan hepun toimintaa. Sitä paitsi on saanut esimerkillään lukemattomia junioreita harrastuksen pariin.
 
"Sääli on ilmaista, kateus on ansaittava"

Olenko kateellinen Vataselle: kyllä

En autoista, mopoista, taloista tai muusta omaisuudesta.

Olen kateellinen Vataselle siitä, että uskalsi ottaa askeleen tyhjyyteen ja lähteä oman unelmansa perään. Itse olen kakkahousu ja elän tasapaksua elämää.

Vaikka homma menisi jostain syystä ihan päin helvettiä niin mielestäni maailma on pikkuisen parempi paikka PTVgymin takia (tietenkään en ole niin uskollinen, että jos homma kusee niin vaihdan säälimättä salia).
 
Tarkoitus ei olekaan mitään päteä ja Jooel onkin fiksusti toiminut yrityksen kanssa. Aina vaan vinkit pienempien verojen maksuun kannattaa ottaa huomioon.

Henkilökohtaisessa rahankäytössä antaisin kyllä paljonkin neuvoja liittyen autoihin, kenkiin jne. rahan haaskaamiseen mutta jokainen tekee omat valintansa 😉

Ilman mitään kateellisuuskorttia niin kyllähän tuo Vatasen materialismitouhu ainakin hieman enemmän jo elämää nähdeinen keski-ikäisten silmissä lähinnä vain ja ainoastaan naurettavalta ilman yhtään mitään liioittelua. Esimerkkinä tuo hiljan vaihtunut mersun maasturi, samantien tuunataan ja tilataan siihen jollain 20-30 k€:lla jotain hiilikuituosia ja laitetaan jokin 100 %:nen amisviiksilippa konepellin päälle ja mahdollisimman isot vanteet matalien kumien kera vieden se het teippitallille laitettavaksi. Milloinkohan tuo uusi kämppä vedetään kaikkien pintojen suhteen aivan mustaksi ja sitten siitäkin tuli tottakai "maksimaalisen hieno" ainakin omistajansa silmissä. Tuolla Jordan kenkätouhulla kymmeniä pareja hyllyssä joita kuvaillaan tulee aina väkisin vain mieleen ikuisen teinipojan tasolle henkisesti pysähtynyt aikamies. No eiköhän näiden videoiden ja materialismin ensisijainen kohderyhmä olekin nimenomaan se nuorin väkiluokka joten oikea peliveto tuottaa tämänkaltaista materiaalia jolla tehdä bisnestä mikä tuottaa ja katsojat kasvussa. Mitä tulee puhtaasti tuohon liiketoiminnan pyörittämiseen niin on kyllä omissa silmissäni ihan helvetin kova bisnesmies Vatanen ja nostan sille hattua, suorastaan äärimmäisen poikkeuksellista Suomen kokoisessa suht pienessä maassa että lyhyessä ajassa on moisen kuntosalibisneksen laittanut pystyyn. Voi menna sukupolvia ennen kuin nähdään tässä maassa jotain vastaavaa kuntosalibisneksessä. Onhan tuossa omat riskitkin ja paljon pelissä joten ei tuo ulospäin huomattavasti näkyvä rahalla pläträäminen ole yhtään mitenkään yllättävää kun huomioi miten lyhyessä aivan kaikki nuo salit ja muu bisnes on laitettu pystyyn, täytyyhän se yrittäjälle itselleenkin jollainlailla näkyä kun eletään oikeast omaa unelmaa ja liiketoiminta tuottaa.
 
Jos kohderyhmä ja potentiaalinen asiakas ryhmä on 15-18v niin materiaali on oikeinkin hyvää ne kumminkin uskoo kaiken kyseenalaistamatta mitään ja samalla uhraa viikkorahansa kaikkiin pillereihin ja pulvereihin mitä Vatanen vaan keksii myydä
 
Ilman mitään kateellisuuskorttia niin kyllähän tuo Vatasen materialismitouhu ainakin hieman enemmän jo elämää nähdeinen keski-ikäisten silmissä lähinnä vain ja ainoastaan naurettavalta ilman yhtään mitään liioittelua. Esimerkkinä tuo hiljan vaihtunut mersun maasturi, samantien tuunataan ja tilataan siihen jollain 20-30 k€:lla jotain hiilikuituosia ja laitetaan jokin 100 %:nen amisviiksilippa konepellin päälle ja mahdollisimman isot vanteet matalien kumien kera vieden se het teippitallille laitettavaksi. Milloinkohan tuo uusi kämppä vedetään kaikkien pintojen suhteen aivan mustaksi ja sitten siitäkin tuli tottakai "maksimaalisen hieno" ainakin omistajansa silmissä. Tuolla Jordan kenkätouhulla kymmeniä pareja hyllyssä joita kuvaillaan tulee aina väkisin vain mieleen ikuisen teinipojan tasolle henkisesti pysähtynyt aikamies. No eiköhän näiden videoiden ja materialismin ensisijainen kohderyhmä olekin nimenomaan se nuorin väkiluokka joten oikea peliveto tuottaa tämänkaltaista materiaalia jolla tehdä bisnestä mikä tuottaa ja katsojat kasvussa. Mitä tulee puhtaasti tuohon liiketoiminnan pyörittämiseen niin on kyllä omissa silmissäni ihan helvetin kova bisnesmies Vatanen ja nostan sille hattua, suorastaan äärimmäisen poikkeuksellista Suomen kokoisessa suht pienessä maassa että lyhyessä ajassa on moisen kuntosalibisneksen laittanut pystyyn. Voi menna sukupolvia ennen kuin nähdään tässä maassa jotain vastaavaa kuntosalibisneksessä. Onhan tuossa omat riskitkin ja paljon pelissä joten ei tuo ulospäin huomattavasti näkyvä rahalla pläträäminen ole yhtään mitenkään yllättävää kun huomioi miten lyhyessä aivan kaikki nuo salit ja muu bisnes on laitettu pystyyn, täytyyhän se yrittäjälle itselleenkin jollainlailla näkyä kun eletään oikeast omaa unelmaa ja liiketoiminta tuottaa.

Tuohan nyt on ihan makuasioita, tuo auton laittaminen. Jos hän ostaa auton, ja näkee mielessään millaisen siitä haluaa, niin ei kai se ole keneltäkään pois että tekee siitä mieleisensä näköisen. Tuskin hän YouTuben katselukertoja miettii laittaessaan noin paljon rahaa auton modaukseen. Ihmiset nyt vaan tykkää erilaisista asioista. Itsekään en kyllä kenkiin laittaisi noin paljon rahaa, eikä olisi varaakaan, mutta ymmärrän että esim noita Jordaneita kerää iso määrä porukkaa.
 
Ilman mitään kateellisuuskorttia niin kyllähän tuo Vatasen materialismitouhu ainakin hieman enemmän jo elämää nähdeinen keski-ikäisten silmissä lähinnä vain ja ainoastaan naurettavalta ilman yhtään mitään liioittelua. Esimerkkinä tuo hiljan vaihtunut mersun maasturi, samantien tuunataan ja tilataan siihen jollain 20-30 k€:lla jotain hiilikuituosia ja laitetaan jokin 100 %:nen amisviiksilippa konepellin päälle ja mahdollisimman isot vanteet matalien kumien kera vieden se het teippitallille laitettavaksi. Milloinkohan tuo uusi kämppä vedetään kaikkien pintojen suhteen aivan mustaksi ja sitten siitäkin tuli tottakai "maksimaalisen hieno" ainakin omistajansa silmissä. Tuolla Jordan kenkätouhulla kymmeniä pareja hyllyssä joita kuvaillaan tulee aina väkisin vain mieleen ikuisen teinipojan tasolle henkisesti pysähtynyt aikamies. No eiköhän näiden videoiden ja materialismin ensisijainen kohderyhmä olekin nimenomaan se nuorin väkiluokka joten oikea peliveto tuottaa tämänkaltaista materiaalia jolla tehdä bisnestä mikä tuottaa ja katsojat kasvussa. Mitä tulee puhtaasti tuohon liiketoiminnan pyörittämiseen niin on kyllä omissa silmissäni ihan helvetin kova bisnesmies Vatanen ja nostan sille hattua, suorastaan äärimmäisen poikkeuksellista Suomen kokoisessa suht pienessä maassa että lyhyessä ajassa on moisen kuntosalibisneksen laittanut pystyyn. Voi menna sukupolvia ennen kuin nähdään tässä maassa jotain vastaavaa kuntosalibisneksessä. Onhan tuossa omat riskitkin ja paljon pelissä joten ei tuo ulospäin huomattavasti näkyvä rahalla pläträäminen ole yhtään mitenkään yllättävää kun huomioi miten lyhyessä aivan kaikki nuo salit ja muu bisnes on laitettu pystyyn, täytyyhän se yrittäjälle itselleenkin jollainlailla näkyä kun eletään oikeast omaa unelmaa ja liiketoiminta tuottaa.

En ite oo mikään varakas ihminen, mut nähny jonkin verran yläluokan asuntoja ja kyl ne on kaikki täynnä sellasta paskaa, mitä materiaalista kiinnostumaton ei vaan ymmärrä. Kummasti sitä rahaa palaa kaikkeen paskaa sit ku sitä on.
 
Back
Ylös Bottom