PTVGYM Jooel Vatanen

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
En tiedä nyky tilanteesta mutta ainakaan vuosi sitten ptv gymeillä ei tietääkseni ollut kyllä yhtään työntekijää, ja muistelisin Vatasen myös itse jollain videolla sanoneen että Suomessa ei työntekijää/tekijöitä kannata palkata, mikä on kyllä täysin totta.
Mulla on tällä hetkellä 8 yrittäjää ketkä tekee töitä Ptvgym Oy:lle mutta minun lisäksi ketään ei ole palkkalistoilla. Homma toimii hyvin näin, kaikille reilua peliä. Kukaan ei tee täyspäiväisenä hommia pelkästään minulle vaan tekevät myös muita töitä siinä ohessa.
 
@PT-Vatanen korona ketjussa joku mainitsi että poliisit oli käyneet kylässä. Tarkistivatko treenaajien lisenssit jne?
Poliisit kävi muutamaan otteeseen salilla tsekkaamassa meidän juhlia jotka järjestettiin salilla. Kaikki ok!

Kenekään lisenssejä ei tarkistettu kun kyseessä oli yksityistilaisuus ja kaikki osallistujat olivat kutsuttuja. Järjestyksenvalvojat oli ovella tsekkaamassa kaikkien kutsut jne.

Toivottivat mukavaa illan jatkoa ja poistuivat paikalta.
 
Nämä kuntosalien sulkemisethan on perustuslain vastaisia mutta se ei tunnu hallitusta hidastavan. Suhteellisuus- ja välttämättömyysperiaatetta rikotaan räikeästi.

Välttämättömyysperiaate edellyttää, ettei elinkeinon harjoittamisen vapautta rajoiteta enempää kuin se on välttämätöntä epidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Kuntosalien on todettu levittävän virusta 0.87:lle henkilölle jokaista 100 000 treenikertaa kohden, joten se ei ole mitenkään tulkittavissa välttämättömäksi.

Täysin rikollista toimintaa ja halveksittava laiton hyökkäys saliyrittäjiä kohtaan. Rikosilmoitus kannattaisi tehdä.
 
Kyllähän tosta toivoisi, että joku vastuuseen joutaisi ja korvaisi jokaiselle saliyrittäjälle todennetut tappiot. Aika mielivaltaista touhua, samalla perusteella voisi kieltää esim kahdeksi viikoksi kukkakauppojen aukiolon ja yrittäjät sitten odottelis vaan ja ottais takkiin. Mitään perustetta ei toki tarttis antaa, laitetaan vaan kii huvikseen.
 
Mulla on tällä hetkellä 8 yrittäjää ketkä tekee töitä Ptvgym Oy:lle mutta minun lisäksi ketään ei ole palkkalistoilla. Homma toimii hyvin näin, kaikille reilua peliä. Kukaan ei tee täyspäiväisenä hommia pelkästään minulle vaan tekevät myös muita töitä siinä ohessa.

Juuri näin muistelin asian olevan, mukavaa että itsekkin tulit asian vahvistamaan, kun osalle porukasta tämä oli jotenkin jäänyt epäselväksi.
 
Kyllähän tosta toivoisi, että joku vastuuseen joutaisi ja korvaisi jokaiselle saliyrittäjälle todennetut tappiot. Aika mielivaltaista touhua, samalla perusteella voisi kieltää esim kahdeksi viikoksi kukkakauppojen aukiolon ja yrittäjät sitten odottelis vaan ja ottais takkiin. Mitään perustetta ei toki tarttis antaa, laitetaan vaan kii huvikseen.
kukkakauppa voi sitten pitää yksityistilaisuuden myös, Jukka Palmun syntymäpäivät.
 
Kyllähän tosta toivoisi, että joku vastuuseen joutaisi ja korvaisi jokaiselle saliyrittäjälle todennetut tappiot. Aika mielivaltaista touhua, samalla perusteella voisi kieltää esim kahdeksi viikoksi kukkakauppojen aukiolon ja yrittäjät sitten odottelis vaan ja ottais takkiin. Mitään perustetta ei toki tarttis antaa, laitetaan vaan kii huvikseen.
Täähän selvää, että mitään tule kukaan koskaan saamaan.
Paska homma. Ja aivan turha tää nykynen "salisulku". Hyvä, että on kekseliäitä yrittäjiä joilla riittää virtaa keksiä jekkuja.

Mutta ei auta jäädä tuleen makaamaan! Vittu eteenpäin, sano mummo lumessa!
 
Kuntosalien on todettu levittävän virusta 0.87:lle henkilölle jokaista 100 000 treenikertaa kohden, joten se ei ole mitenkään tulkittavissa välttämättömäksi.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että kuntosaleja ei pitäisi sulkea, mutta tuo ilmaantuvuusluku on sellainen, ettei sitä voi kovin paljon noteerata. Se on alan oman etujärjestön teettämä selvitys, joka on tehty ennen nykyisiä tartuntamääriä ja omikronia. Sinällään se oli laaja selvitys ja siinä oli yhdeksää maata tarkasteltu, mutta tässä hetkessä tuo luku ei ole enää oikein relevantti. Ja jos en väärin muista, se oli 0,88. Jostain on jäänyt elämään tuo sadasosan eri lukema, veikkaan että Johanna Riihijärven haastattelusta.
 
Riihijärvi muistuttaa, että THL:n tekemä asettaa kuntosaliharjoittelun alimpaan mahdolliseen riskiluokkaan. Hiljattain ilmestyi myös eurooppalaisen keskusjärjestön (Europe Active) kuntosalien tartuntariskistä.
– 185 miljoonaa kuntosalikäyntiä oli tutkittu ja siellä oli 0,87 tartuntaa per 100 000 treenikertaa. Eli nyt ollaan Suomessa tilanteessa, jossa estetään 100 000 terveyttä edistävää kuntosalikäyntiä, jotta mahdollisesti säästytään yhdeltä tartunnalta, perustelee Riihijärvi.

Liikuissa on vielä oman datan perusteella oliko +3 miljoonaa käyntiä kirjattu ja oli yksi mahdollinen tartunta tullut sinä aikana.
 
Kuten sanoin: Tilanne koronan suhteen on muuttunut aivan ratkaisevasti tuon selvityksen jälkeen. Tartuntamäärät ovat räjähtäneet ja mukaan on tullut uusi ja huomattavasti aiempaa helpommin leviävä virusmuunnos. Tartuntaketjujen selvittäminen on muuttunut hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Siksi tuota ilmaantuvuuslukua (joka oli oikeasti 0,88, Riihijärvi muisti väärin) ei voi enää pitää relevanttina. Lisäksi siihen on syytä suhtautua kriittisesti sen vuoksi, että kyseessä on etujärjestön selvitys. Olen sitä sen verran vilkaissut, että pidän sitä ihan hyvänä selvityksenä, mutta nykytilanteesta se ei enää kerro paljonkaan.

Anyways: salit auki.
 
Joo, tartuntatautilaki siirtää vastuun avin virkamiehelle jonka on käytännössä pakko sulkea kaikki mahdollinen koska hän hoitaa pestiään virkavastuulla. Jos virkamiehelle annetaan "työkalu", tässä tapauksessa tuo tartuntalaki, on on hänen pakko käyttää sitä jottei häntä voi syyttää virkavirheestä. Kaupat ja koulut, ravintolat saavat olla auki koska poliittista ohjausta...
 
Kuten sanoin: Tilanne koronan suhteen on muuttunut aivan ratkaisevasti tuon selvityksen jälkeen. Tartuntamäärät ovat räjähtäneet ja mukaan on tullut uusi ja huomattavasti aiempaa helpommin leviävä virusmuunnos. Tartuntaketjujen selvittäminen on muuttunut hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Siksi tuota ilmaantuvuuslukua (joka oli oikeasti 0,88, Riihijärvi muisti väärin) ei voi enää pitää relevanttina. Lisäksi siihen on syytä suhtautua kriittisesti sen vuoksi, että kyseessä on etujärjestön selvitys. Olen sitä sen verran vilkaissut, että pidän sitä ihan hyvänä selvityksenä, mutta nykytilanteesta se ei enää kerro paljonkaan.

Anyways: salit auki.
Käsittääkseni tuo selvitys ei kyllä ollut erityisen laadukas, mutta en sitä itse ole kahlannut läpi. Kuten itsekin mainitsit se on etujärjestön suorittama, metodologisiakin puutteita oli vissiin melko paljon. On tietenkin päivänselvää, että saleilta tarttuu jonkin verran virusta, varsinkin ilman mitään rajoituksia. Ihan sama kuin kaikissa muissakin (sisä-) tiloissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä.

Tästä kaikesta huolimatta, on aivan järjetöntä pitää saleja kiinni. Kuntosaleilla on kansaterveydellisesti valtava positiivinen merkitys niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen. Lisäksi on tietysti talouspuoli, mikä ei toki tunnu tätä hallitusta kiinnostavan. Tässä vaiheessa kaikki halukkaat ovat jo voineet rokottautua. Ketään ei sinne salille pakoteta, jos ei halua ottaa riskiä, voi jäädä kotiin.
Mitenköhän päättäjät eivät ymmärrä, ettei kaikkia liikuntatiloja voida niputtaa yhteen? Kuten ei myöskään kaikkia ravintoloita. Otetaan vaikka PTV Gym Turku esimerkiksi. Vaikka siellä olisi 50 ihmistä, niin turvavälejä voi hyvin pitää. Power-rackien välissä on oikein hyvät hajuraot, samoin penkkien ja vetolavojen. Noi nyt vaan esimerkkeinä. Mun puolesta saisi ja pitäisi olla koko maa auki. Ei tätä suluilla, toimimattomilla rokotteilla, passeilla ja muilla mielivaltaisilla rajoituksilla pelasteta.

T. Kahdesti rokotettu, jota vituttaa

Loppuun iso kiitos Vataselle. Arvostan panostasi ja toivotan tsemppiä näinä vittumaisina aikoina. Vaikka mikään PTV Gym ei valitettavasti sijaintinsa puolesta ole itselleni kovin hyvällä paikalla, niin pyrin jatkossa tukemaan toimintaa. Löytyyhän sieltä t-paitaa, lippistä ja muuta, vaikka ei itse salilla treenailisi. Ja sen verran hyviä ovat kummatkin PTV Gymit (Turku & Porvoo), joilla olen käynyt, että varmasti tulee välillä liikuttua pidempikin matka, että pääsee noin hyvissä puitteissa treenaamaan.
 
Mun mielestä voisit ihan hyvin lähettää jengille laskut, mutta viestiä että maksaminen oman fiiliksen mukaan. Osa varmaan tukisi sinua mielellään.

Elixia veti fiksusti viimeksi ja tarjosi korttinsa aktiivisena pitäneille lahjakortteja kauppaansa. Saivat varmaan samalla poistettua kasan vanhenemaan menossa olevista tuotteista.
 
Tää uus variantti on rajun tarttuva, esim bussikuskeja niin paljon Hgissä saikulla että satoja vuoroja päivässä joutuvat perumaan paikallisliikenteestä. Aiemmat variantit ei näin toiminut.

Mun mielestä täs ois tarvittu laaja sulku tammikuuksi kaikkeen, epäsuhtaista että kuntosalit säpissä kun muuten paljolti auki.

Silti vastuuton ja omaan nilkkaan ampuva maineen kannalta tää kampanja Vatasella. Nimittäin täs tulossa niin paha ryysis, kun niin moni sairaslomalla pian ja myös sairaanhoito tukkeutuu, kun määrät niin isot. Ni aika pieni osa ihmisiä tulee pitämään näitä rajausten vastustajia hyviksinä tulevien viikkojen/kuukausien hankaluuksissa.
 
Back
Ylös Bottom