PTVGYM Jooel Vatanen

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Uskoisin että keskimäärin liikunnan harrastajat ovat valveutuneempia terveydestään ja vähemmän alttiita iltalehti tier pelkouutisille, joten liikuntapaikkoja kiinni ja kiristetään harrastuksien viemisellä sinne piikille. Meillä kuitenkin koronapossu vai oliko se boss, Krista Kiuru seisoo koko massallaan "kaasulla" ja yrittää leipoa koronapassia kaikkialle.

View: https://www.youtube.com/watch?v=07jatdrNgM0
 
Noista lisensseistä vielä;
Suomen Brassijujutsuliitolla on 25 euron kisalisenssi. Kamppailulajeilla nyt yleisesti tarvitaan punttireeniä oheen.

Adt-hommista sen verran, et yhtäkään suomalaista kilpailijaa ei mun tietääkseni ole ikinä testattu edes European Openeissa tai Worldseissa. Suomen sisällä voin sanoa varmaksi, ettei yhtäkään testiä ole tehty.
 
En mä ole niskoitellut mitään. Sanan tarkkaan toiminut kuten avi määrää, outoa olisi että sääntöjen mukaan pelaamisesta tulisi sanomista. Kannustan suomalaisia kansainväliseen menestymiseen leuanvedossa.

Kävin viime vuonna avin tarkastajan kanssa tästä lisenssi asiasta keskustelun kun musta oli tullut ilmiantoja, tarkistin että onhan asia ok ja olihan se.

Ymmärrän toki ettei tämä asia paljoa paina kun ei itse joudu maksamaan euroakaan kuluja, silloin on hyvä antaa ohjeita.

Kuukauden sulku tekee mulle 80 000€ tappion liikevaihtoon. Kaikki voi ajatella omalle kohdalle miltä tuntuu menettää vuosipalkka joka kuukausi kun sali on kiinni ja vielä kaiken lisäksi täysin perusteetta.

Meillä salin omistaja sanonut ihan suoraan että jos sali menee kk tai kahdeksi kiinni ja joutuu omasta pussista maksamaan niin maksamatta jää. Sali menee konkkaan. Eivätkä kaikki ole valmiita maksamaan kk maksuja jos eivät pääse reenaamaan. Itse kyllä voisin maksaa kun ei tässä vieressä muita saleja ole, mutta ei välttämättä riitä että vaan osa maksaa kun tällaisella pienellä salilla ei niin paljon porukkaa käy muutenkaan.
 
Kyllä tässä on taustalla ihan selvästi joku angsti kuntosaleja kohtaan hallituksella. Jollain on herne nenässä punttailevia ihmisiä kohtaan.
Varmaan ihan perus suomalainen kateus siellä taustalla on. Jos toinen on hyvässä kunnossa niin suomalainen saa siitä mielihyvää jos tämä hyväkuntoinen jostain syystä repsahtaa. Esim moni joka pudottanut reilusti painoa, menettää siinä samalla kavereita. Muualla varmaan kannustettaisiin, mutta Suomessa ollaan kateellisia ja laitetaan välit poikki. Tässä varmaan vähän sama homma että kerrankin on mahdollista vaikeuttaa niiden elämää jotka ovat viitsineet huolehtia omasta kunnostaan. Kansan tuki takana. Päättäjistä varmasti suurin osa ylipainoisia tai muuten vaan huonot elintavat omaavia. Vaikea keksiä mitään muutakaan syytä.
 
Päivän sana on yksityistilaisuus :) Parin viikon tauko olisi kyllä ihan siedettävä ja monille treenaajillekin tekisi ihan hyvää. Se vaan, kun ei se tuohon kahteen viikkoon jää (Uudellamaalla taisi olla jo pidempikin?). Oudointahan tässä on, että korona tarttuu kuntosaleilla ja uimahalleissa, mutta ei esim. lounasravintoloissa tai kaupoissa.
 
Kyllä ne kaupat on auki siksi, että ihmisten pitää saada elintarvikkeita. Mitään outoa siinä ei ole. Samoin kuin muut lakisääteiset palvelut (terveydenhuolto esim) pysyy auki.

Vaikka salisulku vähän harmittaa, niin pitääkö reagoida noinkin lapsellisesti, että kaikki on läskejä, läskien vika. Ja Kiuru saa tietenkin osansa henkilökohtaisuuksista.
Edit. Ei koske Oldmasterin viestiä.
 
Kateus kortti

Kaikki nyt vaan on kateellisia läskejä
 
Kiuru yrittää viedä multa työt ja harrastukset jos en suostu täysin terveenä ja lääkitsemättömänä hänen tahtomaan toistaiseksi jatkuvaan flunssanehkäisy lääkehoitoon. Anteeksi jos sanoin possuksi
 
Tämä yleinen keskustelu salisuluista kuuluisi ehkä jonnekin muualle, mutta jatketaan nyt toistaiseksi tähän. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi myös ensi vuoden alun salisulun Pohjois-Pohjanmaalla.

Mikähän tilanne PTV Gym Turussa on? Pääseeko leuanvedon sm-kisoihin tähtäävä ammattiurheilija jumpalle, vaikka hallinto-oikeus ei peruisi rajoituksia?
 
Back
Ylös Bottom