PTVGYM Jooel Vatanen

Tietyissä duuneissa sitä massia ei vaan ole mahdollisuus tahkota, vaikka kuinka laittaisi itsensä likoon ja tekisi ylimääräistä. Vaikka se duuni olisikin sitä, mitä haluaa tehdä. Toki yrittäjyys on aina aika paljon juuri tuota oman tekemisen realisointia
Palkkatöissä ei rikastumaan pääse kuin aniharvat, ja suurin osa yrittäjistä elää ihan samalla tavalla kädestä suuhun kuin palkansaajat. Olen nähnyt vierestä kun ihminen tekee jatkuvasti töitä, otetaan järjettömiä taloudellisia riskejä, ollaan jatkuvasti tavoitettavissa 24/7 kymmenen vuoden ajan niin pääsi miljonääriksi. Kannattiko? en tiedä, mutta en itse sellaiseen itsensä rääkkäämiseen ryhtyisi.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tietyissä duuneissa sitä massia ei vaan ole mahdollisuus tahkota, vaikka kuinka laittaisi itsensä likoon ja tekisi ylimääräistä. Vaikka se duuni olisikin sitä, mitä haluaa tehdä. Toki yrittäjyys on aina aika paljon juuri tuota oman tekemisen realisointia
Harvassa hommassa sitä pääsee rikastumaan, siksi kannattaa mieluummin laittaa fokus siihen että hakeutuu työhön jossa oikeasti viihtyy ja nauttii tekemisestä. Meidän aika on huomattavasti rahaa kalliimpaa joten omaan viihtyvyyteen kannattaa panostaa!
 
Miksi ei sitten vaikka sukupolvea tai kahta vanhempi AMG? Vai onko bränikkä auto se juttu?
Pihalla on jo lambo sekä bemarin prätkä jotka kulkee yli 300km/h, Ducatilla ei ihan kolmeesataa mennä mutta 0-100 2,5sek. Näiden jälkeen on ihanan rauhallista ajella sähkömoottorilla rajoitusten mukaan :) Kilsoja tulee +40tkm vuoteen joten täytyy myös ajatella sen kannalta millä ajelee arkisin.
 
Niin arvelinkin että olisiko jopa ”järkivalinta” taustalla, mietin vaan kun ohimennen kuitenkin mainitsit aaämgeen. Pikimusta G wagenihan ois vissiin se endgame käyttis hollywood tyyliin.
 
En kyllä ymmärrä katumaastureita/crossovereita muutenkaan.
Mä annan pari hyvää perustelua. Niissä on yleensä neliveto. Toisekseen ne on käteviä nimenomaan kaupungissa kun näkee vähän paremmin. Kolmas, niissä on merkittävästi enemmän tilaa esim kuljettaa tavaraa. 4, talvella parempi maavara ja edelleen se nelari.
 
Vähän riippuu että onko oikea maasturi mallia land cruiser tai se G wagen vai qashqai tms. mutta yleisesti: saman nelivedon saa muihinkin, kauemmas näkee mutta ei välttämättä yhtään sen paremmin ja minusta kaupungissa nimenomaan kömpelö. En ole ihan Helsingin keskustassa tms. ajanut maasturilla mutta kuvittelisin että ei ole yhtään helpompaa kuin väljemmälläkään ruutukaavalla. Se näkyvyyskin riippuu varmaan paljon autostakin ja huono näkyvyys on nykyään vähän jokaisen auton ongelma. Isommat peilit on tietysti etu. Tavaratilakaan ei ole itsestäänselvyys jos ei sitten ole oikeasti iso auto, yleensä vaan korkeampi mutta kontti saattaa olla ihan olematon. Maavaran ymmärrän jos sille on oikeasti tarve, harvalla on. Sekin ero maavarassa on välillä siinä ja siinä. Lisäksi kalliimpia ostaa ja ylläpitää. Valtaosa myös ostaa sellaisen ihan vääristä syistä ja suurin osa on niitä hölmöjä crossovereita jotka on vaan etuvetosia farkkuja/hatchbackeja joihin on lisätty maasturin huonot puolet mutta ei yhtään hyvää. Valmistajat toki tekee sitä mitä ostetaan, eli ihmisethän ne tässä outoja on.

Oikealla maasturilla kunnollisella nelivedolla on paikkansa(ja se ei ole kaupungissa kauppakassina) mutta nuo välimallin kikkareet on ne mitä en ymmärrä alkuunkaan.
 
Crossarit on eri asia, mutta Land Roverin ja Touaregin omistaneena voin sanoa, että helvetin käteviä kaupungissa kun näkee paremmin. Talvella ei tartte niin ressaa jokaista kikkaretta että mahtaako olla kova vai ei. Sitten parkkiin pääsee paremmin kun on se nelari ja pikkaisen enemmän maavaraa.
 
Tossa Rs3 ja Q5 ero tavaratilassa. Edelleen ihan kokemuksesta puhun kun noita isompia olen omistanut.

dims.jpeg
11-audi-rs3-sportback-2019-uk-fd-boot.jpg
 
Mä halusin vaihtelua, muita perusteluita ei tarvitse :) Nyt kuitenkin muutaman viikon ajelleena täytyy todeta että hankala tästä on enää pois vaihtaa matalempaan autoon, tosi siis fiilis ajaa vähän korkeammalta. En nyt varmaksi osaa sanoa mutta uskoisin että maasturi myös turvallisempi jos sattuisi joskus käymään onnettomuus liikenteessä, ei ole pinon alimpana.

Endgame voisi olla se G wagon mutta sitä ennen täytyy tehdä vielä muutama sali. Se auto on käytännössä niin ruma että se tekee siitä hienon ja kokonaisuuden kruunaa se että maksaa yhden omakotitalon verran :D Ei mitään järkeä mutta siellä se juju piileekin.

Voi toki olla että aikuistun ennen sitä ja homma jää tekemättä. Antaa ajan näyttää!
 
Voi toki olla että aikuistun ennen sitä ja homma jää tekemättä. Antaa ajan näyttää!
Terveisin täältä +40 vuosimallilta, näyttää vain hienommalta mitä enemmän ikää tulee. Tossa kadulla on parkissa usein G AMG ja ohan se törkeen hieno laitos ja makeet äänet.
 
En nyt varmaksi osaa sanoa mutta uskoisin että maasturi myös turvallisempi jos sattuisi joskus käymään onnettomuus liikenteessä, ei ole pinon alimpana.
Muiden kanssa jos kolaroi niin onhan siinä mielellään siinä isommassa ja painavammassa autossa. Liekö sitten eroa jos metsään ajaa, voi olla vaan toisinpäin kun ei pysähdykään niin helposti.

Crossarit on eri asia, mutta Land Roverin ja Touaregin omistaneena voin sanoa, että helvetin käteviä kaupungissa kun näkee paremmin. Talvella ei tartte niin ressaa jokaista kikkaretta että mahtaako olla kova vai ei. Sitten parkkiin pääsee paremmin kun on se nelari ja pikkaisen enemmän maavaraa.
Isossa autossa toki tilaa on mutta en silti näe ja koe että se tekisi pinnoitetulla tiellä muuten mitään paremmin kuin nelivetofarkku. Etenkin kun ottaa huomioon kalliimman ylläpidon. Olen sitten varmaan ajanut vaan paskoilla yksilöillä kun niistä ei hahmottanut auton raameja sitten ollenkaan vaikka ei mitenkään iso auto edes ollut. Viisi akselinen scaniakin oli helpompi käsitellä. Nää on tosin ollu japseja niin ei ne kummosia autoja ole muutenkaan, saksalainenhan se olla pitää. Uudemmat autot taitaa vaan olla niin matalia että hirvittää öljypohjan puolesta mutta ei oo tähän asti loppunu mistään maavara kesken, lumen läpi tms. ehkä helpompi oikaista maasturilla.

Äitinihän on hyvä esimerkki siitä järjenvastaisesta auton ostamisesta kun kehuu miten on vakaa ajaa ja näkee hyvin ulos kun on kameratkin, mutta on kuitenkin yhden ajanut lunariin ja omalla pihamaalla kolhinut useamman kerran 😁
 
Back
Ylös Bottom