PTVGYM Jooel Vatanen

..
Se nyt vaan oli yleisesti, kun nyt koronan aikaan vedetään monesti tuo sama fraasi: "mieti jos oma läheinen kuolisi"

Kyllähän ihmisen ja jopa eläimen menettäminen surettaa ja kuuluukin surettaa. Surusta vaan täytyy jossain vaiheessa päästää

Miksi täytyy surra loppu elämänsä? Omat vanhempani on molemmat kuolleet, enkä enää aikoihin sitä asiaa ole surrut. Muistelen kyllä välillä ja lämmöllä. Ihmiset tietysti on erilaisia. Ehkä mä olen sitten tosi kylmä.

Olen epäillyt että mulla on jotain psykopaattisia taipumuksia, koska yhdenkään läheisen tai kaverin kuolema ei ole vituttanut yhtä paljon kun koiran kuolema viime vuonna. Jotenkin ajattelen että ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa elämänsä jatkumiseen, ja monessa tapauksessa kuolema on ihmisen omaa syytä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Onneksi tämä pandemia osui viher-vasemmistohallituksen kaudelle. Tekivät ne sitten niin tai näin, niin todennäköisesti uskottavuus kärsii. Oppositio on toiminut järkevästi, eikä ole pahemmin ottanut kantaa mihinkään. Antaa hallituspuolueiden vaan tuhota itsensä.
 
Melko turvalliset olosuhteet kyllä kuntosalilla käymiseen on tehty. Pitskun salilla noin 650m² ja ilmanvaihto luultavasti noin 4 m³/s, se tarkoittaa että henkilöä kohden varattuna 65 m² ja 400 l/s (makuuhuoneessa tyypillisesti noin 10 l/s). Hullulta kuulostaa mikäli hallitus päätyy siihen että on liian suuri riski koronan leviämiseen tällä 10 henkilön maksimirajoituksella.

Turhaan tässä yrittää tuota loogisesti miettiä. Kuten jo edellä sanoin, niin kaikki noista karttavärityksistä lähtien on pitkälti mielipidevaikuttamista johon syitä voi olla monia. Jos miettii plussia ja miinuksia, niin aika harvat maat taitavat olla niitä joissa talouden täydellinen sulkeminen on edes kaukaisesti perusteltavissa (Brasilia?) ja noissakin paikoissa taudin leviäminen johtuu syistä jotka eivät edes Suomessa päde. Muutenkin tämä koko homma tuntuu olevan järkyttävää teatteria; Usein nykyään näkee pariskuntia menossa kauppaan ja vain naisella on maski päässä. Toisaalta ravintoloissa otetaan maskit naamalta syödessä ja sama ilma kiertää kaikkien keuhkoissa useampaan kertaan sen ruokailun aikana, miten jotkin 2 metrin turvavälit ovat tuossa kohtaa muuta kuin näytelmää?

Ei siinä, kohta päästään johonkin Irlannin/Saksan kaltaiseen dystopiaa muistuttavaan malliin, jossa ainoa aktiviteetti kodin ulkopuolella on pakollinen reissu ruokakauppaan ja tietenkin töihin. Näin annetaan odotusarvoisesti n. 2 vuotta elinaikaa keskimääräiselle koronaan kuolleelle, jonka mediaani-ikä oli viimeksi tarkastaessani 85. Tässäkin pitää ottaa huomioon, että koronakuolemaksi lasketaan THL:n mukaan mikäli kuukauden sisään on todettu positiivinen näyte, eikä esimerkiksi varsinaisen kuolinsyy tarvitse olla koronavirus. Tuon ikäisellä lienee se influenssakin usein tappava.

Koronaan kuolleita reilussa vuodessa on nyt 750 (ottaen huomioon tuon ylläolevan pointin, jolloin luku on vain suuntaa antava) kun esimerkiksi itsemurhiin kuoli 810 henkilöa vuonna 2018. Eiköhän tuo tätä menoa saada tuplattua.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä lakipykälistä mutta olihan ne aikamoiset raja-asemat maanteitä pienemmillä kantateilläkin. Oli puolustusvoimat myös mukana vaikka poliisi suoritti itse tarkistukset.
Virossa on kovin surkea tilanne tällä hetkellä. En ole seurannut, onko siellä eletty kuin pellossa vai mikä mättää. Ja ne jotka vähättelee tautia, mielipide voi muuttua kun lähiomainen tai ystävä pistetään arkkuun.
Eikä pelkästään voi muuttua vaan takuulla muuttuu. Ainakin omallani kohdallani varmasti muuttuisi. Samalla myös objektiivinen näkemys katoaisi ja mielipiteet ym. perustuisivat puhtaasti tunteisiin. Et kai kuitenkaan tarkoita, että hallitus ja virkamiehet tekisivät päätöksiään jälkimmäisen skenaarion vaikuttamana objektiivisuuden sijaan?
 
Tunteella meidän hallitus toimii, siinä on faktat tai järki vain hidasteena.

Oli nykyisen hallituksen toimien järkevyydestä tai järjettömyydestä ihan samaa mieltä, oli viime keväänä myös perussuomalaisilla hyvinkin kovat vaatimukset yhteiskunnan sulkemisesta.

Ja sitten edustaja Turtiainen huutelee jotain kommunismista rajoituksiin liittyen.
 
Eihän Ano enää ole persuissa.
 
Voi anteeksi jos omalla huumorin täyteisellä kommentilla pahoitin mielesi.. En olettanut että siitä kukaan saisi kuvitelmaa että olen jotenkin tuohtunut. Salien sulkeminen ei ole ongelma, siksi hymiöt viestissäni hymyilee eikä itke.
Herrajumala susta on tullut herkkä mies! :D Tiedän, on stressaava tilanne. Mutta tuskin se sun vointikaan paranee ns. piilovittuilemalla täällä netin syövereissä.
 
Etelä-suomen avin päätös piti! Yllätti isosti ainakin allekirjoittaneen.
Vielä kun se avi löytäisi kadonneet munansa pakollisen rajatestauksen suhteen..
 
Itse haluaisin kuulla noilta huutelijoita sen milta tuntuisi 2kk palkatonta samalla kun takkiin tulee vuoden tulojen verran velkaa. Se skenaario on lahempana yrittajan taloudellisia menetyksia. Harva sita vahattelisi jos omalla kohtalla tarkottaisi vaikkapa 50,000-100,000 euron velkoja.
Varmasti alan perus yrittäjälle kova paikka. Ei kuitenkaan liity mitenkään Vataseen ja kyseiseen firmaan, kuten itsekin toteaa alla. Valtio sais kyllä jollain muotoa tukea yrittäjiä, jotka eivät samassa asemassa ole, mutta työllistävät kuitenkin ihmisiä. Mikäli siis valtio hankaloittaa liiketoimintaa.

Nyrkkisääntönä olen kuitenkin pitänyt sitä, että firman tilille täytyy joka kuukausi jäädä 2–3 kertaa enemmän kuin mitä itselleni maksan. Saisi mennä vaikka vuosi, että ei tulisi yhtä ainoata asiakasta salille ja pitäisin ne tyhjinä, niin siitä huolimatta selviäisin.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Tämä nykyinen uhriutumisen aikakausi on kyllä ihan oma lukunsa syöpien joukossa. Ja kyllä, ihmisen luonnollinen poistuma ei kieltämättä säväytä, se on osa evoluutiota.
Kannattaisi olla kirjoittelematta, jos et ymmärrä kummankaan sanan - evoluutio ja uhriutuminen - merkitystä.
 
Varmasti alan perus yrittäjälle kova paikka. Ei kuitenkaan liity mitenkään Vataseen ja kyseiseen firmaan, kuten itsekin toteaa alla. Valtio sais kyllä jollain muotoa tukea yrittäjiä, jotka eivät samassa asemassa ole, mutta työllistävät kuitenkin ihmisiä. Mikäli siis valtio hankaloittaa liiketoimintaa.

Nyrkkisääntönä olen kuitenkin pitänyt sitä, että firman tilille täytyy joka kuukausi jäädä 2–3 kertaa enemmän kuin mitä itselleni maksan. Saisi mennä vaikka vuosi, että ei tulisi yhtä ainoata asiakasta salille ja pitäisin ne tyhjinä, niin siitä huolimatta selviäisin.

Kuulostaa epäoptimaaliselta pääoman käytöltä, jos on vuoden puskuri makoilemassa. Jos on vuoden puskuri, pitäisi sen pitäminen firman taseessa ainakin kasvattaa liiketoiminnan tuottoja. Jos ei kasvata firman pääoman tuottoa, niin sitten tyypillisesti kannattaa ennemmin nykäistä osinkoina ulos ja tekee rahoillaan mitä haluaa (sijoittaa ostaa kelloja, proteiinia, autoja whatever). 3-4kk bufferi alkaa olemaan sopiva. Sitten tarvittaessa voidaan likvidoida kiinteää omaisuutta, jos tarvii jatkobufferia ja näkee, että liiketoiminnalla on edellytyksiä pidemmällä juoksulla.

Miksi tämä keskustelu velloo yksittäistapausyrittäjän ketjussa?
 
Kannattaisi olla kirjoittelematta, jos et ymmärrä kummankaan sanan - evoluutio ja uhriutuminen - merkitystä.
Osana evoluutiota ne heikot putoo kelkasta, mikä tässä sulta on mennyt ohi? Jokainen elävä elukka tai kasvi kohtaa tauteja jotka karsii ne heikoimmat laumasta, ihan sama mekanismi koskee meitä ihmisiä. Näin ne geenit puhdistuu tai käy läpi mutaation, vastatakseen vallitsevia olosuhteita.

Myönnetään, että uhriutuminen on ehkä aavistuksen jyrkkä sana, sikäli kuvaavampi olisi ollut puhua mielensä pahoittamisesta. Tosin usein nämä kaksi kulkee käsi kädessä.
 
Kuulostaa epäoptimaaliselta pääoman käytöltä, jos on vuoden puskuri makoilemassa. Jos on vuoden puskuri, pitäisi sen pitäminen firman taseessa ainakin kasvattaa liiketoiminnan tuottoja. Jos ei kasvata firman pääoman tuottoa, niin sitten tyypillisesti kannattaa ennemmin nykäistä osinkoina ulos ja tekee rahoillaan mitä haluaa (sijoittaa ostaa kelloja, proteiinia, autoja whatever). 3-4kk bufferi alkaa olemaan sopiva. Sitten tarvittaessa voidaan likvidoida kiinteää omaisuutta, jos tarvii jatkobufferia ja näkee, että liiketoiminnalla on edellytyksiä pidemmällä juoksulla.

Miksi tämä keskustelu velloo yksittäistapausyrittäjän ketjussa?
Kyllä raha laitetaan koko ajan kasvaman sitä tahtia kun sille keksitään hyvä kohde. Esim nyt Turun sali ja tavoittavasti heti perään neljäs oma sali johonki pk seudulle päin. En kuitenkaan näe järkeä alkaa ”tuhlaamaan” rahaa johonkin jos saldo näyttää ”liian” hyvältä.
 
En oikeastaan tarkoittanut turhaa tuhlaamista vaan sitä, että jos firman tilille alkaa kertymään paljon varoja eikä keksi, miten sitä voisi käyttää / sijoittaa firman liiketoiminnan kehittämiseen, niin silloin tyypillisesti varoja nostellaan ulos ja sitten niitä varoja voi sijoittaa tai ostaa jotain tarpeellista. Ehkä jopa tuhlatakin, jos haluaa. Se on omien rahojen hienous, että jokainen pelaa omilla merkeillään, miten haluaa.
 
Kyllä raha laitetaan koko ajan kasvaman sitä tahtia kun sille keksitään hyvä kohde. Esim nyt Turun sali ja tavoittavasti heti perään neljäs oma sali johonki pk seudulle päin. En kuitenkaan näe järkeä alkaa ”tuhlaamaan” rahaa johonkin jos saldo näyttää ”liian” hyvältä.
Teeppäs sali tänne Länsi Vantaalle kun täällä ei oo yhtään hyvää hc salia kovaa treenaaville 😀pelkkiä ketjusaleja josta heitetään ulos kun vetää maasta vähän kovempaa
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom