Jon "Bones" Jones

Tai tarkoitin mestareilla näitä vähän pidempään tittelinsyrjässä kiinni olleita. Ja joo ei, eivät juuri kieltäydy otteluista, paitsi tietenkin esimerkki tapaukset, joita laitoit ja esim. GSP:n vetäytyminen ehkäpä koko lajista kun kohtasi häntä paremman.(no ehkä syy ei ollut se, mutta sopivasti sattui kuitenkin) Aldo ja Velasquez ovat varmaan ainoat, jotka keskittyvät vain ottelemiseen, eivätkä politikointiin. Ja itse tulkitsen tämän "Jones sai selkäänsä oikein isän kädestä ja sai käytännössä pitää vyönsä vain niiden höpö höpö- alapotkujen ansiosta" niin että Jones hävisi tappelun mutta voitti ottelun, jossa on vissi ero, koska onhan tämä kuitenkin vaikka kuinka väittettäisiin Sonnenin sanoin "Fighting Business". Joten minusta on täysin ymmärrettävää, että joku näkee Jonesin hävinneenä vaikka pitikin tittelinsä. Ja onko sillä nyt mitään helvetin väliä miltä ne alapotkut meistä tuntuvat? Kohta varmann olkapäähän lyöty mörssärikin on pisteenarvoinen suoritus, koska kyllähän sekin sattuu. En ole täysin perillä UFC:n pisteytyksestä, mutta eikö niiden pitäisi olla K1 tapaan nimenomaan nämä ns. köyhästi suomennettuna tehokkaat iskut jotka merkitsevät jotakin. Siis joilla tulee jotakin näkyvää tulosta. Ei kai pelkkä osuma riitä pisteeseen? Ja muutenkin se oli Jones joka ei kävellyt ottelun jälkeen, eli hyvin oli potkittu omat kintut pirstaleiksi.

kumpikin kävi ottelussa lähellä häviötä ja voitto ei mennyt väärään suuntaan minusta, mutta myös vain toinen kiukuttelee, koska on joutumassa samaan rääkkiin uudestaan ja se ei ole oikean mestarin käytöstä. Koska muuta keinoahan tässä lajissa ei ole toista välttää kuin vetämällä hänet levyiksi... tai napsimalla helvetisti pisteitä ja joutua uusintaan.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Virkistetään vähän muistia taas:

Jones sai selkäänsä oikein isän kädestä ja sai käytännössä pitää vyönsä vain niiden höpö höpö- alapotkujen ansiosta, joista sai samalla tavalla pisteitä, kuin Gustafsson pääosumista. Mitä tulee Gloveriin, niin varmasti Gloverillakin on nyt paremmat mahdollisuudet Jonesin edellisen matsin jäljiltä, kenelläpä ei olisi. Gloverilta puuttuu kuitenkin täysin ne aseet pystyssä mitkä tekee Gustafssonista niin vaarallisen Jonesille, tyrmäysvoimaa lukuunottamatta.

Höpö höpö. Se oli Gusse ainoa joka matsissa horjui tajunnnan rajamailla pakoon, vaikka homman piti mennä juuri päin vastoin sinun mukaan. Se että joku matsin jälkeen huonommassa kunnossa ei tarkoita välttämättä mitään selkäsaunaa. Noi on tollasia epäoleellisia juttuja mihin on epätoivossa pakko tarttua kun ei oo muutakaan.

Ettei totuus unohtuisi niin totuus on se että Jones on kohdannut kaikki ketä vastaan on laitettu ja Glover on matsinsa ansainnut täysin. Ihan turha itkeä välittömien uusintojen perään, niitä ole muillekaan hävinneille haastajille annettu. Jones on täysin valmis ottamaan uusinnan ja vaikka useamman, kaikki muu on pelkkää keksittyä paskaa.
Jon Jones believes he'll fight Alexander Gustafsson up to five more times - Long Island MMA | Examiner.com
 
Jos Gusse on faniensa mielestä jo nyt valmis haastamaan Jonesin uudestaan ja rankkaus sen arvoinen, miksi nämä tyytyvät niin heikkoon vastukseen mitä Gusselle nyt ollaan laittamassa? Itseä ainakin korpeaisi jos suosikki ottelisi jotain out of top-10 kavereita vastaan jos sijoitus olisi top-3:Ssa?

Jotenkin tuntuu ettei arvostusta tule kun laitetaan vastaan joku out of top 10, ei ole mitään voitettavaa mutta paljon hävittävää, upset tappio tosta ja matka tittelimatsiin kasvaa parilla vuodella. Suuren häviön mahis ja edelleenkään voitolla tosta imo ei ole asiaa tittelimatsiin, voitto top vitosesta tarvittaisiin kun tappio on juuri tullut mestarille.
 
Kuka siel on pakoillu haastajia? Silva ehkä ainoa kel on näitä vähän outoja matseja välissä ja okei Jonesin Sonnen matsi mut kyl ne muuten on ottanu sitä kovinta kärkeä vastaan.Teixeira on kyllä shottinsa ansainnu ja ei Jones oo Gussea pakoilemassa vaan niinkun itsekkin sanonu niin kyllä ne ehtii kohdata mut se ottaa nyt ensin Teixeiran ja sit Gussen. UFC haluaa ton matsin koska misk muuten ne buukkais Gusselle jonku about 12 rankatun ottelijan kun siel ois ollu vapaana kovempiakin päänahkoja.

Ja eihän se nyt tietenkää sano et Jones hävis mut mitä tää sun mielestä sit tarkottaa "Jones sai selkäänsä oikein isän kädestä ja sai käytännössä pitää vyönsä vain niiden höpö höpö- alapotkujen ansiosta". Ihan vitun typerä argumentti ja ihme jossittelua, sama ku mä sanoisin et Gusse oli tasaväkinen haastaja vaan niiden höpöhöpö läpsyjen takia. Se ei oo mikää päähän lyönti kilpailu vaan vapaaottelua. Toi ei myöskään ikinä mainitse sitä tosiasiaa et Jones oli se kuka oli tos matsissa lähempänä keskeytys voittoa vaikka oli täysin paskana. Mauler vois käydä vapaaottelu treeneissä napsimassa noita "höpöhöpö" jalkapotkuja ja miettiä sit uudelleen et kuinka höpöä se sit olikaan..

Juttelin yhden Cut Manin kanssa joka on ollut Gussen seka Manuwan matseissa hommissa ja sanoi etta Manuwa tulee matsin viemaan, itse en ollut ihan samaa mielta mutta... Kovaahan se kaveri lyo, enka usko etta Gusse haluaa ottaa samankaltaisia iskuja Manuwalta kuin otti Shogunilta vastaan. Kuka siella top 10:ssa sitten sellainen painajaisvastus olisi ollut vapaana joka olisi tuonut kovemmat respektit. Lil Nogi oli alunperin vastassa ja mielestani huomattavasti helpompi vastus, jonka Gusse olisi todennakoisesti pysayttanyt ennen viidetta eraa. Nyt saadaan todennakoisesti hyva pystymatsi.
 
Kuka siella top 10:ssa sitten sellainen painajaisvastus olisi ollut vapaana joka olisi tuonut kovemmat respektit.

Phil Davis.

Joo joo, kavereita joo... On ne muutkin kaverit ottaneet matsia keskenään ja silti välit säilyneet. Taloudelliset vaikutukset on mestaruuden myötä aika merkittävät ja loppupelissä kyse on siitä että haluaako sitä mestaruutta tarpeeksi vai ei. Onko kaverin kanssa otteleminen niin iso asia että saattaa jäädä vuosien työn hedelmä ja uran huippu saavuttamatta. Sitä voi sit kiikustuolissa miettiä että ei sit tullut koskaan musta mestaria, oli se kaveri sillon 40 vuotta sitten niin perkeleen tärkeä. Eipä ole sekään kaveri soitellut sitten viimeseen 35 vuoteen.
 
Kuka siella top 10:ssa sitten sellainen painajaisvastus olisi ollut vapaana joka olisi tuonut kovemmat respektit.

Cormier, Evans, Davis vaikka nyt esimerkiks. Noista jokanen oli siis vapaana viel tolloin. Gussella ei ole mitään voitettavaa tossa Manuwa matsissa, se ei edistä sen uraa mitenkään mut jos se ois esim ottanu jonku tosta kolmikosta ja voittanu ni se ois vaan tehny entistä selvemmäks sen paikan ykkös haastajana ja samalla saanu oikeasti kovan ja ansioituneen päänahan. Kärkiottelijoiden pitäis otella toisiaan vastaan ja Manuwa saa tässä aika helvetillisen harppauksen.

Cormier-Gusse ois ollu kaikista paras mut ymmärrän toisaalta ettei haluta eliminoida toista tittelihaastajaa. Mut esimerkiks Cormier-Davis ja Rashad-Gusse ni olis jo paljon parempi.
 
Samaa mieltä. Kyllä UFC petailee sitä revanssiottelua syöttämällä Gusselle sopivia paisteja. Pikku Nogihan sille oli alunperin tulossa, mikä sekin olis ollut parempi.. Toisaalta Lil Nogin ainoa merkittävä UFC-voitto on hikinen pistevoitto selvästi puolikuntoisesta Rashadista. Manuwa on vaarallisen oloinen kaveri, mutta oikeesti sen recordi UFC:ssä on vasta 1-0 , kaksi muuta voittoa on tulleet kummallisista loukkaantumisista.
 
Jones varmaan päkpedallittaa ja rukoilee voiton Conduit tyyliin.
cookiemonster.gif
 
Cormier, Evans, Davis vaikka nyt esimerkiks. Noista jokanen oli siis vapaana viel tolloin. Gussella ei ole mitään voitettavaa tossa Manuwa matsissa, se ei edistä sen uraa mitenkään mut jos se ois esim ottanu jonku tosta kolmikosta ja voittanu ni se ois vaan tehny entistä selvemmäks sen paikan ykkös haastajana ja samalla saanu oikeasti kovan ja ansioituneen päänahan. Kärkiottelijoiden pitäis otella toisiaan vastaan ja Manuwa saa tässä aika helvetillisen harppauksen.

Cormier-Gusse ois ollu kaikista paras mut ymmärrän toisaalta ettei haluta eliminoida toista tittelihaastajaa. Mut esimerkiks Cormier-Davis ja Rashad-Gusse ni olis jo paljon parempi.

Bisnesmielessä ehkä vähän high risk/low reward-matseja
Cormierin eka matsi lhw:ssä. Ehkäpä joku suht hyvä ensin ja jos luokan vaihto onnistuu, niin sit joku kovempi ja sitä kautta hyvällä hypellä mestaruutta haastamaan.
Olen melko varma, että Davis - Gusse matsissa molemmat näyttäis itseään huonommilta. Davis ottais osumia päähän pystyssä...sen minkä Gusse uskaltais alasvientien pelossa antaa ja muu aika menis matossa pisteitä keräillen, koska viisaana jätkänä Davis tyytyis pistevoittoon.
Evansista taas ei tiedä, että missä kunnossa ilmaantuu otteluun. Aktiivinen Evans on kovaa tasoa, mutta se "en hävinnyt ennen täyttä aikaa" versio ei ole kovinkaan ihmeellinen vastus.
 
Jos Gusse on faniensa mielestä jo nyt valmis haastamaan Jonesin uudestaan ja rankkaus sen arvoinen, miksi nämä tyytyvät niin heikkoon vastukseen mitä Gusselle nyt ollaan laittamassa? Itseä ainakin korpeaisi jos suosikki ottelisi jotain out of top-10 kavereita vastaan jos sijoitus olisi top-3:Ssa?

Jotenkin tuntuu ettei arvostusta tule kun laitetaan vastaan joku out of top 10, ei ole mitään voitettavaa mutta paljon hävittävää, upset tappio tosta ja matka tittelimatsiin kasvaa parilla vuodella. Suuren häviön mahis ja edelleenkään voitolla tosta imo ei ole asiaa tittelimatsiin, voitto top vitosesta tarvittaisiin kun tappio on juuri tullut mestarille.

Onko Manuwa sun mielestä heikko vastustaja?
 
Mauler>Bones, miten näet Gusse vs. Jones uusinnan? Kumpi vie ja miten?

Näkisin Gustafssonin suosikkina tällä hetkellä. Ensimmäinen ottelu oli niin tasainen ja uusinnassa Jonesilta puuttuisi monia niistä eduista mitä miehellä oli vielä ensimmäisessä matsissa. Varsinkin henkisellä puolella Gustafssonin voi odottaa olevan huomattavasti vahvempi suhteessa ensimmäiseen otteluun ja kaikkihan tietävät miten iso merkitys sillä voi olla. Nyt on kokemusta 5 eräisestä ottelusta, samoin ensimmäisestä titteliottelusta ja sen mukanaan tuomasta mediasirkuksesta ja paineista, Jonesin "aura" on myös tiessään jos sillä sellainen ehti Gustafssonin silmissä olla. Ainakin Gustafsson tietää nyt paremmin mitä Jonesin alasvientien puolustamiseen vaaditaan ja uskaltaisi ehkä uusinnassa avata omaa peliään pystyssä vähän rohkeammin ja lyödä enemmän komboja yksittäisten iskujen sijaan.

Uskon myös, että Gustafsson kehittyy tällä hetkellä nopeammin ottelijana kuin Jones. Jones vaikuttaa hieman loukkaantumisherkältä ja on viimeisen vuoden ajan kärsinyt jatkuvasti joistain pikkuvammoista ja varsinkin nyt tämän matsin jäljiltä mies oli pitkään puolikuntoinen. En ole kuullut onko Jones vieläkään palannut ihan täysipainoiseen treenaamiseen? Gussehan palasi sorvin ääreen jo ihan normaalisti pari viikkoa matsin jälkeen.
 
Mä olen lähes samaa mieltä Maulerin kanssa tuosta Jones- Gusse 2 matsin mahdollisesta kulusta.
Yksi iso, ellei jopa isoin MUTTA on kuitenkin se, että nyt Jones pamahtaa matsiin varmasti piiruakaan aliarvioimatta (jos sitä teki ensimmäiseen matsiin tullessa, en tiedä) vastustajan kykyjä. On varmasti aika erilainen mindset nyt Jonesilla sitä matsia silmälläpitäen kun takaraivossa on tieto että se vastustaja saa sut maihin, se puolustaa sun alasviennit ja siltä tulee turpaan että tukka pölisee jos antaa etäisyyden hallinnalle yhtään liikaa löysää köyttä.

Uskon että Teixeira - Jones matsi tulee olemaan hyvä mittari sille miten Jones selvisi henkisesti tuosta Gussen tukkapöllystä.
Koska jos ihan puhtaasti taidollisesti katsoo, niin se Jones joka nähtiin ennen Gusse matsia (jossa Jones ei siis ollut huono tai huonompi kuin yleensä, vaan Gusse sai miehen näyttämään kuolevaiselta) sillä taitotasolla ja itseluottamuksella kävelisi Gloverista yli by whatever the fuck he wants.

Jones voittaa seuraavan matsin vakuuttavasti = Gusse ei tule pääsemään helpolla.
Jones voittaa matsin täydet erät kestävällä varovaisella nekkailulla = Gusse voi tehdä jo kotopuolessa hyllyyn vyölle tilaa.
 
Jos Gusse on faniensa mielestä jo nyt valmis haastamaan Jonesin uudestaan ja rankkaus sen arvoinen, miksi nämä tyytyvät niin heikkoon vastukseen mitä Gusselle nyt ollaan laittamassa? Itseä ainakin korpeaisi jos suosikki ottelisi jotain out of top-10 kavereita vastaan jos sijoitus olisi top-3:Ssa?

Jotenkin tuntuu ettei arvostusta tule kun laitetaan vastaan joku out of top 10, ei ole mitään voitettavaa mutta paljon hävittävää, upset tappio tosta ja matka tittelimatsiin kasvaa parilla vuodella. Suuren häviön mahis ja edelleenkään voitolla tosta imo ei ole asiaa tittelimatsiin, voitto top vitosesta tarvittaisiin kun tappio on juuri tullut mestarille.

Toki Manuwa-matsi korpeaakin Gussen faneja, koska miehen olisi fanien (ja monen muunkin) mielestä kuulunut saada suora uusinta Jonesia vastaan. Manuwahan on pelkkä ärsyttävä pakkopulla Gusselle fanien silmistä katsottuna ja yksi ylimääräinen riski, niin kuin sanoit. On kuitenkin väärin sanoa, ettei matsissa olisi Gusselle mitään voitettavaa jos voitolla mies pääsee uusintaan, mutta tappiolla ei. Silloinhan Manuwa-matsissa nimenomaan on paljon voitettavaa ja paljon hävittävää.
 
On kuitenkin väärin sanoa, ettei matsissa olisi Gusselle mitään voitettavaa jos voitolla mies pääsee uusintaan, mutta tappiolla ei..

No mutta onhan siinä eroa kenen voitolla se sinne tittelimatsiin pääsee. On eriasia pääseekö hän sinne hakkaamalla jonkun oikeasti kovan nimen. Nyt kun Gusse voittaa Manuwan, niin sanotaan vaan että "hakkasi UFC:n antaman säkin koska halusivat varmistaa rematchin" ja jos Gusse kuitenkin häviää niin naurulle ei tule loppua.
Japi taisi tarkoittaa siis sitä että voittamalla Manuwan Gusse ei todista kenellekään mitään, mutta häviöllä on todella ilkeät seuraamukset.
Voittamalla jonkun kovan nimen seuraavassa matsissa olisi todistanut kaikille kykenevänsä voittamaan sen ja sen ottelijan, ja täten kiistatta ansainnut uuden tittelimatsin.

En ole nyt ihan varma mitä matseja sieltä on tulossa LHW divisioonassa, mutta jos nyt Gusse voittaa Manuwan vain juuri ja juuri rimaa hipoen niin on vähän sellainen kutina perseessä että vaikka Cormier - Evans parista vakuuttavan voiton ottava saattaisi sittenkin mennä edelle.
 
Manuwa on juuri oikeaa tasoa Gussen seuraavaksi vastustajaksi. Juuri mestaruusottelun hävinneen kuuluukin ottaa reilu harppaus taaksepäin. Tietenkään Gussella ei pitäisi olla mitään asiaa mestaruusmatsiin Manuwan hakkaamisella vaan huoletta vielä vähintään kaksi matsia Manuwan jälkeen. Liian nopeat uusinnat ei tee hyvää painoluokalle. Esim raskaassa sarjassa on samat jätkät päässeet ottamaan uusintaa 1-2 voitolla. Kyllä ne herkulliset uusinnat sieltä tulee mikäli ottelijat ne ansaitsevat. Ja sittenkö ne vasta herkullisia ovatkin kun viime kohtaamisesta on kulunut pari vuotta, tie on raivattu ja tilaisuus ansaittu.
 
Ja millahan logiikalla? Pitaisko esim. Johnny Hendricksin ottaa pari lammittelottelua alle ennenkun pitais paasta matsaamaan vyosta?

No on siellä joka divarissa jonoksi äijiä mestaruusmatsia ottamaan. Hendricks hävisi mestaruusmatsin GSP:lle. Ei muuta kuin takaisin jonon hännille ja uutta matoa koukkuun. Toki nyt tilanne ww:ssä on eri kun GSP on pois kuvioista. Tappio on tappio. Hendricks hävisi GSP:lle ja jos ymmärtää pisteytyksestä jotain niin ihan oikeutetusti. Samoin Gusse hävisi Bonesille. Toki haluan nähdä Gusse-Jones-uusinnan mutta kyllä se matsi sieltä tulee mikäli on tullakseen. Esim. hevarissa JDS pääsi ottamaan kolmannen matsin Cainia vastaan aivan liian nopeasti. Samoin Bigfoot pääsi helpolla mestaruusmatsiin ja Cainkin pääsi yhdellä voitolla ottamaan mestaruudesta tappionsa jälkeen. LW:n uusintamatseista puhumattakaan. En tiedä osaanko perustella asiaa paremmin. Mestaruusmatsiin on paljon halukkaita ja jos sen häviää, en ymmärrä miksi siihen pitäisi päästä uudelleen yhdellä voitolla. Gussellekin tekisi hyvää ottaa muutama matsi ja kehittyä ottelijana.
 
Back
Ylös Bottom