- Liittynyt
- 4.5.2013
- Viestejä
- 7
Terve! Olen siis 16v(pian 17) lukiolainen poika. Pituus/paino 177cm/70kg. Tavotteena olisi siis pääasiassa saada voimaa lisää mielellään suht maltillisella läskin kertymisellä. Myös iha toi säälittävän huonon aerobisen kunnon kasvatus voisi olla kohdallaan ennen armeijaa mutta siihen ei niin motivaatiota olekkaan. Harrastan myös karatea joten treenejä joutuu vähän niidenki kannalta miettimään. Eli siis treeni päivät menee sillain että maanantaina karatea, tiistaina puntti(ja koululiikuntaa viel kuukausi), keskiviikkona karate(koululiikka), torstai puntti ja perjantai puntti(koululiikka).
Tähän asti oon erinäiste vammoje ja murtumien takia tullu reenailtuu ei niin tavoitteellisesti ja muutenki opetellu vaan vähän asioita ja sillee. Tätä kesti noin vuoden Sitten tossa tuli jokusen viikkoo väännettyy sellasella 3-jakosel ohjelma räpellyksellä että tiistaisin ois selkää ja hauista(mavee ja taljoi pääasias), torstain ois rintaa ojentajii ja olkapäit(siis penkkii ja mitä nyt lisäks keksikään) ja perjantaina jalkoja(eli paljon kyykkyjä)
Tämä kuitenkin alkoi tuntumaan siltä että lihaksia voisi rääkätä vähän useamminkin kun kerran viikossa. Joten aloin miettimään yks-jakosta mutta 2 päivää peräkkäin loppuviikosta koko kroppa läpi ei tunnu sopivalta. Päädyin siis sellaseen ratkaisuun että tiistaisin voisin vetästä koko kropan läpi sillain mukavasti ei mitään tappo treeniä mutta ei kuitenkaa mummo jumppaakaan ja torstaina ja perjantaina jakaa lihasryhmien reenaus 2 päivälle. Eli ohjelma voisi mennä vaikka näin:
Ma: Karate
Ti: Koulun punttisali, koko kroppa (penkkipunnerrus, jalkaprässi, alatalja veto, scotti-hauis ja reiden koukistus)
Ke: Karate
To: Nääshallin salit, Rinta, kädet ehkä selkää ja olkapäit
Pe: Nääshallilla taas, Jalkoja, selkää ja olkapäit
Koulun salilla ei ole mahdollisuuksia kyykätä joten sitä tekisin vain perjantaina ja toi torstain rinta treeni pohjautuisi penkkipunnerruksen ympärille. Mihin näistä treeneistä olisi maastaveto parasta sijoittaa koska sitä haluaisin myös tehdä? Ja noita koululla tehtävie liikkeittä vaihtelen tosi paljon niinhyvin kun vain siellä voi.
Eli siis jos joku osaisi sanoa jotain vinkkejä yms tähän ja kaikki järkevät kommentit on toki toivottuja! Kiitos jo kaikille vastaneille!