Zone-sarja -42%

MEN´S PHYSIQUE PRO Jeff Seid

Tota Tapea pitäisi vetää turpaan noiden kommenttien takia. Saa olla aika vitun tyhmä, jos ei tajua kuinka suurta hallaa tekee urheilusponsoroinnille noilla paskakommenteillaan.

Mitä tulee tohon Jeffin kondikseen, niin todella harva 19-vuotias natu pääsisi tuohon, vaikka eläisi kehonrakennukselle. Helppoa se ei todellakaan ole, mutta eipä ole helppoa myöskään vetää 18-vuotiaana 300 kiloa maasta ja silti pakkikselta löytyy näitä herroja parikin kappaletta. Se on vain fakta, että ihmiset ovat luonnostaan jotain äärimmäisen lahjattoman ja äärimmäisen lahjakkaan väliltä. Jos bodaukseen äärimmäisen lahjakas henkilö urheilee koko nuoruutensa, jonka jälkeen aloittaa tosissaan lajin, niin tottakai se jälki on hieman erilaista, kuin keskiverto laihaläskillä, joka parikymppisenä alkaa käymään kolme kertaa viikossa salilla.

En siis ota edes kantaa käyttääkö Jeff vai ei. Vituttaa vain lukea näitä ikuisia roinaepäilyjä heti kun joku vähän poikkeaa massasta. Ties kuinka monesti joku nettisankari on kertonut kuinka helppoa testeissä on huijata, vaikka ei ole ainuttakaan testiä nähnyt. Valitettavasti tästä paskanjauhannasta kärsivät eniten juuri puhtaat urheilijat.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Tullaa nyt itsekkin ottamaan kantaa vaikka en tätä natu/einatu keskustelua jaksaisikaan jatkaa:

Ihmisenä pidän Jeffistä paljon ja varsinkin hänen kropastaan. Ainut ärsyttävä asia hänessä on hänen naamansa. Se on IMO todella ärsyttävän näköinen, en oikeen tiiä, että mikä sen tekee, mutta kuitenkin.

En usko, että Jeff on natu. Vaikkakin myönnän hänellä olevan todella kovat geenit, niin en silti usko, että KUKAAN maailman parhaimmilla tasoilla kilpaileva voisi olla natu, varsinkaan IFBB pro kilpailija, koska heille ei edes järjestetä testejä. Ei juoksija, uimari, IFBB pro tai edes pokerin pelaaja ole natu.

Jos nyt statistiikkaa tutkitaan, niin todettaisiin, että juoksutulokset ovat parantuneet tässä vuosikymmenten aikana huimasti ja mistä se johtuu? Treenimetodit ja ruokavalio on sen verran samanlaista vielä nykyään kuin 60 luvulla, että en usko sen tuovan kovin suuria eroja juoksutuloksiin. Genetiikka voisi vaikuttaa, mutta myös 60 luvulla on ollut hyvän genetiikan omistavia henkilöitä joten miksi he eivät ole jo silloin tehneet Boltin aikoja?

Sama homma esim NFL pelaajilla. Kummasti keskiarvoinen paino on noussut yli 20 kiloa 40 vuoden takaa ja silti juoksunopeus ei ole merkittävästi laskenut.

Osa varmaan ihmettelee, kun sanoin, että edes pokerin pelaajat eivät ole natuja, niin tällä tarkoitan, että hekin aivan varmasti käyttävät jotain, mikä parantaa keskittymiskykyä ja vähentää kehon ilmeilyä, jotain passiivisia vaikutuksia antavaa huumetta.

Mutta takaisin asiaan, niin en todellakaan usko Jeffin olevan natu ja miksi hän olisi jos kukaan muu ei ole? Roinaamisesta muodostuu oravanpyörä: natut alkavat roinaamaan, koska muut roinaavat.

Jos jotain kiinnostaa tämä aihe enemmän niin katsokaa elokuva Bigger, Faster, Stronger. Dokumentti elokuva joka liittyy roinaamiseen ja jenkkien kulttuuriin tähän asiaan liittyen.

PS. Aika hauska kun tuo Dona on tykännyt jokaisesta postauksesta tässä ketjussa, jossa puhutaan, että Jeffi olisi natu :D

Ei voi mitään mutta oikeesti huvittaa, jos joku teinipoika tulee julistamaan tänne totuutena että laji kuin laji&ukko kuin ukko niin dopingaineet käytössä. Aloittelijoita treenaamisessa itse ja silti tiedetään niin tarkasti miten asiat on. Kyllähän tuo urheilumaailma on kehittynyt yleensäkin pirusti jostain 60-luvulta, kun valmennus- ja ravintotietous mm. treenimetodeista puhumattakaan on kehittyneet ja levinneet perus riviharrastajan saataville. Kyllä oli 200 penkki "kovillakin ahtopaineilla" kova sana 70 luvulla, mutta nykyään on paljon porukkaa jotka natuna sen ylittää. Ja usko pois niin paljon on lajeja joissa dopingin käytöstä ei ole mitään hyötyä tai hyöty on mitätön. Ja kyllä niillä testeillä vaan joku merkitys on, Suomessakin CBB ja IPF-voimanostossa näitä kokeilijoita käryää, joka kertoo siitä että ne testit todellakin toimii.

Toki tuo laji ja sen suhtautuminen vapaasti lääkeaineisiin antaa aina syytä epäillä, että kemikaalit on voineet olla sopassa mukana. Mutta lahjakas kaveri tuohon kuntoon pääsee ilmankin kovia troppeja, terveyttään vaarantamatta. Rakenne on jo sitä luokkaa, että todella harva näyttäisi yhtä kovalta ja vaikuttavalta vähän isommallakaan lihasmassalla. Ja jostain Hulkki tason panostuksesta puhuit tuolla, että tarvitsee. Sehän nyt riippuu niin henkilöstä, jotkut ei pääse koskaan millään panostuksella noihin massoihin ja toiset verrattain kevyellä panostuksella. Geneettiset erot on niin älyttömän suuria.
 
Kyllähän geneettisesti lahjakkaita löytyy paljon oli sitten kyse mistä tahansa lajista. Se sattuuko ihminen "eksymään" juuri oikeaan lajiin onkin sitten eriasia.

Esimerkiksi kehonrakennukseen soppeleita genetiikkoja on paljonkin. Se vain on havaittavissa, että kun ne naisetkin kiinnittää niihin huomiota niin se pillu ja viina vie useimmat "normaali elämän" pariin jo aikaisessa vaiheessa. Suuremmalla todennäköisyydellä ne huonosta genetiikasta kärsivät ähkivät salilla, koska kuitenkin ihailun kohteena on se treenattu ja ylläpidetty kroppa. Ja jos sen saa luonnostaan, on turha niin paljon salilla junpata koska: Viina ja naiset. :) Vielä kun siunataan "yleispätevänkauniilla" lärvällä, niin elämä kukoistaa.

edit. niin lähinnä tohon aineiden käyttöön, että jos sattumalta löytää saliharrastuksen niin on ilman aineitakin hyvät edellytykset kehittyä - on vain aika "tylsä laji" useaan muuhun verrattuna tuo boudaus.
 
Kaikkihan sanovat, että Jeff olisi jotenkin motivoitunut Aziz:sta, mutta Jeff oli jo aloittanu bodaamisen 13-14 vuotiaana. Kyllä se motivaatio on tullut ihan hänestä itsestään. Jeff on kirjoittanut Aziz:sta näin "No one understands that I think ****(Aziz) was a sick cunt and he was aesthetic as fuck. I respected Aziz so much and it kills me I discovered him only a few months before he passed I would have loved to meet him, party with him and just have a good time. I know we would have been good friends." Ehkä Jeff on saanut joitakin vaikutteita Aziz:sta käyttäytymiseen, mutta ei alunperin motivaatiota bodaamiseen. Teksti on otettu Jeffin FB sivulta kuvakommenteista.
 
Kyllähän tuo Jeffin nykykunto on natuna mahdollista saavuttaa kun katsoo miltä on näyttänyt jo 15-vuotiaana eli älytöntä muutosta ei ole tullut viime vuosina, lahjakkuutta löytyy kovasti ja kehon mittasuhteet natsaa.
Sen sijaan esim. saman kategorian fitness mallin Jaco De Bruynin kahden vuoden kehitys 2010-2012 ei ole mielestäni natuna mitenkään mahdollista, sen nyt näkee sokeakin.

pic219.jpg
313682_299444526736444_100000126987054_1381158_229404376_n.jpg
 
Pari video katselleena ei voi kuin todeta et miksi jotku höyrypäät vaahtoo tääl dopingista?

Lihasmassaa täl kaveril ei todellakaan oo niin paljoa et pitäis viedä kusitestiin heti nähtyään.

Kireys luo vain tietynlaista illuusiota. Tietysti kaverit jotka on kestobulkil 12kk/vuosi niin tämä asia voi olla hieman hankala hahmoittaa.
 
Kireys luo vain tietynlaista illuusiota.

En nyt illuusiosta puhuisi kun kyseessä on 183 senttinen kaveri jolla on painoa 93kg ja 5% rasvat. Onhan se aika näyttävä näky. Mielestäni roinaamisen puolesta puhuu myös hänen bodyspace profiilinsa BB.comissa: paino noussut 86,4 --> 93,2 ja rasva tippunut 7 --> 5%. Tämä tapahtui 106 päivässä! Harva ihminen kasvattaa yli 7 kiloa lihasmassaa kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Ainakaan enää tuossa vaiheessa...
 
Monessa kuvassa on kyllä photari laulanut aika huolella missä Jeffi esiintyy. Tuo helvetin hyvä rakenne ja alhaiset rasvat luo illuusion isommista lihaksista kuin jäbällä on. Ei siinä, helvetin hieno fysiikka ja mirraan aivan vitusti. Äijähän on nostellut painoja 12-vuotiaasta ja harrastanut jefua ja painia + omaa aivan jumalattoman hyvä geenit tähän touhuun. Oma tuomio: natu. Ehkä pienen epäilyksen heittää se, että diettaa kuulemma suhteellisen usein noihin kaikenmaailman photoshootteihin ja tämän lisäksi kisoihin. Kertoi jossain että diettaa yleensä mahdollisimman nopeasti 1800 kalorilla lyhyessä ajassa noihin kuvauksiin ja sitten välillä "bulkkaa" 4500 kalorilla.

Mielestäni viljelee jonkin verran broscienceä noilla uusimmilla Q&A- videoillaan: Jeff Seid Twitter Q&A Part 1 - YouTube Jeff Seid Q&A Part 2 (My Diet, Supplements, Past Sports, Motivation, Over-Training, etc) - YouTube mutta minkäs olen dumaamaan kun äijä on noin huikeassa kunnossa.
 
Kaikkihan sanovat, että Jeff olisi jotenkin motivoitunut Aziz:sta, mutta Jeff oli jo aloittanu bodaamisen 13-14 vuotiaana. Kyllä se motivaatio on tullut ihan hänestä itsestään. Jeff on kirjoittanut Aziz:sta näin "No one understands that I think ****(Aziz) was a sick cunt and he was aesthetic as fuck. I respected Aziz so much and it kills me I discovered him only a few months before he passed I would have loved to meet him, party with him and just have a good time. I know we would have been good friends." Ehkä Jeff on saanut joitakin vaikutteita Aziz:sta käyttäytymiseen, mutta ei alunperin motivaatiota bodaamiseen. Teksti on otettu Jeffin FB sivulta kuvakommenteista.

Hyvä vaan , että ei törmänny mokomaan narkkariin aiemmin . Pärjää kyllä Jeff ihan omillaan . Eikä turhaan yritä kopioida mokomaa ..
 
edit. niin lähinnä tohon aineiden käyttöön, että jos sattumalta löytää saliharrastuksen niin on ilman aineitakin hyvät edellytykset kehittyä - on vain aika "tylsä laji" useaan muuhun verrattuna tuo boudaus.

Mitähän "tylsää" nyt tarkoitat ? Aika kokonaisvaltainen laji ainakin minun mielestä jo ihan harrastelupohjalta . Totta on myös se , että lahjakkaat on lahjakkaita . Laji kuin laji . Huippu - urheilu muistettava aina erottaa harrastamisesta IMO . Tämä Jeff nyt jonkinlainen huippu alallaan , johon on vähän turha vertailla harrastaja massoja .
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Pari video katselleena ei voi kuin todeta et miksi jotku höyrypäät vaahtoo tääl dopingista?

Lihasmassaa täl kaveril ei todellakaan oo niin paljoa et pitäis viedä kusitestiin heti nähtyään.

Kireys luo vain tietynlaista illuusiota. Tietysti kaverit jotka on kestobulkil 12kk/vuosi niin tämä asia voi olla hieman hankala hahmoittaa.

Samaa meinasin kirjoittaa. Koittakaa joskus vetää 6% rasvoihin niin voi teilläkin näkyä lihakset. Itse tiputin ensimmäistä kertaa alle 7% rasvoihin ja kaverit heittelee horkku-korttia kun oon "kasvanut" niin paljon lyhyessä ajassa. Lihaksia lähti laihduttaessa mutta illuusio on kiva asia. Itse 174cm ja paino nyt 75kg. Pihdeillä rasvat 6,7%. Kolme kertaa on pihdeillä mitattu, 78kg rasvat 7,6% ja 82kg rasvat 8,6%. Jännä että 8,6% rasvoilla ei näkynyt sikspäkki kokonaan. Ajattelin että on hiukan yli kymmenen rasvat, voi toki olla mittavirhettä noissa jonkin verran. Tiukassa oli rasvat kyljissä ja alaselässä. Voisin koittaa vertailuksi heittää tänne kuvan jos osaisin.
 
Hyvä vaan , että ei törmänny mokomaan narkkariin aiemmin . Pärjää kyllä Jeff ihan omillaan . Eikä turhaan yritä kopioida mokomaa ..

Ei vittu.. ai että narkkariin.. jos ukko painaa reiveissä välillä jne ja käyttää kokkelia niin onko se vittu narkkari? vittu sinä olet juntti. moniko narkkkari näyttää siltä mitä kyseinen kaveri näytti. sulle varmaa osittainen hitin polttajakin on narkkari. vitun juntti
 
Pakkis ei petä koskaan. Edes itsensä hengiltä lääkkeillä saanut sekakäyttäjä ei ole narkkari, jos sillä on kaunis vartalo. Asia kunnossa.:lol2:
 
Mitähän "tylsää" nyt tarkoitat ? Aika kokonaisvaltainen laji ainakin minun mielestä jo ihan harrastelupohjalta . Totta on myös se , että lahjakkaat on lahjakkaita . Laji kuin laji . Huippu - urheilu muistettava aina erottaa harrastamisesta IMO . Tämä Jeff nyt jonkinlainen huippu alallaan , johon on vähän turha vertailla harrastaja massoja .

Itse tykkään käydä salilla. Mutta onhan se nyt herrajumala tylsempää kuin esim. jalkapallo tai jääkiekko. Hiihtämisessäkin saa vauhtia enemmän.
Kokonaisvaltainen laji onkin kropan kannalta mutta muuten itse harrastuksena aika helvetin tylsä. Sen takia ukot salillakin juttelee, kun se tulee iän myötä siihen harrastukseen sisälle se salilla hengaaminen.

Mutta tylsä siis jos vertaat: Yksin salilla penkkiä vääntäen, kaveri varmistaa ja sitten kehutaan ku rauta nous vs. jääkiekko, jossa joukkueen kanssa pelaillaan (vaikka sitten ulkojäillä) ja jauhetaan 2 tuntisen luistelusession jälkeen paskaa. Kyllä se vaan tylsempi se sali on. Vaikka siis itse kuulun niihin, jotka yksin vääntää ja tuijottaa seiniä tunnin per käyntikerta salilla.
 
Pakkis ei petä koskaan. Edes itsensä hengiltä lääkkeillä saanut sekakäyttäjä ei ole narkkari, jos sillä on kaunis vartalo. Asia kunnossa.:lol2:

Tiesitkö, että sä voit saada ittes hengiltä ensimmäisellä kerralla vaikka opiaateilla ja viinalla? tai ihan millä vaan.. vaikuttaa siltä et oot ihan yhtä idiootti kuin edellinen
 
Jeps... narkkari lienee sanan varsinaisessa merkityksessä henkilö, joka on riippuvainen huumausaineista. Kyseisen henkilön tapauksessa "narkkari" -termi on melko junttimaisen yliampuva, koska anabolisia ei kai varsinaisesti kyseisen kaltaisiksi huumausaineiksi määritellä, ja lienee melko epävarmaa mikä oli kys. hlön. henkinen/fyysinen riippuvuusaste aineista, jotka osittain johtivat kuolemaan. Huomattavaa toki vielä että anaboliset toimivat ilmeisesti vain yhtenä osatekijänä kuolemassa, ei pääasiallisena aiheuttajana.
 
Ok mä lähen pois tästä threadista, tämä johda mihinkään ja mielestäni voisi heittää lukkoon kokonaan. Tuo nantes oli viiminen niitti, en tiennyt, että noin tyhmiä ihmisiä on oikeasti olemassa.

Jeffin kropasta ja asenteesta pidän paljon vaikkakin naama on ärsyttävä omaan makuun. En usko hänen olevan natu eikä minua kiinnosta, että onko hän natu vai ei. Se mikä asiassa on ärsyttävää on kun hän kertoo kaikille olevansa natu ja antaa väärän mielikuvan aloittelijoille. Aikaisemmin yritin todistaa, että hän ei ole natu, mutta en palaa siihen enää.

Kaikkea onnea kaverille ja henkilökohtaisesti toivoisin, että hän kärähtää, jotta muutkin ymmärtäisivät, että hän käyttää aineita.
 
Aika katkeraa puhetta henkilöltä, jota "ei kiinnosta onko Jeff natu vai ei". :D
 
Tiesitkö, että sä voit saada ittes hengiltä ensimmäisellä kerralla vaikka opiaateilla ja viinalla? tai ihan millä vaan.. vaikuttaa siltä et oot ihan yhtä idiootti kuin edellinen

Nantes on vitun cool ja sisällä pelissä, ottaa ragea kun jotain random-bodaria sanotaan narkkariks. Jätä vaan ne bile-kokkelitkin ottamatta niin et kuole. Vitun narkkari.

EDIT: Itse aiheeseen, uskon että Jeff roinaa. Toki mirraan kroppaa suuresti, yhdyn kommentteihin jossa sanotaan että naama on ärsyttävä. Vaikuttaa todella ylimieliseltä mulkulta. (EDIT2, tämä yhden videon perusteella)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom