- Liittynyt
- 10.2.2014
- Viestejä
- 9 837
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kyllähän se varmaan viisainta ois hylätä kisalavat jos bisness mielessä ajattelee. Itse haluaisin toki nähdä bulin vielä lavalla.
Sama täällä. Lisää Jaria ja Verttiä ruutuun :DItse haluaisin nähdä vielä niitä bulls year pätkiä!! ;)
Tuli luettua tuo kirja jo eilen. Ihan hyvin Bull laittaa itsensä likoon. Kertoo rehellisesti elämästään, itsestään, parisuhteistaan ja vastoinkäymisistään. Kuvitus ja taitto jätti kuitenkin kylmäksi erittäin tummien mustavalkokuvien vuoksi. Kirjan alussa on esim. esitelty Bullin forkussa olevia tatuointeja. Kuva on kuitenkin niin tumma, että siinä erottuu kyynärvarsi, jossa on jonkinlaiset tatuoinnit, mutta niistä ei saa mitenkään selvää. Nelivärikuvitus olisi ollut poikaa, vaikka on tietenkin kustannuskysymys. Treenin osuus on todella pieni, joten treenikirjaksi tätä ei oikein voi suositella, vaan nimenomaan Bullin omaelämäkerrasta kiinnostuneille.
No tämä tuhannesti. Savolaisen elämäkerrasta olisi saanut 200-sivuisen stoorin, mutta kuvien kanssa taisi olla 38 sivua.Omasta mielestä erittäin hyvä asia jos on juurikin enemmän omaelämäkerrallinen. Treenikirjoja on kuitenkin saatavilla pilvin pimein.
Esim Savolaisen kirja oli siinä mielessä pettymys, että historiaa oli melko vähän eikä oikeastaan mitään mitä ei olisi kuullut ja sitten puoli kirjaa kuvia aivan perussaliliikkeistä niukoilla opastuksilla. Ehkä ne saattavat olla ihan mukavia saliharrastusta aloitteleville, mutta itselle ei niistä löytynyt painoarvoa.