TeräsVaari todellista inspiraatiota
TERÄSVAARI
Teräsvaari-dokumentti seuraa nelinkertaisen voimanoston maailmanmestarin matkaa kohti viimeisiä maailmanmestaruus-kilpailuja.
Suomesta, Etelä-Pohjanmaan, sydämestä löytyy mies, joka on tekemässä tänä vuonna jotain sellaista, joka saattaa jäädä suomalaisen urheiluhistorian yksiin mielenkiintoisimpiin tekoihin. Hän pohjalaisella päättäväisyydellä ja suomalaisen tahdonvoiman avulla on nostanut itsensä jo neljä kertaa korkeimmalle korokkeelle. Hän ei antaudu vanhuudelle, vaan ammentaa elämästä kaiken, minkä se tarjoaa.
Teräsvaari on dokumentti vanhuutta pelkäämättömästä miehestä, tahdonvoimasta ja unelmien saavuttamisesta.
TERÄSVAARI-DOKUMENTTI
Nelinkertainen voimanoston maailmanmestari Esko Ketola (72 v.) loukkaantuu juuri ennen vuoden 2013 MM-kilpailuja. Unelma viidennestä maailmanmestaruudesta ei kuitenkaan unohdu. Esko on kiperän valinnan edessä: lähteekö hän tavoittelemaan viidettä mestaruutta uhraten terveytensä vai unohtaa unelmansa säilyttäen terveytensä?
Esko ei halua luovuttaa. Hän aloittaa armottoman kuntouttamisen treenaten ulkoterassillaan kesät ja talvet. Hänen tavoitteenaan on nousta vielä viimeisen kerran korkeimmalle korokkeelle. Nyt kuukausi ennen MM-kilpailuja, Esko nostelee sellaisia painoja, joilla pärjäisi MM-kisoissa yleisessäkin sarjassa. Dokumentissa seurataan Teräsvaarin matkaa kohti Argentiinassa järjestettäviä vuoden 2014 MM-kilpailuja. Toteutuvatko unelmat – rikkoituvatko ennätykset?
Rämäpäisen ja kunnianhimoisen luonteen takaa paljastuu lempeä ja herkkä ihminen. Maailmaa nähnyt ja lähes kaiken kokenut Esko jakaa elämänfilosofioitaan ja taistelee vanhenemista vastaan. Koskaan ei voi olla liianI-DOKUMENTTI vanha toteuttaakseen unelmiaan.
[video=vimeo;104245253]http://vimeo.com/104245253[/video]
Eskon viimeisestä kyykkytreenistä ennen Argentiinan MM-kilpailuja 2014. Lämmittelykyykky 140kg jää vajaaksi. Tämän jälkeen Esko teki epävirallisen ME-tuloksen 67,5kg sarjassa, kyykkäämällä kevyesti 200kg.
[video=vimeo;106829118]http://vimeo.com/106829118[/video]
Eskon fiilikset viimeisen maastavedon jälkeen ennen Argentiinan MM-kisoja
[video=vimeo;106424205]http://vimeo.com/106424205[/video]