Makwan väsyneenä ja taaksepäin hoippuneena näytti varmasti maallikoiden mielestä vahingoittuneemmalta vertailussa.
Näinollen on naurettavaa väittää että Makwan oli "vähällä hävitä ottelun" lyötyään paremman iskun vain hetkeä aiemmin. On kertovaa ettet ottanut näihin asioihin aiemmin kantaa, etkä suostunut vastaamaan onko kyseessä hlökohtainen ei-vapaaottelijan mielipiteesi vai jokin todennettava fakta.
Olisi tietysti ihan kiva tietää, millaisilla meriiteillä asetut tässä asiantuntijaksi ja katsot minun olevan maallikko iskujen ja niiden vaikutusten arvioinnissa.
Opetan potkunyrkkeilyä työkseni ja olen ottanut yli 40 matsia joissa sekä voittanut että hävinnyt keskeytyksellä. Tällaisia selkeästi horjuttavia iskuja olen urallani sekä ottanut että antanut sellaisen määrän, että niitä on mahdotonta laskea. Olen myös tuomaroinut potkunyrkkeilyä lähes 20 vuotta ja vapaaotteluakin 15 vuotta, mm. vapaaottelun SM-kisoissa ja Cagessa.
En väitä että tämän johdosta mielipiteeni olisi absoluuttinen totuus, mutta kyllä se on pikemmin asiantuntijan kuin maallikon mielipide.
Jos olisin ollut tuomaroimassa tuota matsia, olisin luultavasti antanut 2. erän Floresille pistein 10-9. Sanon luultavasti siksi, että video on aina petollinen ja arvostelu pitäisi tehdä paikan päällä, mistä näkee paremmin. Peruste on kuitenkin se, että Floresin effective striking -suoritteet olivat vaikuttavampia ja lähempänä päättää matsin kesken kuin Makwanin.
Samoin Flores oli ansioitunut enemmän 3. erässä ennen anakondaa ja olisi ilman muita merkittäviä suorituksia voittanut sen 10-9. Toki jos ajatellaan niin että Flores olisi juuri ja juuri selvinnytkin anacondasta, se olisi silloin ollut iso effective grappling -suorite Makwanille ja voinut hyvinkin kääntää erän hänelle.
Annetun iskun teknisillä ansioilla ei ole merkitystä arvostelun kannalta, vaan vain sen vaikutuksella, jota arvioidaan kohteen käytöksestä. Huono ja heikko isku voi vaikuttaa enemmän kuin kova puhdas isku, koska vaikutus riippuu myös mm. kohteen havaintokyvystä ja sisäisistä lihasjännityksistä, joita ei ulkopuolelle näe.
Kontrolliaika on alemman tason arvostelukriteeri kuin effective striking and grappling, joten sillä ei ole suurta merkitystä arvosteluun. Sillä kuka on erän lopussa voitolla, ei ole arvosteluun mitään merkitystä. Erän viimeiset 10 sekuntia ovat tasan saman arvoiset kuin väli 2 min 15 s - 2 min 25 s.