Hauiksien treenaus SUORALLA tangolla

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Mulla oli tankotreenissä aina huijailua, joten aloin tehdä taljassa selällään maaten hauberia. Lisäksi olen opetellut jännittämään hauista paremmin, kun ennen vain kiskoin menemään. :lol2:
 
eikös hauis tangolla ole tehokas liike verrattuna taljoihin ja scottiin sen takia nimenomaan että voi huijata ylösnostossa ja saa reilusti isommat painot käyttöön. lasku alas hallitusti siis. ja vaikka taljassa pumppailemalla saa hyvän tuntuman niin tangolla seisten vähän ylisuurilla painoilla haukset takuulla on kovemman rasituksen kohteena.
 
^

Kyllä se nostovaihe aivan yhtä tärkeä on kuin laskuvaiheki. Hirveällä heilumisella ja selän avulla vääntämisellä ei kyllä saa muuta kuin isommat painot tankoon, ei hyvää kehitystä hauiksille. Niin ja tietysti hilpeitä hetkiä muille salilla kävijöille :D
 
Oikein mainio liike kyllä. Tuli reenailtua pitkät tovit mutta piti vaihtaa kulmatankoon kun alkoi tulemaan sietämättömät viiltävänomaiset kivut kyynärvarsiin.
 
Tuo kipu forkuissa tangosta irrottamisen jälkeen on yleinen aloittelevan vaiva. Menee ohi ajallaan ja mainittu forkkujen treenaus auttaa siihen. Tietysti kannattaa myös venytellä ja hieroa forkkuja. Eipä ole enää takaisin tullut kun kerran tuosta jonkun kuukauden kärsein.

Eli on aikalailla loppujenlopuksi harmiton, vaikkakin vitun kipeä vaiva. Mikään tietty liike ei sitä aiheuta, mutta tottakai voi kokeilla mutkatankoa suoran sijaan. Ei se suora tanko tee treenistä yhtään sen parempaa.
 
Ite teen suoralla tangolla habaa ja sillä saa parhaan tuntuman hauis treeniin:rock:
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
^ niinkun jo todettu joskus niin kyllähän se suora tanko ja mutkatanko eroaa hiukan että mihin kohtaan se tuntuu.. suoratangolla enemmän siihen keskelle "eteen" ? vaikea sanoa..
Ja mutkatanko taas enemmän hauiksen sivuille.. eron tekee juuri se että missä asennossa kämmenet on, eli levytangolla suorassa "vastaotteessa" ja mutkatangolla hiukan sisään tai ylospäinkääntyneinä.. usein sisäänpäin.
 
Tuo kipu forkuissa tangosta irrottamisen jälkeen on yleinen aloittelevan vaiva. Menee ohi ajallaan ja mainittu forkkujen treenaus auttaa siihen. Tietysti kannattaa myös venytellä ja hieroa forkkuja. Eipä ole enää takaisin tullut kun kerran tuosta jonkun kuukauden kärsein.

Eli on aikalailla loppujenlopuksi harmiton, vaikkakin vitun kipeä vaiva. Mikään tietty liike ei sitä aiheuta, mutta tottakai voi kokeilla mutkatankoa suoran sijaan. Ei se suora tanko tee treenistä yhtään sen parempaa.

Treeniä on jo kymmenkunta vuotta takana ja aina ne kyynärvarret vaan tuppaa kipeäksi tulemaan(juuri mainitsemallasi tavalla). Ongelmaa ei ole pidemmissä sarjoissa mutta kun ottaa isommat raudat käyttöön niin johan käy kipeää... HST:llä on tullut treenailtua jo useampi vuosi ja etenkin vitosen viikoilla tuota ongelmaa esiintyy. Mutta tosiaan, kulmatangolla tehtäessä ei mitään probleemia:)
 
Jännä juttu, että itsellä ei ole kipuiluja ollut käytännössä vuosiin. Ranteet enemmän on kovilla ja siihen auttaa kunnon rannetuet. Monen kanssa on salilla puhuttu, että alun jälkeen on jääneet nuo kivut pois.

Onko sulla forkut kasvaneet kovasti? Voisi nimittäin olla, että kova lihaskasvu ton aiheuttaisi. Ja tietty HST:llä on forkutkin kovilla, kun niitä rasittavia liikkeitä tulee jokaiseen treeniin.

Itsellä ei siis ole väliä, että teenkö 5 vai 15 toistoa. Kipuja ei ole vuosiin esiintynyt tuolleen tangosta irroittaessa.
 
Kaippa ne kädet on vähän kasvaneet, sarjapainot on ainakin tasaisesti nousseet:). Suoralla tangolla olen tainnut viimeksi reenailla noin vuosi takaperin, voisikin seuraavassa kierrossa kokeilla miltä se nyt tuntuu. Voisi ottaa nuo mainitsemasi rannetuetkin käyttöön.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom