Haastavin urheilulaji?

Vaikea alkaa vertailemaan lajeja keskenään, kun varmasti jokaisessa lajissa on omat juttunsa ja useat lajit ovat tuollaisia "vaikea päästä huipulle" -lajeja.

Mutta pesäpallon haluaisin nostaa tähän listalle. En väitä sen olevan maailman haastavin, mutta usein sitä vähätellään usein niiden junttien toimesta, jotka eivät ole peliäkään oikeaa pesäpalloa pelanneet tai katsoneet. Nykyään huipulle päästäkseen pitää löytyä lajitaitoa, mutta myös fysiikkaa ja ennen kaikkea peliälyä. Monipuolisuudessa laji hakkaa monet lajit ihan 100-0 ja tämä on fakta. Minäkin olen löytänyt pesäpallon vasta pari vuotta sitten ja nyt tuntuu ettei katsomosta yksinkertaisesti pysty olemaan poissa, kun alkaa päästä sisälle peliin. Aivan loistava laji kaikin puolin!

Myös esim. mainittu nyrkkeily on mielestäni todella vaativa laji, kuten myös mainitut kestävyyslajitkin. Haastavuutta voidaan kuitenkin mitata useammalla mittarilla, eikä pelkästään sillä että missä lajissa hengästyt eniten.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kyllä varmaan kovin laji on se uinti. Perusteena tälle on uinnin kultapojan Michael Phelpsin syöminen. Järkyttävät 12000 kaloria perustreenipäivänä! Ei kyllä kykene tajuamaan tuollaista... Tämä siis silloin jos haastavimman urheilulajin kriteerinä pidetään sitä määrää vaivaa, mikä pitää nähdä mahdolliseen menestykseen ja sitä työn määrää ja h****tillisuutta, joka tehdään sen (matkasta riippuen) lyhyen suorituksen eteen treeneissä.
 
Mikä on mielestänne haastavin urheilulaji?
Omasta mielestäni yksilölajeista haastavimmat lajit ovat kamppailulajit sekä voimistelu, mutta monista poiketen pidän kuitenkin palloilulajeja yksilölajeja haastavimpina juuri niiden vaatiman äkkinäisiin tilanteisiin sopeutumisen vuoksi. (Luonnollisesti tämä tietysti sisältyy myös kamppailulajeihin) Mielestäni yksilölajeissa voi tiettyä yksittäistä lajiliikettä harjoitella helposti, kun taas esimerkiksi palloilulajeista jalkapallo tai jääkiekko vaatii paljon monipuolisempia taitoja, joita ei pelkällä harjoittelulla voi saavuttaa. Juuri tämän yksinkertaisuuden vuoksi pidän esimerkiksi kehonrakennusta ja varsinkin voimanostoa yhtenä helpoimpina urheilulajeina, jos kehonrakennusta voi urheilulajiksi voi kutsua. Harjoittelun puolesta esimerkiksi jääkiekkoilijat harjoittelivat ainakin vajaa kymmenen vuotta sitten jo B-junioritasolla täysin eri tasolla kuin esimerkiksi Suomen huippubodarit, ainakin jos bodareitten kertomukset omasta harjoittelustaan pitävät paikkaansa, nykyharjoittelutaso juniori-jääkiekkoilijoiden osalta taas on luultavasti kuitenkin täyttä paskaa, ainakin viime vuosien menestyksestä ja pelaajien kehityksestä päätellen. Tällä palstalla olen huomannut vahvaa antipatiaa varsinkin jääkiekkoa ja jalkapalloa kohtaan, mutta en usko näiden kritisoijien tietävän mitään palloilulajien harjoittelusta. Kun esimerkiksi lukee Marko Savolaisen normaalista harjoituspäivästä, ja vertaa sitä vaikkapa Valioliigan normaaliin harjoituspäivään, ei toista näistä lajeista edes pidä urheiluna tämän vertailun jälkeen. Voimanostoa nyt ei voi edes lajissa MM-kisatasolle päästäkseen pitää minkäänlaisena huippu-urheilulajina. Olen seurannut vierestä voimanoston MM-mitalistien ja penkkipunnerruksen MM-kultamitalistien harjoittelua, joten en tätä aivan mututuntumalta heitä.

Kysymys on todella vaikea ja sitä on mahdollista lähestyä monesta näkökulmasta. Esim. fyysisyyden tai olosuhteiden näkökulmista ja jo näiden kahden kategorian sisällä monesta eri näkökulmasta. Fyysisyyden näkökulmasta nostaisin triathlonin haastavimpien joukkoon. Haastavina pidän myös tiettyjä arvostelulajeja, kuten kilpatanssia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Eiköhän jenkkifudis ole vaativuustasoltaan aika ylilyövä kaikista lajeista. Itse Jefua, yleisurheilua, kuulantyötöä, voimailulajeja (ei tässä kilpaillut) jääpalloa, lätkää, fudista, nyrkkeilyä, bjj:tä ja karatea treenanneena, jotain lajeja täysin antaumuksella jotain taas kovaa harrastaen on tuo yksi kovin mun mielestäni. Siinä on kaikki mahdollinen mukana, tietysti pelipaikasta riippuen jotain hiukan enemmän kuin toista. Niin ja tässä kysymyksessä vaikuttaa myös ikä erittäin paljon. Nuorempana pystyi treenaamaan kovaa kolmeakin lajia samaan aikaan, nyt kohta 45v ei pysty edes yhtä kuin puoliteholla.
 
nonii puhutaas asiaa nyt täälläkin, haastavimmat lajit ylivoimaisest ovat 400m juoksu ja Crossfit. Esimerkkinä voin kertoa 400m Euroopan mestari Leslie Dhjonen harjoituspäivän.

Aamu: 6km verryttely, koordinaatiot, aitakävelyt, Vedot 3x5x60m 85% 30sek/1min pal, 3x5x80m 85% 30sek/1min pal, 2x5x150m 75-80% 2min/4min pal, 5x300m 75-80% 2min pal

Ilta: 6km verrytely, koordinaatiot, aitakävelyt, vuoroloikka 10x30m, tasaloikat 10x30m, vuorohypyt 10x30m, aitahypyt 5x5x8 aitaa, borzovit 10x30m, askelkyykkykävely 10x30m ja loppuun 5x600m 70% 3min pal
 
Kehonrakennus!
 
Nyrkkeily on vaativuudessaan haastavimpia lajeja. Sitä harrastetaan lähes joka maassa ja sillä on pitkät perinteet. Jo pääseminen esim. Suomesta Olympiakisoihin on erittäin vaikeaa. Olen seurannut moninkertaisen SM :n Eemeli Katajiston treenejä vuosikausia ja äijä treenaa kuin elukka ja aloittanut treenit 9- vuotiaana. Sentään arvokisoihin pääseminen tuntuu mahdottomalta. Lisäksi kun siellä pitäisi pärjätä on taas eri juttu. Sitten kun siirryttäisiin astetta kovempaan ammattilaiskehään ja aloitettaisiin siellä matsi kerrallaan kipuaminen maailman huipulle. Se tie on niin järjetön, ettei voi edes ymmärtämään.
Tähän pakko huomauttaa, että kyllä vain geenit tässäkin merkkaa, niinkuin kaikissa muissakin. Eli joku toinen voi paljon vähemmällä harjoittelulla olla paljon parempi mitä tämä Katajisto. Toki siis respectiä kaverille, kerran kovaa on reenannut, mutta maailma ei aina ole reilu. Toivottavasti treeni poikii tulosta.

Ultra maraton

Fyysisesti varmaan yksi haastavimmista lajeista. Dean Karnazes on yksi tunnetuimpia lajin harrastajia, tässä muutamia hänen saavutuksiaan:

- 135 mailin yhtämittainen juoksu death valleyn autiomaassa (lämpötila 49 astetta)
- Maraton etelämantereella -40 asteessa
- 350 mailia ilman pysähdystä, aika 80h 44min
- 3000 mailia 75 päivässä, 40-50 mailia päivässä

Agreed, pakko kuitenkin kysyä, että mites esim. Arnulfo Quimare?
Pyöräilystä sen verran, että toki on kova laji, mutta itse en tajua sitä että miksi se pitää olla. Siis erotettuna juoksusta, kun käytännössä samoja ominaisuuksia pitkälti käsitellään ja juoksu on kuitenkin "luonnollisempi".

Itse olen sellaiseen tulokseen päätynyt, ettei mitään ylivoimaista ykköstä voi olla, sillä riippuu siitä mitä mitataan. Kysehän on kaiketi ihmisen suorituskyvystä/kuinka hyvin pystyy tekemään tiettyjä asioita.
Itse lajittelisin seuraavien mukaan:
-Todella suositut, paljon harrastajia, suuret rahavirrat(Esim. Amerikkalainen jalkapallo, Koripallo)
-Älyllistä suorituskykyä vaativat(Esim. shakki)
-Kaikki yksittäistä tai suppeaa asiaa testaavat(Esim. Pikajuoksu, Ultrajuoksu)
-Arvostelulajit(Esim. Taitoluistelu)
-ns. Epäviralliset lajit(Esim. Tumblaus, Parkour, Vapaakiipeily jne.)

Tuossa oma mielipide, eli kun valitsee yhden noista niin voi alkaa edes jossain mielessä keskustelemaan, mikä niistä olisi haastavin.
Kuitenkin sinäänsä vaikeaa, kun jo yhden lajin sisällä on monesti hyvinkin erilaisia urheilijoita. Varsinkin noissa palloilulajeissa.
 
On se nyt perkele, että kaikki sivuuttaa telinevoimistelun. Ei ehkä verrattavissa kovuudeltaan kestävyyslajeihin, mutta lajina varmaankin vaiken kaikista.
 
On se nyt perkele, että kaikki sivuuttaa telinevoimistelun. Ei ehkä verrattavissa kovuudeltaan kestävyyslajeihin, mutta lajina varmaankin vaiken kaikista.
Ottaisin huomioon!
Mites laji jossa on yhdistetty vähän:
Telinevoimistelua, Jääkiekkoa/Amerikkalaista, Koripalloa?
Slam Ball:
http://www.youtube.com/watch?v=qL8T2IQHy8M
Ainakaan kontaktia ei puutu, kehonhallintaakin ja motoriikka taitoja tarvitaan. Myös nopeudesta ja varsinkin ketteryydestä on hyötyä!
 
Ehkä joukkuelajeista. Yksilölajeissa se on luonnollisesti vielä vaikeampaa. Esim. pikajuoksu.

Tuossakin riippuu. Itse en huippupelaajaksi laskisi niinkään vaan sitä että pelaa hyvässä liigassa. Vaan siis jos on sen liigan 5 parhaan pelaajan joukossa.
Toisaalta joukkuelajeista futiksen lisäksi ainakin Amerikkalaisen jalkapallon voisi ottaa mukaan.

Riippuu toki miten määritellään vaikeus, siis onhan monia lajeja joissa geeneillä jo karsitaan suurin osa mahdollisista "kilpailijoista" pois. Pikajuoksu yksi hyvä esimerkki.
 
Ehkä joukkuelajeista. Yksilölajeissa se on luonnollisesti vielä vaikeampaa. Esim. pikajuoksu.

Kyllähän se futiksessa on vielä paljon vaikeampaa. Futista pelaa varmaan melkeinpä 150miljoonaa ihmistä monia monia tunteja päivässä saavuttaakseen unelmansa. Missään muussa lajissa ei ole edes verrattavaa määrää tosissaan pelaavia ihmisiä. Ja futista tosissaan pelaavia on vielä sata(satoja) miljoonaa lisää, niitten 150 miljoonan lisäksi, joilla ei ole elämässään halua tehdä mitään muuta, kuin pelata jalkapalloa yli kymmenen tuntia päivässä.

Joten mikä olikaan vaikein laji saavuttaa huipputaso...
 
Joten mikä olikaan vaikein laji saavuttaa huipputaso...

Osa lajeistahan vaatii jo harrastustasolla ja junnuna aivan helvetinmoisen taloudellisen panostuksen, kuten moottoriurheilu ja kuulemani mukaan taitoluistelu. Karsiva tekijä tosi monelle potentiaalisesti lahjakkaallekin
 
No onhan toi tavallaan totta. Mutta, jos on varaa harrastaa noita lajeja, on aivan helvetisti helpompaa (lue. vähemmän vaikeaa) päästä huipulle.
 
Kyllähän se futiksessa on vielä paljon vaikeampaa. Futista pelaa varmaan melkeinpä 150miljoonaa ihmistä monia monia tunteja päivässä saavuttaakseen unelmansa. Missään muussa lajissa ei ole edes verrattavaa määrää tosissaan pelaavia ihmisiä. Ja futista tosissaan pelaavia on vielä sata(satoja) miljoonaa lisää, niitten 150 miljoonan lisäksi, joilla ei ole elämässään halua tehdä mitään muuta, kuin pelata jalkapalloa yli kymmenen tuntia päivässä.

Joten mikä olikaan vaikein laji saavuttaa huipputaso...
Mitä pidetään huipputasona? Riittääkö, että on jossain huippuliigassa avauskokoonpanossa vai tarkoitetaanko huipputasolla sitä, että on esimerkiksi pelipaikkansa paras maailmassa? Tämä on aika olennainen kysymys, kun tätä mietitään.

Pelkkiä harrastajamääriä on aika turha tuijottaa, se ei kerro vielä siitä, miten vaikeaa huipulle on päästä. Jalkapalloa harrastaa paljon ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista lahjakkuutta kyseiseen lajiin, pikajuoksua paljon vähemmän. Pikajuoksu on siinä mielessä hyvä esimerkki lajista, jossa huipputaso on vaikea saavuttaa, koska se on ns. yhden ominaisuuden laji. Jos et ole lahjakas nopeuden suhteen, niin et ole. Pikajuoksun voi sillon unohtaa. Eli tämä karsii todella suuren osan ihmisistä pois jo heti kättelyssä. Jos taas lapsi haluaa jalkapallolijaksi ja ei ole erityisen nopea, niin ei vielä hätää, sitä nopeuden puutetta voi paikata jollain muulla. Jos taas ei ole pallonkäsittelyssä taitava, niin ei siinäkään hätää, todella pitkälle sitäkin pystyy muilla ominaisuuksilla paikkaamaan. Toki jos huipputasona ajatellaan sitä, että pitää olla uusi Messi, niin aika monella homma kaatuu lahjakkuuden puuttumiseen, mutta jos rimaa ei vedetä näin korkealle, niin jalkapallo on aika anteeksiantavaiden tuon lahjakkuusnäkökulman suhteen. Hyvä esimerkki on mielestäni Jaap Stam. Miehellä ei ole oikeestaan mitään ominaisuuksia, mitä voisi äkkiseltään kuvitella huippujalkapalloilijalla olevan, mutta niin vain oli aikanaan todella arvostettu pelimies ja aivan pelipaikkansa parhaita. Jokainen on lahjakas jossain ja jos sen osaa käyttää hyväksi, niin yllättävän monella ihmisellä on mahdollisuus nousta aivan huipulle jalkapallossa. Siinä voi olla hyvä niin monella tavalla.
 
Joo, tää on kyllä totta. Voimailulajeissa ja nopeuslajeissa pitää olla ne geenit valmiina, että voi pärjätä. Mutta jos ne geenit on kunnossa, niin sanoisin, että jalkapallossa on vaikeinta päästä huipulle. Lionel Messi tai Cristiano Ronaldo eivät voisi koskaan voittaa olympialaisia satasella, mutta Usain Bolt voisi ainakin teoriassa pärjätä jalkapallossa.

Mutta jalkapallon huipulle joutuu näkemään niin paljon vaivaa, että se ei ole verrattavissa mihinkään muuhun lajiin. Pikajuoksu taas on täysin geeneistä riippuva. Usain Bolt pärjäisi pikajuoksussa vain opettelemalla juoksutekniikaa muutaman päivän (kärjistys), mutta jalkapallon huipulle pitää hyvien geenien lisäksi olla sellainen määrä harjoitusta, että suomalainen ei sitä edes ymmärrä.

Kuitenkin, tämä on niin ympäripyöreä kysymys, että oikeaa vastausta ei ole...
 
Haastavimmat urheilulajit Fyysisesti (Taidon ja maksimaalisen suorituskyvyn yhdistämisen puitteissa)
1. KAIKKI ''Ultralajit'' jotka ovat sitten jo omassa kastissaan (Marathon,Triathlon etc)
Loppuja en osaa laittaaa varsinaisesti järjestykseen ksoka vaativat niin erilaisia taitoja ja ominaisuuksia.
2. Painilajit(Kreko,Vapaa,Vapaaottelu)
3. Telinevoimistelu
4. Juoksun ratamatkat (etenkin 100-800m juoksut)
5. Crossfit
6. Painonnosto
7. Hiihto
8. Voimannosto
9. Kymmenottelu
10. Uinti
ja lukematon määrä muita lajeja nyrkkeilystä balettiin...
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom