Kyllähän GTA nyt kalpenee monelle pelisarjalle, otetaan esimerkiksi vaikkapa Metal Gear Solid-, Super Mario sekä Final Fantasy- saagat. Viimeiset, kolmannen sukupolven GTA:t ovat luottaneet itseasiassa koko aikaisemman sarjan tavoin pelkkään yltiöväkivaltaan sekä avaraan ja vapaaseen pelimaailmaan, joka kuitenkin ilman erittäin pahasti itseääntoistavia tehtäviä on vain yksi suuri hiekkalaatikko, missä aika käy hyvin äkkiä pitkäksi. Itse en ole jaksanut yhtäkään GTA- peliä pelata loppuun saakka juuri siitä syystä, että pelin etenemisen kannalta kriittiset tehtävät toistavat niin pahasti itseään, että käytännössä koko pelin sisältö on nähty jo heti ensimmäisen saaren jälkeen.
Toki hankin GTA IV:n heti kun se julkaistaan, mutta odotukseni kyseisen pelin kohdalla eivät ole mitenkään korkealla. Se on karkeasti sanottuna GTA3 uuden sukupolven grafiikoilla. Mitään todella innovatiivista ja mullistavaa tuskin tulemme GTA IV:n kohdalla todistamaan.