Tässä kaverin reportaasia ainejärjestölehdessä:
"Amerika, Amerika…
Olin pöytäseurueen ainoa, joka ei omistanut ainuttakaan käsiasetta. Olin myös ainoa, joka ei ollut ladatulla aseella tähdännyt roskisdyykkaria. Olin ainoa, joka ei ymmärtänyt aseiden kauneudesta tai osannut edes mainita autoa, jonka
haluaisi. En myöskään ymmärtänyt ajatusta, ettei se että omistaa aseen, vaan se, mihin sitä käyttää. En ymmärtänyt, vaikka Martin Luther King Jr:n ampumisesta parin korttelin päässä oli jo aikaa ja edellisestä joukkosurmasta peruskoulussa jo monta viikkoa. Surmasta ei muuten täällä paljon puhuttu, kun tärkeämpää oli, saavatko Bushin sukulaiset pidettyä aivokuolleen elossa.
Samalla, kun TV-mainoksen videopeliä kehuttiin, että ammu kenet tahansa missä tahansa, huomasin olevani erilainen.
Muutamat ovat lopettaneet puhumisen kanssani, kun ovat kuulleet käveleväni. Pelkäävät karman tarttuvan, tai joutuvansa vielä kantamaan arkkuani.
En minä täällä pelkää vaikka asunnottomien kanssa juttelen päivittäin. Useimmat ovat ihan hyviä tyyppejä – parempia kuin jotkut maan isät. Toista se on Floridassa, jossa nykyään saa ampua kadulle varoittamatta, ettei vaan
auto naarmuunnu. Minuakin ovat aseen kantoon kehottaneet jopa yliopistoihmiset.
Kiinalainen työtoverini on jatkuvasti kysynyt, enkö halua autoa ja green-cardia. Hän nauroi mainittuani hinnan polkupyörälleni. Hinnan, joka oli suurempi kuin hänen pieni japsinsa. Ihan söpöjä molemmat. Nyt hän on hankkimassa oikeaa autoa, koska vanhukset ovat tulossa Kiinasta käymään. Pitää näyttää pärjäävänsä. Pitää pärjätä tai ainakin sanoa ”I’m feeling great, thank’s!”.
Jokaisessa autossa on jenkkilippu ja tarra, jossa tuetaan joukkojamme. Oletan sen tarkoittavan miehitysjoukkoja eikä esim. koripallojoukkuettamme,
joka pärjää edellisiä paljon paremmin tai ainakin tappaa vähemmän. Autoissa, joissa ei ole jenkkilippua, on etelävaltojen lippu. Joillakin se on myös tatuoituna. Pikkukylissä meiltä etelään on kuulemma kyseinen lippu yhä joka
salossa. Kaupunkimme väestöstä 70 % on mustia, kavereinanikin muutama. Yliopistollamme kaikki työntekijät ovat värillisiä: minä ja muutamat muut eurooppalaiset sianpunaisia, hindustania ja kiinaa puhuvat kellervämpiä. Silti mustia ovat vain tavarantoimittajat ja siivoojat. Heillä on usein hyviä juttuja ja aina sitä itsekin jotain pientä yrittää heitä ilahduttaa. Kapakassa tapasin miehen, joka kertoi esivanhempiensa tappaneen enemmän intiaaneja kuin
kukaan. Olin hiljaa ja join. Yhden kapakankin join loppuun kerran. Perjantaina kuulimme huhuja, ettei maanantaina enää avata. Olimme paikalla päivystämässä ja heittelemässä henkilökunnalle ylimääräisiä tippejä. Sunnuntainakaan työntekijät eivät virallisesti tienneet. Sanovat sitä maan tavaksi, että tyypin saa heittää pois kuin rukkasen ja vaikka jättää viimeisen kuun maksamatta.
Vappua siis juhlitaan täälläkin. Silloin ei vain muisteta vanhaa lakkoilua, jonka poliisi lopetti ampumalla jokaisen mielenosoittajan. Ei edes vappuaaton suurta riemua, päivää, jolloin Etelä-Vietnam antautui TET-hyökkäyksistä ja napalmista huolimatta.
Vesa Paajanen
Mikrovilluksen USA:n kirjeenvaihtaja
Vappuhalko 29.4.2005"
Mitäs tohon voi sanoa, Shining triggerhappy people... :(