Etäisyyden ottaminen ystäviin

[reinhardt]

....

Hemmetti, kirjoitin pitkän jutun ja se hävisi bittiavaruuteen... Anyway, kiitos ajatuksia herättävästä postista ekimiehelle.

Tuo ystäväni on tottunut saamaan minulta ihailua, koska aikanani ihailin häntä. Paha vaan, että teini-iän ihailu on yhtä katoavaista kuin teniangst.

Ystäväni ei muutenkaan tunnu tajuavan, että hänen asuessaan Isossa Omenassa aika kulkee eteenpäin suomessakin. Hän luulee, että täällä on edelleen 70-luku, köyhää, ja jenkkilä on ihmemaa. Lisäksi hän kuvittelee, etten minä ole kasvanut aikuiseksi. Tuntuu, että hänen maailmassaan muun ihmiset ovat kuin sellaisia vieterin päässä olevia nukkeja laatikossa, jotka hyppäävät esiin kun kannen avaa -eli kun hän tarvitsee- ja muu aika nökötetään laatikossa, odottamassa.

 

[Timba79]

Jotkut ihmiset todella eivät tajua olevansa riesa monelle muulle ihmiselle. Onneksi on salaiset numerot kännyköissä. Vielä kun saisi jotenkin blokattua tietyt numerot.

Itse asiassa tuon saa tehtyä. Pistät vain numerot käyttäjäryhmiin ja yhteen ryhmään ne numerot jotka haluat "blokata" ja tämä ryhmä sitten estetään profiilin asetusten kautta pois. Tuleehan ne puhelut toki läpi, mutta soivat äänettömällä. Eli jos tuosta jotain apua on, niin kokeile.

Ja itsekin olen sitä mieltä, että jos ei nappaa jonkun kanssa tapailla, niin joko sanoo suoraan, että sori mutta ei tämä ole oikein aitoa tai sitten vaan se kalenteri on aina täynnä ja puhelimeen ei juuri koskaan vastata. En mä ainakaan jaksa väkisin roikkua missään kaverisuhteessa, en ainakaan sentakia, että ollaan joskus pentuna leikitty samalla hiekkalaatikolla.

 

[Sumppari]

Päätelmä ihmisyydestä threadin perusteella.
Naiset tahtoo päästä entisistä kavereista eroon kun ne puhuu liikaa. Miehet ei osaa sanoa aiheeseen mitään, kun ne haluis että olis edes joku kaveri jäljellä.

 

[Ekimies]

Päätelmä ihmisyydestä threadin perusteella....

Mä rupesin miettimään omia kaverisuhteita ja mulla kävi myös aika lailla niin lukion jälkeen, että lähes 90% silloisista luokkakavereista katosi mun elämästä. Aika hienosti konkretisoitui, ketkä ihmiset oli todella läheisiä ja kenen kanssa oli tekemisissä lähinnä sen takia, että sattui näkemään päivittäin koulussa. Siihen aikaan (siis kun minä olin vielä nuori ) ei ollut yleisesti kännyköitä eikä sähköpostia, joten yhteydenpito oli myös suuremman työn takana kuin ehkä nykyään, en tiedä. Porukka häipyi omille teilleen ties mihin ja ainoa asia, mitä ehkä tiesit, oli jonkun vanhempien kotipuhelinnumero. Suurin syy kuitenkin yhteyksien loppumiseen oli tietoisuus siitä, että yhteistä oli lopulta niin vähän. Monet taas joskus ala-asteella alkaneet ystävyyssuhteet ovat kestäneet ihan riippumatta opiskelu- tai asuinpaikoista... Kun on joku yhteinen ikivanhakin viitekehys, niin juttu alkaa luistaa suhteellisen nopeasti.

Jossain aikaisemmassa treadissa taisi olla jo juttua siitä, että tiividen, todellisten ystävyyssuhteiden solmiminen muuttuu iän myötä koko ajan vaikeammaksi. Erilaisten harrastusten, töiden yms. kautta tutustuu ihmisiin, mutta parhaimmillaankin ne on yleensä kavereita... Sellaisia joita näkee joskus ja puheenaiheet ja tekemiset liittyy yleensä niihin yhteisiin harrastuksiin tai töihin.

 

[Dragon]

Aika moni kaverisuhde on päätynyt/päättynyt huononpäivän kaverisuhteeseen.

Kun jätkillä menee hyvin, niin mitään ei kuulu. On ollut kuulemma vitun hauskaa, kovia bileitä, hauskoja retkiä ja paljon naisia. Mä vaan kuulen niistä aina about viikon tai kuukauden viiveellä. Kova meno, kiire ja systeemit päällä jos mä soitan ja ehdotan jotain.

Sitten kun vähän tulee lunta tupaan, akka pettää, jätkä pettää tai auto ajetaan kännissä puuhun niin tämä huonon päivän kaveri tulee mun luokse, itkee sohvalla pari tuntia, kertoo sitä vitun mielenkiintoista tarinaansa ja jahnaa lopuksi: "Kyllä suhun voi aina luottaa. Mä soittelen taas..." Just joo... ihan niin kuin viime viikollakin.

 

[reinhardt]

Jossain aikaisemmassa treadissa taisi olla jo juttua siitä, että tiividen, todellisten ystävyyssuhteiden solmiminen muuttuu iän myötä koko ajan vaikeammaksi.

Minulle se on ollut aina vaikeaa...kun olin 11, muutimme toiseen kaupunkiin, eikä uudessa kaupungissa ollutkaan sitten niin helppoa saada ystäviä -porukka oli sisäänpäinlämpiävää, minä olin ulkopuolinen ja erilainen ja siten hyvä kiusaamisen kohde. Osittain siksi minun on vaikea katkaista välini tähän ystävääni, koska hän on oikeastaan ainoa, jonka olen tuntenut aina. Mutta välillä mietin, onko meillä koskaan mitään ystävyyttä ollutkaan, vai perustuiko kaikki vain minun ihailulleni.

Yläasteella minulla oli yksi ystävä, lukiossa kolme (joista yhteen pidän vielä yhteyttä, ja nyt minulla on neljä ihan oikeaa ystävää (po. nainen ei kuulu joukkoon), eiköhän sillä tule toimeen.

 

[S0874]

Juuri tuossa viime viikolla puhuttiin yhden hyvän ja pitkäaikaisen ystävän kanssa siitä, kuinka perseestä se on kun ihmiset soittelee eikä itseä huvittaisi yhtään olla tekemisissä juuri sillä hetkellä. Todettiin sitten, että kyllä sitä voi olla vastaamatta. Ei se ole mikään perkeleen velvollisuus olla aina tavoitettavissa, eikä siitä vastaamattomuudesta tosiaankaan pidä ottaa stressiä. Totesimme myös, että kännykät on siinä mielessä saatanasta, että ylisosiaaliset ihmiset olettavat sun olevan tavoitettavissa 24/7. Muutenkaan en kannata sellasta liiallista korrektiutta, että amerikkalaiseen tapaan ollaan aina mielin kielin vaikka ajattelisi ihan toista.

Mulla on todella paljon kavereita ja hyvän päivän tuttuja, mutta niistä voisi karsia varmaan 90 % pois eikä liikuttaisi mihinkään suuntaan. Onneksi on sellaisia vuosientakaisia hyviäkin ystäviä, jotka ovat ainakin tähän asti säilyneet elämänmuutoksista huolimatta.

 

[Ekimies]

Tää saattaa olla kolmenkympin kriisissä painiskelevan varhaiskeski-ikäistyvän sedän katkeraa tilitystä, mutta onko kellään muulla kokemusta vastaavasta... Siis että olet joskus nuoruudessa ollut jonkun kanssa läheinenkin, esim. yhteinen harrastustausta. Molemmat ovat jossain vaiheessa pariutuneet ja nyhjänneet hehkeimmät seurusteluajat kumppaniensa kanssa ja jättäneet ystävyyssuhteet sivuun, ehkä hankkineet lapsia sun muuta kivaa. No sitten on tavattu yhdessä ehkä pariskuntina ja vietetty aikaa yhdessä, mutta: sen vanhan kaverin kanssa ei osaa enää olla kahdestaan, kun tuntuu, ettei olisi mitään yhteistä puhuttavaa... Harrastukset ovat ehkä vaihtuneet, elämäntilanteet muuttuneet (lapsiperheen arki on aika erilaista kuin ei-lapsiperheen). Sitten yhteisillä tapaamisilla kuunnellaan sohvan nurkassa tuppisuuna kun naiset puhuvat keskenään paskavaipoista ja kodin sisustamisesta.

No onneksi kaikki ystävyyssuhteet eivät ole tällaisia tai yhteys on löytynyt pitkienkin taukojen takaa, mutta tää tarina on varmaan monelle miehelle tuttu.