Nyt on vähän paremmin aikaa.
Tämä perustuu monilta osin Timo Tiaisen hienoon artikkeliin
http://www.ateismi.argumentti.fi/ateismi.pdf
Tuo on kyllä varsin mielenkiintoinen raapustus. Olen joskus törmännyt siihen aikaisemminkin mutta en ole kovin ajatuksella lukenut. Nyt sain sentään selailtua vähän pidemmälle. Fiksua pohdintaa, joskaan en itse ole ihan kaikista asioista samaa mieltä.
Kritisoisin tätä pelkkää uskon puutetta ilman muuta sisältöä myös uskontotieteellisestä näkökulmasta. Uskontotieteessä ei tehdä selkeitä rajoja, mitkä tekijät määrittyvät uskonnon alueelle vaan ihminen nähdään uskonnollisena, koska esimerkiksi kognitiivisesta näkökulmasta mielemme on rakentunut tietyllä tavalla, mikä ei tee eroaa ateistin ja uskovaisen välillä. Uskontoa ei ole myöskään pystytty yksikäsitteisesti määrittämään. Myyttisyys, kiinnostus perimmäisiin kysymyksiin, pyhyyden alueet, ja esimerkiksi kyvyttömyys ajatella kuoleman jälkeistä elämää ovat samoja ateistille ja uskovalle, vaikka ateisti ei koekkaan tarvetta uskoa jumalaan.
Olen aikalailla samaa mieltä. Itsekin olen jo jonkin aikaa sitten tullut siihen tulokseen, että jos todella aletaan hiuksia halkomaan niin ateismi-termi on hieman ongelmallinen. Siksi määrittelisinkin itseni naturalistiksi (jota en tosin kovin innoissani huutele, sillä kovin monet eivät erota sitä
naturismista :D). Myönnän, että minulla on naturalistinen maailmankatsomus ja tämä on kanta, joka pitää pystyä perustelemaan. Minun kohdallani tähän ei kuulu agnostismi, sillä se on omaan makuuni turhan epämääräistä haihattelua. Toki tämä riippuu jumaluudesta. Voin ymmärtää tuollaisen mainitsemasi Valtaojamaisen agnostismin jos epäillään että elämme jonkinlaisessa fysiikan kokeessa. Jos taas puhutaan persoonallisesta Jumalasta, agnostismi ei minun nähdäkseni ole kovin hyvin perusteltua.
Jumalan olemassaolon kieltäminen tai jumaluskon puuttuminen tarjoavat kyllä hyvää matskua monenlaiselle termikikkailulle mutta se ei mielestäni ole kovin tarkoituksenmukaista. Mielestäni on edelleen varsin hyväksyttävää todeta monen ihmisen kohdalla, että jumalusko todella
puuttuu. Toisten kohdalla jumaluudet kielletään sen perusteella että niiden todennäköisyyttä pidetään hyvin pienenä (itse kuulun tähän kategoriaan) ja osa yksinkertaisesti vastustaa kaikin voimin koko ajatusta. Pointti on kaikilla sama: ollaan eri mieltä väitteestä: Jumala on olemassa.
Kuten sanoit, uskontoa on hyvin hankala määritellä. Se on vähän kuin urheilu; Formula 1-kisalla ja curlingilla on todella vähän yhteistä mutta molemmat voidaan silti lukea urheilulajeiksi. Samasta syystä myös "uskontokritiikki" kohdistuukin pääasiassa uskontojen esittämiin väittämiin todellisuuden luonteesta, kokonaisten uskontojen sijaan.
No tämä ei taida mieltä hirveästi selittää. Jos kaikkea tietoa selitetään pelkästään luonnontieteellisin metodein, leikkautuu suuri tai suurin osa inhimillistä kokemusta pois. Veikkaisin kyllä, että tiedät itse enemmän tästä katsonnasta, ja olisi parempi että selität, mitä se on ja sisältää. Muutenkin arvostan ehkä enemmän ihmisen omaa kokemusta tiedon lähteenä ainakin näissä maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä.
Kyllä se aika paljon selittää, joskaan ei vielä kaikkea. Hyvin monenlaiset ihmismielen liikkeet voidaan liittää aivojen fyysiseen toimintaan ja tähän liittyy myös inhimillinen kokemus. Aihe on sen verran laaja, että siitä kyllä saisi aikaan massiivista pohdintaa esim. tuolla maailmankatsomusthreadissa..
Kristinusko on vaan niin perkeleen hieno uskonto, että eihän sitä voi kuin rakastaa. Sillä pääsee vaikka mihin fiiliksiin, siihen voi liitttää vaikka mitä filosofiaa tai yhteiskunnallista pohdintaa ja silti se säilyy sisäisesti konsistenttina. Kristinuskon tarina on vaan niin mahtava ja uskomaton. No on siinä rosoisuutta ja haastettakin, mutta sehän vaan lisää sen kiinnostavuutta.
Täytyy sanoa, että kyllä minäkin löydän kristinuskosta hienoja piirteitä. Monet Jeesuksen opeista ovat ajattomia ja ovat varmasti inspiroineet lukemattomia ihmisiä hyviin tekoihin. Löydän myös kristinuskon historiasta paljon mielenkiintoista opiskeltavaa ja kuten sanoit, sen tarina on aika mahtava.
Mutta tämähän ei silti tarkoita sitä, että pitäisin kristinuskon todellisuutta koskevia väitteitä mitenkään pätevinä. Tai että uskoisin Jeesuksen olleen millään tavalla yliluonnollinen heppu.
Tässä mielessä ateismi on vähän tylsä, vaikka välttelenkin erilaisten maailmankatsomusten arvottamista. Varsinkin, jos se määritellään pelkästään uskon puutteeksi;) Edelleenkin arvostan ihmisen omaa kokemusta ja valintaa.
Niin no onhan se ateismi aika tylsää jos se todella nostetaan ihmisen hallitsevaksi piirteeksi. Mutta kuten itsekin totesit, se on usein osa paljon laajempaa maailmankatsomusta. Eivät ateistit esimerkiksi soittele toisilleen seuraavanlaisia puheluita:
"Morjens, miten menee?"
"No moro! Eikai tässä kummempia. Katselen töllöä ja olen uskomatta jumalaan"
Veikkaisinkin että monet ateisteiksi tunnustautuvat ovat kaltaisiani naturalisteja. Ja se ei missään nimessä ole tylsää!
Naturalisti voi nauttia hyvin pitkälle samoista asioista kuin uskovainenkin. Ystävien seurasta, rakastumisesta, kauniista maisemista, haasteiden voittamisesta, itsensä kehittämisestä, omista lapsistaan tai vaikkapa uudesta penkkiennätyksestä. Ihmeteltävää löytyy niin universumin valtavista mittasuhteista ja tutkimattomista ihmeistä aina luonnon jatkuvaan monimuotoisuuteen saakka. Ja jos oikein tykkää kutitella mielikuvitusta, voi uppoutua vaikka Keski-Maan tarinoihin tai lueskella
2001: Avaruusseikkailua.
Luulen, että monet naturalistitkin voivat saada inspiraatiota Raamatusta tai itämaisesta filosofiasta ilman että pitävät niiden esittämää todellisuuskäsitystä ehdottomana totuutena. Tässä suhteessa johonkin uskontoon sitoutuminen on jopa rajoittavampaa (tylsempää? ;) ) kuin sitoutumattomuus.