Epävarmuuden tunne kilpailuhenkisessä maailmassa

[habaton]

Onko täällä muita, jotka tuntevat voimakasta epävarmuutta tulevaisuuden ja elämässä pärjäämisen suhteen? Itsestäni toisinaan tuntuu siltä, että ympärillä kaikilla menee todella hyvin taloudellisesti ja myös sosiaalisen elämän suhteen. On hyvä hyväpalkkainen työ, parisuhde, ehkä perhettäkin ja muutenkin laaja sosiaalinen verkosto ympärillä.

Tämä herättää itsessä tietynlaista alemmuuden tunnetta sekä ehkä hieman kateuttakin. Olen siis 24v mies pk-seudulta ja tällä hetkellä lähiaikoina valmistumassa ammattikorkeakoulusta. Työn saaminen tällä tutkinnolla ei ole mitenkään varmaa, eikä itsellä suhteita tai aikaisempaa työkokemusta alalta juurikaan ole.

Minulla ei myöskään ole laajaa kaveripiiriä, parisuhdetta tai muita läheisiä ihmissuhteitä kovinkaan montaa. Muutama kaveri on, mutta erinäisistä syistä heitä tulee nähtyä muutamia kertoja vuodessa. En ole luonteeltani ulospäinsuuntautunut, joten en toki erityisen laajaa kaveripiiriä kaipaakkaan. Silti myös ihmissuhteiden vähyys huolestuttaa nyt ja tulevaisuudessa.

Tunnen tällä hetkellä melko suurta pelkoa ja ahdistusta tulevaisuuden suhteen. Pelkona lähinnä se, etten löydä siedettävää työtä, josta saisi myös edes kohtuullista palkkaa vaan päädyn tekemään hanttihommia pienellä palkalla. Ja sitten tuntea alemmuuden tunnetta kun kaverit ja muut tutut ovat hyväpalkkaisissa töissä lakimiehenä, inssinä jne. Olen itse myös luonteeltani todella kiltti sekä hieman arka ja ujo. En siis ns "menestyjätyyppiä" ollenkaan.

Kiinnostaisi tietää, onko paljonkin muita joilla ei mene erityisin hyvin työ- ja sosiaalisen elämän suhteen? Ja onko muillakin pelkoa ja epävarmuutta tässä kilpailuhenkisessä maailmassa pärjäämisen suhteen? Ja onko vinkkejä miten päästä eroon siitä, että jatkuvasti vertailee itseään muihin - varsinkin niihin jotka menestyvät hyvin elämässä?

 

[Deleted member 40111]

Kyllä todellakin tunnen epävarmuutta nimenomaan työllistymisasiassa. Ja sehän nyt on kaiken perusta muutenkin elämässä pärjäämiselle, koska harvalla on muuta suurta tulonlähdettä kuin palkkatyö. Valmistuin AMKsta 2016 ja koskaan en sillä tutkinnolla työllistynyt vaikka tuli kyllä kaikki kortit käännettyä. Paljon muutakin työtä kuin koulutusta vastaavaa olin yrittänyt saada. Sain vielä kavereiltani useamman kerran suosituksia, jotka poiki haastatteluja. Mutta ei vaan tärpännyt. Sitten se työnhakurumba alkoi masentaa ja viedä minulta itseluottamuksen kaikkeen muuhunkin. Kyllä ne oli rankimmat vuodet mitä olen kokenut työttömänä tai pienipalkkaisessa yötyössä, joihin ei koulutusta tai kokemusta vaadittu. Onneksi sitten päätin lähteä opiskelemaan toista AMK-tutkintoa viime kesänä. Oon nautttinut paljon enemmän elämästäni pitkästä aikaa vaikka raha on tiukilla. Mutta oon saanut taukoa tuosta työnhakuruljanssista, joka oli jokapäiväinen murhe/stressitekijä yli kolmen vuoden ajan. Se oli tuhota kyllä koko elämän kun niistä työnhakupettymyksistä tuli koko ajan entistä rankempia. Täytän 30v keväällä ja en ole koskaan ollut vakituisessa (kokoaikaisessa) työsuhteessa. En jaksa enää murehtia, kun pilvilinnat on romuttunu jo useampi vuosi sitten. Teen kaiken niin hyvin kuin pystyn ja toivon että saan mahdollisuuden näyttää kykyni.

 

[Brodo.Shaggins]

Ei se elämä niillä muillakaan varmaan ihan niin hohdokasta ole. Somessa ja satunnaisesti kavereiden kanssa kaljoitellessa on vaan aika helppo ohjata fokus niihin asioihin, jotka omassa elämässä ovat onnistuneet ja samalla kivasti unohtaa ne, jotka menevät huonommin. ”Hyvä” duuni tuo usein mukanaan stressin ja laaja kaveripiirit kaikenlaisia hännystelijöitä ja hyväksikäyttäjiä.

Kun hoksaa sen, ettei niillä seurapiireillä, arvostetulla työllä, isoilla lihaksilla tai Rolexilla ole juurikaan väliä, elämä alkaa maistua ihan uudella tavalla.

 

[Tartsan]

Joskus parikymmentä vuotta sitten minäkin elin siinä erheessä, että kaikilla muilla olisi asiat paremmin ja muut onnistuisivat kaikessa mitä yrittävät. Parempi vaan keskittyä niihin asioihin joiden eteen voi itse tehdä jotain ja pakertaa sitkeästi eteenpäin kohti uusia pettymyksiä, vaikka se miten turhauttavalta välillä tuntuisikin. Ujous ja arkuus eivät tietenkään asiaa helpota, mutta oma mieli tekee niistä paljon suurempia ongelmia kuin ne oikeasti ovatkaan.

 

[Bläkäri]

Paskat se muilla on ruusuilla tanssimista. Vanhoista luokkakavereista pari on jo kuollut, yhdellä on morbidi uhkapeliongelma, yksi sai syöpädiagnoosin, muutama on narkkiintunut, useampikin istuu himassa hakkaamassa tattia ja wowia ja pari niistä on niin massiivisessa kunnossa ettei mitään rajaa, kourallinen on saanut vakkarityön, talo- auto- vaimo- ja kesämökkivelat ja pärjäilee ihan mukavasti lapsineen koirineen, ja sitten on pari vähän paremmin menestynyttä tyyppiä. Sitten on pari pintaliito-jetsettaajaa jotka oikeasti elävät köyhyysrajalla mutta antavat somessa ihan toisenlaista kuvaa.

Kannattaa keskittyä omaan elämään ja oman hyvinvonnin maksimointiin. Jos joku ihminen vie enemmän kuin tuo, se kannattaa dropata, ja ympäröidä itsensä ihmisillä jotka tykkäävät sinusta. Välillä joutuu vähän vääntämään esitystä eikä aina voi sanoa sitä mitä mieli tekee.

 

[Randomnoo]

Veikkaisin että epävarmuus on olemassa itse kunkin ihmisen elämässä tavalla tai toisella riippumatta siitä miltä elo näyttää paperilla. Se mihin se kohdistuu ja millaisissa mittakaavoissa onkin sitten eri asia. Ja kannattaa muistaa tuo mitä aiemmatkin sanoivat; somessa tai saunailloissa elämästä kerrottavat jutut voivat olla jotain ihan muuta kuin todellisuus. Jotkut ihmiset näyttävät asiat sellaisina ja luovat mielikuvia sellaisesta elämästä mitä joko itse haluaisivat elää tai mitä ajattelevat toisten ihailevan.

Toki on perusasioita jotka lähes tulkoon kaikille on tärkeitä ja luovat pohjan elon varmuudelle (esim perustoimeentulo), mutta sitten on se osa joka on juuri sinulle tärkeä ja mihin haluat panostaa. Jokaisella on niihin myös ne omat kriteerit. Mikä on riittävän hyvä? Kun ihmiset vertailevat itseä toisiin tai elämiä keskenään, siinä on sellainen ongelma, että vertailussa harvemmin on tai näkyy se prosessi. Mistä on lähdetty, mitä matkalle on mahtunut ja miten lopulta on päädytty ja onko se edes se mitä tavoiteltiin? Omalta kohdaltani voin ainakin sanoa että on olemassa asioita jotka paperilla näyttävät hyvältä, mutta tie sinne oli sellaista paskaa ja uhraukset niin suuria että lopputulos ei lämmitä lainkaan. Nyt tekisin toisin ja jos voisin olla ylpeä matkasta niin ehkä lopputuloksellakin olisi joku merkitys. Totta on myös se, että ei tässä maailmanmenossa pääse helpolla oikein kukaan. Paineet puskevat kaikkia enemmän tai vähemmän ja monissa asioissa kilpailu on kovaa. Kaikki se tuo epävarmuutta ja sen kestäminen on kyllä yks elon perusjutuista. Toiset sietää sitä luonnostaan paremmin kuin toiset mutta onneksi sitä voi myös opetella.

Vertailuhan lähtee yleensä siitä että itsellä on joku mielikuva siitä millaista sen elämän pitäisi olla tai mitä siihen pitäisi kuulua. Elämässä harvoin vauhti korjaa virheitä. Kannattaa keskittyä omaan matkaan ja tekemisiin ja miettiä mitkä on itselle ne asiat joita voi kutsua ”saavutuksiksi” ja mistä voi itselleen antaa kredittiä. Kun on omat tavoitteet asettanut ihan itse, niiden tavoittelussakin voi olla varmempi olo.

 

[SMugU]

Tää tuntuis olevan aika yleinen ongelma nykyään, kiitos sosiaaliselle medialle siitä. Eihän tätä ongelmaa ollut vielä ennen somea ainakaan näin vahvasti? Koska mihin ihmiset vertasivat? Ehkä joihinkin muutamiin tuttuihin, joista näit vain pintaraapaisun tai joihinkin julkkiksiin, joista luit lehdestä.

Nykyään jos on osa sosiaalista mediaa. esim instagram, niin kaikki vanhatkin tutun tutut on koko ajan siinä sun edessä ja näät jokaisen niiden elämän ns. Tähtihetken päivitettynä siihen someen. Nimenomaan siis tähtihetken, koska harvemmin kukaan omakaan seurattava laittaa päivitystä silloin, kun saa esim potkut töistä.

Tämmöinen potkut töistä asiakin yleensä ilmoitetaan somessa muodossa ”Nyt loppui yksi ajanjakso elämästä. Kiitos kaikille ihanille työkavereille. Nyt kuitenkin uusi unelmaduuni odottaakin jo nurkan takana, enkä malta odottaa mitä ihania haasteita se tuo tullessaan”
Tässäkin tilanteessa siis uusi työ (jos sellainen ylipäätään on), tarkoittaa yleensä jotain perusduunia, mistä ei välttämättä niin kateellinen itsekään olisi.

 

[Lonewolf]

Tää tuntuis olevan aika yleinen ongelma nykyään, kiitos sosiaaliselle medialle siitä. Eihän tätä ongelmaa ollut vielä ennen somea ainakaan näin vahvasti? Koska mihin ihmiset vertasivat? Ehkä joihinkin muutamiin tuttuihin, joista näit vain pintaraapaisun tai joihinkin julkkiksiin, joista luit lehdestä.

Nykyään jos on osa sosiaalista mediaa. esim instagram, niin kaikki vanhatkin tutun tutut on koko ajan siinä sun edessä ja näät jokaisen niiden elämän ns. Tähtihetken päivitettynä siihen someen. Nimenomaan siis tähtihetken, koska harvemmin kukaan omakaan seurattava laittaa päivitystä silloin, kun saa esim potkut töistä.

Tämmöinen potkut töistä asiakin yleensä ilmoitetaan somessa muodossa ”Nyt loppui yksi ajanjakso elämästä. Kiitos kaikille ihanille työkavereille. Nyt kuitenkin uusi unelmaduuni odottaakin jo nurkan takana, enkä malta odottaa mitä ihania haasteita se tuo tullessaan”
Tässäkin tilanteessa siis uusi työ (jos sellainen ylipäätään on), tarkoittaa yleensä jotain perusduunia, mistä ei välttämättä niin kateellinen itsekään olisi.

Ja ne ihanat haasteet on henkilöjohtamista ymmärtämätön esimies ja vittumaiset työkaverit sekä joustamattomat työajat jne...

 

[Lari]

Ei ole enää. Nimetty otsikko "kilpailuhenkinen maailma" asettaa jo itsessään rajoja. Kun ymmärrät, että elämä ei ole kilpailu ketään vastaan niin lause "Some people live & others just exist" astuu voimaan todella vahvasti omassa päässä.

 

[Sylverö]

Minullahan tämä tilanne on ratkennut niin, että olen pudonnut jo kaikenlaisten status-vertailujen ulkopuolelle. Epäonnistuminen esim akateemisen uran luomisessa tai muussakaan loistamisessa työmarkkinoilla, edustavan perheen perustamisessa, omaisuuden keräämisessä, fitness-lifestylen noudattamisessa, hyvän terveyden ylläpitämisessä yms on johtanut nykyhetkeen, jossa voin elää omaa pieniä iloja ja onnen hetkiä sisältävää elämääni ja seurata ilman huonommuudentunteita joidenkin aivotonta ulkoaohjautumista ja pyristelyä kohti markkinavoimien luomaa ihannetta, jota kukaan ei koskaan saavuta. Moni on stressaantunut ja onneton, mutta ei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Se on tavoiteltavaa, että ihminen rakentaa rehellisesti oman näköisensä elämän. Joillakin siihen kuuluu ansaittua menestymistä ja se on hieno juttu, kun ovat sen eteen ponnistelleet.

Kun tietää kuka on, niin seisoo tukevilla jaloilla.

 

[Laardi]

Vahva suositus, että alat vahvistamaan jo olemassa olevia kontakteja ja hankkimaan uusia vaikka jonkun harrasteen parista. Ja ihan henkilökohtaisella tasolla, ei somessa. Ettei käy kuten meikäläiselle, että myöhemmässä elämänvaiheessa istut kaiken vapaa-ajan tatti kädessä sohvalla tai tietsikalla wowittamassa. Ja mielenkiinto muihin ihmisiin on kadonnut kun wingssit on parempaa seuraa.

Työelämä tulee kuitenkin olemaan yhtä hemmetin vuoristorataa kun elinikäiset työpaikat ovat kadonneet. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulet kokemaan: YT-neuvotteluja, potkut, työttömyyttä ja alanvaihdon ihan toiseen. Noista kannata ottaa stressiä, ne tapahtuu vaikka kuinka koittaisi välttää. Vähän kirpaisee, mutta usein päätyy parempaan.

 

[habaton]

Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja näkökulmista! Tiesin toki, etten ole yksin näiden tuntemusten kanssa ja tiedostan senkin että paras olisi kun vain keskittyisi omaan elämään, eikä vertailisi itseään muihin. Valitettavasti se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritettävä se on kehittyä siinäkin "taidossa".

Uusien kontaktien hankkiminen on varsin hyvä ehdotus, mutta valitettavan hankalaa se on tällä luonteella. Olen melko huono luomaan uusia kaverisuhteita, kun jotenkin sitä aina ajattelee ettei kukaan kuitenkaan halua kanssani aikaa viettää. Selkeä ajatusvääristymä varmasti kyseessä, sillä ihan mukavaa seuraa uskoisin kuitenkin olevani vaikken mikään viihdyttävä tarinankertoja olekaan. Jotenkin pitäisi vaan päästä tästä epävarmuudesta ja epäonnistumisten pelosta eroon ja lähteä rohkeammin kohti uusia seikkaluja...

 

[habaton]

Minullahan tämä tilanne on ratkennut niin, että olen pudonnut jo kaikenlaisten status-vertailujen ulkopuolelle. Epäonnistuminen esim akateemisen uran luomisessa tai muussakaan loistamisessa työmarkkinoilla, edustavan perheen perustamisessa, omaisuuden keräämisessä, fitness-lifestylen noudattamisessa, hyvän terveyden ylläpitämisessä yms on johtanut nykyhetkeen, jossa voin elää omaa pieniä iloja ja onnen hetkiä sisältävää elämääni ja seurata ilman huonommuudentunteita joidenkin aivotonta ulkoaohjautumista ja pyristelyä kohti markkinavoimien luomaa ihannetta, jota kukaan ei koskaan saavuta. Moni on stressaantunut ja onneton, mutta ei uskalla myöntää sitä edes itselleen. Se on tavoiteltavaa, että ihminen rakentaa rehellisesti oman näköisensä elämän. Joillakin siihen kuuluu ansaittua menestymistä ja se on hieno juttu, kun ovat sen eteen ponnistelleet.

Kun tietää kuka on, niin seisoo tukevilla jaloilla.

Osaatko sanoa miten onnistuit tuossa? Tapahtuiko tuo hetkessä vai menikö sinulla aikaa saavuttaa tuo tila? Toivoisin itse pääseväni joskus tuohon pisteeseen :D

 

[Sylverö]

Varmaan ikä (48) ja kertynyt elämänkokemus, johon on sisältynyt pahojakin aikoja. Ei mikään pikaresepti

Olen myös kohdannut viisaita, omaperäisiä ja hauskoja ihmisiä - toisilla on "normaalista" poikkeavia elämänvalintoja ja toisilla ulospäin hyvinkin ammatillisesti/taloudellisesti menestynyt elämä, mutta persoonissa on sopivasti pientä kapinaa ja rosoa. Itse olen viherpiipertäjä. Kokemus ja elämys on tavaraa tärkeämpää - vaikka toki shoppailukin on toisinaan ihqua. Ortodoksisuudessa ja zenbuddhalaisuudessa on vahva käsitys siitä, kuinka kaikki maallinen on vain väliaikaista, joten maalliseen on turha kiintyä liikaa tai sen menettämistä ylenpalttisesti surra: mikään ei ole pysyvää - paitsi muutos. Jokainen ihminen statuksestaan riippumatta paskoo samaa tavaraa ja kuoltuaan on mätänevää ja pahalta haisevaa biologista jätettä. Joten tasa-arvoisia me lopulta olemme kaikki

Sinun sukupolvella on varmasti keskimäärin paremmat valmiudet muuttuvaan työelämään kuin omallani. Me kuitenkin vielä kasvoimme siihen kertomukseen, että kun opiskelee kunnolla, niin sitten pääsee hyvään työhön loppuelämäksi. Ahdistus ja epävarmuus on merkki älyllisestä kyvystä tehdä havaintoja ja kyseenalaistaa tarjottua putkimallia - hyvä. Normaaleita ja yleisiä tuntemuksia nuorella aikuisella, niistä voisi keskustella vertaisten kanssa ihan avoimesti. Elämä lopulta kantaa jokaisen jonnekin ja elämänhallinnalla on rajansa niinkuin Laardi kirjoitti. Voit tehdä parhaasi, mutta lopulta joku muu päättää puolestasi, joten ei kannata olla turhan ankara itselleen - tämän oppiminen ei välttämättä käy nopeasti. Omia kiinnostuksenkohteita ja henkistä/tiedollista pääomaa, muutama hyvä ystävä, avoimuus uusille tuttavuuksille, kohtuullisuus elämäntavoissa, uteliaisuus - noilla saa ehkä rakennettua hyvää elämää.

Ja mitä uusiin ystäviin tulee: ole uskollinen itsellesi niin samanlaiset tyypit löytävät sinut. Se samanlaisuus vaan voi olla ulkoisesti niin erilaista, ettei sitä heti tunnista.

 

[no-body]

Osaatko sanoa miten onnistuit tuossa? Tapahtuiko tuo hetkessä vai menikö sinulla aikaa saavuttaa tuo tila? Toivoisin itse pääseväni joskus tuohon pisteeseen :D

Kun tulee tarpeeksi vanhaksi ja kränkäksi ja ihmiset vituttavat riittävästi, löytää sellaisen zen-tilan, jossa mikään muu ei oikein jaksa napata kuin oma elämä, jos sekään. Lohduttavaa, eikö olekin.

 

[carcayu]

Onko vinkkejä miten päästä eroon siitä, että jatkuvasti vertailee itseään muihin - varsinkin niihin jotka menestyvät hyvin elämässä?

Minulla tähän auttoi, kun ymmärsin, että ihminen kokee oman elämänsä omien tunteidensa kautta. Tunteet puolestaan tapahtuvat ihmisen sisällä. Onnellisuus tai hyvä elämä on ihmisen tila. Näin ollen on mahdotonta, että kehon ulkopuolisella omaisuudella voisi pitkässä juoksussa lisätä omaa onneaan.

Esitän vertauksen: ihminen on kuin talo. Kun talossa palaa valo, ihminen on onnellinen. Kun valot ovat sammuksissa, ihminen on onneton. Sillä ei ole väliä maalaako talon ulkoseinän muotivärillä. Sillä ei ole väliä ajaako talon pihalle kalliin auton. Sillä ei ole väliä sijaitseeko talo arvoalueella vai kuolevassa maaseutupitäjässä. Joko valo on päällä tai se ei ole. Pihamaan puitteet eivät sinällään vaikuta valon määrään.

Että ihminen saisi itsessään valot päälle, täytyy hänen kuitenkin saada riittävästi ulkoista stimulaatiota. Ulkomaailma ei ole täysin merkityksetön, koska sieltä tulee se sähkö, joka valaisee lamput. Tarvitaan siis perustarpeet, kuten ruoka jne...
Näiden jälkeen ihmisen täytyy tehdä jotain merkityksellistä, että valo pysyy päällä. Ihminen on siitä outo otus, että se tottuu todella äkkiä siihen mitä on. Jos saavuttaa duunin, ystäviä, parisuhteen jne... herää nopeasti kysymys, että mitä sitten? Vaikka talon pihalla on kaikkea kivaa, valo sammuu ellei elämä uudistu. Talon sulaketaulusta palaa sulake ja tilalle täytyy vaihtaa uusi. Tämä uudistuminen on lopulta se juttu, joka pitää ihmisen tyytyväisenä. Tästä taas seuraa menestyneen ihmisen kirous. Kaikkea on pihalla, mutta sisällä tuntuu tyhjältä. Valo on sammunut, mutta ikkunassa on Guccin verhot, joten ulkoa näyttää, että rikkaat siellä pitää jumalatonta lystiä. Status on uudistumisen kannalta haitallista, koska ihminen ei raaskisi luopua saavutetuista eduista. Uudistumisen kannalta taas on edullista olla tilanteessa, jossa piha on tyhjä, mutta kourassa kasa sulakkeita. Silloin edessä on vain voitettavaa.
Näin ollen kateus on turhaa. Mihin tahansa positioon itsensä elämässä junaileekaan niin tyytymättömyys seuraa pian ellei uudistumista tapahdu. Miten hyvin menestytkin niin aina löytyy joku, jolla on enemmän kaikkea ja taas löytyy syytä kateudelle.

Oleellista on tähytä sisällepäin. Onko mulla valot päällä vai ei? Jos ei niin täytyy löytää se mikä itseä valaisee. Jos kyllä niin siitä ei elämää ole enää mahdollista parantaa.

 

[veijari]

Itse olen pyrkinyt pitämään epävarmuudet poissa sillä että on sellaisessa kunnossa että tietää tilanteissa että jos se kysymykseen tulisi niin ainut joka hengissä poistuisi olisi itse, ts jos asialla on jotain oikeaa merkitystä voit tehdä päätökset. Sen jälkeen kaiken voi ottaa enemmän tai vähemmän huumorilla
Haittapuolena on se että elämän laskukausina kun on rapakunnossa, tulee melko epämielyttävä olo kun ei ole ihan niin varma melko kovaksi asettamastaan ehdosta, jota keveämpi kaveri ei edes turhaan mieti, ei tässä nyt onneksi ihan barbaareja olla... (siis puoliksi läppä ihan tarkoituksellisella meditaatiolla ohjattu ajatukset kiertämään tota rataa, en uhittele ihmisiä tai pidä muutenkaan väkivallasta tai kivusta)

 

[Sylverö]

Monen ihmisen silmistä katsoo vastaan pelkkä tyhjyys. Ei loista edes valo. Surullista.

 

[Bådieinari]

Keskity pelkästään itseesi. Ei muillakaan helppoa ole. Mitä nyt olen itse huomannut (olen kohta 30) niin ihmisten rahatilanne on usein aika huono. Sitten on niitä jolla pitäisi olla hyvä elämä mutta kylöä nekin valittavat, ovat yksinäisiä, masentaa jne. Sen voin sanoa että varovaiset ja liian nöyrät ei saa yhtä helposti töitä, se on paljon kiinni siitä millainen olet henkilönä

 

[Pumper]

Introverttejä ei juuri arvosteta työelämässä vaikka he ovatkin yleensä kaikkein parhaita työntekijöitä. Tein aiemmin töitä juuri näiden hyvässä asemassa olevien "menestyjien" kanssa, puolet työajasta höpötettiin kahvikuppi kädessä toisten työhuoneissa ja toinen puoli työajasta valitettiin miten kiire on. Sosiaaliset taidot valitettavasti pääosin ratkaisee miten menestyy työelämässä, mutta monella firmalla menisi huomattavasti paremmin jos olisi enemmän introverttejä jotka oikeasti tekisi sitä työtä.