Epävarmuuden tunne kilpailuhenkisessä maailmassa

[Mies847]

Onko täällä muita, jotka tuntevat voimakasta epävarmuutta tulevaisuuden ja elämässä pärjäämisen suhteen? Itsestäni toisinaan tuntuu siltä, että ympärillä kaikilla menee todella hyvin taloudellisesti ja myös sosiaalisen elämän suhteen. On hyvä hyväpalkkainen työ, parisuhde, ehkä perhettäkin ja muutenkin laaja sosiaalinen verkosto ympärillä.

Tämä herättää itsessä tietynlaista alemmuuden tunnetta sekä ehkä hieman kateuttakin. Olen siis 24v mies pk-seudulta ja tällä hetkellä lähiaikoina valmistumassa ammattikorkeakoulusta. Työn saaminen tällä tutkinnolla ei ole mitenkään varmaa, eikä itsellä suhteita tai aikaisempaa työkokemusta alalta juurikaan ole.

Minulla ei myöskään ole laajaa kaveripiiriä, parisuhdetta tai muita läheisiä ihmissuhteitä kovinkaan montaa. Muutama kaveri on, mutta erinäisistä syistä heitä tulee nähtyä muutamia kertoja vuodessa. En ole luonteeltani ulospäinsuuntautunut, joten en toki erityisen laajaa kaveripiiriä kaipaakkaan. Silti myös ihmissuhteiden vähyys huolestuttaa nyt ja tulevaisuudessa.

Tunnen tällä hetkellä melko suurta pelkoa ja ahdistusta tulevaisuuden suhteen. Pelkona lähinnä se, etten löydä siedettävää työtä, josta saisi myös edes kohtuullista palkkaa vaan päädyn tekemään hanttihommia pienellä palkalla. Ja sitten tuntea alemmuuden tunnetta kun kaverit ja muut tutut ovat hyväpalkkaisissa töissä lakimiehenä, inssinä jne. Olen itse myös luonteeltani todella kiltti sekä hieman arka ja ujo. En siis ns "menestyjätyyppiä" ollenkaan.

Kiinnostaisi tietää, onko paljonkin muita joilla ei mene erityisin hyvin työ- ja sosiaalisen elämän suhteen? Ja onko muillakin pelkoa ja epävarmuutta tässä kilpailuhenkisessä maailmassa pärjäämisen suhteen? Ja onko vinkkejä miten päästä eroon siitä, että jatkuvasti vertailee itseään muihin - varsinkin niihin jotka menestyvät hyvin elämässä?

Onhan näitä ollut, juurikin työttömänä varsinkin se homma on korostunut. Oon kirjaimellisesti lapioinut inssin papereilla paskaa, tehnyt duunarihommia muutenkin, ollut työttömänä yms. Jossain vaiheessa päätin, että ihan sama kauan siihen menee, niin mä vaan jatkan hakemista sellaiseen paikkaan mitä haluan. Väliin mahtui lukuisia hopeasijoja, muutama kausityö, mitä kummallisimpia persoonallisuustestejä ja hylkäyssyitä, mutta kyllä se lopulta tärppäsi. Kohdennettuja hakemuksia meni vajaa 100, kaikki löytyy excelistä, että ei ole mikään hihasta heitetty luku. Mä oon todennu jälkikäteen, että jos ei ole suhteita tai satu saamaan opiskeluaikana jo suoraan ovea auki johonkin firmaan, niin onhan se kivinen tie. Mutta hakemaan oppii vain hakemalla ja jokainen haastattelu helpottaa seuraavaa haastattelua, vaikka toki samaan aikaan se pelko ja epätoivokin nostaa päätään. Ja tossa välissä se jokainen aiempi "huonompi" työpaikka, vie myös sinua eteenpäin. Yksikään haastattelija ei ole koskaan multa kysellyt siitä, että miksi olet ollut duunarihommissa, paremminkin se on nähty aina etuna, että kädessä on pidetty muutakin kuin hiirtä ja mustekynää.

Sellainen yleinen pointti vielä, että sä oot nuori vielä eikä sitä elämää koskaan kannata muihin verrata.

Introverttejä ei juuri arvosteta työelämässä vaikka he ovatkin yleensä kaikkein parhaita työntekijöitä. Tein aiemmin töitä juuri näiden hyvässä asemassa olevien "menestyjien" kanssa, puolet työajasta höpötettiin kahvikuppi kädessä toisten työhuoneissa ja toinen puoli työajasta valitettiin miten kiire on. Sosiaaliset taidot valitettavasti pääosin ratkaisee miten menestyy työelämässä, mutta monella firmalla menisi huomattavasti paremmin jos olisi enemmän introverttejä jotka oikeasti tekisi sitä työtä.

Molempi parempi. Ilman sosiaalisia taitoja on turha kuvitella pärjäävänsä esimiehenä, asiakaspalvelutehtävissä tai oikeastaan missään, missä joutuu kanssakäymisiin muiden ihmisten kanssa. Se on vaan niin paljon helpompaa, kun pystyy edes jotain juttua heittämään ja samalla saadaan luotua sitä yhdessä tekemisen henkeä, joka helpottaa työskentelyä. Tai mitä tulee palaverista, jossa kysytään mielipidettä ja kukaan ei sano mitään? Mikä siinä etenee ja mitä siinä kehitetään?

Tässäkin äärilaita on sitten se kaikki överihypetys, mitä on esim Linked in pullollaan. Vähän kuin pikkulapsi esittelisi omat suttuiset piirrustuksensa ja sitten joukolla taputetaan selkään tajuamatta itsekään, että olikohan tuossakaan mitään sisältöä. Tittelinä voi olla milloin mikäkin coach/influencer yms samalla kun osaamismatriisi on nippa nappa nollan yläpuolella. Joku sitten näihin lankeaan ja kiroaa jälkikäteen itsekseen, että tulipa lyötyä kädet syvälle paskaan. Ääneenhän sitä ei sanota, koska samalla myöntäisi olevansa tyhmä. Samaan aikaan hypettäjä jatkaa voittokulkuaan kertoen, kuinka kävi jo puhumassa siinä ja siinä firmassa.

Toinen äärilaita on sitten koodari, jolle huomentakin on ylivoimainen sana. Siinä ei kovin helpolla töiden merkeissä vaihdella ajatuksia ja viedä asioita eteenpäin.

 

[SMugU]

Oon kans vähän eri mieltä tuosta, että introvertitkin pärjää työelämässä jopa paremmin kuin sosiaaliset ihmiset. Ehkä parempia joo tekemään jotain työtä, mutta mitä? Onko nykyään olemassa töitä ainakaan ylemmältä kouluasteelta, missä ei sosiaaliset taidot olisi keskeisessä roolissa? Jopa koodarin pitää nykyään osata avata suunsa, varsinkin jos haluaa urallansa edetä.

Jos itse olisin työnantaja, niin ottaisin töihin mielummin sosiaalisesti lahjakkaan ihmisen, vaikka sen työpanos suoraa itse työhön olisi vähän pienempi, kuin sillä introvertillä. Työelämä ja työpaikka on paljon muutakin kuin pelkkää puhdasta ammattitaitoa. Kyllä siellä pitää olla ryhmätyö ja joukossa tekemisen valmiuksia. Myös huumoria.

Tämä kommentti ei paljon ketjun aloittajaa auta, mutta jos on epävarmuutta ja ei omaa oikein sosiaalisia taitoja niin valitettava tosiasia on se, että niistä on melkein vain opittava pois jos haluaa esimerkiksi työnhaussa pärjätä.

 

[habaton]

Hyviä näkemyksiä jälleen, kiitos niistä. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia työllisyyden suhteen kuin nimimerkillä mies847? Tarkoitan siis sitä, että on opiskellut korkeakoulututkinnon, jonka jälkeen ollut pitkään ilman alan töitä ja kuitenkin lopulta työllistynyt koulutusta vastaavaan työhön.

Olen ollut siinä käsityksessä, että mikäli valmistuttua ei heti pääse ns. alaan kiinni, voi heittää hyvästit sille uralle. Riippuu toki varmasti alasta ja koulutuksesta.

Mulla nyt siis tilanne, että valmistuminen häämöttää eikä alan töitä ole tiedossa. Viimeaikaisten tapahtumien (korona ja sen aiheuttama taantuma) johdosta olen käytännössä luopunut toivosta työllistyä koulutusta vastaavaan työhön lähitulevaisuudessa. Yrittää voi toki, mutta toivoa ei taloudellisen tilanteen johdosta tällä hetkellä juuri ole. Fiilikset aika synkät nyt mutta minkäs teet.

Ei tässä siis auta muu kuin hakeutua takaisin hanttihommiin ja toivoa että jonain päivänä sieltä noustaisiin. Kuitenkin positiivista kuulla, että työnantajat eivät katso välttämättä kieroon sitä, ettei ole ollut valmistumisen jälkeen alan töissä vaan tehnyt hanttihommia tai ollut työttömänä. Toivoa siis vielä on vaikka tällä hetkellä tilanne on todella synkkä. Täytyy hetkeksi luopua unelmista ja jatkaa haaveilua mikäli talous jonain päivänä elpyy.

 

[Mies847]

Hyviä näkemyksiä jälleen, kiitos niistä. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia työllisyyden suhteen kuin nimimerkillä mies847? Tarkoitan siis sitä, että on opiskellut korkeakoulututkinnon, jonka jälkeen ollut pitkään ilman alan töitä ja kuitenkin lopulta työllistynyt koulutusta vastaavaan työhön.

Olen ollut siinä käsityksessä, että mikäli valmistuttua ei heti pääse ns. alaan kiinni, voi heittää hyvästit sille uralle. Riippuu toki varmasti alasta ja koulutuksesta.

Mulla nyt siis tilanne, että valmistuminen häämöttää eikä alan töitä ole tiedossa. Viimeaikaisten tapahtumien (korona ja sen aiheuttama taantuma) johdosta olen käytännössä luopunut toivosta työllistyä koulutusta vastaavaan työhön lähitulevaisuudessa. Yrittää voi toki, mutta toivoa ei taloudellisen tilanteen johdosta tällä hetkellä juuri ole. Fiilikset aika synkät nyt mutta minkäs teet.

Ei tässä siis auta muu kuin hakeutua takaisin hanttihommiin ja toivoa että jonain päivänä sieltä noustaisiin. Kuitenkin positiivista kuulla, että työnantajat eivät katso välttämättä kieroon sitä, ettei ole ollut valmistumisen jälkeen alan töissä vaan tehnyt hanttihommia tai ollut työttömänä. Toivoa siis vielä on vaikka tällä hetkellä tilanne on todella synkkä. Täytyy hetkeksi luopua unelmista ja jatkaa haaveilua mikäli talous jonain päivänä elpyy.

Se on sitä tietyn porukan pöhinää, että joo et voi sitä ja tätä jos sulla ei oo katkeamatonta uraa. Yleensä sanoja on se, jolla itsellä se löytyy ja eipä se minunkaan työkavereista löydy kuin vanhemmilla konkareilla. Ainakin 3/5 meistä "nuoremmista" on päässyt toimihenkilön töihin ihan duunaritöiden kautta.

Jos mietit asiantuntijan töitäkin, niin onhan se ihan eri asia olla kehittämässä silloin kun on jotain käytännön ymmärrystäkin siitä, että kuinka hommat voivat toimia. Lisäksi samasta firmastakin voi myöhemmin aueta niitä "parempia" paikkoja ja monessa paikassa sisäinen rekrytointi on kaikille parempi vaihtoehto kuin älytön hakemusrumba haastatteluineen. Ei muuta kuin tsemppiä, paskalta se nyt tuntuu mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu, kun jaksaa yrittää Lisäksi sä oot niin nuori kaveri, ettei kannata myöskään hylätä ajatusta alan vaihdosta jossain vaiheessa.

 

[Randomnoo]

Itse asiantuntijatöissä, esimiesasemassa rekryissä katson kokonaisuutta. Se että on tehnyt myös jotain muuta on meillä pääasiassa plussaa. Sellaisia kovin suoraviivaisia työuria omalla alalla ei juurikaan ole enkä edes tiedä onko ne tässä maailman ajassa kovin yleisiä nuoremmassa sukupolvessa muutenkaan. Joten älä hätäile

 

[Tartsan]

Hyviä näkemyksiä jälleen, kiitos niistä. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia työllisyyden suhteen kuin nimimerkillä mies847? Tarkoitan siis sitä, että on opiskellut korkeakoulututkinnon, jonka jälkeen ollut pitkään ilman alan töitä ja kuitenkin lopulta työllistynyt koulutusta vastaavaan työhön.

Onhan meitä muitakin, jotka päätyivät "oikeisiin" hommiin pidemmän kaavan kautta. Eikä nykyään ole mitenkään tavatonta, että jollain hoitajataustalla uudelleenkouluttaudutaan koodariksi ja tehdään totaalinen alanvaihto.

 

[tompo]

Kummallisia näkemyksiä, että introverrti ei osaisi avata suutaan tai olisi sosiaalisesti jotenkin kömpelö. Täällä ei taideta ymmärtää, mikä on introvertti ja mikä on ekstrovertti? Sosiaalisia taitoja ei tähän kannata sotkea. Ennemminkin sitä, miten sosiaalinen on yleensä. Ekstrovertti voi olla sosiaalisesti yhtä lailla kömpelö kuin introverttikin, mikä on ehkä jopa pahempi tilanne.

 

[JudgeShredd]

Liikunta (voimailu tai muu) on melkeinpä ainoa millä koen että ujo voi "muuttaa luonnettaan" olennaisesti, tai siitä on helpointa hakea se kipinä sosiaaliseen muutokseen, jos sosiaalisista asioista ei pysty aloittamaan.

Siitä vaan tulee väkisinkin itseluottamusta, sosiaalinen varovaisuus vähenee ja ajatukset menee myönteisemmille/aloitteellisemmille urille. Tietenkin ehkäpä OP treenaakin jo, mutta aina voi treenata kovemmin, pistää ravinnon paremmin kuntoon jne. Silloin on ainakin paras versio itsestään, eikä muuta voi joten miksi murehtia. Aika hemmetin moni suomalainen on ujo ja introvertti. Somessa nyt on niin helppo vetää roolia, kaikki laittaa parhaat hetkensä sinne esille, täysin vääristynyt kuva tulee muiden elämästä. Pyyhin persettä jollain somella

Jos on kontakteja niin niitä vaan vahvistamaan face-to-face, jos ei niin jonnekin liikuntaharrastukseen mukaan esim. voimailun oheen BJJ alkeiskurssille tai jotain tuollaista (salilla jyyrääminen voi olla vähän yksinäistä) tai sali tai vaikka lenkkeily jonkun yksittäisen treenikaverin kanssa, tulee vähemmän skipattua jos on kaveri jolla on samat tavoitteet. Ja ei treenatessa tarvitse olla mahtava jutunheittäjä, fokus on kuitenkin siinä reenissä, sellanen reenikaveri on arvostetumpikin joka tekee kunnolla eikä jauha turhaa paskaa koko ajan

Sen kyllä huomaan itsessäni, että nyt kun on loukkaantunut ja reenit jäissä ollut jo useamman kuukauden, niin vaikuttaa itseluottamukseen ja sosiaalisuuteen negatiivisesti

 

[Homo habilis]

Onko teillä ollut usein tunnetta, että vastavalmistuneita, opiskelijoita tai uusia naamoja katsotaan jonkinlaisen suurennuslasin läpi? Kuinka usein kohtaatte työyhteisöissä tämmöisiä fiiliksiä vai kohtaatteko ollenkaan?

.

 

[tompo]

Onko teillä ollut usein tunnetta, että vastavalmistuneita, opiskelijoita tai uusia naamoja katsotaan jonkinlaisen suurennuslasin läpi? Kuinka usein kohtaatte työyhteisöissä tämmöisiä fiiliksiä vai kohtaatteko ollenkaan?

.

Ei. Päinvastoin paljon katsotaan sormien läpi, kun ovat niin kokemattomia junnuja. Vähän sama kuin kesäharjoittelijat, eli ei odoteta liikoja.

 

[Stratostrauss]

Tässä unohdetaan nyt yksi suuri tekijä, lääkkeet. Suurin osa masennuslääkkeiden, bentsojen ja opiaattien syöjistä ei makaa masentuneena/kipeänä kotona, he luovat uraa työelämässä. Lääkkeitä myydään suomessakin vähintään hälyttävä määrä ja käyttäjiä on satoja tuhansia. Käyttäjien ympäröimänä voi herkästi tulla olo että mikä minua vaivaa. Eihän näitä kukaan myönnä kun hyvin menee, ihminen on idiootti joka venyttää rajoja hinnalla millä hyvänsä.

Sepä siitä, tietäjät tietää.

 

[Duke Nukem]

Onko teillä ollut usein tunnetta, että vastavalmistuneita, opiskelijoita tai uusia naamoja katsotaan jonkinlaisen suurennuslasin läpi? Kuinka usein kohtaatte työyhteisöissä tämmöisiä fiiliksiä vai kohtaatteko ollenkaan?

Työelämään mahtuu kaikenlaisia mulkeroita. Eivätkä nämä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Tai antaa minkäänlaista työhonopastusta. Asiantuntijatehtäviin "kasvaminen" vaatii vuosia. Joitain vakansseja varten joutuu marinoitumaan erilaisissa liemissä vuosikymmenen- tai pitempäänkin. Voi olla, että ennemmin tai myöhemmin sitä on tarpeeksi kypsä alanvaihtoon.

Toisaalta, vasta-alkajakin voi tehdä pienempiä hommia erittäin laadukkaasti, kunhan on vain motivoitunut oppimaan uutta ja saanut riittävät neuvot työn tekemiseen. Laajempien kokonaisuuksien hahmottaminen tulee sitten myöhemmin. Kirjoista voi lukea, mitä tehdään milloinkin. Kokemus kertoo miten ja miksi.

Junnujen osalta on firman pakko katsoa normaalia enemmän perään, koska iso homma voi kosahtaa, jos jonkun pienen, mutta tärkeän kokonaisuuden yksityiskohdat on töpeksitty, kun ei ole osattu/ymmärretty/uskallettu pyytää apua ajoissa. Olen itsekin ollut silkkaa ymmärtämättömyyttäni tekemässä vahinkoa, niin tiedän mistä puhun.

 

[Deleted member 136127]

On ollut paljon sosiaalisia paineita aikanaan, ja muutenkin epävarmuutta itsestään. Ja on sitä jollain tasolla myös vieläkin vähän vaikka ikääkin jo on. Omasta mielestä elämässä on tärkeintä yrittää parantaa asioita, jotka kokee itselleen haitalliseksi. Jos alkoholi on ongelma, niin lopettaa juomisen. Jos on liikalihavuutta, niin sitten laihduttaa. Jos on epäsosiaalinen, niin yrittää harjoitella siitä edes vähän pois.

Jos noissa asioissa onnistuu tekemään pysyvää muutosta, se antaa uskomattoman paljon uskoa itseensä. Luonteelleen ei tosin sen epäsosiaalisuuden suhteen voi mitään, joten siinä asiassa ei kannata asettaa liikaa itselleen paineita. Sitäkin kyllä pystyy vähintäänkin jonkun verran harjoittamaan miellyttävämpään suuntaan.

Mutta kuitenkin jo pelkästään se, että kun tiedostat itsessäsi "vikoja," eli asioita jotka on sinulle ongelmallisia, ja alat korjaamaan niitä parempaan suuntaan, se kasvattaa itsetuntoa ja varsinki itsekunnioitusta todella paljon.

 

[oskari puntti]

Aikoinaan tuli oltua koulutusta vastaavassa esimies hommissa n. 5v.Vakavat masennuskaudet vei työkyvyn ja toi mukanaan riippuvuuksia jotka menee mukana hautaan saakka.Joskus parempana kautena olen pystynyt tekemään oikeita töitä mutta seuraava kaiken tuhoava masennus on aina nurkan takana joten olen päätynyt 3 päiväiseen työviikkoon.Sentään se työ on jollain lailla merkityksellinen.En oikein usko että tulen olemaan onnellinen tai omaamaan elämän halua enää tässä elämässä.Toki ihmeitäkin voi sattua mutta omalla kohdalla en oikein usko siihen.Sentään fyysisesti olen hyvässä kunnossa koska se näyttää olevan ainoa asia johon pystyn itse vaikuttamaan.Tavallaan oo luovuttanut tän elämän suhteen.

 

[habaton]

Aikoinaan tuli oltua koulutusta vastaavassa esimies hommissa n. 5v.Vakavat masennuskaudet vei työkyvyn ja toi mukanaan riippuvuuksia jotka menee mukana hautaan saakka.Joskus parempana kautena olen pystynyt tekemään oikeita töitä mutta seuraava kaiken tuhoava masennus on aina nurkan takana joten olen päätynyt 3 päiväiseen työviikkoon.Sentään se työ on jollain lailla merkityksellinen.En oikein usko että tulen olemaan onnellinen tai omaamaan elämän halua enää tässä elämässä.Toki ihmeitäkin voi sattua mutta omalla kohdalla en oikein usko siihen.Sentään fyysisesti olen hyvässä kunnossa koska se näyttää olevan ainoa asia johon pystyn itse vaikuttamaan.Tavallaan oo luovuttanut tän elämän suhteen.

Liittyikö tuo sun masennus siis tohon työhön jollain lailla? Tai siis vaikuttiko työstressi yms sen syntyyn.

Ootko kokeillut jo kaiken tuon masennuksen selättämiseksi? Siihenkin on käsittääkseni nykyään niin paljon hoitemenetelmiä...

 

[Sylverö]

Aikoinaan tuli oltua koulutusta vastaavassa esimies hommissa n. 5v.Vakavat masennuskaudet vei työkyvyn ja toi mukanaan riippuvuuksia jotka menee mukana hautaan saakka.Joskus parempana kautena olen pystynyt tekemään oikeita töitä mutta seuraava kaiken tuhoava masennus on aina nurkan takana joten olen päätynyt 3 päiväiseen työviikkoon.Sentään se työ on jollain lailla merkityksellinen.En oikein usko että tulen olemaan onnellinen tai omaamaan elämän halua enää tässä elämässä.Toki ihmeitäkin voi sattua mutta omalla kohdalla en oikein usko siihen.Sentään fyysisesti olen hyvässä kunnossa koska se näyttää olevan ainoa asia johon pystyn itse vaikuttamaan.Tavallaan oo luovuttanut tän elämän suhteen.

Elämä voi yllättää! Hyvä, että työsi on merkityksellinen ja työmäärä kenties nyt sopiva. Fyysinen hyvä kunto ja sen ylläpitäminen on hienoa ja varmaan saat siitä iloa elämääsi. Tässä on vakaa pohja muullekin elämälle. Mitä haluaisit tehdä, mikä lisäisi elämän kiinnostavuutta?

 

[oskari puntti]

Liittyikö tuo sun masennus siis tohon työhön jollain lailla? Tai siis vaikuttiko työstressi yms sen syntyyn.

Ootko kokeillut jo kaiken tuon masennuksen selättämiseksi? Siihenkin on käsittääkseni nykyään niin paljon hoitemenetelmiä...

Mä epäilen että mulla on perimässä tai sitten lapsuuden tai jonkun muun syyn takia alttius masennuskausille.Toki siellä töissä oli paljon 20h työ vuoroja ja järjettömän stressaavia tilanteita mutta veikkaa että nuo ongelmat olis tullut muutenkin koska tykkäsin niistä hommista kunhan vaan olin ok.
Kyllä mä oon yrittänyt ihan kaiken mitä vaan mieleen tulee.Kyllä siitä masennuksesta on aina joskus noussut mutta se tulee takasin yhtä varmasti kun aurinko nousee huomenna.

 

[Deleted member 96894]

Mä epäilen että mulla on perimässä tai sitten lapsuuden tai jonkun muun syyn takia alttius masennuskausille.Toki siellä töissä oli paljon 20h työ vuoroja ja järjettömän stressaavia tilanteita mutta veikkaa että nuo ongelmat olis tullut muutenkin koska tykkäsin niistä hommista kunhan vaan olin ok.
Kyllä mä oon yrittänyt ihan kaiken mitä vaan mieleen tulee.Kyllä siitä masennuksesta on aina joskus noussut mutta se tulee takasin yhtä varmasti kun aurinko nousee huomenna.

En nyt halua kuulostaa miltään voimalausegeneraattorilta, mutta jos masennuskaudet tulee täydellä varmuudella aina uudestaan ja uudestaan, niin se kertoo myös siitä että on ne jossain vaiheessa menneet ohi tai parempaan suuntaankin. Aurinko ei voi nousta ellei se oo koskaan laskenu. Ehkä tulevaisuudessa niiden kausien väliin mahtuu ihan ok aikojakin enemmän?

 

[oskari puntti]

Elämä voi yllättää! Hyvä, että työsi on merkityksellinen ja työmäärä kenties nyt sopiva. Fyysinen hyvä kunto ja sen ylläpitäminen on hienoa ja varmaan saat siitä iloa elämääsi. Tässä on vakaa pohja muullekin elämälle. Mitä haluaisit tehdä, mikä lisäisi elämän kiinnostavuutta?

No tietenkin olis kiva jos olis ihmissuhteita mutta ihan pohjimmiltaa kaipaan vaan elämänhalua ja elinvoimaa.Mä muistan millasta oli olla kiinnostunut elämästä ja rakastunut yms,siitä on vaan aikaa kun mitään sellasta on ollut.Viime kesänä mulla oli hyvä olo ja teinkin vähän muitakin töitä ja nautin siitä elin voimasta.Tänään otin parvekkeella aurinkoa kun musta tuntuu että se viimekesän elinvoima tuli pää osin siitä että aurinko osu ihoon.
Ei sitä elämän halua oikeen voi sitoa johonkin yhteen tiettyyn asiaan,sitä joko on tai sitten ei.Se on vaan vähän ongelma että että kun pitkän passiivisuuden jälkeen herää niin ei se maailma suoraan aukea sulle vaikka siihen sillä hetkellä olis valmis.

 

[oskari puntti]

En nyt halua kuulostaa miltään voimalausegeneraattorilta, mutta jos masennuskaudet tulee täydellä varmuudella aina uudestaan ja uudestaan, niin se kertoo myös siitä että on ne jossain vaiheessa menneet ohi tai parempaan suuntaankin. Aurinko ei voi nousta ellei se oo koskaan laskenu. Ehkä tulevaisuudessa niiden kausien väliin mahtuu ihan ok aikojakin enemmän?

On se mahdollista.Nuorempana toivuin aina masennukseta entistä parempaan kuntoon mutta kun paloin viimeisen kerran loppuun oikeista töistä niin tuntuu että siitä tuli vähän jotain pysyvää.