Elokuva-arvostelut!

Meta title: 🎬🔥 Elokuva-arvostelut räjäyttää totuuden valkokankaasta 🔥🎬

Meta description: Tykittäen suoraan ytimeen: rehelliset arviot, kovat tuomiot ja armoton Pakkis-asenne ilman filttereitä.


Uzumaki (Spiraali suomalaisittain) :0:

Tästä elokuvasta olen lukenut arvosteluja missä sitä kehutaan hyvänä kauhuelokuvana missä ei mässäille verellä. En ole katsonut aikoihin näin huonoa elokuvaa. Elokuvahan kertoo kylästä mitä spiraalikuvio (Uzumaki=Vortex=Spiraali) ruveaa "riivaamaan". Pätkä kestää 90min ja 80min kohdalla alkaa tapahtua ja ihan överiksi menee. Ensimmäisen 80min aikana sattuu muutama "kauhea" juttu, mutta muuten elokuva on hidas kuin etana ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Katsoin leffan vaimon pikkuveljen kanssa ja ennen aloittamista hehkutin, että miten hyviä arvosteluja leffa on saanut, mutta lopussa todettiin, että ei olla aikoihin nähty yhtä paskaa elokuvaa.

:down: Jonny ei suosittele missään tilanteessa katsomaan tätä elokuvaa.
 
Saw, aivan loistava. Kärsii mielestäni hiukan uskottavuuden puuttesta Cary Elwesin kohdalla. Mies oli kyllä väärä valinta roolinsa, varsinkin kun taustalla kummittelevat niinkin pelottavat elokuvat kuin: Liar Liar ja Robin Hood: Men in Tights. Muuten palataan Sevenin tunnelmiin :4:

Sin City tuo jotakin "pikkasen" omaperäisempää näihin väsyttäviin -supersankari sarjakuva- elokuviin. O´Rourke vetää ihan sikahyvän roolin. Rashan One to watch :4:
 
Katoin eilen Passion Of The Christ:in ja oli kyl aika onneton leffa :1:
Meinasin painaa stoppia jo ekan vartin jälkeen mutta aattelin,että katotaan nyt sit loppuun kun kerta ruvettiin. En oikein tajunnut leffan pointtia. Kaks tuntia hakattiin äijää mitä erikoisimmilla välineillä ja sit se kuoli ja sit ku nous kuolleista niin loppui leffa siihen. Kyllä vitutti siinä lopussa, että tätäkö varten mä oon nyt kaks tuntia tätä tuijottanut.
 
Flight Of The Phoenix - Aavikkolento :3: - Ihan hyvä elokuva tämä oli, mutta se alkuperäinen, jonka nimeä en muista oli paljon parempi.
 
The House of Flying Daggers

Lentävien Tikarien Talo
B0007Q6VXC.01.LZZZZZZZ.jpg


On vuosi 859, ja Kiinan Tang-dynastia on rappiotilassa. Levottomuudet leviävät koko maahan, ja korruptoitunut hallitus taistelee kapinallisia sotajoukkoja vastaan. Suurin näistä joukoista on ’Lentävien tikarien talo’, joka kasvaa vahvemmaksi kuin koskaan ennen mystisen uuden johtajansa avulla. Kaksi paikallista sotapäällikköä määrätään vangitsemaan uusi johtaja, ja he tekevät juonikkaan suunnitelman. Toinen heistä, Jin, tekeytyy yksinäiseksi soturiksi nimeltä Wind, joka pelastaa kauniin, sokean kapinallisen, Mein vankeudesta voittaakseen tämän luottamuksen ja voidakseen sitten saattaa tämän Lentävien tikarien talon salaiseen päämajaan. Suunnitelma toimii, mutta pitkän matkan aikana Jin ja Mei rakastuvat. www.makuuni.fi


Kyllä täytyy sanoa että tässä elokuvassa oli sitä jotain! Erittäin komea visuaalinen pläjäys! Tikarit lentää ja miekat heiluu. Tämä vain on sitä Aasian-styleä!! Koskettava rakkaustarina lisäyksenä taattua kinkki-actionia. Popcornit mikroon ja elämys voi alkaa! :5:
 
Tuli katsottua ennakkoon Crash-niminen leffa. Aika loistava tekele, jossa monta pientä elämäntarinaa nitoutuu helvetin hienosti ja osittain myös traagisestikin yhteen. Menkää ihmeessä leffaan katsomaan sitten kun on ensi-ilta, koska leffa on ehdottomasti sen arvoinen! :4:½

http://www.imdb.com/title/tt0375679/
 
The Accidental Spy - Vahingossa vakoojaksi :3:

Jackie Chan normaalia elämää viettävä kuntosalilaitteita myyvä heppu ja hän saa tietää, että hänen mahdollinen biologinen isänsä on kuolemassa (Jackie on orpo ja ei ole nähnyt koskaan vanhempiaan). Jackie käy tapaamassa isäänsä ja siitäkös seikkailua alkaa.

Elokuva on perus Jackie Chania kaikkine elementtineen. Chanin elokuvat ovat viihdyttävää katsottavaa ja ne eivät petä. Eihän elokuvat ole kummoisia, mutta mukava noita on katsoa.
 
Pääsin vihdoin kattomaan Batman Beginsin ja kyllä oli taas samaa hyvää menoa parituntinen täynnä! Katie Holmes ei sopinut rooliinsa oikein kirveelläkään, se kun on sellainen teinitytön näköinen mutta muuten näyttelijävalinnat oli oikein onnistuneita.
Parasta oli ihan viimeinen kohtaus kun leffa nivoutui Batmanin ykkösleffaan, ihan huippu!
:4:
 
Upside of Anger- Naisen aviomies yllättäen katoaa. Elämä jatkuu. Joan Allen veti roolin aika hyvin. :4:

Millions- Kaksi poikaa löytää pankkiryöstön saaliin, mutta heillä on vain viikko aikaa käyttää ne kun valuutta vaihtuu punnasta euroon. Rikosdraamakomedia. :4:
 
HounDog sanoi:
Tästä taisi jo arvostelu kaksi olla tääll, mutta pistetään vielä yksi ettei kukaan erehdy katsomaan. House of the dead.. hakkaa varmasti kaikki boa vs pyyttonit leikiten. Voitti jopa Darkwolfin 10-0. Niin huono elokuva ettei edes naurattanut. Älä ikinä katso. Arvosana viisi oksentavaa palloa: :urjo: :urjo: :urjo: :urjo: :urjo:

Pakko vastata tähän!
Siis jumaleissön, tää on aivan pakko kattoa. Mieluiten kavereiden kanssa väsyneenä. En oo varmaan ikinä nauranu niin paljoa kuin tämän leffan aikana, enkä suostu uskomaan että tätä tekelettä ei olisi tehty kieli poskella :D
Porukka nauro aivan katketakseen kun tämä tekele nautiskeltiin, parasta antia on pätkät kolikkopelistä ja pumppuhaulikolla ammuttu zombie joka lentää kiertäen ja kerien trampoliinilla metsän siimeksessä! Lienee toisella katselukerralla vielä parempi, paranee kuin viini vanhetessaan.

Kannattanee myös olla kärkkymässä ykköspesältä ainakin 2metriä, sillä Uwe Boll on ohjannut myös muita mestariteoksia, heti kun makuunista löytyy niin väärä pois ja syöksyen hyllylle. Seuraavissa vuoropareissa myös muita ihania peli-elokuvia tulossa :thumbs:
 
Viimeksi muokattu:
Shaun of the Dead :3:

Lontoon kaduilla ihmisiä rupeaa lakoamaan ja koko kaupunki muuttuu zombeiksi. Kuullostaako tutulta? No ei se mitään, koska tämä elokuva on tehty huumorimielellä ja onkin paljon parempi kuin esim. Kuolleitten Aamunkoitto uusioversio. Elokuvassa saa kyllä nauraa useamman kerran kun kaverukset miettivät keinoja selviytyäkseen Zombeista. Kannattaa katsoa!

Lentävien Tikarien talo :3:½

Elokuvaa on kehuttu kovasti ja kyllähän tuo oli hyvä, mutta olin ilmeisesti asettanut liian kovat odotukset. Taistelukohtaukset olivat sairaan hienoja ja varsinkin nuo tikarien/miekkojen/aseiden heitot ja tavat jolla ne oli kuvattu.

Medusan Isku :4:+

En ole nähnyt Medusan Verkkoa, mutta päätimme silti katsoa tämän. Jason Bourne pesee James Bondin 100-0. Erittäin viihdyttävä agenttitoimintaelokuva. Takaa-ajo Moskovan kaduilla oli elokuvan parasta antia.
 
Fantastic Four - Toimintaa&huumoria eli viihdyttävä pätkä. Aikaeroväsymys tosin painoi päälle joten onnistuin missaamaan n. 15min leffan lopusta (oli kuitenkin hyvät unet). The Thing oli mielestäni symppis :haart: Yksi parhaista supersankarileffoista joita olen tähän mennessä nähnyt! :4:

Dark Water / Tumma vesi - Arvosteluiden perusteella odotin melkoisen pelottavaa leffaa ja aika pitkälti tämä sellainen olikin. Melko ennalta-arvattava loppu tosin, jos ei ole ihan vatipää niin arvaa kyllä mitä leffassa tapahtuu. Tykkään kuitenkin kauhuleffoista joissa on jonkinlainen psykologinen puoli ja tässä se oli ihan ok. Hyvä leffa, mutta ei ihan niin hyvä kuin odotin. :3:

Batman Begins - Batmanit on aina hyviä mutta jälkeenpäin en muista niistä mitään. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoittikin, Batman Begins on aika tummasävyinen leffa niin juoneltaan kuin ulkoasultaan. Tosi hienoja tehosteita ja juoni, oli mielenkiintoista nähdä miten Batmanista tuli Batman (en ole ikinä lukenut sarjakuvia tms. joten tämä kaikki oli mulle suht uutta). Lepakkokohtaukset oli siistejä! :4:

Wedding Crashers / Kuokkavieraat - Kaksi heppua kuokkii häät toisensa jälkeen tavoitteenaan päästä kauniiden häävieraiden punkkaan... kunnes toinen rakastuu. Höpsö juoni mutta hauskaa menoa. Aika monta kertaa tuli kyllä purskahdettua nauruun joten ilmeisesti leffa onnistui tavoitteessaan komediana. Pääosissa Owen Wilson ja Vince Vaughn. Wilsonin nokka jaksaa ihmettyttää joka kerta - ei voi olla pohtimatta mitä ihmettä sille on tapahtunut... Olisin suonut pääosiin jotain hiukan herkullisempia miehiä ;) :3:½

Leffoja imuttelevat, jos katsotte seuraavia niin ois kiva kuulla arvosteluja (en tiedä mitä näistä edes vielä löytyy netistä): The Dukes of Hazzard, Skeleton Key, Exorcism of Emily Rose, Red-Eye, Flightplan, Four Brothers, The 40-Year Old Virgin.
 
Faidra sanoi:
Leffoja imuttelevat, jos katsotte seuraavia niin ois kiva kuulla arvosteluja (en tiedä mitä näistä edes vielä löytyy netistä): The Dukes of Hazzard, Skeleton Key, Exorcism of Emily Rose, Red-Eye, Flightplan, Four Brothers, The 40-Year Old Virgin.
www.metacritic.com -Warettajan ykkössivu
 
OldBoy- Aasialainen kauhujännäritoiminta-leffa. Vitun hyvä leffa, jossa tavallinen tallaaja vangitaan ja päästetään pois 15-vuoden päästä vain siksi, että kidnappaajalla on vielä suunnitelmia hänelle. Koko leffaa en tajunnut, mutta suurimman osan. Vaatii minua vähän viisaamman ottamaan koko leffasta selvää. Auditionin tapaan tässäkin oli muutama järisyttävä(oksettava) kohta. :4:
 
Back
Ylös Bottom