Elokuva-arvostelut!

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
an-american-crime200.jpg

An American Crime

Tuli valittua ehkä vähän liian raskas leffa näin sunnuntain ratoksi, mutta hyvä elokuva tämä kuitenkin on. Aiheutti melkoisia tunnevyöryjä, ja meinasinkin lopettaa sen katsomisen kesken johtuen suurista vitutuksen ja väkivallan tunteista ihmisiä kohtaan. Perustuu tositarinaan ja ehkä juuri tämän vuoksi katselu aiheuttaakin paljon toivottomuuden tunnetta ja monia kysymyksiä siitä, että mikä saa ihmisen, etenkin nuoren, käyttäytymään niin kuin he elokuvassa tekivät. Ellen Page ja Catherine Keener olivat loistavia, etenkin ensin mainittu veti aika huikean roolin. On hyvin vaikea uskoa minkä ikäinen Page oikeassa elämässä on. Voisin aivan kevyesti luulla hänen olevan vielä varhaisteini-ikäinen, niin kuin hän roolissaan on. Sama juttu oli tosin myös Junon kohdalla.

"Every situation God always has a plan. I guess I'm still trying to figure out what that plan was."
:4:
 
IronMan 2

:1:

Todella pettymys. Ensimmäinen rautamies oli vielä hyvä, mutta tämä uusin oli kaikinpuolin tylsä ja epäonnistunut tekele. Mickey Rourkelle yksi tähti.

rourke_ironman2.jpg
 
Avatar:3:-

Periaatteessa piirretty remake elokuvasta "Tanssii susien kanssa", jossa hyvät on hyviä ja pahat pahoja. Kaksi ja puolituntinen teknologiademo näyttää paikoin huikealta, mutta tarinaa ei riitä edes puoleksi tunniksi ja sekin on perus disneykamaa. Eli kyllä tuon nyt kerran katsoi.
 
http://www.imdb.com/title/tt1303828/

00026932.jpg

Defendor!

Erinomaista viihdettä, persoonallinen leffa! Leffasta ei sikäli ota oikein selvää, että onko se komedia vai draama, jotain kuitenkin siltä väliltä. Mutta nauraa saa useasti tämän leffan aikana ja välillä myötähäpeäkin meinaa hiipiä..

Suosittelen ehdottomasti! :D
 
Smiley Face (2007) :3:½

SmileyFace_KeyArt.jpg


Hauska komedia pöllyissä toilailevasta naisesta, joka pitkin leffaa ajautuu seikkailusta toiseen.
 
Tässä vaiheessa tämä arvostelu menettää kaiken sen minkä takia edes noteeraisin millään tavalla tätä arvostelua.
Nimenomaan, mietin ihan samaa. Just se 3d teki siitä leffasta upean!!
Nyt täytyy kyllä hieman nillittää tästä Avatarista.

Itseäni harmittaa suuresti Avatarin saama suitsutus, sillä juonellisesti elokuva on ihan hattaraa. Useaan kertaan kierrätettyä ja kliseitä pursuavaa ylidramaattista hattaraa. Sinällään minulla ei ole mitään efektejä vastaan, mutta tuntuu, että jengi nykyään tyytyy pelkästään järisyttäviin miljoonan dollarin efekteihin. Omaperäinen juoni, kiinnostavat henkilöhahmot ja kaikki muu, mikä ainakin omasta mielestäni tekee elokuvasta katsomisen arvoisen jää taka-alalle kun kaikkien huomio kiinnittyy pelkkään ulkokuoreen. Olkoonkin niin, että tämä kenties on ollut ennalta tiedossa, ei se pelasta elokuvaa lainkaan. Paska elokuva ei ole hyvä, vaikka sen tietää olevan paska jo ennen katsomista.

Tuollaisia lähes 3h kestäviä efektidemoja kuten Avatar on, ei jaksa katsoa kuin sen yhden kerran ja se on sen jälkeen nähty ja koettu. Elokuva on upea ja vaikuttava teatterissa, mutta mitä sitten kun vuokraat sen ja katsot kotona? Harvalla on kotona sen tasoisia vehkeitä, että elokuvasta saa mitään irti. Entä mitä sitten kun mennään vaikka 20v eteenpäin ja efektit ovat kehittyneet huimasti eteenpäin? Silloin kukaan ei enää muista noita leffoja, joissa efektit ovat pääosassa ja sisältö pelkkää huttua.

Ja jottei mene ihan pelkäksi offtopiciksi:
Moon (2009) :4:

moon-poster.jpg


Vanhana scifin ystävänä lämmittää sydäntä nähdä, ettei 100% nykyään ulos tulevista "scifileffoista" ole efekteillä kyllästettyä tasapaksua toimintahuttua, joka vaan sattuu sijoittumaan avaruuteen/tulevaisuuteen. Hieno tunnelma, josta tuo päähenkilön yksinäisyys välittyy tosi hienosti ja muutenkin viihdyttävää rauhallistempoista ja mukavaa katseltavaa.

Låt den rätte komma in (2008) :4:

lettherightonein.jpg


Yleensä en pidä vampyyrielokuvista, mutta tämä oli erinomainen. Pohjoismaiseen tapaan melankolinen tunnelma, josta ainakin itse pidän. Miksi Ruotsissa osataan tehdä näin hienoja elokuvia, mutta suomalaiset elokuvat ovat yleensä sitä samaa Selin/Mäkelä-jöötiä?

In Bruges (2008) :4:

Photos%5Cin_bruges_ver2.jpg


Hauska, mutta tavallaan myös koskettava elokuva. Tunnelma kohdallaan.
 
The book of Eli
Denzel
IMDB
7.0
A post-apocalyptic tale, in which a lone man fights his way across America in order to protect a sacred book that holds the secrets to saving humankind.

book_of_eli_ver2.jpg


Hienonnäköinen postapocalyptiseen maailmaan sijoittuva elokuva keskinkertaisella juonella ja denzelin tähdittämänä.
Leffa oli hiukan pettymys, koska paremmalla juonella ja enemmillä leffaminuuteilla siitä ois saatu klassikko. Ihan jees leffa kuiten ja taistelukohtaukset oli hienosti tehty. Denzel on tämän planeetan kovin äijä heti Horation, Jack Bauerin, Rambon ja Boratin jälkeen.

:3:
 
The book of eli hieno leffa pitkästä aikaa http://www.youtube.com/watch?v=JKfZrbS79To :4:

The collector Mietin ennen elokuvaa että nää on taas näitä,mutta leffa olikin positiivinen yllätys omassa luokassaan. http://www.youtube.com/watch?v=x0tYqRlnkp8 :3: +

Daybreakers Kohtalainen näyttelijä ei aina tee elokuvasta edes kohtalaista,yksi huonoimmista (vampyyri)elokuvista joita olen koskaan nähnyt. http://www.youtube.com/watch?v=ayYiMygqlfo :0:

Clash of the titans Hohhoijjaa,huono:1:

Edge of darknessToimii http://www.youtube.com/watch?v=RMISdefu0eY :4: -
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
College :4:

Hyvä hömppä komedia american pie tyyliin. Andrew Caldwell oli yllättävän hyvä, karismaattinen ja uskottava roolissaan, vaikka onkin lihava.
 
My Bloody Valentine :2:

Kiljumista ja panikointia, kompastelua takaa-ajotilanteissa, laukauksia jotka eivät osu, arvuuttelua syyllisestä, yllättävän vähän tissejä ja yllättävän paljon verellä mässäilyä. Aika peruskuraa.
 
LA Gigolo

Ashton Kutcher nussii ympäri Los Angelesia ja saa hienoja merkkivaatteita. Mukava leffa ja ei tyypillistä siirappista jenkkiloppua. Haluaisin olla gigolo.
 
Entourage
Season 1 :5:
2 :5:
3 :5:
4 :5:
Helvetin hyvä sarja. Kannattaa kattoa aina useampi jakso putkeen. Ei välttämättä toimi kerta viikkoon tyylillä, kuten ei välttämättä moni muukaan asia :)
 
Neill Cumpston’s Written The Only GRINDHOUSE Review You Ever Need To Read!! :5:

Neill Cumpston sanoi:
GRINDHOUSE








Remember, when George W. Bush was elected, and he said that thing about how, by 2008, we’d have “movies that would explode in our balls like a shotgun filled with handjobs”?

Well, that promise came true two days ago when I saw GRINDHOUSE in Hollywood. Except not only was it a shotgun full of handjobs exploding in my balls, but also my balls suddenly knew how to make fire using karate. All from seeing GRINDHOUSE, a movie that’s made of screaming car crash zombie boobs.

It isn’t even a movie – it’s TWO movies with some trailers and stuff at the beginning, and also between the movies. The directors – more about them in a second (there’s TWO!) – wanted to recreate the way movies were back in the 1920’s, when you could sell a script that was one page that just said, “TITS THEN A MONSTER THEN MORE TITS THEN AN EXPLOSION THEN BONUS TITS” and everyone knew what you were talking about.

Also, there’s zombies getting killed by a helicopter, which is not only cool to look at, but shows how the movie-makers did some research, to make things realistic.

First off, the movie lets you know you’re going to get your poop kicked out of you, formed into a set of brass knuckles, and now here comes a poop-punch.

Because they show a trailer for a movie I need to see RIGHT NOW with my eyes (I already saw it in my head when I was driving last week and Van Halen’s “Panama” came on the radio and I’d just started eating a Payday). It’s called MACHETE, and it’s got that Mexican guy who’s always in movies where there’s people who really need knives stuck into them, and he’s always, “Here, let’s get those knives in you”. Danny something.

Whatever his last name is, he should change it to, “Fuck-a-dilly” because everyone says that automatic when they see him, because he’s going to bring the fuck-a-dilly to the movie, which will probably involve a foot, a face, and foot-face-fuckup. Also, Cheech from Cheech and The Chong is in the trailer, and he’s a priest and he’s shooting people, which is ironic, I think.

Then the first movie starts. It’s called PLANET OF TERROR, and it’s about a planet (which looks a lot like Earth) that’s made of pure terror. Here’s how shit-scream terrorizing it is: there’s these mutated kill-monsters, but even BEFORE they show up there’s all this fucking terror. Like a doctor who wants to kill his doctor wife, and the doctor wife is always sticking these three needles into people which fucks them up, and there’s a sheriff who’s played by that Reese guy from TERMINATOR robot. The sheriff looks like he’s always going to kill someone by crushing a bunch of walnuts in his mouth and spitting the shells through their skull.

So, there’s a lot of shit like that, plus Fergie’s cleave, some bar-b-q, bad parenting, Bruce Willis turning into a monster, and Rose McGowan with a machine gun for a leg. I’ve never seen a woman I wanted so bad to rub one out to, but also kind of killed my boner in a way that gave me a bigger boner. Oh yeah, she almost-nude dances for the first three minutes of the movie and even though she doesn’t get totally naked I need to go buy three extra PAUSE buttons for my remote by the time the DVD comes out.


!!!WARNING, MAJOR SPOILER!!!












Rose McGowan will make you cluster-spooge in your pants.






















!!!END SPOILER!!!

PLANET OF TERROR is directed by Robert Rodriquez, which is all I need to say. In fact, instead of his name on poster saying, “Directed By”, he can legally change his name to a picture of a naked Viking woman on a snowmobile with flamethrowers out the back and the flamethrowers are killing a Yeti. That’s the level of guaranteed quality his name brings to stuff.

Then there’s three other trailers – one by Rob Zombie that involves Nazis and werewolves (more factual research), one by Edgar Wright that made me laugh harder than seeing an old man give the finger to a fat kid, and then one by Eli Roth that Eli Roth should make.

Actually, the fake trailers are kind of a bummer, because I really wish they weren’t fake. Maybe the government will put some “don’t be a pussy” drug in the water supply, and everyone will go see this instead of PILLOW FIGHT AND SCENTED CANDLES AND BOREDOM, or whatever Sandra Bullock movie’s coming out, and they’ll make more of these.

Then the second movie started. It’s called DEATH PROOF. You know what it isn’t-PROOF? Boner-inducing proof.

This one was directed by Quentin Tarantino, who’s been an actor in stuff like RESERVOIR DOGS and PULP FICTION (he’s also in PLANET OF TERROR and DEATH PROOF). This is his first directing job and the dude KICKS ALL SPECTRUM OF ASS. He kicks ass that isn’t even in the ass area. Like, his director skills are so stripper-with-chainsaw good they make you grow asses on other parts of your body that he then kicks. I hope he directs more movies. I would see them, burn down the theater, and then call the fire department so I could tell all the fireman about what a kick-ass movie it was. When they started to attack me with axes, I’d fly away because Quentin’s movie would have given me ninja flight.

DEATH PROOF is about this dude, Driver Mike, and he’s played by Kurt Plissken, and goddamn but that dude just gets more bad-ass as he gets older. You know how Sly Stallone kind of looks like Bea Arthur now, and Jean-Claude Van Damme looks like Ally Sheedy? Well, Kurt Plissken looks like a dumpster full of drop kicks. He could fuck a bulldozer into eight Mini Coopers. Fuck, I should pitch that to someone.

Anyway, he’s this crazy dude who gets off by killing four girls at a time in cars. Like, he’s got this car, this death proof stunt car, and he kills women by either

1. Giving them a ride in the car, and bashing them around in this special seat so they feel like they’ve watched the PINK PANTHER remake twelve times or

2. Going all Mad Max meets Humungous head-on dead-on kill-crazy.

!!!WARNING, MAJOR SPOILER!!!












The title, DEATH PROOF, refers to Kurt’s car being “death proof”.
















!!!END SPOILERS!!!













We get to see Kurt fucking up these four hotties with a car crash, but then – and this is where, if you’re with your girlfriend, she’ll realize how sensitive you are – he fucks with the wrong women, and let’s just say the audience I saw it with almost gave the ending a standing ovation. But their boners would have knocked over popcorn and sodas, so they just happy- screamed instead.

First 300 and now this? I think the summer of 2007 just went, “Hey, let me take you to a free taquito buffet” and you eat all these taquitos and then the summer goes, “Here comes a foot to your stomach”, but you go, “It’s full of taquitos” but it’s too late – there’s a boot in your stomach only the boot is really a motorcycle and you puke up a bikini girl who blows you and then kills your boss with a hammer.

That’s what GRINDHOUSE is. It’s a taquito buffet that you puke up after getting hit with a motorcycle, and it turns into a bikini chick that blows you and kills your boss with a hammer.















Grindhouse%20poster.jpg
 
Rauta Mies 2 :3:½

Ei niin hyvä kuin ykkönen, mutta silti aevan mahtava. Vaikka ei ollut komedia niin nauratti enemmän kuin jotkut komedialeffat.
 
The Horsemen :3:

The%20Horsemen.jpg


Ihan viihdyttävä, hieman Se7eniä etäisesti muistuttava elokuva. Isot miinukset tuli koska
mikä ihme siinä on, että joka ikisessä murhaleffassa tekijän pitää olla päähenkilön läheinen/naapuri/ystävä jne.. Menee maku kun alkaa jo elokuvan puolessavälissä olemaan selvää kuka murhaaja on.
 
Blow 2001
blow.jpg

Pirun hyvä leffa joka sijoittuu tositapahtumiin 1970-luvun huumekaupan ympärille. Parasta leffasta teki se, että Johnny Debb veti roolinsa erinomaisesti kuten aina ja George Jungista on kuulunut muuten vaan aina kun onhan se tunnettuja oikeita huumerikollisia ja kohta on aika lähellä jolloin pääsee vapaaks sekin.

Pakko antaa täydet pointsit, en nimittäin löydä mitään pahaa sanottavaa leffasta. Uppos ja kosketti. :5::worship:

Katoinpa tämän leffan uudelleen... Yhä parempi elokuva kuin edellisellä kerralla. Ihan tuli taas tippa linssiin...
 
Rauta Mies 2 :3:½

Ei niin hyvä kuin ykkönen, mutta silti aevan mahtava. Vaikka ei ollut komedia niin nauratti enemmän kuin jotkut komedialeffat.

Hyvää läppää ja vielä paremmat musiikit, ihan viihdyttävää kateltavaa jos vaihtoehto on istua kotosalla. Mut ei mitenkään spesiaali.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom