Elämän arvoista ja muustakin...

[Ra]

Elämän arvot?

Vähän erilaista ketjua mietin, vaikkakin se sivuaa montaakin sisällöllisesti. Miksi sitten en aio liittää tätä jonnekkin ja olla hiljaa vain? Mene ja tiedä, haluan vain herättää keskustelua elämän arvoista ja tulevaisuudesta.
Jokainen asia (han) kai kaipaa jonkinlaisen tarinen alkuun. Mielellään omakohtaisen, omaelämänkerran? Elämänkertaa en ala raapustamaan, vaan aloittaa kronologisesti suunnilleen iästä 15 ja lopettaa tähänpäivään. Ja lyhyesti.
Miksi olimme vihaisia? Miksi kaikki auktoriteetit olivat meitä vastaan? En vieläkään tiedä. Ei kukaan tiedä. Kolme kaverusta päätti oluthöyryissä elää niin kovaa, ettei kolmeakymppiä tulis täyteen. Voisi sanoa sitten, että elettiin.
Kun muut ahersi kemian tms tunneilla peruskoulussa, niin mehän tutustuttiin jo maailmaan. Käytiin tsekkaas slussenit ja muut hyvät kasvualustat nuorille miehille. Oltiin äijiä. Muut haki tulevaisuutta silmällä pitäen kouluihin, ei me. Me oltiin äijiä. Miksi odottaa julkista liikennettä? Ei me odotettu, vaan otettiin kyyti, kun sitä tarvittiin. Oltiin muuten kovia äijiä.
Mikä vittu siinä on, että terve suomalainen nuori ei opi, kuin kantapäänkautta. Pitää kokeilla, kuinka adrenaliini virtaa. Ja onhan se hienoa, kun tajuaa, että elämä alkaa vasta yli 200 km/h. Mielellään poliisit turvaamassa kulkuväyliä. Onko järkevä tavoite elämässä sittenkin vain yrittää päästä ylimääräisiin uutislähetyksiin pääosaan? Onko kaikki mitä elämässä tekee, tehtävä omaa polkua kulkien ja niin saatanan vaikeasti?
Liikaa kysymyksiä
Niinpä se elämä sitten kulki omaa rataa. Heräilin reilut 20-kymppisenä miettimään maailmaa. Mistään ei saanut enään kiksejä. Samat baarit, yökerhot ja ilmaiset adrenaliinin hakureissut. Väsyttävää. Todellakin väsyttävää. Parivuotta varmaan mietin. Miettimistä vauhditti sekin osaltaan, että kun jouluisin kävi hautausmaalla viemässä kavereiden haudalle kynttilän. Olin siis ainoa kolmesta, joka oli enään hengissä.
Heräilyn aikoihin nostelin painojakin. 3,5- vuotta saatanallista rehkimistä. Suunnilleen 6 krt / vko. Järkevää. Siitä kuitenkin sai jotain, eikä tullut ongelmia itselle tai vielä ympärillä oleville ihmisille.
Näinkö saatana elän elämäni loppuun asti.
Funtsin arvomaailmani pohjaksi sellaista ohjenuoraa, että AION ELÄÄ ELÄMÄN NIIN, ETTÄ EN KUOLE VIHATTUNA JA YKSINÄISENÄ. Sairaan kova tavoite.
Painotkin jäi. Vähäksi aikaa ainakin. Jos tätä yhteiskuntaa vastaan aikoo käydä sotaa, niin on se sota käytävä erilailla. Kouluttamattomana se ei tule onnistumaan ja työkokemuksen puutekin tuottaa ongelmia. Ja en sano, että tulin järkiin. En aio kasvaa aikuiseksi koskaan. Halusin vain tehdä asioita, mutta niin, että yhteiskuntakin sen jollakin tavalla hyväksyy. Käydä omaa sotaa yhteiskunnan säännöillä.
Missä sitten menee arvomaailma nyt? Tutkintoja on ja saan elätettyä perheeni. Onko se miehen mitta? Ei ja ei. En laske arvoihin rahaa. Kun leikin lasten kanssa ja näen niiden toimia ja ymmärrän niiden tekemisiä, tiedän heidän peilaavan tekemisensä minusta, isästä. Näen heidän toimivan yhdessä, jakaen asioita, iloitsevan pienistäkin asioista ja olevan onnellisia. Siinä kai miehen mitta. Tuotan ja olen tuottanut jotain hyvää. Lapsissa näen itseni. Uuden mahdollisuuden. Ilman vanhempia varhaisnuoruudesta kasvaneena tiedän, että heillä on hyvät saumat elää ja toteuttaa itseään hyvistä lähtökohdista.
Mitä **rua mä tänne kirjoitan tätä. Näen noin suunnilleen samanlaisia ihmisiä täälläkin, kuin itse olen ollut ( ja olen vielä vähän). Itsetuhoisia. On aivan sama, miten elämänsä tuhoaa, millä keinoilla ja kuinka nopeasti. En tunne teitä täällä, mutta ”Miken” avautuminen laittoi taas miettimään asioita. Hyvä ihminen taitaa olla. En yritä loukata tai provota millään muotoa, vaan herättää keskustelua arvomaailmasta. Elämäntarkoitus taitaa olla liian kliseistä, mutta jotain siihen suuntaan. Modet saa tuhota tän, jos on liian vaikea juttu tai toistaa tavalla tai toisella muita ketjuja.
Elämä kuitenkin hymyilee. Koskaan en ole tarvinnut kamaa / roinaa tms, vaan muuten olen tuhonnut elämääni. Sitä voi tehdä niin monella tavalla. Kotona saan nostella rauhassa painoja ja ei ole ketään, kenelle minun pitäis näyttää, mitä / mikä olen. Ei kiinnosta ykköset, vaan se, että olen fyysisesti kunnossa, saan herätä muksujen kanssa leikkimään, kun sitä vielä jaksan tehdä. Ulosottomies ei vie palkastani yhtään mitään. Ja kolmekymppiä muuten tuli täyteen, aikoja sitten. Hävettääkö? Ei sitten yhtään!
Jatkan taas tätä, kun kerkiän.
Voikaa hyvin.

 

[kimmo2543]

Selviämistarina?Hyvä,että alkaa olemaan asiat kunnossa.En tiedä kuinka lähellä kuilun reunaa on käyty,mutta aika epäselvästi kerrottu.
Kirjoittele sitten uudestaan kun alat rautakaupoista kattella köysien hintoja.Viha on vahva voima se kannattaa kääntää positiiviseksi voimaksi yhdessä rakkauden kanssa.Ja en tyrkytä uskontoa vapaa-ajattelijana.
Näistä aiheista täällä ei kyllä kukaan haluaisi keskustella,koska pakkislaiset on(suurin osa)peruspositiivista porukkaa. :thumbs:

 

[JN]

Hyvä, että nykyään menee hyvin, ja olet löytänyt elämäsi punaisen langan!


Aika raskas aihe alkaa kirjoittelemaan, jotenkas siirryn taka-alalle.

 

[protsku]

Jokainen järjestää asiansa niinkuin parhaaksi katsoo. Paljonhan meitä ihmisiä yritetään kasvattaa ennalta annettuun kaavaan tyyliin "20-vuotiaana sulla pitää olla nämä ja nämä jutut, 30-vuotiaana nuo, 40-vuotiaana vielä nuo, 50-vuotiaana myös nämä, 60-vuotiaana saat sitten tehdä mitä lystäät kun jäät eläkkeelle".

Elämä on vaan sellaista että on turha tehdä mitään viisivuotissuunnitelmia. Oikeastaan kenelläkään meistä ei ole mitään muuta kuin tämä päivä. Tänään voin vaikuttaa siihen mitä tästä päivästä tulee.

Ihmisiä sairastuu, ihmisiä kuolee. Vakava sairaus tai läheisen kuolema on sellainen asia joka pakottaa pysähtymään ja miettimään elämänarvoja.

Kenelle muulle meistä kukaan on vastuussa kuin omalle itselleen? Ja tällä tarkoitan sitä että mielestäni jokaisen tulee elää niin ettei tahallaan vahingoita toista tai ala muuten tekemään jonkun toisen elämästä maan päällistä helvettiä.

Jos joku Esko Aho sanoo että nyt kaikkien suomalaisten pitää olla laihoja niin sanokoon. Tai jos jossain elämänkaaripsykologian oppikirjassa lukee että sulla pitää olla oma perhe ja turvattu työpaikka 30-vuotiaaksi mennessä niin lukekoon.

Ortodoksit puhuvat kilvoittelusta, siitä että jokaisen pitää yrittää tehdä parhaansa siitä mitä elämän eväitä hänelle on annettu. Minusta tämä on viisautta. Liian paljon lennetään sokeasti parven mukana, yritetään olla teinix-bilettäjiä vielä 40-vuotiaana. Eihän elämä toimi sillä tavalla.

Minusta se että osa nuorista ajaa faijan bemarin kallioleikkaukseen 200 km/h on osa elämää. Heille jaettiin elämässä sellaiset kortit.

 

[MHK]

Ihan oikein että rellestetään ja katsellaan maailmaa just silloin kun huvittaa. Kun katselee nyt 50v ihmisiä niin kaikki lukevat jotain "tunne itsesi"-kirjoja joilla ne pitää psyykensä kasassa. Niitä vituttaa sisäisesti kun ne ei tiedä muuta kuin sen elämän jossa niillä oli vain yksi polku mennä, ne eivät ole saaneet ajatella vaihtoehtoja. Nyt niillä kaikilla on perhe, 2 lasta ja omakotitalo. Sinänsä hienoa ja arvostettavaa. Mutta niillä on myös ääretön tylsyys johon ei saa enää muutosta ennen kuolemaa.

 

[kotka]

Kyllä mulla ne arvot on oma terveys ja lähimmät ihmiset sekä niiden terveys. Nuo kun on kunnossa niin on helpompi sitten lähteä rakentamaan siihen päälle, mitä nyt sitten haluaakaan. Minusta niitä suunnitelmia pitää tehdä, koska muuten ne tavoitteet ei oikein toteudu. Tärkeintä kaikessa kuitenkin on se, että tietää mitä itse haluaa. Tämä onkin yllättävän vaikeaa monille.

 

[Inska]

"Choose life. Choose a job. Choose a career. Choose a family. Choose a fucking big television, Choose washing machines, cars, compact disc players, and electrical tin openers. Choose good health, low cholesterol and dental insurance. Choose fixed- interest mortgage repayments. Choose a starter home. Choose your friends. Choose leisure wear and matching luggage. Choose a three piece suite on hire purchase in a range of fucking fabrics. Choose DIY and wondering who you are on a Sunday morning. Choose sitting on that couch watching mind-numbing sprit- crushing game shows, stuffing fucking junk food into your mouth. Choose rotting away at the end of it all, pishing you last in a miserable home, nothing more than an embarrassment to the selfish, fucked-up brats you have spawned to replace yourself. Choose your future. Choose life... But why would I want to do a thing like that?"

Trainspotting tiivistää kyllä hyvin kaiken olennaisen.

 

[quiz]

Jos et valitse, valinta tehdään puolestasi.

 

[Ra]

Kyllä mulla ne arvot on oma terveys ja lähimmät ihmiset sekä niiden terveys. Nuo kun on kunnossa niin on helpompi sitten lähteä rakentamaan siihen päälle, mitä nyt sitten haluaakaan. Minusta niitä suunnitelmia pitää tehdä, koska muuten ne tavoitteet ei oikein toteudu. Tärkeintä kaikessa kuitenkin on se, että tietää mitä itse haluaa. Tämä onkin yllättävän vaikeaa monille.

Niinpä. Selviytymistarina, ehkä, ehkä massan mukan kulkemista, mutta ennekaikkea omien arvojen selkiytymistä.
Valitsin itsekin sitten aikoinaa niistä kahdesta sen autopuolen amiksessa. Jaksoin muutaman vuoden, oheistoiminta vei voiton. Mutta myös tajuaminen, ettei tämä ole minua varten. Kuinka hyljeksiviä katseita saikin, kun lopetti koulun. Monella ei vaan ole munaa tehdä valtavirrasta poikkeavia päätöksiä.
Kulttileffaa mukaillen, valitsin ison telkkarin, omakotitalon, mukulat jne, mutta koen eläväni. Rajoitteitahan joistakin valinnoista on ollut, muutta hetkellisiä vain.
Toisaalta säällittävääkin, kun moni "aloittaa elämän ", kun muksut on isoja ja asuntolaina maksettu. Sitten ostetaan mahdollisimman iso prätkä...
Mutta myös toinen seikka minua henk.koht. tuossa yhtälössä häiritsee. Se, että kun tekee valinnan nuorena, että aion elää itselleni. Rakentaa uraa ja elämää, mutta tulee "katumapäälle tms" ja alkaa bykää mukuloita viiskymppisenä. Hienoahan se on, mutta ajatukset menee nyt vahvasti lapsien elämässä. No joo... lapsella on rippijuhlat ja samaan aikaan vanhemmat pääsee eläkkeelle, häät, vanhemmat varaa hautapaikkaa... .
Aika naivia, mutta mitä annettavaa siinä vaiheessa on lapsille?
Eikö lapsia tulisi tekemisen kautta opettaa; lumilinnoja, liukumäkiä, koulutehtäviä... jne. Kuinka vahvasti kuuskymppinen pystyy olemaan lapsen elämässä mukana. Jaksaa leikkiä, olla kiinnostunut musiikista ja muista lasta lähellä olevista asioista? Myötäelämistä.
Tuosta voi vääntää vaikka kuinka paljon, mutta itse en jaksais varmaan ko. iässä enään olla kiinnostunut. Ehkä satunnaisista viikolopuista mahdollisten lastelapsien kanssa.
Näen ehkä aika stereotypisesti asioita nyt, mutta koen ne samalla oikeudenmukaisina.

 

[Ra]

Ihan oikein että rellestetään ja katsellaan maailmaa just silloin kun huvittaa. Kun katselee nyt 50v ihmisiä niin kaikki lukevat jotain "tunne itsesi"-kirjoja joilla ne pitää psyykensä kasassa. Niitä vituttaa sisäisesti kun ne ei tiedä muuta kuin sen elämän jossa niillä oli vain yksi polku mennä, ne eivät ole saaneet ajatella vaihtoehtoja. Nyt niillä kaikilla on perhe, 2 lasta ja omakotitalo. Sinänsä hienoa ja arvostettavaa. Mutta niillä on myös ääretön tylsyys johon ei saa enää muutosta ennen kuolemaa.

Ja lisää. Minä taas.
Katsotaan "muotilehdistä" ja seppälän ikkunasta, miten pukeutua. Puhutaan säästä.
Kuinkakohan monella tuollaisella tylsällä perheellisellä on kaksoiselämä? Todella monella väitän. Avioliitto ja materia on kulissi, jota sosiaalinen elämä edellyttää. Näyttäydytään tasaisin väliajoin. Elämää? Mene ja tiedä. Pääseehän ainakin kuorimaan kuormasta parhaimmat osat ensimmäisenä, mutta ne arvot.
Niin, aikoinaa oli nimitys avoliittolaisille. Kun ei hääpäivää kuulunut, niin heitä nimitettiin susipariksi. Avioliitto oli instituutio. Sitä ei rikota. Oikein?
Avioliittohan taitaa olla nykyään enään laillinen finanssipoliittinen turva.

Yhteiskunnan arvot mukautuu ja tai poistuu. Ja sitä enemmän ihmiset ovat alkaeet kaivata yhteisöjä. Turvallista paikka elää, jossa oli tietyt raamit. Yhteiskunnasta on tullut paikka, jossa arvot ovat "tulos tai ulos". Pieniä kyläyhteisöjä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja auttavat pyytämättä.
Hauskaa sinänsä, että ennen oli kova rangaistus joutua jalkapuuhun. Koko kylän väki näki rangaistun sunnuntaina kirkon edessä jalkapuuhun sidottuna. Mitä se on tänäpäivänä.
Paljon irtonaisia asioiat, mutta paljon olis asioista keskusteltavaakin.

 

[Ville1Suuri]

Kerron pienen pätkän:Joskus vituttaa ja taas vartin päästä onni voi hymyillä.Kannattaa pitää mielessä,että elämä on tosi arvaamaton,koko elämä voi muuttua sekunnissa.Mun Rakas pikkusisko opetti sen mulle tämän vuoden toukokuussa.Se ajeli töihin pikatietä ja vastaan tuli auto,jonka kuski nukahti rattiin ja ajoi suoraan päin 100km/h.1 1/2 vuotias lapsi kuoli.Voin sanoa,ettei ollut kiva herätä krapulassa muutenkin,kun äiti ja isä soitti vuoroon asiasta ja lähdin kattoon siskoa teho-osastolle.Ei liity ihan tähän,mut halusin nyt vaan omalla tavalla kans muistuttaa porukkaa,kuinka arvaamaton tämä maailma on.

 

[Pacem]

Yhteiskunnan arvot mukautuu ja tai poistuu. Ja sitä enemmän ihmiset ovat alkaeet kaivata yhteisöjä. Turvallista paikka elää, jossa oli tietyt raamit. Yhteiskunnasta on tullut paikka, jossa arvot ovat "tulos tai ulos". Pieniä kyläyhteisöjä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja auttavat pyytämättä.

Hienoa, jos olet saanut elämäs raiteilleen, pointsit siitä :5:

Kuitenkin, ei noissa kyläyhteisoissä apu ollut pyyteetöntä, vaan toista autettiin, jotta ne auttais sua vastaavassa tilanteessa. En mä kyllä tykkää nyky-yhteiskunnan "osakkeenomistajille voittoa" meiningistäkään, jossa jengiä potkitaan firmoista ulos, jotta floridalaiset eläkeläiset voivat elää tyytyväisinä suurten osakesalkkujensa kanssa. Viimeisimpiäkin perisuomalaisia firmoja ollaan vissiin laittamassa myyntikuntoon, kuten mm. Pohjolaa Heliövaaran toimesta. Se firma on kanssa kokenut kovia, mm. Viinasen IF-sekoilujen kanssa. Jumalauta että siihen haaskattiin paljon rahaa, ja loppuen lopuksi Viinanen lähti firmasta kultaisen kädenpuristuksen kera eläkkeelle.

Onko toi "kaikki tuntee toisensa" loppuen lopuksi niin hyvä juttu? Kaikki tietää toistensa asiat, ja juoruilevat kylän ainoalla kaupalla jne. Mä ainakin haluan, että vain ne ihmiset tietää mun asioista, joiden haluan niistä tietävän.

 

[Ra]

Onko toi "kaikki tuntee toisensa" loppuen lopuksi niin hyvä juttu? Kaikki tietää toistensa asiat, ja juoruilevat kylän ainoalla kaupalla jne. Mä ainakin haluan, että vain ne ihmiset tietää mun asioista, joiden haluan niistä tietävän.

Niinpä. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli, kuten tässäkin.
En voi sanoa aina, että olen ylpeä kehäkolmosen sisään keskittyvästä elämästä. Ei ole kau'aakaan, kun uutisoitiin vanhuksesta, joka oli ollut asunnossaan kuolleena vuosia. Tai siis näitä on ollut useitakin.
Naapuri ei tunneta / haluta oppia tuntemaan. Kun näkee tappelun, siihen ei voi puuttua, saamatta itse syytettä niskaan. Raumalla oli jokunen vuosi sitten pitsien yö ( on edelleenkin) , jossa MIES ( isolla) meni ja puuttui raiskaukseen. Naista, joka oli muistaakseni 8:nnella kuulla raskaana, yritettiin raiskata. Kun siihen puuttui mies, sai hän itse syytteen. Tosin myöhemmin julkinen paine kasvoi liian isoksi ja syyttäjä JOUTUI luopumaan syytteistä. Ilman julkista ryöpytystä mies olisi tuomittu pahoinpitelystä.
Kyläkauppias, yli 70-vee, puolustautui ryöstäjiltä. Sai itse syytteen. Oikeuden mukaan miehellä ei ollut oikeutta puolustaa omaa omaisuutta.
Niin, takaisin alkuun. En itsekään haluaisi elää kontroloidussa kyläyhteisössä, en kylläkään näin kylmässäkään ja välinpitämättömässä ilmapiriissa, mutta jokin välimuoto?
Kultainen keskitie ei vain taida olla enään mahdollista tässä yhteiskunnassa?`

edit: osa kielioppivirheistä

 

[Mou]

Ja lisää. Minä taas.
Katsotaan "muotilehdistä" ja seppälän ikkunasta, miten pukeutua. Puhutaan säästä.
Kuinkakohan monella tuollaisella tylsällä perheellisellä on kaksoiselämä? Todella monella väitän. Avioliitto ja materia on kulissi, jota sosiaalinen elämä edellyttää. Näyttäydytään tasaisin väliajoin. Elämää? Mene ja tiedä. Pääseehän ainakin kuorimaan kuormasta parhaimmat osat ensimmäisenä, mutta ne arvot.
Niin, aikoinaa oli nimitys avoliittolaisille. Kun ei hääpäivää kuulunut, niin heitä nimitettiin susipariksi. Avioliitto oli instituutio. Sitä ei rikota. Oikein?
Avioliittohan taitaa olla nykyään enään laillinen finanssipoliittinen turva.

Sellainen olo vaihteeksi, että voisin hieman raottaa sanaista arkkuani. Nyt tulee ensinnäkin Ronilta kovaa tekstiä, jonka soisi kaikkien lukevan ajatuksella. Siis toki nuo muutkin viestit kuin vai tuo siteeraamani.

Mikä helvetti tätä nykyihmistä riivaa, kun kaikki pitää aina tehdä niin kaavan mukaan, eikä osata kuunnella enää sitä kuuluisaa sydämen ääntä. Itse tässä juttelin eräänä päivänä kotona ollessani, että haluan päästä mahdollisimman pian pois tästä kotikaupungistani uudelleen näkemään hieman maailmaa ja muutenkin muuttaa pois ainakin toistaiseksi pysyvästi. En siis asu kotona, mutta jäin opiskelemaan kotipaikkakunnalleni, mutta viime vuoden ulkomailla asuneena jäi kipinä lähdöstä kytemään. Ajattelin siis kuitenkin jotenkin hoitaa opiskeluni täällä loppuun. Pitkähkö alustus, mutta pointti tulee siis tässä. Mutsi vastasi tuohon, että "ei se kaksi vuotta (noin arvio siitä, kauanko valmistumiseen menisi) niin pitkä aika ole sun elämässäs". KAKSI VUOTTA! En mä nyt saatana ala kahta vuotta uhraamaan paikassa, jossa en viihdy sen takia, että saisin mahdollisesti opiskeltua tehokkaammin tms. Olishan se varmaan tällainen turvallinen ja kaavan mukainen "hyvä" perusratkaisu, mutta siinäpähän sitten jäisi miettimään lopuksi elämää, että mitä jos olisinkin lähtenyt.

Tottahan siellä taustalla on hyvä olla joku hieman pidemmän tähtäimen suunnitelmakin, mutta kyllä mä olen päättänyt ainakin elää hetkessä, enkä sitoa itseäni paikkoihin hankkimalla asuntoja, autoja yms. niin pitkään, kunnes löydän hakemani. Ei niitä todellakaan ole pakko omistaa mihinkään tiettyyn ikään mennessä. Tämä riittänee hetkessä elämisestä.

Toinen on sitten nämä kaduillamme vaeltavat kloonit, joista roni myöskin ansiokkaasti kirjoittaa. Mistä löytää tänä päivänä esim. persoonallisen naisen (tai miehen, hyvät leidit, sana on vapaa), joka uskaltaa olla oma itsensä näiden kävelevien HM-kuvastojen keskellä? Itsellä näyttäisi nyt vihdoinkin aika hyvältä, eikä se helppoa ole ollut. Saas nähdä, miten käy. Naiset meikkaavat tuntikausia baariin näyttääkseen täsmälleen toisiltaan jne. Plus sitten se mun suosikki, eli nämä kaiken osaavat modernit citynaiset. Miten niin naisen tulee olla vahva joka ikisellä elämän osa-alueella? No tästä onkin jo paljon juttua siinä "kelle femakko kostuu"-ketjussa. Miehistä vastaava tyyppi on tämä yliopiston ruokalassa rakentavaa keskustelua harjoittava "aivan-aivan" -porukka, jossa asiassa kuin asiassa pukeutumista, politiikkaa, parasta urheilijaa (no ok, ei ehkä tässä) yms. myöten saavutetaan hetkessä konsensus.

Eihän tossa mun viestissä paljon lisäarvoa tähän ketjuun tullut, mutta niille jotka jaksoivat tänne asti, uskaltakaa olla omia itsejänne ja tehkää sitä, mikä tuntuu hyvältä, eikä sitä, mitä Cosmopolitan, MD, Tekniikan Maailma, Slitz, Anna tai Koraani käskevät teidän olla ja tehdä.

 

[kinpin]

Luulin että elän yksin tämän ajattelutavan kanssa. :thumbs:

Yhteiskunta painostaa rataan Koulu-> työ-> asunto&perhe-> eläke-> kuolema.
Itseäni ei kiinnosta pätkääkään punainen tupa ja perunamaa kaava. Toiselle se on unelma mihin pyritään, minulle painajainen.

 

[mxm]

Roni3:lle :thumbs:
Moni tuttu valitsi saman tien kuin sä. Ala-asteella hengailtiin samassa porukassa mutta yläasteella rupesi ihmiset jakautumaan eri porukoihin. Jotkut halusi helvetin nopeasti aikuisuuteen ja mikäs muu kuuluu aikuisuuteen kuin viina. Ensin kaverit veti perjantaikaljoja, sitten muutaman vuoden päästä siirryttiin muihin aineisiin, se oli ilmeisesti koviksen merkki jos uskalsi kokeilla. Ite jättäydyin tästä porukasta pois aika äkkiä kun ei siihen aikaan mitkään viinatoilailut kiinnostanut, toki mulle naurettiin, että vitun mamis, etkö uskalla juoda. Noh, olin kai sitten mamis. Entäs nyt?
Osa sen ajan kavereista on käynyt linnassa, osa ollut vieroituksessa. Kaikki asuu edelleen samalla paikkakunnalla, muutamat on onneksi saanut töitä ja lapsia ettei tarvi ihan joka päivä dokata. Eniten vituttaa se, ettei nämä jätkät kaikki ole ihan idiootteja, on monta fiksua kaveria, jotka on vaan ajautunut väärään porukkaan, eikä sitten uskalla lähteä siitä pois koska silloin naurettais ja vedettäis ehkä turpaan.
Miten sitten omat arvot. Tätäkin on tullut mietittyä useampaan kertaan. Ensin hehkutin kovasti rahaa, se oli se juttu. Elämäni aikana olin ymmärtänyt, että raha merkkaa yllättävän paljon, se jakaa ihmisiä. Isona halusin vain rikkaaksi, muu ei kiinnostanut.
Tämäkin on kuitenkin muuttunut kun olen nähnyt, ettei raha yksin teekään onnelliseksi. Saldo voi olla vaikka mikä mutta jos ei elämässä ole ystäviä ja rakkautta niin rahalla voi pyyhkiä vain persettä. Oon onnistunut tuhoamaan monta ystävyyssuhdetta muutaman vuoden aikana ja tämä vituttaa erittäin paljon. Pari vuotta sitten päätin kun muutin opiskelemaan, että tällä kertaa en tee niitä virheitä, jotka joskus oon tehnyt. Siinä kai oon onnistunut ihan kohtuullisesti. Ystävät ja ne ympärillä olevat ihmiset on se tärkein voimavara. Rahan voi menettää, sen voi varastaa mutta ystäviä ja rakkaita ihmisiä ei noin vaan menetä. Arvoksi voisi kai luokitella myös eteenpäin pyrkimisen. Vihaan epäonnistumisia ja haluan ottaa elämästä irti sen, minkä suinkin saa. Jos jokin vituttaa, niin en sitä jaksa pitkään sietää. Ei ole mitään järkeä tuhlata aikaan sellaiseen, mikä ei miellytä, aikaa on rajallisesti. Ei se raha ole mielestä kadonnut mutta sen merkitys on nyt järkevämmässä suhteessa muuhun elämään.

 

[JN]

Mullakin valinnanvapaus loppui tasan tarkkaan sillä hetkellä kun opintolainaa otin, ja nyt sitten jokunen kuukausi sitten auton rämän pettäessä otin hiukan isomman autolainan ja ostin auton

Nyt on PAKKO olla töissä. Vituttaa painaa kuukausi hommia, ja sitten tilipäivänä maksaa kaikki laskut, ja hoksata, että eipä jäänyt hirveästi rahaa tilille. Miettinyt monesti sitäkin vaihtoehtoa, että möisi kaikki omaisuudet pois, ja lähtisi interrailaamaan pariksi vuodeksi, ja etsimään omaa itseään. Tuskinpa tulee lähdettyä.

Meinasin naama haljeta, kun pomo kysyi työhaastattelussa, että Kai sinä mietit vapaa-ajallakin näitä hommia, tässä työssä on pakko miettiä? Olin ihan WTF!Varmasti joo mietin, viekää saatana multa koko elämä, ja maksakaa vain 8 tunnin mukaan. Mulle työ on vain välttämätön paha, ei elämä.

Monesti miettinyt, että mitä mitä "huipussa" työpaikassa työssä olevat ihmiset saavat työltään? Ovat helevetin paljon poissa; eivät näe lapsiaan, vaimoaan, eivät pysty mitään harrastamaan. Onko mikään palkka sen arvoista? Sitten lapsista kasvaa hemmoiteltuja kusipäitä, kun iskä ostelee huonon omantunnon alaisena kaikki uusimmat pläystaissonit ja vermeet.

Edit: tulipa sekavaa tekstiä. Negatiivisuus johtuu suurilta osin minun tupakkilakosta :piis:

 

[Ra]

Arvot, ne arvot. Kumpa ei olisi itseisarvo?
Itsekin ihmis-suhteita sotkeneena tiedän tuon määritelmän käytännöstä.
Skenaario: Kyllähän jokainen tietää, miten pahiten loukkaa esimerkiksi alkoholistia? Lopettamalla puhumisen / kommunikoinnin hänen kanssaan.
Samalla tavalla pystyy parhaiten kostamaan ihmiselle; lopettaa kommunikointi kokonaan tai ainakin niin, ettei anna mitään. Tarkoitain vuorovaikutuksen perusasetelmaa; kumpikin saa jotain suhteessa.
Samaa ystävät hyvät liian monet toteuttaa arjessa, joskus tiedostamatta.
Pidetään asioita ja ihmisiä itsestään selvyytenä. Kuten "ville1suuri" tavallaan sanoikin, koskaa ei tiedä. Itselläni ainakin jäi kolmelle ihmiselle sanoja, joita en kerinnyt sanomaan. Kaduttaa? Aikuisten oikeasti todellakin!

Heräät huonolla tuulella, väärällä jalalla, sanot asioita kiukkuiseen sävyyn lähtiessäsi töihin. Unohdat kiittää aamupalasta, puhtaista vaatteista ja eväistä, jotka oli valmiiksi pakattu. Sitten ihmettelet, miksi illalla ei irtoa, kun tulet "väsyneenä kotiin töistä". Missä vika?
Tai sitten onkin sattunut onnettomuus päivänaikana. Entä jos häntä ei enään olekaan? Mitä sanoit viimeiseksi, sitä kannat lopun elämääsi.
En mitään syyllistämis zydeemiä yritä rakentaa, vaan miettiä, miten kohdella ihmisiä.
Kuka kohtelee ja ketä huonosti? Mitäköhän mä nyt olen sullekkin tehnyt?
Miltä tuntuu, kun olet eteisen matto? Ihmiset kulkevat ja pyyhkivät jalat
mennessään, käyttävät, kun tarvitsevat.

Itse ainakin käytän sanaa "kiitos" liian harvoin. Muistan läheisiä liian harvoin siitä, että ovat. Silti monta kuoppaa on tasoitettu edestäni, kun keljen. En niitä kuoppia huomaa edes olleen, kävelen vaan. Tasaisella on niin vitun hyvä tallustaa!
Pitäiskö ottaa joskus itseään kunnolla niskasta kiinni ja rimpuilla vähän aikaa?
Itseni kohdalla kyllä. Entä sinä?
Vitut mä mikään moraalisaarnaaja ole. Yritän vain purkaa ajatuksia arvoista.

Carpe diem. Kuuluisa sitaatti. Ja muuten ihan hyvä leffakin toi "kuolleiden runoilijoiden seura".
Joissakin määrin kuljen jo pitkälle määriteltyä polkua. Jos ei olisi lapsia, joiden elämä pitäisi turvata, niin lähtisin. "Mou" kertoikin ihan järkeenkäypiä ajatuksia. Itse olen miettinyt samaa ja kauan. Ottaisin muutamat tärkeimmät levyt, kledjut ja hillot messiin ja on the road! Ottaisin ensimmäisen eteläeurooppaan lähtevän lennon. Miettisin sitten, kun väsyttää, missä nukkua. Kun nälkä tulis, ottaisin ensimmäisen ravintolavaunun, joka vastaa tulee ja hyppäisin kyytiin ja aterian päätteeksi astuisin ulos. Mitä väliä. Olis hieno elää ilman mitään huolta vähänaikaa. Sitä kai joskus ystäväni Jack Danielsin kanssa iltaa istuessani mietin, kun nuoruutta kaipaan.
En usko, että lopulta kaipaan itse nuoruutta. Uskon, että se liittyy pitkälti mukaviin muistoihin, vastuuttomuuteen ja pelottomaan matkaan kohti tuntemattomuutta.
Ei se vastuu liiaksi paina harteita eikä mulla ole tarvetta aloittaa masennuslääkitystä, mutta joskus tulee vaan leiuttua pilvilinnoissa.

 

[quiz]

Luulin että elän yksin tämän ajattelutavan kanssa. :thumbs:

Yhteiskunta painostaa rataan Koulu-> työ-> asunto&perhe-> eläke-> kuolema.
Itseäni ei kiinnosta pätkääkään punainen tupa ja perunamaa kaava. Toiselle se on unelma mihin pyritään, minulle painajainen.

Hah, oot 17-vuotias? Viimeistään kymmenen vuoden päästä huomaat, että ihan sama unelma sinullakin on. Mitä enemmän tuhlaat aikaa johonkin noiden asioiden kannalta hyödyttömään toimintaan, niin sitä myöhemmin ne saavutat. Työ, asunto, perhe. Et voi olla tosissasi, että haluat tulevaisuudessa olla joku 40-vuotias henkilö, jolla ei noita ole?

 

[gnut]

Minä sanon tälle threadille piut ja paut!

Työttömät luuserit, joilla on alhainen ÄO, itkevät, kun on niin vaikiaa ja uskottelevat itselleen ja muille, ettei raha kiinnosta. Luuletteko olevanne jotain syvällisiä ihmisiä? Höpsis! Pintaliitäjiä te olette!

Tämä on piilojuoppojen avautumisthread.

Sitäpaitsi HM:stä saa laadukkaita ja edullisia vaatteita.