Ei mitään missään?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
6.2.2004
Viestejä
30
Ikä
49
Ongelma on seuraava ja toivon jonkun asiantuntijan hieman kommentoivan


Olen taas vaihteeks aloittanut salikauden pitkän pizza dietin jälkeen ja nyt treenejä takana reilut kaks kuukautta mutta muutoksia ei ole tullut kropan suhteen mihinkään, puntit rullaa samaa ei siis mitään kehitystä ja minulle uutena lajina kuvioon tuli kevyt hölkkä. Hölkkäilen mittarin mukaan siinä 150 sykkeen rajoilla ja lenkkiin kulutan aikaa noin puolituntia koska kunto tällä hetkellä aivan alhaalla. Okei eli lenkkiin on tullut vauhtia ja hapenottokyky on
selvästi parantunut mutta kroppa ei vaan luovuta läskiä.

Mitä salille tulee niin treenit kulkee todella hyvin ja jaksan tehdä mutta tulokset eivät kasva. Olen kokeillut eri viikkoina erilaisia variaatioita eri liikkeille
mutta hanska vaan näyttää samalle ja edessä hyllyvä pakki samanlainen kun ennen kuntoilun uudelleen aloittamista.


Mitä ruokailuun tulee niin olen rankalla kädellä viilannut kaiken turhan pois tosin niin pitkälle en ole päässyt jotta olisin saanut kalorit laskettua. Ruokavalioon kuuluu nykyään reilusti vettä mitä en ennen ole juuri käyttänyt,maito sekä maitorahka, kana, raejuusto, kananmunat ilman keltuaista, hieman tuoretta, päivittäin popsin porkkanaa samalla kun teen töitä, ananasta ja lihaa. Tossa suurinpiirtein asiat mitä tungen päivittäin suuhun eli ei noilla aineilla pitäis olla ongelmia? Ja nämä olen jaotellut kutakuinkin neljään tai viiteen ateria kertaan.

Treenien jälkeen vetäsen palautusjuoman

Mikä mättää kun grammaakaan ei ole lähtenyt painosta ja senttiäkään vyötäröstä?????????????????? joku mättää mutta mikä

Eli olen 169 pitkä ja painoa joka on vyötäröllä on kertynyt semmoset 96 kiloa


Matchem- :itku:
 
Sä taidat kuitenkin kaiken kaikkiaan syödä liian vähän. Eli sulla on kroppa säästöliekillä ja eikä täten suostu luovuttamaan grammaakaan rasvaa muuhun tarkoituksen kuin elintoimintojen ylläpitämiseen.
 
Laske kalorit. Kun tietää paljonko syö, niin se helpottaa huomattavasti.

Jos paino ei ole laskenut, syöt luultavasti liikaa (tai liian vähän) :)

Rasva näyttää puuttuvan kokonaan. Ota vaikka rypsiöljyä aina iltapalalla, niin sen saa kuntoon.
 
Pistä mahollisimman tarkkaan päivän esimerkkiruokailut tähä näkyville. Punnitse määrät ja mielellään laske myös ne kalorit valmiiksi. Äläkä huijaa missään, koska et huijaa siinä kuin itseäsi.

Ja se treeniohjelma myös tarkasti näkyviin. Mitään painoja ei välttämättä tartte laittaa, mutta treenipäivät ja mitä lihasryhmiä, montako sarjaa ja sarjapituudet nyt ainakni.
 
Ohjelmaaa

Jep eli tässä hieman tarkennusta


Ohjelma nelijakoinen


Maanantai HAUIS/OJENTAJA/VATSA

juoksumatto/soutulaite
3x10 ojentajapunnerrus ylätaljassa
3x10 hauiskääntö käsipainoilla
3xloppuunasti hauis penkillä istuen kyynärpää reittä vasten =)
2x10 hauiskääntö tangolla (vastaotteella)
3x12 vatsarutistus

Keskiviikko RINTA/HARTIAT

juoksumatto/soutulaite
2x6 penkkipunnerrus toistaiseksi 85 kilolla =)
3x10 vinopenkki tangolla
3x10 yhden käden kulmasoutu
2x10 vipunosto sivuille seisten käsipainoilla
2x10 vipunosto sivuille seisten kulmassa

Perjantai SELKÄ/HAUIS/VATSA

juoksumatto/soutulaite
3x10 selkäojennus rullaamalla (telineessä)
3X10 yläselkä alataljassa
3x12 vatsarutistus

Lauantai JALAT/VATSA

juoksumatto/soutulaite
3x10 maastaveto suorin jaloin
3x10 takareidet penkkitelineessä olevassa härpättimessä =)
3xMAX voimapyörä
loppu veryttely säkkiin

Lenkkiä teen siis ti,to ja sunnuntai jos jaksaa "hiitin aloitin viikko sitten" aamuisin klo 7.00 =)


Heitetääs suurinpiirtein safka mitä mätän turpaan päivässä


Aamulla 8.00
Sämpylä jossa sisällä tuoretta
Mahdollisesti Fanny aprikoosi rahka tosin siitä olen luopumassa
Ja maitoa puolilitraa

11.00
Kaksi kanankoipea ja purkki raejuustoa ja lasillinen maitoa

1.00
Purkki maitorahkaa

15.30
Raejuustoa ja kanankoipi tai lihabiitti ja lasi maitoa


Punttia 16.30

20.00
Pinaattikeittoa ja yksi ruisleipä ja maitoa
tai raejuustoa puolpurkkia ja kolme kananmunaa ja maitoa

Näillä eväillä on menty pikkusen vaihdellen kanan ja lihan välillä


Parin kuukauden aikana ei ole paljon lipsahdettu mitä nyt vähän smirreä tuli otettua tossa reissussa joen toisella puolella =)


Kommentteja ja jos joku pystyy noista heittämään noin arvion päivän kaloreista ni olis ihan kiva =)


Matchem
 
Matchem sanoi:
Kommentteja ja jos joku pystyy noista heittämään noin arvion päivän kaloreista ni olis ihan kiva =)


Matchem
Kaloreita vajaa 1700kcal, proteiinia 215g, rasvaa 35g, hiilareita 120g, kuituja 5g :itku: Siis olettaen, että maito on rasvatonta, broilerin koivet isoja, raejuusto tavallista. ITKETTÄÄ sun puolesta :itku: laskuissa ei ole Fanny rahkaa, koska uhkasit luopua siitä.

edit: Ai niin, palkkari unohtu, mutta se tekee noin 400kcal, prodea 40g, hiilaria saman verran. Päästään 2100kcal, p 255g, hh 160g ja rasva 35g. Protskua on ihan riittävsti, hiilareita ei todellakaan riittävästi eikä rasvaa. Unohtamatta kuituja jotka on vatsalle herkkua :kuola:
 
Mitäs pitäis tehdä?

Joo eli maito on todellakin rasvatonta ja koivet semmosia mitä ne nyt on lihatiskillä valmiina.Mistä kannattais ottaa kuidut kun jossain vaiheessa tempasin aamusta elovenan niitä mikropuuroja ja palan real täysjyvää mutta niistä tulevat kuidut ei oikeen mee mun pakin kanssa yhteen kun paska haisee pahemmalle kun mätä kananmuna ja vessassa saa juosta 10 kertaa päivässä ja soosi on löysää.


Matchem
 
Hiilareita todellakin lisää jos ei millään dietillä olla. Aamupallalle vaikkapa kaurapuuroa ja niiden kanankoipien kanssa riisiä. Välipaloille ja aterioille ruisleipää. Ruisleivästä ja kaurapuurosta saa sitten niitä kuitujakin mukavasti.

Treenistä vähäsen:

Järjestystä ensin uusiksi. Käsipäivän ja rinta olkapäät päivän väliin vaikkapa tuo jalkapäivä. Jalkapäivälle lisää tavaraa ja ne vastsat sieltä pois, 2 kertaa viikossa vatsoja riittää erittäin hyvin. Jalkatreenissä ois syytä olla 2 liikettä etu- ja takareisille sekä pohkeille. Ja selkätreenistä ne hauikset pois, niitä ei siinä toiseen kertaan tarvi hinkata. Ja selkätreeniin myös lisää kamaa. Hyviä liikkeitä on leuanveto, ylätalja, erilaiset kulmasoudut ja alatalja. Näitä sellaset 10-12 sarjaa niin hyvä tulee. Siihen päälle voi sitten tehdä niitä selän rullauksia jos mielenkiintoa riittää.
 
Matchem sanoi:
Joo eli maito on todellakin rasvatonta ja koivet semmosia mitä ne nyt on lihatiskillä valmiina.Mistä kannattais ottaa kuidut kun jossain vaiheessa tempasin aamusta elovenan niitä mikropuuroja ja palan real täysjyvää mutta niistä tulevat kuidut ei oikeen mee mun pakin kanssa yhteen kun paska haisee pahemmalle kun mätä kananmuna ja vessassa saa juosta 10 kertaa päivässä ja soosi on löysää.


Matchem
Ei mitään pika kaurahiutaleita vaan kunnon Elovenaa, täysjyvä riisi on kova sana samoin kaurapasta. Jättäisin sinuna nuo koivet pois ja tilalle rintapaloja tai maustamattomia filee suikaleita. Rinnassa on prodea n. 25g/100 ja rasvaa 1,5g/100g kun taas reisissä on proteiinia n. 17g ja rasvaa 15g/100g eli koivissa on paskaa rasvaa niin paljon. Oliivi tai rypsi öljyä alat huitomaan naamariin reilusti päivän aterioilla, aamupalalla en kuitenkaan ottaisi. Ja jätä päivän viimeiseltä aterilta hiilarit pois mahdollisimman hyvin, pelkkää protskua ja öljyä hidastamaan imeytymistä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
ojentajille kannattaa ottaa joku toinen liike lisäkis esim. kapea penkki tai ranskalainen punnerrus tai jopa kummatkin. Rinnalle voisit ottaa jonkun apuliikkeen vielä esim. ristikkäistalja. Kulma soutu on muute selkäliike :D Selälle ehottomasti lisää rasitusta, liikkeitä on monia, ylätalja, yms.

Jaloille kannattaa ottaa ihan normi kyykky ja etureisiä kannattaa reenata siinä samassa härpättimessä. Myös pohkeet kuuluvat jalkoihi, joten niitäkin on syytä reenata. Vaikkapa pohkeet istuen/seisten, ainakin neljän sarjan verran tai sen verran että kehitystä tapahtuu.
 
Joo, jos laihuttaa aikoo, niin olis varmasti tärkeää tietää se oma kulutus ja montako kaloria syö päivässä.Tyydyttyneet rasvat minimiin, ja hyvä tilalle kuten kalanmaksaöljy, rypsiöljy, oliiviöljy jne.

Nopeat hiilarit veke, kaikki leivonnaiset, sokerimömmöt, vaaleat leivät, murot jne. ja hitaat tilalle, kuten peruna, täysjyväriisi, puurot, ruísleipä, kasvikset, hedelmät, marjat jne.

Ja luonnollisesti miinuskaloreilla pitää olla jos meinaa painoa pudottaa.Liian suurta pudotusta ei aluksi kannata tehdä, 300-500 kalorin vaje päivän kulutuksesta on ok.

Hyvä kalorilaskuri -> http://laam.ath.cx/ruoka
 
Aina kun porukka puhuu rypsäristä aloittelijoille niin käy mielessä, että ei kai kukaan ala vetämään TAVALLISTA kultarypsiä naamaansa? Meinaan, että jos jollekin suomalaiselle äijälle sanoo että rypsäriä vaan naamaan, niin se menee ja ostaa 1,50 € kultarypsin tai pirkan tms. :urjo:

100 x paremmin toimii Extra Virgin (kylmäpuristettu) ja vielä mieluummin Oliivi-sellainen. Siinä on sentään jotain hyviäkin ainesosia jäljellä. :thumbs:
 
Vinyylipommi sanoi:
Aina kun porukka puhuu rypsäristä aloittelijoille niin käy mielessä, että ei kai kukaan ala vetämään TAVALLISTA kultarypsiä naamaansa? Meinaan, että jos jollekin suomalaiselle äijälle sanoo että rypsäriä vaan naamaan, niin se menee ja ostaa 1,50 € kultarypsin tai pirkan tms. :urjo:

100 x paremmin toimii Extra Virgin (kylmäpuristettu) ja vielä mieluummin Oliivi-sellainen. Siinä on sentään jotain hyviäkin ainesosia jäljellä. :thumbs:

Kyllä mä vetelen ihan tavallista rypsäriä, ei maistu miltään ja menee rahkan seassa mukavasti alas.Tavallinen taitaa toimia samalla tavalla kuin kylmäpuristettu. Muistaakseni kylmäpuristetut sietää paremmin lämmitystä, mutta muuten aivan sama kumpaa hörppii.
 
Olet mahdollisesti ylirasittunut/ylikunnossa, koska painot ovat pysyneet samassa. Minun silmiini ohjelmasi vaikuttaa kovalta varsinkin kun olet löysäilyn jälkeen aloittanut kuntoilun uudestaan. Kroppasi ei ole tottunut kovaan hyökytykseen. Suosittelen ainakin viikon taukoa.
 
Vinyylipommi sanoi:
Aina kun porukka puhuu rypsäristä aloittelijoille niin käy mielessä, että ei kai kukaan ala vetämään TAVALLISTA kultarypsiä naamaansa? Meinaan, että jos jollekin suomalaiselle äijälle sanoo että rypsäriä vaan naamaan, niin se menee ja ostaa 1,50 € kultarypsin tai pirkan tms. :urjo:

100 x paremmin toimii Extra Virgin (kylmäpuristettu) ja vielä mieluummin Oliivi-sellainen. Siinä on sentään jotain hyviäkin ainesosia jäljellä. :thumbs:

:anssi:

Lukaseppas läpitte täällä olleet öljykeskustelut, aikalailla yhtä paljon on tavallisen rypsärin käyttäjiä. Vähän vastaava juttu kun krean kanssa on kaksi leiriä, tankkaajat ja jatkuvasti käyttävät ja molemmat tuntuu toimivan.

Mun suussa noi kylmäpuristetut maistuu niin törkeän pahalta, että sen olemattaman hyödyn vuoksi en niitä väkisin niele vaan käytän ihan tavallista halpis rypsäriä.

Tsekkaappa ne pitoisuudet niiden pullojen kyljistä joskus, erot on todella vähäiset.
 
Timba79 sanoi:
Tsekkaappa ne pitoisuudet niiden pullojen kyljistä joskus, erot on todella vähäiset.

Jep, mutta minä en perustelekaan asiaa pitoisuuksilla vaan lähinnä rasvahappokoostumuksella. Mutta koska en ole asiantuntija en enää edes yritä selittää asiaa tieteellisesti. Toteanpahan vain, että aviopuolisoni on vakuuttanut meikäläisen asiasta niin perinpohjaisesti, että uskon tekeväni itselleni selvästi vähemmän haittaa nauttimalla rypsärin sijasta E-V oliivia.

Tervemenoa kirjastoon, sieltä löytyy asiaa kuuma ja kylmäpuristettujen käsittelystä.

Joku voi tietenkin sittenkin olla sitä mieltä että :anssi: ja kaikki ne kuumakäsittelyprosessin liuottimet yms. voivat olla vaikuttamatta tuotteen laatuun...
 
Vinyylipommi sanoi:
Jep, mutta minä en perustelekaan asiaa pitoisuuksilla vaan lähinnä rasvahappokoostumuksella. Mutta koska en ole asiantuntija en enää edes yritä selittää asiaa tieteellisesti. Toteanpahan vain, että aviopuolisoni on vakuuttanut meikäläisen asiasta niin perinpohjaisesti, että uskon tekeväni itselleni selvästi vähemmän haittaa nauttimalla rypsärin sijasta E-V oliivia.

Kas tässä on yksi sähköpostiviesti asiaan liittyen

strike sanoi:
Noniin.

Margariinitiedotukselta sain heillä juuri valmistuneet tutkimukset rypsiöljyn ja kylmäpuristetun rypsiöljyn eroavaisuuksista.

Tässä emaili kokonaisuudessaan. Toivottavasti selventää asioita teillekin!

"
Tässä sinulle lupaamiani tietoja kylmäpuristetuista rypsiöljyistä.

Joissakin kaupan olevissa ns. kylmäpuristettujen rypsiöljyjen pakkausmerkinnöissä on
virheitä: Ne johtunevat siitä, että niiden pakkausmerkinnät perustuvat analyyseihin,
jotka on tehty muutamia vuosia sitten ja analyysit tehnyt laboratorio ei ole omilla
analyyseillään saanut näkyviin kaikkien tärkeiden rasvahappojen piikkejä. Mikäli
piikkejä ei ole näkyvissä tai ne ovat niin heikot, ettei niitä tulkita, virheitä tai
suuria epätarkkuuksia syntyy. Olen nyt teettänyt ko. tuotteista analyysit kolmessa
eri laboratoriossa, joissa rasva-analyysien teko on rutiinia ja siksi uskallan
luottaa näihin tuloksiin. Olen myös pyytänyt niitä firmoja, joiden tuotteissa olen
havainnut virheitä, teettämään omat analyysinsä ja korjaamaan pakkausmerkinnät.
Tähän mennee heiltä vielä kuitenkin jonkin verran aikaa.

Siis kylmäpuristettujen rypsiöljyjen tyydyttyneiden rasvhappojen määrä vaihteli
5,7-6,0 g/100, pyöristettynä 5,9. Monityydyttymättömien rasvahappojen vaihtelu oli
59-61 g/100 g, pyöristys 60. Yksinkertaisesti tyydyttymättömien osuus oli 33-34
g/100 g, pyöristys 33. Kokonaisluvuiksi pyöristettynä kolmen-neljän eri tuotteen ja
kolmen eri paikan analyysit, niin tulokseksi tulee
tyydyttyneiden rasvahappojen osuus 6 g/100 g tuotetta, monityydyttymättömät
rasvahapot 60 g/100 g ja yksinkertaisesti tyydyttymättömät rasvahapot 33 g/100 g
-->> sama kuin tavallisessa rypsiöljyssä.

Alfalinoleeni- ja linolihappopitoisuudet voivat vaihdella tuotteissa, mutta se ei
riipu valmistustavasta. Pitoisuuden vaihtelut johtuvat sääolosuhteista: kylmänä ja
huonona kesänä muodostuu enemmän alfalilnoleenihappoa.

Antioksidanteista E-vitamiinipitoisuudet vaihtelivat 23-26 mg/100 g ja tämä on
oikeastaan ainoa kohta, jossa säilyttäminen on voinut hyvin vähän laskea
pitoisuutta. Ilmoitettu määrä oli huomattavasti suurempi.

Siis tämä vertailu osoitti, että ei todellakaan ole kovin suuria eroja
rasvahappokoostumuksen suhteen onko tuote ns. tavallinen rypsiöljy vai ns.
kylmäpuristettu. On sitten taas ihan makuasia, kumpaa haluaa käyttää. Osa pitää

enemmän kylmäpuristettujen voimakkaammasta mausta ja jotkust taas haluavat
nimenomaan mietoa makua. Yleensä kylmäpuristettuja öljyjä en suosittele
käytettäväksi esim. uppopaistamiseen, koska tuotteisiin saattaa tulla virhemakuja
mm. niiden sisältämien vapaiden rasvahappojen vuoksi. Kylmäpuristettujen öljyjen
säilyvyys on yleensä huonompi niiden sisältämien vapaiden rasvahappojen herkän
hapettumisen / härskiintymisen vuoksi. Öljyt tulisi myös aina säilyttää oikein
avaamisen jälkeen eli viileässä ja valolta suojattuna.

Hyvää lihashuoltoa koko porukalle!

"


koko thread

edit. Tää Explorer kusee edelleen. Quote kuntoon.
 
http://www.virgino.net/terveys2.html#erot

Tuossa on jotain juttua kuuma- ja kylmäkäsittelyn eroista.
 
"Margariinitiedotukselta sain heillä juuri valmistuneet tutkimukset rypsiöljyn ja kylmäpuristetun rypsiöljyn eroavaisuuksista."

Niin juu, unohtui tuosta vielä mainita, että eipä juuri vakuuta, mutta se ei liene kenellekään yllätys että minä olen sitä mieltä.
 
Back
Ylös Bottom