Ehdotuksia valmennuksista

[Mikko Ellmén]

Varaudu myös siihen, että jos optimaalista ohjelmaa olet hakemassa, sitä ei sinulle osaa tehdä maailman kokenein valmentajakaan. Pitkässä valmennussuhteessa valmentajan ja urheilijan yhteistyö alkaa nousemaan valistuneen arvauksen yläpuolelle, mutta ensimmäinen treeniohjelma, jonka mistään saat, on valmentajan paras arvaus siitä, mikä voisi olla hyvä. Sitten kun on ajettu 3 tai 4 treenijaksoa läpi alkaa jo olemaan jotain dataa, minkä perusteella voidaan suunnitella etenemistä tulevaisuudessa.

Näinhän se homma suurelta osin menee, vaikka tietysti valmennuksen alussa pyritäänkin kartoittamaan henkilön treenihistoria mahdollisimman tarkkaan ja poimimaan sieltä jo vihjeitä. Mutta jatkuva optimaalisuuden tavoittelu on usein sudenkuoppa, joka estää keskittymästä sinäänsä jo aivan tarpeeksi hyvin toimivan ohjelman toteuttamiseen.

Ylipäätään ohjelmat tahtovat korostua liikaa, kun puhutaan kehittymisestä. Totta kai sen pitää olla henkilölle soveltuva tavoitteen, taipumusten ja treeniaikataulun osalta mutta sen jälkeen kyse on ennemmän taidosta ajaa sitä ohjelmaa. Yksinkertaistettuna pitäisi osata tasapainottaa treeniärsyke ja palautuminen. Ja siinä valmentaja voi monesti auttaa merkittävällä tavalla joko kannustamalla alisuorittavaa lisäämään ärsykettä tai jarruttamalla ylisuorittajaa, jotta ehtii palautuakin. Ei siis tarkoita välttämättä treenien tekemistä vähemmän kovaa, vaan esimerkiksi frekvenssin harventamista tai kevennysjaksojen lisäämistä.

Itseään valmentaen sokaistuu helpommin tekemiselleen ja seurauksena on yli- tai alitreenaaminen ja sen myötä tasaantuva kehityskäyrä. Mitä enemmän treeni-ikää, sitä vaikeampaa tuloksellisen tasapainon löytäminen on ja sitä enemmän valmentajasta on keskimäärin hyötyä.

Tässä malliksi yhden asiakkaani havainnot ensimmäisen valmennusjakson ajalta. Syytä huomauttaa, että kyseinen henkilö osti minulta jo aikaisemmin erillisen ohjelman, jossa oli kyllä huomioitu hänen tilanteensa ja tarpeensa yhtä hyvin kuin valmennuksessakin, mutta ajotaito ei vain vielä riittänyt. Mutta valmennuksessa (100% etänä) pulkka lähti kulkemaan heti:

...Olen kuitenkin 20v treenannut, ja tuntuu että nyt vasta ymmärtää mitä pitää tehdä. Nostan neljä asiaa.

• Treenimetodien sekavuus on edelleen se puheenaihe, ja varsinkin kun ne metodit on aivan äärilaidoilta.

Monella on ollut se failurekäsitys voimissaan, ja tämän sinun metodin (jätettiin osaan sarjoista taktisesti varaa, tiheähkö frekvenssi. oma huom.) puolustajia on harvakseltaan.

...nyt sen on itse oppinut ihan käytännössä että näin se on pitkällä aikajaksolla, että voi treenata progressiivisesti pitkänaikaa saaden hyviä tuloksia.

• Toinen asia on se henkisen stressin vaikutus. Ennen sitä kuvitteli että treeni poistaa stressiä, ja sitä vain lisäsi treeniä kun henkistä kuormaa oli. Ja varsinkin kun on stressaava henkilö, niin tilannehan vain paheni. Nyt osaa laittaa taukoa, ja se jos jokin vielä toimii tuplasti paremmin olotilaan ja kehitykseen.
• Ja kolmas on nämä kevennykset. Oli ensimmäinen suunniteltu kevennys sitten 20 vuoteen. Ennen ne oli lähinnä silloin kun oli kipeä tai matkoilla.
• Ja viimeinen on tämä ruokailu – nyt se on pykälässä

No kaikkea sitä vaan oppii, vaikka ne on omalla tavalla tiennytkin – se vaati vain jonkun muun ohjaimiin.

Vika lause boldattuna, koska siinä kiteytyy ehkä oleellisin, eli ei riitä että tietää. Pitää myös osata soveltaa tietoa omalle kohdalle. Se on usein helpompaa sellaiselle, joka katsoo tilannetta ulkopuolelta ja joka soveltaa tietoa työkseen vaihteleviin tapauksiin. Näkisin myös, että tässäkin tapauksessa valittu metodi on ollut vähemmän merkityksellinen ja avainasemassa on ollut periaatteiden oikea soveltaminen ja nimenomaan palautumisen puolella, sekä keittiössä.