Mistä tietää, jos on biasoitunut? Siinä kai ongelma on. Ulkopuolisesta näkee toisaalta helposti, että hän on biasoitunut, mutta tämän henkilön perspektiivistä häntä biasoituneeksi väittäjä on biasoitunut. Eli kun kahdesta henkilöstä toinen (tai molemmat) ovat kiistatta biasoituneita, niin kuinka todistaa, että kumpi on (tai minkä verran molemmat)? Ei ihan helppo homma ja väittely yleensä vain pahentaa tilannetta ihan vain sen takia, että kun ihmisen arvomaailmaa tai todellisuudenkäsitystä haastetaan, niin hän kääntyy puolustuskannalle ja löytää kyllä loputtomiin asti perusteita, vaikkeivat ne pitäisi paikkaansa.
Trump on tästä hyvä esimerkki. Itse olen hyvin eri mieltä Trumpista, kuin mitä mediassa maalataan, mutta on toki mahdollista, että media on oikeassa ja minä väärässä. Tai jos minä olen oikeassa, niin kuinka todistaa mediaa seuraavalle, että hän ja media ovat väärässä? Ainot edes sinne päin toimiva keino on ollut haastaa tekemään ennusteita ja katsoa, että miten tulee käymään. Esim. Olen kuullut, että Trump on Putinin kätyri. Tällöin voi kysyä, että mitä Putinin kätyri tulisi tekemään Yhdysvaltain presidenttinä. Varmasti vaikkapa
1. Vetämään tuen Ukrainalta.
2. Kieltämään jo toimittamiensa aseiden käytön Venäjän maaperällä.
3. Painostamaan Ukrainaa rauhaan, joka olisi hyvin positiivinen Venäjälle.
4. Poistamaan pakotteita Venäjälle.
5. Pyrkimään heikentää Euroopan puolustusta Venäjää vastaan.
Ja varmaan jotain muutakin. Jos taas katsotaan tunnettuja Venäjän kätyreitä, joita Euroopasta kyllä löytyy, kuten vaikka Tuomioja, Schröder, LePen, Väyrynen, Lipponen, jne., niin nämähän ovat toistuvasti 1. arvostelleet tukea Ukrainalle, koska "eskalaatio". 2. Vastustaneet aseiden käyttöä Venäjän maaperällä, koska "eskalaatio". 3. Pyrkineet painostamaan Ukrainaa rauhaan. 4. Vastustaneet pakotteiden asettamista ja jatkaneet erilaisten kaasuputkihankkeiden ymv. tukemista ja syyttäneet länsimaita "russofobiasta". Sekä 5. pyrkineet heikentämään Euroopan puolustusta esim. kieltämällä miinoja, ajamalla puolustusbudjettia alas (Suomessa esim. vastustamalla asehankintoja) ja vastustamalla sotilasliittoja tai niihin liittymistä. Eli 5/5 "Kuinka Venäjän kätyri toimisi" -pelikirjasta.
Eli mikäli Trump on Venäjän kätyri, niin hän noudattaisi tuota pelikirjaa myös ja tästä voi sitten tehdä kisan, että: "Mitä Trump tulee tekemään?" ja tekeekö sitä. Jos ennusteet menevät jatkuvasti väärin samalla tavalla, niin henkilö on biasoitunut, mutta muuten tuota on mahdotonta osoittaa. Oma tulkintani, joka voi osoittautua vääräksi ja osoittaa minut biasoituneeksi on, että:
1. Trump ei varmasti ole innokas tukemaan Ukrainaa, mutta voi olla, että jotain tukea sinne voi vielä mennä. Tämä kohta ei mielestäni todista kätyriyttä, koska sille on muitakin perusteita.
2. En usko, että Trump tulee kieltämään. Kieltämiselle ei oikein ole muita motiiveja, kuin auttaa Venäjää, joten olisi mulle iso isku, jos kieltäisi.
3. Tämä on hyvin kyseenalainen. Veikkaan, että Trump pyrkii painostamaan rauhaan, mutta en usko, että se on erityisen hyvillä ehdoilla Venäjälle ja en usko, että Putin tulee hyväksymään ehdotusta (ehkei Zelenskykään). Tästä voi varmasti jälkikäteenkin väitellä, että oliko Trumpin esittämä diili Venäjälle edulinen vai ei, eli sinällään vähän tyhjä kohta.
4. Ei varmasti tule poistamaan pakotteita. Tällekään ei ole oikein muuta motiivia, kuin Venäjän tukeminen. On maita, joille Venäjän kauppa on merkittävää ja joilla voisi olla muukin motiivi, mutta Yhdysvalloille Venäjä on täysin mitätön ja jos Trump toimisi tässä toisin, kuin luulen, niin olisi iso isku.
5. Ei varmasti tule. Luulen, että päinvastoin, eli puhuu (ja ehkä vähän kiristääkin) Eurooppaa lisäämään puolustusmenojaan.
Kohdat 4 ja 5 varsinkin on sellaisia, että hyvin vaikea itselleni nähdä, että Venäjän kätyri ei toimisi nimenomaan näissä kohdissa spekuloimallani tavalla. Ja edelleen en näe minkäänlaista mahdollisuutta sille, että Venäjän kätyri toimisi näissä kahdessa kohdassa Venäjän edun vastaisesti. Mikäli tulevaisuus osoittaa minun olleen oikeassa, niin odotan, että mediassa tuo väite vaan häviää tai jatkaa elämistään taustalla, mutta virheitä tuskin myönnetään. Myönnän jo etukäteen olleeni pahasti väärässä, jos tulevaisuus näin osoittaa ja tulen vähentämään rajusti kritiikkiäni mediaa kohtaan, mikäli näin käy.
Edit. Tätä voi toki soveltaa muihinkin juttuihin ja sillä heitänkin puolivakavissaan haastetta, että Trumpista kovasti eri mieltä olevat, niin tehkää ennusteita siitä, miten uskotte Trumpin tulevan toimimaan. Ja nimenomaan sellaisia, että niistä voi jälkikäteen sanoa, että pätikö ennuste vai ei. Esim. "Trump tulee olemaan hyvä/huono presidentti" ei ole sellainen, koska jälkikäteen ei tule olemaan yksimielisyyttä asiasta. Muutamia täkyjä voisi olla, että tuleeko Trump heittämään demokraatteja vankilaan? Venäjään suhtautuminen tuossa jo tulikin. Tuleeko Trumpin aikana liittovaltion budjetti olemaan yli- vai alijäämäinen, ja minkä verran? Tuleeko Yhdysvallat aloittamaan sotia? Tuleeko pakotteita ja tai tulleja, ja minne? Miten laiton maahanmuutto kehittyy ja miten laittomasti maassa olevia tullaan käsittelemään? jne.