- Liittynyt
- 27.1.2004
- Viestejä
- 495
Moikkeliskoikkelis.
Tuli nyt syksyn tullen halu kokeilla jotain uutta ja erilaista kun olen nyt kolme vuotta tahkonnut kestävyyslajeja suht innolla, ja nyt se into on vähän lopahtanut ja punttaus on alkanut kiinnostaa enemmän. Eli haluaisin parantaa erityisesti voimatasojani ja vähentää ihrakerrosta. Mitat ovat 183 senttiä ja n. 82 kiloa, rasvaprossan arvelisin olevan 15-20% välillä, eli "valkoista lihaa" löytyy ihan riittämiin. Lihasten kasvukaan ei haittaisi mutta rasvojen poisto ja voiman saaminen kiinnostaisi enemmän alkuun. Penkissä tulee 5-6 toistoa 50 kilolla, kyykyssä ja maastavedossa myöskin 5-6 toistoa n. 80 kilolla kummassakin.
Ruokavaliosta on melko hyvät perustiedot jo olemassa, viime talvena ja keväänä laihdutin n. 12 kiloa (89->77)niin että koko ajan aerobinen kunto parani ja sitä ennen olin laihtunut parissa vuodessa n. 105 kilosta n. 85 kiloon kun aloitin kuntoilun. Lisäravinteita en ole oikeastaan osannut kaivata, maitorahkaa syön proteiinin lähteenä useamman purkin päivän mittaan, ja muuten lähinnä perusruokaa, ehkä kerran viikossa jotain roskaruokaa (silloin dieetatessa harvemmin). Palautusjuoma on kyllä käynyt mielessä ja sellaista täytynee hankkia.
Mutta se ohjelma millä kannattaisi lähteä etenemään on kyllä vähän hakusessa. Salilla voin periaatteessa käydä vaikka joka päivä kun muuta puuhaa opiskelun lisäksi ei ole ja sali on koulun vieressä joten arkisin sinne ei tarvitse erikseen matkustaa, ja se on myös viikonloppuisin auki. Eli erikoisemmillakin jaoilla toteutetut ohjelmat käyvät.