Bomberit

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Ressukka varttivajakki "ööööööÖÖööööÖÖÄÄ bissee"-amisderbiteini = Bomber.

Nyt siis puhun porukan imagosta. Liikenteessä sääntöjen venyttämistä tai temppuilua vastaan minulla ei toki ole mitään, joskaan jälkimmäinen ei minua mitenkään erikoisesti kiihota. Keulimiset, burnikset, stoppiet ja muu perusjuttu on jo nähty niin moneen kertaan että katseleminen on yhtä mielenkiintoista kuin rollaattorimummon suojatien ylityksen tarkkailu.

Prätkien rakentaminen on hienoa puuhaa, mutta joku 'tumput nippu peukaloita'-tyypin nysväämä pystyperäinen mörkömaskilla varustettu faitteri on sekin aika väsy näky ihan vaan ylettömästä yleisyydestää ja mielikuvituksettomuudestaan johtuen. Ajatuksella tehtyjä poikkeuksia on toki aina mukava nähdä.

Imagosyistä en haluaisi missään nimessä olla millään tasolla liitoksissa Bomber-sanaan tahi henkilöihin joiden mielestä assosiaatiossa on jotain hienoa. Bomber-huppari on vähän samaa meininkiä kuin Karhu-lippis, nuuskahuuli, nappiverkkarit/kivipestyt farkut ja paikallisen R-kioskin edustalla seisoskelu 30+ ikään asti.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
IronMind sanoi:

Hiukka tähän suuntaan ne munkin ajatukset b-miehistä kallistuu :D joskaan ei läheskään näin vahvasti. Itsekään en heihin kuulu, vaan mun motto on aina ollut enemmän tyyliä: Miksi kikkailla jos voi vetää täysiä..

IMO "bomberaate" kusi siinä vaiheessa kun niitä paitoja myytiin kaikille vaippaikäisillekin. Mutta ei se mitään, antaa poikien vetää. Ei ne mua liikenteessä vituta, vaan noi liikennesääntöjeesukset ja liikkuva poliisi. ;)
 
IronMind sanoi:
Ressukka varttivajakki "ööööööÖÖööööÖÖÄÄ bissee"-amisderbiteini = Bomber.

Nyt siis puhun porukan imagosta. Liikenteessä sääntöjen venyttämistä tai temppuilua vastaan minulla ei toki ole mitään, joskaan jälkimmäinen ei minua mitenkään erikoisesti kiihota. Keulimiset, burnikset, stoppiet ja muu perusjuttu on jo nähty niin moneen kertaan että katseleminen on yhtä mielenkiintoista kuin rollaattorimummon suojatien ylityksen tarkkailu.

Prätkien rakentaminen on hienoa puuhaa, mutta joku 'tumput nippu peukaloita'-tyypin nysväämä pystyperäinen mörkömaskilla varustettu faitteri on sekin aika väsy näky ihan vaan ylettömästä yleisyydestää ja mielikuvituksettomuudestaan johtuen. Ajatuksella tehtyjä poikkeuksia on toki aina mukava nähdä.

Imagosyistä en haluaisi missään nimessä olla millään tasolla liitoksissa Bomber-sanaan tahi henkilöihin joiden mielestä assosiaatiossa on jotain hienoa. Bomber-huppari on vähän samaa meininkiä kuin Karhu-lippis, nuuskahuuli, nappiverkkarit/kivipestyt farkut ja paikallisen R-kioskin edustalla seisoskelu 30+ ikään asti.

Kaikki on siitä kiinni millaisen ennakkokuvan on saanut. Ihan yhtä moni näkee voimailijat näinä salihousuissa tai löysissä farkuissa ja pilottitakissa kulkevana tyyppinä joka kävelee banaanit kainalossa vaikkei aihetta olisikaan. unohtamatta kultaketjuja ja homorusketusta.

Kyse on yleistämisestä, b-illat suljetuilla alueilla on rentoja tapahtumia missä jengi vetää pyörillä ei amisten hillumista r-kioskilla. Pieni piiri sekoilee kaupungilla, oikeista vetomiehistä ei edes kuulu mitään normitallaajan korviin ja silmiin.

Jos jossain tyyppi hakkaa muijaa pakkipipo päässä onko kaikki pakkislaiset naistenhakkaajia ?
 
Ghostrider sanoi:
...En muista ikinä nähneeni/kuulleeni kenenkään olleen kännissä vetämässä esim. b-illoissa.... Eihän tämä B-touhu ole mitään partiolaistoimintaa...Mutta B-touhu kuuluu mielestäni tuonne kaduille, mistä se on lähtenytkin.

:offtopic: Perkele, vaihtakaa tuota termiä, koko ajan tulee mieleen että puheenaiheena on joku b-rappuunvetotapahtuma, jonne kaverit täällä osallistuu. Ei ole partiolaistoimintaa sellanen, ei...
 
Zone-sarja -42%
Pitää kattoa, jos lauantaina menis käymään, mutta tuolla päivälipulla ei saa viedä prätkää sisälle...

Kovia nimiä on listalla skabaan, mutta saas nähdä tuleeko kaikki paikalle.

Ootko ite menossa?
 
setae sanoi:
Saisivat poistaa sen kypäräpakon, niin ongelma katoaisi itsestään.

Niin, kaikkihan on varmasti niin itsetuhoisia, että lähtisi tämän jälkeen ajelemaan ilman kypärää...

Ja toisekseen, mikä ongelma? On suomenmaalla kuitenkin oikeitakin ongelmia. Tässä puhutaan kuitenkin Suomen mittakaavassa niin marginaalisesta porukasta, jotka vastuuttomasti koheltaa.
 
Oli tarkoitus lähteä Kiikalaan, mutta miehen työt taitaa tänä vuonna estää. Harmittaa, viime vuonna oli aivan mieletön tunnelma paikalla. Muistakaahan kirjoittaa sitten tapahtumasta meille, jotka ei päästä paikalle!
 
Tämä on taas sama, jo 100 kertaa aiemmin keskustelupalstoilla käyty keskustelu. Ajat ylinopeutta, keulit, vedät donitsit tai jotain muuta laitonta pyörällä niin olet heti bomber riippumatta oletko 16 vee kevarin omistaja tai 70 vee custom/homosohva kuski.

Mutta jos joku ajaa volvollaan kehän kiihdytysramppia ja meinaa kiilata motoristin sillan reunaan kun naputtelee samalla sähköpostia komminikaattoriin, niin kyseessä on vaan mulkku volvon omistaja.

:zzzz:
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Inska sanoi:
Tämä on taas sama, jo 100 kertaa aiemmin keskustelupalstoilla käyty keskustelu. Ajat ylinopeutta, keulit, vedät donitsit tai jotain muuta laitonta pyörällä niin olet heti bomber riippumatta oletko 16 vee kevarin omistaja tai 70 vee custom/homosohva kuski.

Mutta jos joku ajaa volvollaan kehän kiihdytysramppia ja meinaa kiilata motoristin sillan reunaan kun naputtelee samalla sähköpostia komminikaattoriin, niin kyseessä on vaan mulkku autoilija.

:zzzz:

Näin se menee. Media osaa hommansa (eli kirjoittaa asioista väärillä termeillä) ja kun ihmisiä vielä vituttaa se, että itsellä ei ole pärrää, niin tätähän se on...
 
TheSami sanoi:
Onko Kiikalaan menijöitä ?

Huomenna lähdetään rakentamaan paikkoja (tai no muut rakentaa, itsellä sopivasti käsi paketissa), ilma voisi vaa vähän lämmitä, voi olla muuten Hiacessa vähän kylmä nukkua :(
 
Mr Ghost harjoitteli kuulemma sitä upsala run pätkää monta kuukautta ennen ku ajoi sen "täysillä". Kyllä tuolla noi teinikaaharit on paljon pahempia liikenteessä ku "bomberit".
 
Just tuli Cityltä jonkun päristelytapahtuman mainos ja taustalla soi poliisisireeni..WTF?? Tällaista kuvaako mopopelleilijät haluavat itsestään antaa? Just oli puhetta että mopoilla leikkiminen on ihan ok jos se tapahtuu suljetulla alueella ja valvotusti, mutta sitten itse moponarrit mainostavat päristelytapahtumaa näin. On ne tyhmää porukkaa. Ei mulla muuta..
 
Neuvostoliitto sanoi:

Tapahtumahan on suljetulla alueella, joten pointti oli? Mielenkiintoista että radiomainoksesta voi päätellä kyseessä olleen juuri poliisisireenin eikä sireenin yleensä. Ellei sitten kyse ole negatiivisesta ennakkoasenteesta.
 
Pointti oli se, että jos valitetaan negatiivisesta julkisuudesta ja laitetaan samalla radiomainokseen mikä tahansa sireeni niin mun mielestä se on epäilyttävää. Vähän sama ituhippianarkistit mainostaisivat itseään sireenillä tai liekkien loimulla.
 
Yleensä poliisit ei ole aina moottoriajoneuvoharrastajien ystäviä joten tollainen vähän ehkä provosoiva mainos tehoaa kohderyhmään.

Pientä vittuilua siis poliiseille. On oma laillinen tapahtuma mihin slurkit ei voi tulla enää yytsimään skuttaan, ja kuvaamaan videokameralla ja vittuilemaan esim. miten vinossa rek. kilpi on.
 
Tottahan tuo kohderyhmään vaikuttaminen on, mutta toisaalta taas negatiivinen julkisuus vaan lisääntyy kohderyhmän ulkopuolella.
 
Neuvostoliitto sanoi:
Tottahan tuo kohderyhmään vaikuttaminen on, mutta toisaalta taas negatiivinen julkisuus vaan lisääntyy kohderyhmän ulkopuolella.

"Vitut muiden mielipiteistä". Samalla laillahan moni tavis dissaa kaikkien hieman normaalia isompien punttailijoiden olevan hormoonihirmuja, mutta entäs sitten..?:evil:
 
Niin kauan kuin nämä "bomberit" (vai miksi ikinä haluavat itseään kutsua) "treenaavat", niitä keulimisiaan ja hurjia kihdytyksiään 40 tai 50km/h alueilla, ovat sitä yhtä ja samaa paskasakkia. Jos joku "oikea" pyöränsä rakentelija tai muu vastaava samojen ihmisten seurassa pyörii, niin turha syyttää että kaikki yleistää ne samaan kastiin.

Tässä lähellä nuo käyvät aina kesäisin vetämässä noita temppujaan (tai ovat ainakin viime vuosina käyneet) ja aina kun ovat olleet paikalla, niin niitä menee pitkin lähiteitä 100km/h+ nopeuksilla rajoituksen ollessa 50 ja 60km/h välillä. Eipä siinä kiinnosta jos siellä joku "oikea BOMBERI" on seassa.

Huvittavaa katseltavaa on muuten se, kun noiden perässä aina tulee aivan jäätävä lauma 15-16v mopopoikia koittaen hurjasti keulia niillä skoottereillaan/pv:eillään. :D
 
Suositut

Back
Ylös Bottom