Vyöjärjestelmää kannattaa tarkastella pikemmin seuran, tiimin ja lajin kannalta kuin yksilön.
Yksi näkökulma on opetustekninen. Sain aikoinaan hylsyn (potkunyrkkeilyn) vyökokeessa takakiertopotkusta. Tuloksena treenasin sitä todella paljon ja sainkin lopulta vyön. Räjähtävyyttä ja notkeutta vaativa takakiertopotku ei ole minulle hyvin soveltuva tekniikka, enkä koskaan käyttänyt sitä ottelussa. Mutta. Olen opettanut takakiertopotkua useillekin seuran ottelijille, jotka ovat käyttäneet sitä ottelussa ihan menestyksellä, koska heillä on siihen sopivat ominaisuudet. Oliko tuo harjoittelu siis turhaa? Mielestäni ei.
Sitten on tietysti vähän eri asia, jos vyökokeissa vaaditaan jotain sellaisia temppuja, joilla ei ole periaatteellistakaan käyttöä ottelussa. Vaikka veitsihyökkäystä vastaan puolustautumista. (Toki voihan myös sellainen opettaja, joka ei pidä vyökokeita, vaatia osattavaksi tällaisia että voi saada vyön.) Erityisen ongelmallista tämä on BJJ:ssä, jossa kilpasarjat on jaoteltu vyön mukaan. Eli periaatteessa voisi olla henkilö, joka pystyisi matsissa kuristamaan kaikki, muttei pääse ottelemaan mustien vöiden (tai edes sinivöiden) sarjaan, koska ei osaa veitsipuolustautumisia. Vähän sama kuin jos yleisurheilussa 100m juoksun SM-kisoihin olisi kisarajana 40m tulos moukarinheitossa.
Sitten on vielä järjestötoiminnallinen puoli, eikä sen kohdalla voi oikein sivuuttaa rahakysymyksiä. Nyt on niin, että vyökokeet tai mahdollisuus suorittaa uusi vyö, ovat ihmeellinen porkkana perusharrastajien kohdalla. Kilpaurheilijat (siis oikeat, ei mitkään BJJ-kisoissa käyvät 2x/vko treenaavat harrastelijat) ovat usein niin keskittyneitä kilpatavoitteisiinsa etteivät hahmota tätä.
Kukaan ei maksaisi 36€ yhdestä treenistä mutta aika moni Polar Jiu Jitsun harrastaja maksaa sen mielellään sinisen vyön kokeesta. Lisäksi mahdollisuus uuden vyön saantiin motivoi kummasti porukkaa tulemaan leireille. Tämä ja vain tämä mahdollisti aikoinaan brassiopettajien laajamittaisen tuomisen Suomeen, minkä merkitys Suomen BJJ:n tasolle on ollut mittaamaton. Jos tasoa halutaan nostaa, on säännöllinen leiritys todella tärkeää etenkin niissä seuroissa, joissa ei ole omasta takaa huippuopettajaa. Mutta huippuopettajien käynnit maksavat eikä niitä voi järjestää ellei leireille tule runsaasti porukkaa. Tai sitten seura tekee niistä tappiota, joka pitää kattaa jäsenmaksuilla. Kun leirillä on vyökoe tai sen käyminen muuten mahdollistaa vyön saamisen, niin treenaajia tulee sinne puolet enemmän.
Seura tarvitsee rahaa toimintaansa ja ammattiopettajat rahaa syömiseensä. Voisihan sen tehdä niinkin, että jäsenmaksut olisivat korkeampia, mutta ihan saman verran se harrastus silti maksaisi, jos meinataan että seura saa salivuokrat hoidettua ja opettaja ei näänny nälkään.