Öljyn varmuusvarastot käyttöön Suomessa
Talouspoliittinen ministerivaliokunta näytti aamulla vihreää valoa sille, että valtion öljyn varmuusvarastot voidaan ottaa käyttöön eli myydä markkinoille.
Tavoitteena on ennätyskorkeiksi kohonneiden polttonesteiden hintojen tasaaminen.
Yritysten varmuusvarastoja päätös ei koske.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtioneuvosto torstaina.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtion öljyvarastoja myydään markkinoille.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA esitti viime perjantaina, että varmuusvarastoista myydään markkinoille kaksi miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä.
Suomen osuus on yhteensä noin 40 000 tonnia eli 0,5 prosenttia kokonaispotista.
Öljyn uusi hintapiikki johtuu Yhdysvalloissa riehuneesta Katrina-hirmumyrskystä. Tuhojen vuoksi öljyntuotanto on vähentynyt.