Jepujep, en allekirjoita addressia, jonka perustelut kusee.
"Tupakansavu tappaa. Passiivinen tupakansavun hengittäminen on lähes yhtä vaarallista kuin itse tupakan polttaminen. Tupakoija vaarantaa oman terveytensä lisäksi myös lähiympäristössään olevien terveyden."
Ensin kiinnostaisi tietää, miten addressin aloittaja ja allekirjoittajat tämän perustelevat. Tietääkseni tästä asiasta ei olla missään tutkimuksessa saatu näyttöjä. Sivulla olevat linkit eivät myöskään sisällä passiivisesta tupakoinnista minkäänlaista tutkimustietoa.
Eniten naurattaa tuolla Lisätietoa -sivulla oleva linkkiin yhdistetty lyhennelmä, josta itse ensilukemalla sain sen käsityksen, että linkin takana olisi jotain tietoa tuosta passiivisesta tupakoinnista:
- Tutkimus: Yhdeksän ulkoista tekijää syöpien taustalla (Radion tiedeuutiset, Lancet 18.11.2005) "Uusi koko maailman kattava tilastoanalyysi osoittaa, että yli kolmannes syöpätapauksista selittyy yhdeksän ulkoisen tekijän kautta. Ykkössijalla kaikkialla maailmassa on tupakointi."
Mutta ei siellä mitään tietoa siitä ollutkaan.
Siis tuossahan sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta jotenkin tuntuu että addressin aloittaja ei ole aivan huomannut perusteluidensa kusevan. Kovaan ääneen huudetaan passiivisen tupakoinnin olevan hirmuisen vaarallista ja epäterveellistä ilman minkäänlaista näyttöä. Enemmän tuntuu olevan taas pohjalla tuo "Tupakka haisee ja ärsyttää juuri minua" -meininki.
Perustankin tästä johtuen addressin, jonka mukaan alle 20- ja yli 26- vuotiaat ihmiset eivät saa käydä baareissa, koska ovat vaarallisia ja epäterveellisiä ja ärsyttävät minua.
Ja todettakoon vielä lopuksi, että kannatan tupakoinnin kieltämistä baareissa, mutta en allekirjoita mitään amatöörimäistä paska-addressia.