Alkava syömishäiriöni pitäisi kukistaa

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Minä olen elävä todiste siitä, että pelkkä lääkityskin voi toimia. Sairastin keskivaikeaa masennusta neljä vuotta. Siinä liitevaivoina paniikkioireita ja voimakasta ahdistusta.

Kun löytyi oikea lääke tilanne lähti paranemaan lähes välittömästi ja jo puolen vuoden kuluttua olin kuin toinen ihminen.

Terapiasta ei ole koskaan ollut mainittavaa hyötyä.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Hippa sanoi:
Kun löytyi oikea lääke tilanne lähti paranemaan lähes välittömästi ja jo puolen vuoden kuluttua olin kuin toinen ihminen.

Mites nyt? Kai sä nyt saat sen lääkityksen vihdoinkin sitten? Koeta puhua lääkärille tosta, on se nyt perkele jos ei ne lääkettä anna kun se kerran on toiminut. Mulla on menny vähän toisin. Lääkkeitä on kokeiltu jos minkälaisia mutta juuri mikään ei ole toiminut. Parin viikon päästä voi olla että tarjotaan taas jotakin, nyt juuri ei voinut. Yhtä vitun kyntämistä, pohjamutia ja heittelehtimistä tämäkin. Terapiaan ei pääse jonojen takia eikä kiinnostakaan; psykiatrilla sentään käyn suhteellisen säännöllisesti, harvakseltaan, vaikkei se mitään terapiaa olekaan. Lääkkeet toimii aikansa kunnes pistää ylikierroksille. Parempi sekin tosin olisi ku tällanen sumussa laahustaminen. Väsyttää vaan niin helvetisti. Notkosta nousin, ja taas on painua tieni.
 
Hippa sanoi:
Minä olen elävä todiste siitä, että pelkkä lääkityskin voi toimia. Sairastin keskivaikeaa masennusta neljä vuotta. Siinä liitevaivoina paniikkioireita ja voimakasta ahdistusta.

Kun löytyi oikea lääke tilanne lähti paranemaan lähes välittömästi ja jo puolen vuoden kuluttua olin kuin toinen ihminen.

Terapiasta ei ole koskaan ollut mainittavaa hyötyä.

Jokainen masennus onkin yksilöllinen. Varsinkin paniikkiin ja ahdistukseen lääkkeet vaikuttavat tehokkaasti.

Terapian toimimiseen puolestaan vaikuttaa eniten terapeutin valitsema hoitosuuntaus sekä pätevyys ja terapeutin ja terapoitavan kemiat. Tämänhetkisten tutkimustietojen varjolla ei ole väärin sanoa, että kognitiiviset terapiat näyttäisivät toimivan tehokkaiten! Olin itse terapeutin roolissa tutkimuksessa, jossa tutkittiin muutaman hoitosuuntauksen tehokkuutta. Hoidin siis muutamaa asiakasta, jokaista eri terapiamenetelmällä. Pohjana olivat aiemmat tutkimukset, jonka mukaan kognitiiviset ja ratkaisukeskeiset terapiamuodot, joissa terapiaa laajennetaan kotona tehtävien harjoitteiden avulla istunnon ulkopuolelle, ovat muita malleja tehokkaampia.
 
Täällä myös yksi, jolla syöminen ei 100% ole hanskassa :( Syöminen muuttui ongelmaksi 9 luokalla, eli 15-16 vuotiaana, kun aloin seurustelemaan. Näin jälkikäteen tuntuu todella naurettavalta, mutta niin siinä vaan kävi, että epänormaali suhtautuminen ruokaan on sen jälkeen ollut ihan arkea. Sen jälkeen kun löysin ahkeran punttiksella käymisen, josta siis on nyt 1 ½ vuotta, on mennyt paremmin :) Olen elänyt todella säntillisesti koko tuon ajan, mutta nyt viimeisen ½ vuoden aikana on ruvennut homma taas lipsumaan. Toisinaan kun repsahtamisia ruuan kanssa tapahtuu, viimeksi muutama päivä sitten, olo on aivan hirveä! Masennun aivan järkyttävästi ja tuntuu, että kaikki se vaiva mitä on nähnyt salilla, lenkillä ja harjoituksissa ja koko se liikunnalla saatu hyvä olo on yhden superextramässyn jälkeen tuhoutunut maan tasalle :itku: Ja että sen jälkeen kaikki alkaa taas alusta. Häiriintynyt syöminen on kierre; ahmimisvimma saa alkunsa stressistä ja ahdistuksesta ja ahmimisen jälkeen tulee hirvittävä masennus ja lisää stressiä! Näin on ainakin minulla. Ihailen ihmisiä, joilla suhde omaan vartaloon, treeniin ja syömiseen todellakin on tasapainossa. Saavutin tuon tasapainon omasta mielestäni melkein vuodeksi. Nyt on taas ilmassa sellaista, että hyvä alku on hajoamassa käsiin... Nyt pitäisi äkkiä päästä suosta ylös, mutta miten?
 
hmm.. no itelläni terapia on auttanut..oon oppinu tunnistaa ne tunnetilat (mulla itelläni mm. muutokset ja pelko,epävarmuus pamauttaa syömisongelmat esiin) joissa oireilen..sitku tunnistin ne tunnetilat alko pohtiminen mikä tabu noissa tunteissa on? ja menneisyyttä kaivelemalla mulle on selvinny et oon oikeestaan koko elämän eläny pelossa ja epävarmuudessa (mm. nähny lapsena asioita joita ei ois pitäny -> alko pelottaa -> tunnetta en lapsena osannu ilmasta ja käsitellä niimpä se jäi elämään..)
mä oon tätä prosessia läpi käyny vasta noin vuoden, mut aluks en ees tajunnu et tää ongelma vois mitenkää liittyy noin kaukasiin asioihin.tän kaiken keskellä on oppinu itestään hirveesti ja nyt pitää opetella hallitsemaan sitä puolta itessään joka aina välil putkahtaa ahdistaessa esiin..prosessi jatkuu,mutta eka erä on voitettu :) tsemppiä!
 
Hamtaro sanoi:
Täällä myös yksi, jolla syöminen ei 100% ole hanskassa :( Syöminen muuttui ongelmaksi 9 luokalla, eli 15-16 vuotiaana, kun aloin seurustelemaan. Nyt pitäisi äkkiä päästä suosta ylös, mutta miten?

Minulla ajankohta oli hyvin sama ja kertomuksesi myös tuttua, tosin syy oli erilainen, ei seurustelu vaan jostakin päähän napsahti että pitäisi laihduttaa :eek: Mieletöntä.

Minä käyn terapiassa jutustelemassa ja se on rauhoittanut tilannettani, ei parantanut kokonaan. Sanoit, että pitäisi päästä ÄKKIÄ tästä suosta ylös mutta valitettavasti joudun sanomaan, että se ei ole avain paranemiseen. Vie kuukausia, vuosia, toipua syömishäiriöistä, oli se millainen tahansa. Se ei ole tullutkaan (monille) yhdessä päivässä vaan kehittynyt pitkän ajan kuluessa. Minä olen ajatellut, että annan toipumiselleni aikaa, olen itselleni armollinen, annan itselleni aikaa. Se on ollut tärkein päätökseni parantumisessa sen jälkeen kun myönsin sairauteni. Ja ajalla tarkoitan minimissään vuotta. Kannattaa kokeilla apua, kannattaa puhua asiasta valitsemilleen ihmisille ja kannattaa etsiä elämälleen sellaisia kiintopisteitä ja mieltymyksen kohteita, jotka tuovat sisältöä ja miellekkyyttä. Ne ainakin auttavat taistelussa syömishäiriötä vastaan vaikkeivat sitä poistakaan :rolleyes:
 
Opin tänään lehdestä, että noin 50% syömishäiriöisistä paranee täysin, ja noin 30%:lle jää jotain ahdistuksia mutta eivät niin pahoja, että pilaisivat elämän. Ja hoidot kuulemma kehittyvät koko ajan. Tiiä siitä sitten.
 
No jos tilastoja kiinnostaa tietää, niin tosiaan n.50% paranee (kaikista syömishäiriöisistä), anorektikoista 5-10% kuolee, bulimiaa sairastavista 20-30% paranee työ/opiskelukuntoisiksi ja 10-20% häiriö kroonistuu..

Vaikeinta on parantua, jos sairastuu n.20-vuoden iässä, jos nuorena tai vanhempana niin ennuste parempi..

Oon seuraillu näitä teidän keskusteluja ja toivon todella tsemppiä ja paranemista teille kaikille :haart:
 
Rae- sanoi:
No jos tilastoja kiinnostaa tietää, niin tosiaan n.50% paranee (kaikista syömishäiriöisistä), anorektikoista 5-10% kuolee, bulimiaa sairastavista 20-30% paranee työ/opiskelukuntoisiksi ja 10-20% häiriö kroonistuu..

Vaikeinta on parantua, jos sairastuu n.20-vuoden iässä, jos nuorena tai vanhempana niin ennuste parempi..
Rae-, osaisitko sattumalta sanoa, että mikä siinä on, että juuri n. 20 vuoden iässä sairastuneidan ennuste parantumiselle on muita huonompi? Kiinnostaisi tietää. Ehkä joku identiteetti- ja itsenäistymiskysymys?! :rolleyes:
 
Pikkupapu sanoi:
Rae-, osaisitko sattumalta sanoa, että mikä siinä on, että juuri n. 20 vuoden iässä sairastuneidan ennuste parantumiselle on muita huonompi? Kiinnostaisi tietää. Ehkä joku identiteetti- ja itsenäistymiskysymys?! :rolleyes:

oho... siis se on kyllä justiinsa toisin päin :eek: eli 2-kymppisenä sairastunut paranee ennustettavammin, sori kirjotus moka... ja ei oo mitään faktoja nyt asiasta, mutta tein joku aika sitten pientä tutkimusta tosta jutusta ja yksi syömishäiriöisten psykiatrisena lääkärinä toiminut henkilö mulle näin sanoi. Jäi vaan mieleen.. Oisko sitten jotenkin tohon identiteetti-itsenäistymis juttuun liittyvää, mutta usein siis ohi menevää...
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Tottahan se on, ettei täältä ojan pohjalta nopeasti nousta... :( Eniten harmittaa se, että on turha unelmoida, että salilta tarttuisi lihasta, jos ravinnon saanti on ihan persiistä! Kuten jo tuossa sanoin olin yhdessä vaiheessa ihan hyvässä vedossa :) Treeni kulki kuin höyryveturi, eikä mikään ihme: tuolloin myös söin kuin eläin! Esimerkiksi aamuisin söin yli puolet enemmän kuin nykyisin! Sitten tuli kauhea stressi opiskelujen kanssa ja treenejä joutui jättämään väliin. Kun ei päässyt treenaamaan syöminen vähentyi ja sillä tiellä ollaan. Ihmisen mieli on kumma, vaikka se tietää, että saadakseen haluamansa lihakset on syötävä ja vaikka kokeneemmat konkarit asiaa painottaa, niin silti sitä ei vaan syö!! Koko homma lähtee korvien välistä joten siellä on pakko olla jotain häikkää!
 
tsemia hammaro!
sähän sen ite sanoit jos et syö tarpeeks et kasva! ja se on fakta.
mul kans tosiaan syömishäiriö ja nyt on tullu vähän skarpattua ton asian suhteen,ja vähän oon kasvanukki :) :) mut paaljon viel tehtävää.
se ois mulle nii paljon helpomapaa kasvaa isommaks ilman sitä syömistä, saisin pitää pakkomielteeni mut kasvaa silti...mut en haluu sielt mist aita matalin, pääkoppa kans kondiksee ;) ruokaahan se loppujen lopuks vaan on...miks helevetissä teen/tehään siitä joku megalomaanisen super suuri asia?!
 
Zone-sarja -42%
Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota siihen että syömishäiriöinen tunnistaa toisen syömishäiriöisen aika helposti? Se on aika jännä. Eräs bulimiaa sairastanut ystäväni kertoi tutustuneensa bileissä yhteen tyttöön siten, että he olivat ruokapöydän ääressään "bonganneet" toistensa syömishäiriön. Vaikka molemamt olivat siinä tilanteessa syöneet ihan normaalisti, se syömisen vaikeus jotenkin vaan näkyi.
 
Rae- sanoi:
oho... siis se on kyllä justiinsa toisin päin :eek: eli 2-kymppisenä sairastunut paranee ennustettavammin, sori kirjotus moka... ja ei oo mitään faktoja nyt asiasta, mutta tein joku aika sitten pientä tutkimusta tosta jutusta ja yksi syömishäiriöisten psykiatrisena lääkärinä toiminut henkilö mulle näin sanoi. Jäi vaan mieleen.. Oisko sitten jotenkin tohon identiteetti-itsenäistymis juttuun liittyvää, mutta usein siis ohi menevää...
Okka pokka, kiva kun korjasit. :) Olinkin nimittäin joskus lukevinani jostain, että ennuste olisi siinä parinkympin tienoilla aika hyväkin.

Voimia kaikille!!
 
Pikkupapu sanoi:
Okka pokka, kiva kun korjasit. :) Olinkin nimittäin joskus lukevinani jostain, että ennuste olisi siinä parinkympin tienoilla aika hyväkin.


American Journal of Psychiatry 2002; 159: 1284-1293:

N 50% anorektikoista paranee täysin, 30% osittain ja n. 20% sairaus muuttuu krooniseksi.

Ennuste näytti parhaalta niillä potilailla, jotka olivat sairastuneet nuorena, anoreksia oli kohtalaisen lievä ja toipumisen jälkeinen seuranta-aika pitkä. Heikointa toipuminen oli niillä, joiden laihuushäiriöön liittyi oksentelua, bulimiaa, ulostuslääkkeiden väärinkäyttöä tai pakko-oireinen häiriö.

Tiivistelmä asiasta osoitteessa: http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=3883423
 
olen jo pitemmän aikaa laskenut tarkasti kaloreita (käyn salaa työpaikalla laskemassa energynetissä päivän syömisiä) enkä yleensä päästä kaloreita yli 1300.
saan välillä järjettömiä ahmimiskohtauksia, jotka päättyvät huonoon oloon ja harmittaa kun piti taas mennä syömään.
toisinaan olen jopa yrittänyt oksentaa, tuloksetta.
olen aina ollut hoikka. mitat 165/53
ensimmäisen kerran aloin laihikselle ylä-asteella vaikka minussa ei ole pahemmin laihdutettavaa.
peilikuvani on lihava!
ja tällä tavalla mukamas yritän saada kropastani lihaksikkaampaa.
tiedostan ettei tämä ole normaalia!
 
happy frog sanoi:
olen jo pitemmän aikaa laskenut tarkasti kaloreita (käyn salaa työpaikalla laskemassa energynetissä päivän syömisiä) enkä yleensä päästä kaloreita yli 1300.
saan välillä järjettömiä ahmimiskohtauksia, jotka päättyvät huonoon oloon ja harmittaa kun piti taas mennä syömään.
toisinaan olen jopa yrittänyt oksentaa, tuloksetta.
olen aina ollut hoikka. mitat 165/53
ensimmäisen kerran aloin laihikselle ylä-asteella vaikka minussa ei ole pahemmin laihdutettavaa.
peilikuvani on lihava!
ja tällä tavalla mukamas yritän saada kropastani lihaksikkaampaa.
tiedostan ettei tämä ole normaalia!

Mikä on "normaalia"? Tuollaiset asiat pois pyörimästä mielestä heti. Kukaan ei ole normaali.

Syöt älyttömän vähän, sinulla on kehonkuvan häiriö, liikut ja olet kärsinyt bulimian tyylisestä ahdistuksesta. Nyt oikeat paikat sinulle ovat lääkäri ja / tai ravitsemusterapeutti. Yksin on turha jäädä pohtimaan näitä asioita. Käy katsomassa vaikka http://www.syomishairioistentuki.fi/.
 
Aattelin aluksi kirjoittaa oman topicin, mutta tämä on ehkä parempi vaihtoehto.

Pikkuisen on parempaan menossa. Olin 5 päivää pienessä kylpylässä täysihoidolla, joten tuli syötyä säännöllisesti. Ruoka ei mitään ihmeellistä ollut. Ihan tavallista perusruokaa. Ruokamäärät ihan normaaleja eli ei ahmintaa. Paino nousi heti saman tien ylös korkeammalle kuin koskaan, yhteensä nousua noin 4kg. Tunnen oloni ihan hirveäksi, mutta koitan sinnitellä, koska pitkän aliravitsemuksen jälkeen tuo on keholle normaali reaktio elimistöltä.

Kotiinpaluun jälkeen alkoi taas syömisongelmat. Ei millään tahdo onnistua syöminen, koska ruokahaluttomuuden takia ei tee mieli valmistaa mitään. Muutama ihan onnistunut syömispäivä on ollut, mutta enemmän syömättömyyttä.

Löysin kuitenkin uuden ruoan, jota pystyn syömään: puuro, jossa raejuustoa. Kiitos siitä punttimimmeille :) Se on ihan älyttömän hyvää ja saa syötyä raejuustoa, joka ei muussa muodossa mene alas ollenkaan.

On nyt sitten aamiainen ja illallinen kunnossa. Pitäisi vaan keksiä päiväruoat. Töissä olen syönyt nyt kaksi täytettyä sämpylää (välissä juustoa, vähärasvaista metwurstia ja salaattia), proteiinijuoman ja jotain hedelmää. Se täyttääkin ihan hyvin.

Nyt kun mietin, on ihan selvää, että mulla on lievä syömishäiriö. Se ei ole yhtä selkeää kuin anoreksia tai bulimia eikä varmastikaan yhtä vaarallista, mutta päässähän se vika syömishäiriössä on eikä ilmenemismuodossa. Katselen usein peiliin ja vihaan sitä läskipossua, joka sieltä katsoo takaisin. Syömisen kanssa takkuilee tosi paljon. Silloin harvoin, kun jotain tekee mieli, ei raaski syödä, koska pelkää lihovansa, vaikka ei yksi tuplasuklaamuffinssi parin viikon välein ketään lihota. Kadehdin hoikkia ja hyvävartaloisia ihmisiä. Pahinta on se, että sitä on itseltään ihan hukassa.

No niin kuin sanoin aiemmin, parempaan ollaan menossa. Syöminen palautuu ihan pikkuhiljaa kuntoon. Samalla on alkanut salikiinnostus taas herätä. Taukoahan mulla on melkeen 2 vuotta. Ihan täydellistä treenaamattomuutta vuosi.

Voi sitä itseinhon määrää. Voimat on kuitenkin yhä ihan finito ja välillä pelkkä ajatuskin jumppa-aikataulusta nukuttaa.

Elämä kuitenkin pyörii tosi paljon omassa ulkomuodossa ja syömisen monimutkaisuudessa. Esim. eilen en viitsinyt tehdä raejuustopuuroa klo 19, koska oli muka liian aikaista ja klo: 21.30 taas liian myöhästä. Menin lopulta nälkäisenä nukkumaan, koska mihin sitä nyt energiaa yöllä tarvii :rolleyes: . Että on tässä vielä paljon korjattavaa ja eniten omassa päässä.
 
Moi Hippa! Lukaisin sun postauksen ja täytyy sanoa, että tutulta kuulostaa. Mulla oli muutama vuosi sitten samanlaiset fiilikset, ei varsinaista (näkyvää) syömishäiriötä, mutta siellä se korvien välissä lymysi... Ruoka ja oma ulkonäkö oli jatkuvasti mielessä, hirveetä syömisen kontrollointia (piti kattoo kellosta, milloin voi syödä), morkkis jos jäi lenkki tekemättä tai tuli syötyä ylimääräinen leipäpala, ja todellinen voittajafiilis, jos selvisikin vähemmällä ruoalla päivästä kun oli tarkoitus. Ei ollu kovin nautittavaa tuo, ja onneksi olen siitä päässyt.

Mulla tuo koko ulkonäkökompleksi hävisi täydellisen elämänmuutoksen myötä. Epätyydyttävä parisuhde jäi taakse ja löysin maailman ihanimman miehen, jonka kanssa meillä oli paljon yhteistä tekemistä. Yksinkertaisesti aika ei riittänyt miettiä ruokaa. Musta tuntuu, että erityisesti naiset yrittää täyttää ruokakontrollilla jonkinlaista tyhjää koloa sydämestä tai etsiä elämään sisältöä, ainakin minun kohdalla oli näin. Monesti tuntuukin, että jos haluaa syömis- ym. asiat laittaa kondikseen, niin ensin pitää laittaa elämä ja päänuppi muuten kondikseen. Kannattaa miettiä, onko tyytyväinen elämäänsä ja mitä siinä haluaisi muuttaa. Muutokset ei oo helppoja (ei ollut ainakaan mulle) mutta se oli välttämätöntä ja loppujen lopuksi elämäni paras päätös. Ton muutoksen avulla opin jollakin tavalla "heittäytymään" ja elämään spontaanimmin, niin että opin kuuntelemaan itseäni ja kroppaani paremmin (ts. nälän tunnekin tuli tutuksi, mikä oli pitkästä aikaa ihanaa kun antoi itselleen luvan tyydyttää sen!). Heittäytyminen onnistui kun luotti siihen, että joku ottaa vastaan eikä koko maailma muutu ja romahda siitä.

Tsemppiä sulle! Kirjoittele lisää tuntemuksiasi ja etenemistä tuon asiasi kanssa. Tarpeen tullen täältä kommentoidaan lisää. Muista, että pari ylimääräistä kiloa on pieni hinta elämänlaadusta!

ps. Tosi hyvä vinkki miettimäksesi päiväruoaksi on kylmä makaronisalaatti, jossa on sekaisin tummaa pastaa (tai mikä nyt itseä vaan miellyttää), paistettuja kananfileitä pieninä paloina, herne-maissi-paprikaa ja rasvattomaan/vähärasvaiseen kermaviiliin tehtyä dippikastiketta (taco tai barbecue). Hyvää!
 

Latest posts

Back
Ylös Bottom