Alkava syömishäiriöni pitäisi kukistaa

[Mäyräkoira]

Masennuslääkkeen kokeilu ei kauaa kestänyt, pari viikkoa. Lääkäri ei nyt halua uutta lääkettä vielä ottaa, vaan haluaa, että asiaa saataisiin käsiteltyä ilman lääkkeitä.

Vai näin. Masennuslääkkeethän eivät välttämättä ala edes vaikuttaa vielä parissa viikossa. Mielenkiintoinen lääkäri sinulla. Onko tarjonnut terapiaa vai onko "asian käsittely" sitä, että käyt terveyskeskuslääkärillä kerran kuussa?

Jos vain mitenkään jaksat / pystyt niin VAADI hoitoa. Nykyisellään mt-puoli on niin persiillään, että hoitoa ei saa ellei sitä osaa vaatia tai ellei ole itsetuhoinen / harhainen. Kirjoituksestasi päätellen olet kuitenkin hyvin älykäs ja tässä todellisuudessa elävä neiti, eikä itsesi vahingoittaminen ole sellaista, mitä hoitoon pääsy nyky-yhteiskunnassa edellyttää. :( Syömishäiriöisen on helkutin vaikea saada hoitoa, ellei BMI ole alle 15. Olen kuullut villejä huhuja, että joillekin osastoille BMIn on oltava 14!

Olen syönyt kalaöljyä, vitamiineja. Hiilareita saan ihan kylliksi, koska se on about ainoa, mikä menee alas. Olen hirveän väsynyt ja voisin nukkua vaikka koko ajan. Uni on mennyt jo muutaman viikon paremmin. Aiemmin heräilin useasti yön aikana. Nykyään ei tarvi edes käydä vessassa yöllä.

Ahdistaa paljon ja usein. Saan myös raivareita ihan pikkujutuista.

Tietänet itsekin, että tämä kuulostaa masennukselta? Tahdot jäädä joka aamu sänkyyn, mihinkään ei jaksa mennä. Itsensä saa pakottaa ihan kaikkeen, syömään, työhön... Haluaisi vain hautautua peiton alle ja olla ja nukkua. Kaikki tuntuu vaikealta. Tuntuu, että maailma on muuttunut vaikeaksi, että jokainen arkipäiväinen asia on muuttunut melkein ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tulevaisuus ei näytä kauniilta, sitä ei ajattele tai jos ajattelee sielläkään ei näy parempaa. Aina ei huvita käydä pesulla, kodin siivoaminen ja harrastaminen on päivä päivältä hankalampaa. Ystäviä tai perheenjäseniä ei jaksa nähdä yhtä usein kuin ennen. Kuulostaako tutulta?

Psykologiasta tietämättömille: masennus ei ole tila, jossa ihminen on surullinen vaan tila, jossa ihminen on voimaton.

Ei tää puhuminen auta. On niin turhanpäiväistä selittää tätä ihan kelle hyvänsä. Kukaan ei voi auttaa.

Itse asiassa masennuksesta parantumisen ennuste on kunnollisella hoidolla melko hyvä. Nyt sinä et saa kunnon hoitoa.

 

[Amaryllis]

Vai näin. Masennuslääkkeethän eivät välttämättä ala edes vaikuttaa vielä parissa viikossa.

Joo on kyllä mielenkiintoinen metodi lääkityksessä. Itse kärsin teinivuosinani ahdistuneisuudesta, masennuksesta ja paniikkioireiluista. Menin suoraan yksityiselle psykiatrille, joka määräsi masennuslääkkeen (Cipramil) sekä kuukauden ajaksi yhdessä masennuslääkkeen kanssa käytettäväksi rauhoittavan, ahdistusta poistavan kolmiolääkkeen (Alprox). Tämä kolmiolääke siksi, että masennuslääkitys aiheuttaa usein aluksi oireiden pahenemista ja myös sivuvaikutukset (esim. unettomuus) ovat monilla pahimmillaan alussa. Kolmiolääke lopetettiin sitten annosta vähentämällä kahdessa viikossa ja samaan aikaan varsinaisen masennuslääkkeen annostus nostettiin asteittain sopivalle tasolle. Joillakin paras vaikutus alkaa vasta parin kuukauden jälkeen. Mutta masennuslääke ei todellakaan ole mikään antibiootti, joka alkaa parissa tunnissa/päivässä korjata tilannetta (poislukien rauhoittavat, jotka eivät varsinaisia masennuslääkkeitä olekaan).

Olin lääkityksellä pari vuotta, puoli vuotta välissä, sitten vielä vuoden ja lopulta oireet vain häipyivät vähitellen. En käynyt terapiassa, mutta n. kerran kuukaudessa psykiatrin juttusilla ja lueskelin itsekseni netistä ja kirjastosta aiheesta. Omalla kohdallani kysymyksessä olivat mitä ilmeisimmin "kasvukivut" jotka liittyivät itsenäistymiseen, opintojen aloittamiseen, kotoa muuttamiseen ja elämänmuutoksiin ylipäänsä. Lääkitys oli kyllä ihan avainasemassa, koska ilman sitä en olisi jaksanut enkä uskaltanut mennä edes luennoille - kokematta olisivat siis jääneet itsetuntoa vahvistavat ja paranemista auttavat onnistumiset ja sosiaaliset kontaktit.

Minustakin tässä tapauksessa, jota mäyris kommentoi ei ongelma ole niinkään ruokahaluttomuus, vaan masennus ja ahdistus. Se, mitä villakoiran ytimessä on, mikä masennuksen moninaisine oireineen aiheuttaa, selviää parhaiten keskustelemalla itsensä ja muiden kanssa. Joskus on paljon parempi jutella ei-niin-läheisen ihmisen kanssa, joka näkee asiat vähän eri vinkkelistä ja jota eivät sido "läheisyysnormit" kuten että negatiivista palautetta ei ole suotavaa antaa tai ainakin sellaisen kuuleminen läheiseltä voi sattua ja ahdistaa pahasti.

 

[Venla]

Masennuslääkkeen kokeilu ei kauaa kestänyt, pari viikkoa.

Juuuust. Tuossa ajasta siitä on vielä enemmän haittaa kuin hyötyä. Erikoinen kokeilu. Sinänsä kai ihan jees että koettavat ensin selvittää tilanteen ilman lääkkeitä. Ne ovat kuitenkin joskus hyvä ensiaskel, sellainen kemiallinen kainalosauva. En mä sulle osaa sanoa kuin että koeta ottaa apu vastaan, koeta jaksaa itekin selvittää missä on vika. Vaikka olet ihan solmussa, uupunut ja lukossa niin tuo voi alkaa selvitä, koetat vain sen verran jaksaa että menet lääkäriin.

Mäyräkoira tuossa yllä jo sanookin aika lailla saman kuin mitä minäkin aioin ja mitä aiemminkin sanoin... masennukselta kuulostaa.

EDIT: Masennus tosiaan on voimattomuutta, ja kyvyttömyyttä nauttia elämästä, kaikki intohimo katoaa. Se tuntuu siltä kuin koettaisi kahlata jossain tahmeassa ja upottavassa maaperässä ja kaiken ylle olisi vedetty harmaa, iloton harso.

 

[ipana|]

itelläni eivät ole vielä masennuslääkkeitä tarjonneet, vaikka sairasloman syyksi laittoivatkin masennuksen ja anorexian. Tosin jos tarjoavat, niin tuskinpa huolin niitä lääkkeitä, sillä haluan parantua tästä syömättä niitä nappeja.

Tänä aamuna ei taas mennyt hirveän lujaa, yöllä ei saanut nukuttua ehkä tuntiakaan ja sitten kun aamulla nousi seisomaan, niin kohta tajusin olevani ketarat ojossa selälläni maassa. Tosta noin vaan. Tuli myös monta sellaista hetkeä kun aivoissa ei vaan mikään raksuttanut, en olisi varmasti osannu niinä hetkinä edes ovea avata... Seisoin vaan ja odotin että polte päässä loppuu, vähän samanlainen tunne kun jos juo raakaa viinaa silloin polttelee päässä. Tätä vaan tapahtuu päivittäin usein kun nousee seisomaan. Saattaa tietysti matala verenpaine vaikuttaa, yläpaine välillä alle 100.

Originally Posted by Hippa

Ahdistaa paljon ja usein. Saan myös raivareita ihan pikkujutuista.

Kuin myös täällä. Joku ihan mitätön asia alkaa raivostuttamaan ihan tajuttoman paljon, siihen nähden kuinka turhanpäiväisestä jutusta voi olla kysymys. Esimerkiksi jos kaupasta on loppu juuri se laktoositon raejuusto mitä on tullut hakemaan, niin silloin rupee etsimään jotain minkä vois heittää seinään... Sitten ei oikein mikään enään sytytä. Olis juhlia ja menoja, mutta kaikki tuntuu vaan yhdentekevältä eikä tee mieli juhlia enään. Kun vois vaan olla. Aina väsyttää...

jos pystyis lopettaa sen itsensä satuttamisen, mutta kun se auttaa.

Lääkärit sai vähän edettyä ja nyt on ajat varattuna jo ravintoterapeuteille ja jollekin painontarkkailijalle? emt. Sitten on käyntejä psykologille. Kunpa vastaisivat pian sieltä tampereelta, olis kesällä matka varattuna turkkiin kahdeksi viikoksi, jos ennen sitä ehtisi vähän parantua, tai muuten ei sielä sitten jaksa mitään.

Ja hauskaa viikonloppua teille

 

[Betzy]

Täytyy nyt itsekin kommentoida, että on sinänsä lohduttavaa tietää, että ei oo ainoa, joka kärsii/kärsinyt syömisongelmista..
Kirjottelinkin tuolla omista ongelmistani, ja apua sain (kiitos siitä kaikille!!)
Vaikkei siitä oo kun viikko, niin vihdoin tuntuu että päähän on mennyt se, että PITÄÄ SYÖDÄ!! (ei siis mikään ahaa-elämys, oon sitä tässä itekseni jo pidempään yrittänyt, mutta tosta sain sen viimesen potkun) ja nyt tulee sellanen about 1200-1400 kcal päivä.. Tosin liikunta lisääntynyt kyllä samalla..ja vähän pelottaa, että se pian lähtee käsistä.. Vissiin siis pakko tehä itelleen jostain ongelma aina:D No ei, pitää vaan yrittää..

Tossa oli jonkun viestissä puhetta ravintoterapeutillekkin menosta.. (en ehtinyt tässä kiireessä lukea kaikkia viestejä kovin tarkkaan, joten en tiiä onko siitä sen enempää keskusteltu...) mutta suosittelen kuitenkin, jos sellaiselle menemiseen päädyt, että valitset jonkun ammattitaitoisen ihmisen. Ite kävin kunnallisella ja en kokenu siit olevan juuri mitään hyötyä. Eipä tullut ilmi mitään mitä en tietäis ja enemmän mä näiltä sivustoilta olen saanut irti

Mut jaksamisia sinnekkin!! Itekkin huomannut, että siitä se sit lähtee eteenpäin kun myöntää asian itelleen...ja jaksaa taistella!! Paistaa se aurinko tänne risukasaankin toisinaan

 

[Betzy]

Joku ihan mitätön asia alkaa raivostuttamaan ihan tajuttoman paljon, siihen nähden kuinka turhanpäiväisestä jutusta voi olla kysymys. Esimerkiksi jos kaupasta on loppu juuri se laktoositon raejuusto mitä on tullut hakemaan, niin silloin rupee etsimään jotain minkä vois heittää seinään...

Uih, toi ihan kun mun elämästä.. tänään meinas lentää kulhot päin seiniä, kun puuro tuli mikrossa kupista yli... Pitää näyttää toi kirjotus mun exälle, kun juuri eilen tuli sillekkin vedettyä kunnon itkuraivarit jostain.. ja se sano, että oon kun 2 vuotias kakara.. Pitää näyttää etten ole ainut :D

 

[Venla]

Se myöntäminen tarvitaan alkuun, mutta se ei riitä. Eikä noista ongelmista parannuta viikossa tai parissa, se voi olla jopa vuosien prosessi. Hyvä että vertaistuki auttaa, mutta oman ajattelun vankilasta voi olla vaikea nähdä ulos pelkällä itsereflektiolla, siihen tarvitaan usein joku muu sanomaan mikä on pielessä. Itselleen on niin helvetin helppo valehdella.

Akuutissa vaiheessa tulee hoitaa oireet, mutta hoitoa ei pidä lopettaa siihen kun ensimmäisen kerran alkaa mennä hyvin. Koskee siis myös syömishäiriöitä että masennusta. Sama virheellinen ajattelutapa voi säilyä vaikka näennäisesti menisi paremmin. Pahasti varmaan sanottu mutta kun niin se menee. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, etteivät masennuslääkkeet ole mitään huumeita tai vaarallisia aineita. Ne voivat auttaa tokenemisvaiheessa. Toisille ne sopii, toisille ei, mutta ei niitä kannata oikopäätä tuomita. (Eikä myöskään ajatella että kaikki hoituu kun vaan saa niitä nappeja.)

Itkuraivariahistusväsymyspuuskat on osa tuota samaa soppaa. Energiat vähissä. Ahistaa. Ja pakolla vaan väännetään eteenpäin. Jaksaminen on jännä juttu. Miten ihmeessä voi ihminen alle tuhannen kalorin vuorokausimäärillä jaksaa juosta kahden tunnin lenkkejä ja sen jälkeen hajota palasiksi kun kynä putoaa kädestä eikä jaksa nostaa sitä ylös? Niin... itselleen valehtelemista sekin kai on.

Hienoa tietenkin on jo se, että pystyy syömään edes vähän enemmän. Se on jännä miten anoreksiassa painon pudotessa kilo kilolta oma persoonallisuuskin alkaa kadota... ja pikku hiljaa kyky myös järkevään ajatteluun. Kaikki mikä nostaa hiemankin ylöspäin siitä kierteestä on tietenkin upea juttu. Ei ole tarkotus tällä masentaa lisää suinkaan.

 

[Betzy]

Se myöntäminen tarvitaan alkuun, mutta se ei riitä. Eikä noista ongelmista parannuta viikossa tai parissa, se voi olla jopa vuosien prosessi. Hyvä että vertaistuki auttaa, mutta oman ajattelun vankilasta voi olla vaikea nähdä ulos pelkällä itsereflektiolla, siihen tarvitaan usein joku muu sanomaan mikä on pielessä. Itselleen on niin helvetin helppo valehdella.

Akuutissa vaiheessa tulee hoitaa oireet, mutta hoitoa ei pidä lopettaa siihen kun ensimmäisen kerran alkaa mennä hyvin. Koskee siis myös syömishäiriöitä että masennusta. Sama virheellinen ajattelutapa voi säilyä vaikka näennäisesti menisi paremmin. Pahasti varmaan sanottu mutta kun niin se menee..

Jos mun tekstiin viittasit tolla, niin en mä tarkottanutkaan sillä muuta, kun että siinä on hyvä alku..vähän huonosti valittu sanat ehkä.. paljon se vaatii sen jälkeen, ei todellakaan mikään läpihuutojuttu, ihan kaikkea muuta! Kun itellä siihen, että oksentelun suurin piirtein olen lopettanut niin meni reilu pari vuotta siitä, kun myönsin, ettei kaikki oo ihan kohallaan..(ja myönsinkin sen vasta reilun kolmen vuoden ongelman jälkeen) Ja varmaan menee vielä piiiiiiiiitkään ennen kun voi sanoa, ettei ole pariin kuukauteen oksentanut..

Kaikki tapahtuu pikku hiljaa...ja pienilläkin asioilla/oivalluksilla voi olla suurtakin merkitystä..

 

[Bandiitti]

Tuo lääkityspuoli on kyllä mt-puolella niin hatarissa kuin olla ja voi. Ja vielä pahemmin tk-lääkäreillä. Itse olen sairastanut yhden masennuksen (tällä hetkellä tosin epäilen kyseistä diagnoosia) neljä vuotta sitten. Vuosi sitten sain uudelleen samankaltaisia oireita ja heti oltiin pilleriä tuputtamassa. Ajattelu toimi kuitenkin sen verran, että aloin ihmetellä oirelistaa, että jotenkin ei tuohon masennukseen täsmää. Syyksi paljastui loppujen lopuksi b-vitamiinin imeytymishäiriö:jahas: (Neljä vuotta sitten aloin kasvissyöjäksi.)

Siis masennus hoitui b-vitamiinilla...

En tällä väitä, etteivätkö lääkkeet oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan olisi hyvä juttu, joskus ihan välttämättömiäkin. Mutta tarkoituksena oli kai sanoa, ettei ns. toisen mielipiteen hakeminen olisi ihan tuulesta temmattu vaihtoehto näissä asioissa...

 

[Venla]

Jep - kaveri söi vuoden mielialalääkettä ennen kuin tajusivat, että sillä onkin kilpirauhasen toiminnassa häikkää :/
Lääkäreitäkin on monenlaisia, toiset on tosi tarkkoja ja tiukkoja noitten nappien kanssa ja toiset kirjoittaa reseptin mielialalääkkeisiin 20 minuutin käynnin perusteella . Paha vaan, ettei siinä tilassa missä potilas silloin on, oikein jaksa vaatia välttämättä niitä labrakokeita sun muita.

 

[lentoemo]

Aika herkästi lähdetään mielialalääkkeitä näköjään määräämään. :jahas: Joskus masennus saattaa johtua ihan puhtaasti esimerkiksi suolistoperäisistä sairauksista, kuten keliakiasta, Chronin taudista ym. Erityisesti keliakian on todettua aiheuttavan masennusta suurimmissa määrin. Pienillä lapsilla myös käyttäytymishäiriöitä(rauhattomuutta ym.) keliakiasta johtuen.

 

[kaisa]

Lääkäreitäkin on monenlaisia, toiset on tosi tarkkoja ja tiukkoja noitten nappien kanssa ja toiset kirjoittaa reseptin mielialalääkkeisiin 20 minuutin käynnin perusteella .

jatkuu...

Kävin vähän ylikierroksilla jossain vaiheessa opiskelun suhteen ja kipaisin YTHS:llä kysymässä neuvoa. Ei siihen menny edes 20 minsaa, kun lekuri jo sanoi, että: "Mitä sä haluat, mä kirjoitan sulle mitä vaan." Lähdin joku masennuslääkeresepti kourassa vastaanotolta, enkä ikinä edes hakenut apteekista ko. lääkettä. Melko mielenkiintoista...

 

[Hippa]

Mä olisin tyytyväinen, jos lääkärini antaisi suosiolla vaan lääkettä. Mä en todellakaan jaksa puida mun ongelmia, koska ne on sellaisia, ettei kukaan niille mitään voi.

Tämä lääkäri on juuri sellainen, että ihan ekana tehtiin labrakokeet (kaikki ok) ja nyt haluaa tutustua paremmin ennen kuin rupeaa mitään lääkkeitä määräämään. Tosin määräsi sitä Efexoria, kun sitä erikseen pyysin, mutta kun sen lopetin (omin päin), koska se ei ollut hyvä, ja pyysin uutta lääkettä, hän ehdotti sitten nätisti, että jos nyt eka katsotaan tuo ruokailupuoli kuntoon, koska oireet voi johtua aliravitsemuksesta.

 

[Bandiitti]

Mä olisin tyytyväinen, jos lääkärini antaisi suosiolla vaan lääkettä. Mä en todellakaan jaksa puida mun ongelmia, koska ne on sellaisia, ettei kukaan niille mitään voi.

Muistat kai, ettei lääke paranna syitä?

Siis tyyliin:
rahat loppu - lääke ei tuo lisää rahaa
yksinäisyys - lääke ei tuo kavereita
läski - lääke ei poista makkaroita
jne. jne.

Lääke voi jopa pahentaa ed. mainittuja: vähemmän rahaa, läskiä lisää jne.

Olisiko sairasloma, ruokailun, nukkumisen (vaikka kemikaalisilla avuilla), ulkoilun jne. kuntoon laittaminen ensisijainen konsti? Perusasioihin palaaminen niin sanoakseni. Kolmisen kuukautta vaikka näin ja sitten katsottais missä mennään. Tarvitaanko lääkkeistä lisätukea. Ja sitten tuo, ettei ongelmista puhuminen niitä poista, on kyllä totta, mutta joskus ei näe ongelmistaan ilmeistä ulospääsytietä, jonka joku muu ulkopuolinen näkee ihan selvästi...

Joka tapauksessa kovasti tsemppiä sinne! Ei asiat niin huonosti ole, kuin miltä näyttää nyt!:haart:

 

[Hippa]

Muistat kai, ettei lääke paranna syitä?

Siis tyyliin:
rahat loppu - lääke ei tuo lisää rahaa
yksinäisyys - lääke ei tuo kavereita
läski - lääke ei poista makkaroita
jne. jne.

Lääke voi jopa pahentaa ed. mainittuja: vähemmän rahaa, läskiä lisää jne.

Olisiko sairasloma, ruokailun, nukkumisen (vaikka kemikaalisilla avuilla), ulkoilun jne. kuntoon laittaminen ensisijainen konsti? Perusasioihin palaaminen niin sanoakseni. Kolmisen kuukautta vaikka näin ja sitten katsottais missä mennään. Tarvitaanko lääkkeistä lisätukea. Ja sitten tuo, ettei ongelmista puhuminen niitä poista, on kyllä totta, mutta joskus ei näe ongelmistaan ilmeistä ulospääsytietä, jonka joku muu ulkopuolinen näkee ihan selvästi...

Joka tapauksessa kovasti tsemppiä sinne! Ei asiat niin huonosti ole, kuin miltä näyttää nyt!:haart:

Kokemuksesta tiedän, että oikea lääkitys on paras tie parempaan vointiin. Tällä hetkellä ei ole voimaa eikä sitä myöten haluakaan yrittää yhtään mitään. Työssäkäymisen hyvä puoli on se, että tuleepa edes syötyä päivässä aamiaisen lisäksi lounas.

Niin kuin sanoin, mikään mahti maailmassa ei voi mun ongelmia viedä pois. Ne on sellaisia asioita, joihin ei puhuminen auta eikä kukaan ihminen voi nähdä niihin ratkaisua, koska ratkaisua ei ole.

 

[Mäyräkoira]

Muistat kai, ettei lääke paranna syitä?

Mutta joskus oireiden helpottaminen auttaa siihen, että asioita on helpompi päästä käsittelemään.

Osa oireista saattaa myös olla niin sitkeitä, että lääkitys on paras vaihtoehto. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa paniikkihäiriö ja pakko-oireet.

Lääkitys auttaa nopeammin kuin terapia, se voi helpottaa oloa siksi ajaksi kun odotat terapian vaikutuksia. Vain harvoissa tapauksissa lääkettä tarkoitetaan syötäväksi loppuelämän ajan.

Kaikki mt-diagnoosit eivät ole puhtaasti menneisyyden aiheuttamia ongelmia. Monilla on selviä neurologisia ongelmia, jotka vaikuttavat psyykeen. Myös masentuneella voi olla tällaisia ongelmia. Neurologinen kuntoutus voi auttaa kuten myös terapia, mutta monet neurologisista pulmista kärsivät käyttävät kyllä myös lääkitystä.

Lääke on yksi vaihtoehto. On paljon tutkimuksia, jotka puhuvat lääkkeiden toimivuuden puolesta. Toisaalta terapiallakin saadaan tuloksia mikäli terapeutti on osaava ja hallitsee oikeasti toimivan terapiamenetelmän. Monet kuitenkin luottavat varsinkin alussa yhdistelmähoitoon, jonka teho on monissa tapauksissa parempi kuin pelkän lääkityksen tai terapian.

 

[Venla]

Ja sitten tuo, ettei ongelmista puhuminen niitä poista, on kyllä totta, mutta joskus ei näe ongelmistaan ilmeistä ulospääsytietä, jonka joku muu ulkopuolinen näkee ihan selvästi...

Niin. Se on vaan niin vitun ikävää että masennukseen kuuluu se toivottomuus. Ja syömishäiriöihin - samoin kuin masennukseen - myös ajatus siitä ettei ole sairas eikä ole sen arvoinen että kannattaisi parantua.

Hmm. Syömishäiriömasennus-threadi. Hilpeää. Otetaanko mukaan vielä persoonallisuushäiriötkin? Nehän liittyy näihin molempiin ongelmiin usein myös.

 

[Bandiitti]

Ei ollut tarkoitus sanoa, että lääkkeet olis aina ja kaikkialla syvältä, vaan että joskus muunlaiset menetelmät voi myös toimia.

Jos on aiemminkin ollut näitä episodeja, varmaan jo itsekin tietää mikä on hyväksi.

Itselläni oli myös silloin neljä vuotta sitten sellainen olo, että kukaan eikä mikään voi auttaa, elämä on loppu jne. muuta omituista ja täysin vakavana.

Kauan meni toki rimpuilla ylöspäin ja vasta ihan äskettäin sain naaman taas pinnalle kokonaan, ehkä se loppukin seuraa perästä. Mutta tästä hetkestä katsottuna ajatukset oli kyllä tuolloin harvinaisen harhaisia. Täysin syyntakeetonta touhua... Ja täysin turhaa oli lääkkeiden syönti kun ei kuitenkaan muuttanut asennettaan ja olosuhteistaan. Olisihan se vaikeaa ollutkin, kun sanomalehden luku tai Kauniit ja rohkeat oli liian älyllistä toimintaa. Töissä kävin kaksi vuotta istumassa ja mitään en saanut tehtyä. On kyllä hilpeitä nuo mielen oikut joskus...

Nyt vaan toivoo sormet ja varpaat ristissä, ettei koskaan enää...

 

[Mäyräkoira]

Kauan meni toki rimpuilla ylöspäin ja vasta ihan äskettäin sain naaman taas pinnalle kokonaan, ehkä se loppukin seuraa perästä. Mutta tästä hetkestä katsottuna ajatukset oli kyllä tuolloin harvinaisen harhaisia. Täysin syyntakeetonta touhua... Ja täysin turhaa oli lääkkeiden syönti kun ei kuitenkaan muuttanut asennettaan ja olosuhteistaan. Olisihan se vaikeaa ollutkin, kun sanomalehden luku tai Kauniit ja rohkeat oli liian älyllistä toimintaa. Töissä kävin kaksi vuotta istumassa ja mitään en saanut tehtyä. On kyllä hilpeitä nuo mielen oikut joskus...

Lääkkeet yksinään eivät usein ole paras vaihtoehto. Ne nostavat mielialaa, mutta käytännön muutos jokapäiväisessä elämässä lähtee toimintatapoja muuttamalla.

Miksikö kirjoitin tämän? Tämä palsta on täynnä fiksuja, hienoja naisia, jotka kaikki ovat erittäin päämäärätietoisia ja tavoitteilleen omistautuneita. Jollakulla heistä saattaa kuitenkin olla masennusta tai muuta häikkää. Masennuksen hoidon ei kuitenkaan tarvitse - perusperiaatteiltaan - poiketa juuri puntin ja ruokavalion aloittamisesta. Masennuksen hoidossa - hyvässä sellaisessa - tehdään konkreettisia muutoksia elämänlaadun parantamiseksi. Varmasti jokainen tätä palstaa lukeva on tehnyt konkreettisia muutoksia reenissä ja syömisessä: masennuksen voitto on myös sarja muutoksia. Hyvä terapeutti osaa löytää juuri sinua auttavat toimintatapojen muutokset ja auttaa sinua - ei muuttumaan ihmisenä - vaan lopettamaan itsensä vahingoittamisen. Joku myrkyttää kehoaan syömällä väärin, joku toinen myrkyttää mieltään ajattelemalla itsensä kannalta väärin. Näitä ajatusmalleja voi kuitenkin yhdessä terapeutin kanssa muuttaa.

Toisaalta aiheesta on olemassa paljon, paljon kirjallisuutta (toinen parempaa kuin toinen). Monet masentuneet ovat kehuneet Tommy Hellstenin ja Alice Millerin kirjoja. Mikään ei myöskään estä hankkimasta tietoa masennuksesta ja kognitiivisesta psykologiasta lähimmästä kirjastosta tai netistä. Jos on pääsy yliopistolliseen kirjastoon, sieltä löytyy tietoa enemmän kuin tarpeeksi.

 

[kilppuli]

yhdyn täysin edelliseen
masennusta ei koskaan mielestäni saa täysin lääkkeillä hoidettua, eikä varmaan edes tasapainoon..
mutta koska masennus on oikeasti sairaus, muistaakseni aivoissa eritty jotain ainetta liian vähän/ei ollenkaan, joka sitten taas vie täysin voimat tehdä mitään muutoksia,saati sitten ajatella että itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä!
itse syön edelleenkin masennuslääkkeitä, aluksi luulin että ne pelastavat tyyliin mut, mut aika äkkiä huomas että itte ne muutokset on tehtävä,niitä se lääke ei puolesta tee, mulle se vaan anto voimaa edes ajatella että sellasta tarvitaan..

tosiaan tommy hellstenin kirjat on ainakin ihan mielettömiä, suosittelen !