Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No siis esim. minulla muuhun kehoon verrattuna tämä käy toteen^tääh?! - MULLA on isot reidet ja takamus ja lantiokin. :D :D

Starting Strenghtiä tullu nyt intin jälkeen veivattua sen 3kk ja olisi ehkä aika vaihtaa jo ohjelmaa. Kertokaahan soveltuisiko esim tuollainen 4-jakonen massaohjelma hyvin jatkoksi vai esim. 5x5 tai Texas method.
Ei nyt ihan
"Lähestyttäessä käytettävää sarjapainoa voi sarjat jättää lyhyemmäksi ja tehdä vain muutaman toiston painoon totuttelemiseksi. Progressio ohjelmassa toteutetaan siten, että treenaaminen aloitetaan aluksi niin keveillä painoilla, että niillä pystyy tekemään eri liikkeet varmasti puhtaasti. Joka ikinen kerta salilla käydessä kaikkiin liikkeisiin kuitenkin lisätään hyvin vähän painoa - esimerkiksi kyykyssä kun treenikertoja on kolme viikossa, voi rautaa lisätä vaikka 2,5 kiloa joka kerta. Lisäys on vähäinen alkuun, mutta 7,5 kiloa viikossa kertyy nopeasti niin raskaaksi, että ennemmin tai myöhemmin tuokin lisäys on liikaa.
Kun painot ovat käyneet niin raskaiksi, että parilla peräkkäisellä kerralla et jaksa tehdä kaikkia kolmea viiden toiston sarjoja loppuun asti, on aika peruuttaa sarjapainoja pari viikkoa taaksepäin ja lähtä uudestaan lisäämään niitä kerta toisensa jälkeen. Näin alempaa "vauhtia hakien" saa ennätyksiään vielä parannettua pariinkin kertaan ja pidettyä yllä suoraviivaista kehitystä. Vähennä painoa vain siitä liikkeestä kerrallaan joka jämähti, muut voi tehdä kovaa kunnes niissäkin kehitys tyssää"
Täh? Eli aina kun menee 3 sarjaa ja 5 toistoa niin lisätään 2,5kg.
Terve, olen nuori melkein 18v mies aloittelemassa salilla käymistä näin ennen armeijaa ja muutenkin tulevaa ammattia varten. Ajattelin tällä aloittaa harjoittelun. Itseäni ainakin häiritsee isot reidet, takamus ja lantio. Kaikenlaiset vinkit yms ovat tervetulleitaVielä vähän strategisia mittoja n.186/68
Eli tiputetaan sitä painoa muutama viikkon takaiseen kun tulee stoppi eli ei juntata sillä samalla painolla niin kauan kun sillä saa sen tietyn toisto määrän tehtyä.
Jos tätä progressioo verrataan taas johonkin 3 tai 4 jakoisen progressioon niin on tässä eroa, ja tuo sun tyylisi kuuluu noihin ohjelmiin.
Niin eihän sitä stoppia koskaan tule...Mä en puhunu mistään stopista mitään....... Vaan kun menee 3 sarjaa 5 toistoa niin lisätään 2,5kg. Joko sina ymmartaa?
Niin kuin hetki sitten olit...Sen sijaan nostan painoja vasta kun saan tavoitesarjat tehtyä ja siihen asti väännän samoilla painoilla vaikka kuukauden putkeen.
Niin siis intti on aikasintaan 2013 opiskelujen vuoksi mutta enemmän tätä tulevaa ammattia varten olisi aikomus alkaa treenaamaan.Ettei nyt olisi niin että sulla on vaan hintelä tai pieni ylävartalo? Kyllä siis jos kyseessä perus ns skinnyfat look eli pyylevä alakroppa, kapeat hartiat jne löytyy niin tämä ohjelma kyllä toimii.
Älä kuitenkaan tee sitä virhettä että alat tuossa vaiheessa nyt koittamaan sinne heinäkuun alkuun asti vetää superkuosiin itseäsi diettaamalla, bodaamalla ja kasvattamalla voimaa samaan aikaan.
Intissä tulee kyllä laihduttua ihan tarpeeksi, joten sanoisin että sinun kannattaa keskittyä tekemään tätä ohjelmaa pluskaloreilla. Inttiin siirryttäessä ne voimatasot ja lihasmassa on jo kasvanut suhteellisen paljon ja auttavat entisestäänkin laihtumaan sitten niillä Vekarajärven etc varuskunnan lenkkipoluilla.
Vinkkejä otetaan aina vastaan ;)Aika perus rhp tyylinen. Paljon paremminkin ohjelman voisi toteuttaa.
Vinkkejä otetaan aina vastaan ;)
Sulla on jostain helvetin syystä hauikset ekana ja yläselkä puuttuu kokonaan. Kokeiles vaikka näin päin:
penkki
mave(voit välillä vetää myös pinnoilta, polven alta)
etukyykky/jalkaprässi/hack-kyykky(ihan sama kunhan on etureisipainotteinen, etukyykky noista paras)
leuanveto vastaote(yksi parhaita hauiksen vahvistajia, vaikka käy myös latseihin..jos et noita jaksa niin ylätaljalla sama versio)
pystypunnerrus kp(ala-asennossa kämmenet on kohti toisiaan)
ojentajat taljassa
vapaavalintainen vatsaliike tai pari
Muutama sarja per liike, toistot sellasta 4-12.
No noi nyt ei tuossa ollut sinänsä minkäännäköisessä suoritusjärjestyksessä mutta haukkaria tykkään tehdä ennen olkapäitä kuormittavia liikkeitä. Jos ensin teen esim. pystypunnerruksen ja sitten perään haukkaria niin itsellä ainakin tuppaa tuntumaan se liike väsyneillä olkapäillä enemmän kuin haukkareilla.
Jos teen tuon yläselän ylätaljassa niin olisiko tarkoitus käyttää tässäkin tapauksessa ns. leuanveto otetta? Ja vielä yksi tyhmä kysymys: Mitä hyötyä tuosta käsien kiertämisestä pystypunnerruksessa ihan tarkalleen on?
No tekniikan pitäisi olla ihan kohdallaan, ainakin helvetisti sitä on hiottu että saisi oikeaan paikkaan tuntumaan. Myös kokeiltu keveämmillä painoilla. Tiedä sitten johtuuko se vaan omasta anatomiasta, kun kohdallani olkapäät ovat jotenkin kovin edessä, joskus helpottaa kun vetää latseja yhteen tai tekee seinää vasten jotta saa ne olkapäät taakse.Jep tuo ote niin, että kämmenet on sua kohti. Teet kyllä jotain väärin, jos hauiksia tehdessä väsyy olkapäät.
Mä olen tehnyt SS:ää nyt vajaat 2 kuukautta dieetillä (sitä ennen 3 kk bulkilla) ja mä ainakin olen luopunut täysin tuon ohjelman mukaisesta progressiosta. Sen sijaan nostan painoja vasta kun saan tavoitesarjat tehtyä ja siihen asti väännän samoilla painoilla vaikka kuukauden putkeen. Mukavasti on kyllä homma toiminut ja painoa on lähtenyt reilut 4 kiloa mikä on suht paljon ottaen huomioon 79 kilon lähtöpainon. 3 kuukauden bulkilla nostin painoa n. 7 kiloa. Vielä ajattelin ainakin kilon tiputtaa ja sit aloittaa hitaan bulkkauksen. SS:llä jatketaan niin pitkään kuin mahdollista.
Eipä sillä varmaan merkitystä ole mutta vaihtelun vuoksi ajattelin kokeilla jotain hieman erilaista. SS:llä väänsin siis lähes 9 viikkoa dieetillä ja vaikka kyykky ja mave junnasivat lähes samoissa painoissa kokoajan, niin penkki ja pystypunnerrus nousivat mukavasti (penkki 3x5x65 -> 3x5x75 ja pp 3x5x40 -> 3x5x45). Dieettiä edeltävällä kolmen kuukauden jaksolla sarjapainot nousikin 50-100% joka liikkeessä, joka ei toki ole ihme kun aloituslähtökohta oli käytännössä treenaamaton riuku. :D Vaikken välttämättä enää SS:ään palaakaan niin siitä opituilla asioilla ja isoihin perusliikkeisiin perustavilla ohjelmilla teen kyllä tulevaisuudessakin treenini.