- Liittynyt
- 9.4.2019
- Viestejä
- 5
Itsellä alkoi parisen viikkoa sitten ensimmäinen ketodieetti. Paino on lähtenyt putoamaan joskin varsin hitaasti. Yleensä kuulee ketolle jääneiden suusta ihmettelyä kuinka nopeasti kroppa tyhjenee nesteistä ja paino humahtaa jo ensimmäisellä viikolla useammankin kilon alaspäin. Itsellä paino pudonnut 2.3kg kahteen viikkoon (lähtöpaino 100.1 ja nyt 97.8). Treeneistä ennen dieettiä kuukauden verran taukoa joten lihakset olivat aloittaessa tyhjät. Nyt kuitenkin dieetin aikana puntti 5x/viikko ja aerobinen(kävelylenkki)6x/viikko, joten olisiko mahdollista että painoa on todellisuudessa pudonnut enemmän ja kertyneet lihaspaineet ovat puolestaan nostaneet painoa? Mietin lähinnä vaihtoehtoja että jatkaakko samalla kaavalla vielä pari viikkoa dieetin loppuun vai kannattaisiko antaa aineenvaihdunnalle boostia tankkauspäivän merkeissä? Kreatiinia olen käyttänyt koko dieetin ja makrot ovat kyllä kohdillaan. Energiansaanti on 2250kcal/päivä, joten kalorit pitäisivät olla tarpeeksi alhaalla. Treenailen ihan natikkana niin kemiallisia apuja ei ole käytetty
, monesti viljapäät unohtaa että viljely on semi uutta.
Tietty marjoja.