- Liittynyt
- 19.6.2007
- Viestejä
- 9 741
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Aikalailla samaa mieltä. Ravitsemus”tiede” on kyllä yksi surkeimmin onnistuneita tieteenaloja. Kaikki nämä kananmuna-, punainenliha-, kovarasvafarssit. Ihmisen fysiologian ymmärrys: syö parin tunnin vällin hh, jotta verensokeri pysyy tasaisen. Ketoosi on ”epäfysiologinen tila”… ym aivopierut.Täälläkin paljon pohdintaa kanamunien ja kolesterolin yhteyksistä. Eikä ihme, siihen liittyy edelleen käsittämättömiä ja lapsellisia myyttejä.
Itse olen sitä koulukuntaa että en ole kokenut tarpeelliseksi väitellä ruoasta saatavaan kolesterolia. Ja miksipä olisi. Se on meille edelleen pakollista. Jos emme saa sitä ravinnosta, solut tuottavat sitä itse. Eli mitä enemmän heitätte keltuaisia roskiin, sitä enemmän solut sitä tuottaa. Ja ei, kolesterolia ei voi korvata millään. Joka ainut solu sisältää sitä, sitä tarvitaan kaikkien solujen valmistukseen ja mm. luiden, hormonien ja D-vitaminin muodostamisen.
Eikä ole olemassa hyvää, pahaa tai siltä väliltä olevaa kolesterolia. On vain yhtä ja ainutta. LDL ja HDL eroaa toisistaan AINOASTAAN sillä, kulkevatko ne soluista maksaan, vai maksasta soluihin. Tismalleen samaa tuotetta. Jostain käsittämättömästä syystä, eli rahasta, on väitetty että maksasta soluihin kulkeutuva kolesteroli tukkii verisuonet. Joo o, kolesteroli kulkee verisuonia pitkin sinne missä sitä halutaan käytettävän, sillä maksa varastoi sitä myöhempää käyttöä varten. Mutta ei se suonen seinämiin jää tukkimaan niitä.
Suonia tukkii matala-asteinen tulehdus, eli mm. korkea verensokeri, liiallinen määrä tyydyttymättömiä asvahappoja sekä korkea verenpaine. Tässä vain muutama helppo maininta. Myös D-vitamiini ja magnesium vaikuttaa oleellisesti. Ja tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta kolesteroli on ystävämme, ei missään vaiheessa viholinen.
Jos joku saivartelee että on vihollinen jos LDL on 100. No varmasti on, mutta silloin on pielessä jo paljon muutakin, eli en keskittyisi enää kolesteroliin. Kolesteroli arvot kertovat kulloisenkin hetken arvot. Siinä se. Jos on LDL tai HDL sinne tai tänne, niin se on vain lopputulos yhdistelmästä ravinto, liikunta, lepo. Ei se paljonko suonemme ovat tukkeutuneet kalkista, korkean verenpaineen aiheuttamista kovettumista ja tulehduksista.
Tämä on vielä helppo ymmärtää, kun miettii jälleen kerran mitä ihminen on aina luonnostaan, ja luonnosta, syönyt, ja mitä ei.
Kyllä. Mitä enemmän ihmistä on keinotekoisesti ja epäluontaisesti ohjattu tekemään asioita, kuten mitä ja milloin syömme, sitä huonompaan kuntoon olemme menneet. Ei pitäisi olla edes hirveän vaikea huomata tätä yhtälöä. On peräti outoa jotkut voivat nähdä asian toisin?Aikalailla samaa mieltä. Ravitsemus”tiede” on kyllä yksi surkeimmin onnistuneita tieteenaloja. Kaikki nämä kananmuna-, punainenliha-, kovarasvafarssit. Ihmisen fysiologian ymmärrys: syö parin tunnin vällin hh, jotta verensokeri pysyy tasaisen. Ketoosi on ”epäfysiologinen tila”… ym aivopierut.
Nuo uskomukset on niin syvään juurtuneet ettei taida kovin nopeasti siitä muuttua. Onneks itsellä silmät aukes tämän suhteen 10v sitten. Nykyään paino on sama kuin 20v sitten ja terveys kunnossa. Sivusta seuraten tekee pahaa katsoa, kun 40+ ikätoverit rapistuu silmissä…
Ootko Vesa funtsinu miksi joillakin (noin 30% ihmisistä) on kehittynyt geenimutaatio syödyn kolen imeytymiseen? Eli esim mulla 7-10 munaa päivässä tuplaa labrakolen ( 9.6 tais olla kokonaiskole ) ja kysymys kuuluu olenko kehityksen kärkeä vai luhistuvaa haaraa : )
Muuten en välittäis mut verensokerit on rasite t1d:nä.
Väri riippuu siitä mitä sille kanalle on syötetty, mutta ravinnetiheyksiin sillä ei ole vaikutusta.Kuorttisen luomu munassa vaalea keltuainen. Paljon vaaleampi kuin kaupan halpis munissa. Pystyykö keltuaisen väristä päättelee mitään ravinnetiheydestä?
Väri riippuu siitä mitä sille kanalle on syötetty, mutta ravinnetiheyksiin sillä ei ole vaikutusta.
Oma henk.koht. mielipide on, että nämä luomut on vain pääasiassa rahastusta.
Jos löytyy lähialueelta REKO-ryhmä, niin sieltä hyvin todennäköisesti saa erittäin hyviä kananmunia. Viimeksi kun itse hain niin oli 10 e/30 kpl ja jopa hakupäivänä munittuja. Kanojen olosuhteista + ruokinnastakin löytyy yleensä hyvät tiedot.Ite ostan noita 7 tai 9€ per 30 kpl. Mutta meinannu siirtyä ehkä takas kaupan perus muniin.
Nykyään keltuaisen väri tosiaan kertoo enemmän kanan ruokavaliosta kuin laadusta, sillä keltuaisia myös "värjätään" tummaksi koska ennen vanhaan se oli laadun tae.
Sisältää vähemmän kolesteroliaMutta kertooko hyvin vaalea keltuainen heikommasta laadusta?