Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

Voiko kehitystä tulla voimassa, jos vetää koko kropan läpi kerran viikossa (kolmijakoisella)? Nykyään ehdin salille kolme krt/vko, kolmijakoisella teen kropan läpi. Olisiko kuitenkin tuolla harjoittelumäärällä kaksijakoinen parempi?

Vähän samanlaista kysymystä. Tähän asti menty yksijakoisella, jolloin esim. penkki tehty 3-4 kertaa viikossa. Luulisi että kehitys voimassa hidastuu suuresti jos penkki jää vain kertaan/viikko, onko näin? Toisaalta sitten voisi ottaa treenin rankemmin kun on aikaa palautua, mutta pudottaako treenitiheyden lasku mukanaan myös tulosten kasvun?
 
Mitkä liikkeet vaikuttavat reiden koukistajiin, siis niihin lihaksiin joilla kai vauhti syntyy ainakin juoksuun? Kävin kyykyn, maven, penkin (se on kuulemma kapea penkki jota olen tehnyt) ja leukojen jälkeen reiden ojennus- ja koukistuskoneissa. Reiden ojennus tuntuisi selvästi olevan osa sitä lihasjoukkoa, joka takakyykyssä rasittuu, mutta koukistuksen suhteen en huomaa vastaavaa.

Vai olenko ihan hakoteillä, ja tuleeko vauhti juoksuun sittenkin enemmän vartalon vinosta kulmasta ja vartaloa ojentavista lihaksista, samoista joilla noustaan kyykystä?
 
Kyllä se takareisi/pakaraosasto on se, josta juoksuliike lähtee. Samoin kuin kyykätessä takareidet ja perse ovat erittäin isossa osassa. Etureiden lihasten tehtävät ovat pääasiassa polven ojentaminen, mutta sehän ei kyykkyyn menemiseen ja sieltä ylöstulemiseen vielä riitä, vaan tarvitaan myös lonkan koukistus. Takareidet ja perse ovat päävastuussa lantion ojennuksesta. Ehkäpä se tuntuman löytäminen on aloitellessa hieman haasteellista.

Noista mainitsemistasi liikkeistä maastaveto ehkä voimakkaimmin sitä takaosastoa rassaa, SJMV korostaa vielä enemmän takareisien työskentelyä.
 
Tulin viime torstaina kipeäksi, perjantaista asti oon ollut salilta poissa ja huomenna ajattelin taas mennä. Vedin torstaina kierron ekan reenin(työntävät), joten teeknkö huomenna sen tokan reenin(vetävät) vai alotanko kierron alusta ja sama reeni uusiks?
 
Nyt on sellainen tilanne, että joulukuussa ei oo mahollista reenata, ku kaupungissa ei tänä aikana ole salia. Kotona toki voi käsipainoilla jotain tehä, mut ei niillä paljo juhlita. Jos paino pysyy tämän kuukauden aikana samana, niin kerkiääkö lihasmassa tänä aikana kadota minnekään? Syöminen on samassa kunnossa kuin reenin aikanakin(eli iha ok). Kyseessä puoltoista vuotta salilla käyny, josta ekat 15kk aika epäsäännöllistä ja viimeset 3kk huomattavasti tehokkaampaa, joten taustaa ei todellakaan vielä paljon ole takana, eikä sitä lihasmassaa vielä kovin paljon ole kerinnytkään tulla. Tuloksethan tippuvat jonkun verran, mutta johtuuko se sitten pelkästään siitä, että hermosto ei ole saanut rasitusta tänä aikana. Kuukausi kuitenkin on kohtalaisen lyhyt aika, nii ei kai siinä hirveesti lihasta kerkiä hävitä?
 
no ei kyllä pitäs mitään tapahtua jos edes jotain ylläpitävää reeniä teet..
 
Noista mainitsemistasi liikkeistä maastaveto ehkä voimakkaimmin sitä takaosastoa rassaa, SJMV korostaa vielä enemmän takareisien työskentelyä.

OK. Täytyy katsoa milloin uskaltautuu SJMV:n pariin. Eikös se edellytä, että likimain saa sormet varpaisiin venytellessä? Kysyy nimim. "kankea käpy".
 
Riippuu treenaajan notkeudesta, kuinka paljon polvet on koukussa. Jotkut saa jalat suoraksi, mutta useimmilla on enemmän tai vähemmän koukussa. Alaselkä on kuitenkin aina pidettävä tiukkana, joten sen kustannuksella ei kannata yrittää pitää jalkoja suorempana kuin mihin ne venyy. Liike venyttää erittäin hyvin jo itsessään. Aloita maltillisilla painoilla kuten aina uutta liikettä tehdessä tai voi olla paikat aika kipeenä.
 
mitenkäs kun teen mavee nii ylä selkä tahtoo vähä väkisin mennä vähän kaarelle vaikka koitan pitää sen suorassa? :D alaselkä kyllä taas hyvi pysyy suorassa
 
OK. Täytyy katsoa milloin uskaltautuu SJMV:n pariin. Eikös se edellytä, että likimain saa sormet varpaisiin venytellessä? Kysyy nimim. "kankea käpy".

Ei. Tuo venytys on muutenkin henk.koht mielipiteen mukaan aika huono diagnostinen työkalu. Ihmiset on muutenkin usein liian liikkuvia lannerangasta ja omistavat pidentyneet takareidet.

Yksi hyvä merkki on se jos seisot polvet lukossa usein.
 
Miten kannattaisi (vai kannattaako?) upottaa tuo 2x6 systeemi omaan 1-jakoiseen ohjelmaan? Teen siis alla olevaa Arnoldinkuusikonkäsipainovariaatiota Ti-To-La tällä hetkellä.

Askelkyykky 4x10
Penkki 3x10
Leuat 3x-max
Pystypunnerrus 4x10
Hauiskääntö 3x10
Vatsat 3x20-max
 
apua kaipais nuori treenauksen alottanut.

Moro ois pari kysymystä näin itoa puhkuavalle ja treenejä reilun kuukauden vetäneelle pojan klopille eli mitat ois 180/70,
Elikkäs oon reilun kuukauden käyny salilla 4krt viikko ja teen rinta,olkapäät,ojentajat +niskat ja sit toine jalat, selät, ranteet ja hauikset vuoropäivinä, ja nyt on painoo tossa kuukaudessa tullu reilut 5kg lisää ja huomattavia lihasten kehitystä ilmassa! ravintona tällähetkellä menee vain 4 kertaa päivässä aamulla tonnikalaa+raejuustoo leipää ja jugurttia, sitte välipalaks uppoo lämmintä pöperöö ja salitreeni päälle sen jälkee taas lämmintä ruokaa nassuu ja maitorahkaa päälle illalla sitten vedellää jotai kevyttä hedelmää + leipää. joten miten nyt kun parit kaverit on sanonu et kannattais ostaa kreatiinii ja protskuu ja palautusjuomii ja sun muita, nii onko mitää vinkkejä mitä oikeasti kannattais lisätä tähän ruokavalioon ,että ihan maksimituloksiin päästäisiin :P! ja olen huomannut että ei kyllä kunnolla kerkeä muuta kuin viikonlopun jälkeen lihakset palautua kunnolla vaikka iltaisin tulee venyteltyä aina jonkin verran. niin mikä ois suhtkoht halpa ja hyvä palautusjuoma? kun tuntuu ettei enää lihakset kehittyis vai oonko vaa luulotautinen :D? KIITOS ETUKÄTEEN AVUSTANNE!
 
5kg kuukaudessa painoo lisää? ;o tosta on varmaan sitten ainaki 4,5kg rasvaa :D koska ei ne lihakset noin nopee kasva. ja kyllä ne kasvaa ilman palautus juomaaki mutta ois se hyvä olla treenin päälle juua :D ite tykkään muscle+ :D ja 40min kuluessa treenistä nii ois hyvä saaha se hyvä ateria syötyä :D
 
Mikähän auttais ku oon nyt tässä muutaman kk reenaillu (3 jakoisella ohjelmalla pari viikkoa nyt, muuten ilman) ja tulokset ei oo juurikaan noussu. Oikeestaan ollenkaan. Ruokavalío ei oo sitä 4000 kcal tasoo kun ei ihan hc:ksi tähdätä mutta ihan jees mallilla silti. Eli siis olisko jotain vinkkejä antaa?
 
Onko paino noussut? Jos ei, lisää ruokaa. Voi olla, että arvioit saamasi kalorit alakanttiin. "Ihan jees mallilla" ei aina riitä. Jos treenaat hyvin ja oikein ja ainakin 3 kertaa viikossa, eikä tulosta tule, on syy todennäköisesti ruokavaliossa. Tai voi olla levossakin, nukuthan tarpeeksi?
 
Mikähän auttais ku oon nyt tässä muutaman kk reenaillu (3 jakoisella ohjelmalla pari viikkoa nyt, muuten ilman) ja tulokset ei oo juurikaan noussu. Oikeestaan ollenkaan. Ruokavalío ei oo sitä 4000 kcal tasoo kun ei ihan hc:ksi tähdätä mutta ihan jees mallilla silti. Eli siis olisko jotain vinkkejä antaa?
Selvennäpäs nyt tarkemmin taustoja, sillä tuo kuvaus ei kerro vielä yhtään mitään. Ja tulokset tarkoittaa tässä tapauksessa siis treenipainoja, omaa painoa vai vähän molempia? Voisit myös laittaa treeniohjelmas tähän - vikaa voi olla sielläkin. Mites palautumisen laita on? 3-jakoisella treenaat eli 3 krt/vko salitreeniä, mutta ei peräkkäisinä päivinä. Kuinka monta viikkoa oot nyt treenannut putkeen (enkä tarkoita vain 3-jakoista, vaan ennen sitäkin olevaa salitreeniä) ilman kevyempää ns. palauttavaa viikkoa? Voisit myös listata tähän koko vuorokauden syömiset. Syitähän voi olla monia, mutta näillä avaimilla lähtisin avaamaan lukkoa näin alkuun...
 
5kg kuukaudessa painoo lisää? ;o tosta on varmaan sitten ainaki 4,5kg rasvaa :D koska ei ne lihakset noin nopee kasva. ja kyllä ne kasvaa ilman palautus juomaaki mutta ois se hyvä olla treenin päälle juua :D ite tykkään muscle+ :D ja 40min kuluessa treenistä nii ois hyvä saaha se hyvä ateria syötyä :D

no okei on sitä treenattu jo varmaa 2kk :DD, en niin tarkkaa oo noit päivystelly ja välillä tullu 5krt viikos käytyy puntilla ja alku paino oli sen 62kg :DD ja nyt se 70kg ja niin no en tiedä sitten, kun aikasemmin söin ihan samalla tavalla mutta paino ei noussut ei sitten millään?? ja aikasemmin ei ollu punttisalilla tultu kun pari hassua kertaa käytyä ja silloin ei mennyt edes penkistä sitä 40kg kun pari kertaa ja nyt menee jo tuo 65kg ainaki 15x :DD maksimia ei oo koitettu ollenkaa :o.. ja aikasemmin ei missään mitää ku roikkuvaa ihoa ja pientä läskiä näkyny nyt sentää kaikki treenatut lihakset ovat kasvaneet silmissä ja painokin noussut niin en sitten tiedä tuosta rasvamäärästä :D. ja saaks noit muscle+ pelkästään jostai luontaistuote kaupoista???
 
Pyöreät, kiinteät pakarat ja lihaksikkaat reidet

Olen aloittanut noin. kuukausi sitten kuntoilemaan. Tavoitteena on saada kiinteät, lihaksikkaat reidet ja pyöreä takamus. Ihan ensimmäiseksi täytyy kysyä,että saako oikeilla liikkeillä treenaamalla pyöreät pakarat? Tekstin alapuolella esimerkkikuva, joka olisi tavoitteena.
Mitkä mahtais olla hyvät liikkeet? Olen tehnyt kyykkyjä painojen ja ilman painojen kanssa, etu- ja takareisiojennuksia, selällään ja punnertanut jaloilla sekä kylkiasennossa jalkojen nostoja. Olisiko ehdottaa jonkinlaista treeniohjelmaa ja miten kauan suurinpiirtein menee,että tuloksia alkaa syntymään? Ja olen juuri aloittanut käyttämään "Leader" TOTAL MASS proteiinijauhetta. Onko kokemuksia?

Kiitokset hyvistä palautteista!

kim_kardashian_in_spandex_main_5713.jpg
 
Back
Ylös Bottom