(liikunta-addiktio, jos jollain muulla on samanlaisia kokemuksia voi kertoa omat kokemuksensa)
)
Sen verran voin kertoa, että tässä viime aikoina löysin suht neutraalin tasapainon, että itseäni edes huvittaa treenata.
Aiemmin tuli odotettua itseltään liikaa eikä se ollut enää hauskaa, vaan pakkopullaa. Vastoin tahtoa lähteminen ponnistelemaan lenkkipolulle taikka sitten salille.
Nyt 3 x 1h lenkki, 2 x punttis viikkoon. Tai sitten 2 x 1h lenkki, 3 x punttis.
Lisäksi jalkapallohöntsää tai talvisin jääkiekkoa.
Nyt ei edes tunnu pahalta, jos jättää jonkun kerran väliin. Yleensä näin tapahtuu, jos on erittäin huono sää (lenkkeilyn osalta, hangessa ei niin kivaa puuhaa).
Jos syy on omassa pääkopassa, muistan kuitenkin aina, että huijaan itseäni, jos en lähde. Jos en sitten tosiaan lähde, niin korvaan sen mahdollisesti myöhemmin.
Jos en liiku n. 3-8 päivään (iso haarukka, mutta kun ei nyt osaa sanoa) alkaa olo muuttua. Ehkä käytökseltäkin, sillä huomaan, ettei ole vireä, reipas, itsevarma jne. olo.
Keho tuntuu "lässähtävän", "pöhöttyä", "feeling sloppy". Ja kaikki tämä heijastuu tietenkin ulkoisesti muille, koska mieli on erilainen.
Muistan kun ei sikainfluenssan takia tullut liikuttua pariin viikkoon. Voin sanoa, että sen jälkeen viikko eteenpäin olin ihan eri ihminen. Keskityinkin paljon paremmin asioihin jne jne jne. kun kroppa (ja täten myös omassa tapauksessani mieli) oli kunnossa.
Tässä tälläinen pieni stoori, joka ei ihan kaikkea kerro, mutta olen joskus tuollaista määrää treenannut (tai yrittänyt treenata) kuin sinä, niin päätinhän jakaa tämän.
Ehkä kyse on sen neutraalin tasapainon hakemisesta, kuten minulla?
Ps. En lukenut kuin tuon postaamasi.
