suoritusperusteinen yhteiskunta jossa kaikissa on mahdollisuus elää hyvä elämä.
Ei nyt liity aborttikeskusteluun mutta jäin tätä miettimään ihan yleisemminkin poliittisena moottorina yleensä vaikka sitten keskustelu USA vs Suomi talouspolitiikka ja asenteet.
Vähän voi tulla rönsyilevää ajatusta tässä aamukahvia hörppiessä mutta tuli siis mieleen aloittaa typerällä nippelitiedolla. Tiesitkö että jos penkkipunnerrat 100kiloa niin olet tällä mittarilla vahvempi kuin 99% maapallon väestöstä? Kaikilla on mahdollisuus penkata 100 kiloa kunhan treenaa eikös? Nyt joku wokewassari piipittää jossain että entä naiset, lapset tai sodassa kätensä menettäneet tai syntyessään kehitysvammaiset... Vittuako niillä väliä, sietää mennä nurkkaan kuolemaan koska kaikilla on mahdollisuus penkata 100kg!!
Noh tästä huonosta esimerkistä, jolla koitin korostaa sitä että myös elämä voi heittää muitakin haasteita kuin tuon 100 kilon penkin. Esimerkiksi vaikka työpaikan saanti, on totta että siihen tarvitaan aktiivisuutta ja sinnikkyyttä, kuten penkkauskin, kaikilla luulisi olevan noihin mahdollisuus! Sitten tarvitaan myös opiskeluja jotta voidaan parantaa mahdollisuutta päästä eroon entry level töistä. Ja vaikka kaiken tekisit "oikein" tähän pisteeseen asti, niin työpaikka voi kuitenkin lähteä alta ihan milloin vain joko sinusta (sairastuminen) tai ulkopuolisista syistä johtuen (konkurssit/leikkaukset). Ja jos et ole 25 vuotiaana onnistunut Telian puhelinmyyjän palkalla vielä maksamaan asuntoasi, autoasi ja opintolainaasi pois niin se varmasti tuntuu kuin rintalihaksen repeäminen 90kilon penkin kohdalla.
Mutta pikakelataan tuosta Telian myyjästä hänen lapseen. Jälleen kerran tuo sinisilmäinen pellavapää, posket pakkasen puneratama, laskee mäkeä esikoulussa ja hänelle on näennäisesti etenkin Suomessa, kaikki mahdollisuudet auki. Meillä esimerkiksi lähes poikkeuksetta, myös rikkaiden lapset käy samoissa kouluissa ja kaverisuhteita pääsee syntymään etenkin nuorena yli tuloluokkien. Ihan nappulana ei haittaa jos liikkatunnilla toisella lapsella on omat täyden uudet luistimet, ja Telian myyjän lapsi joutuu lainaamaan verovaroin kouluun 2005 ostettuja lainaluistimia. Eihän ne ihan oikeaa kokoa ole ja toista ei saa edes kiristettyä kunnolla, mutta pääsevät samalle kentälle pitämään hauskaa..
Tässä tulee oikeestaan eka vaihe jossa esim täällä forumilla on avoimesti monesti juteltu, "meidän lapset ei tule koskaan leikkimään kenenkään kanssa joka asuu kerrostalossa" -ilmiö. Eli ensimmäistä kertaa lapset itsestään johtumattomista syistä alkaa kärsimään jostain Björn Wahlroosin aivopesemistä vanhemmista ja aletaan sieltä suunnasta ajamaan kiilaa kahden kaverin väliin. Alkaa muodostumaan hyvin karkeaa kahtiajakoa.
Pari vuotta tehokasta aivopesua vanhemmilta ja peruskoulun lopulla Telian myyjän lapsi on saanut omat, serkkunsa vanhat luistimet salen muovipussissa, ja tämä entinen hyvä kaveri sen sijaan että tiedostaisi oman etuoikeutetun asemansa, alkaa huutelemaan "vitun köyhää".
Kavereiden tiet erkanevat ja toinen aloittaa mikroautoilun ja toinen sählyn. Ikääkin tulee lisää ja he aloittavat opiskelut. Otetaan nyt tarinan kannalta sellainen suunta, että Telian myyjän lapsi koittaa opiskella ahkerasti, koska hän ajattelee että hänen lapsella on muuten sitten aikanaan uudet luistimet! Ja tämä entinen kaveri taas lähinnä laiskottelee koko opiskelun, on 17 vuotiaana saatu ajokortti, hieno auto ja baarit kiinnostavat enemmän kuin lukukerhot kirjastolla rupusakin kanssa.
Telian myyjän lapsi on nyt itse 25v, hienoin arvosanoin suoritetut koulut takana ja on aika astua työelämään. Hän on tosiaan tsempannut tähän yhteen työhakemukseen mutta... Se mitä hän ei tiennyt, oli että kyseisen työpaikan toimitusjohtajan lapsi harrasti mikroautoilua...
Eli hitokseen lyhyemmin. Se että johonkin on mahdollisuus (100 kilon penkki) Ei tarkoita ettäkö elämä olisi kaikille millään tapaa reilu (geenit yms), Ja tämän epäreiluuden tiedostaminen on ainakin itselleni se miksi ei jaksa loputtomiin kuunnella etenkin hyväosaisten ja/tai onnekkaiden syyllistämistä ja täyttä tunneköyhyyttä niitä kohtaan joille on jaettu huonommat lähtökortit. Kaikki valinnat elämässä harvoin menee täydellisesti ja mun visioissa hyvässä yhteiskunnassa ihmisillä on turvaverkko joka pari kertaa antaa anteeksi huonon valinnan ja Telian myyjän poikakin onnistuu sitten vuotta myöhemmin saamaan koulutustaan ja mielenkiintoaan vastaavan työn.
Suomessa on mielestäni ollut ennen ihan taviksillakin, erittäin hyvät eväät päästä elämässä eteenpäin ja vaikuttaa ahkeruudellaan ja omalla toiminnallaan uraansa ja nämä eväät on siis pakattu mielestäni yhteiskuntaan jo sieltä neuvolasta äitiyspakettiin, ja osa siitä on ollut että yhteisömme ei ole ollut niin vahvasti jakautunut esim etnisyyden tai tulotason mukaan, mutta mitä tässä itse huolestuneena vanhempana seuraa hidasta muutosta asenteissa ja poliittisissa nyansseissa niin rehellisesti koen että mun, vauva wombuti äitiyspaketissa oli paremmat eväät. Ehkä niitäkin on jouduttu leikkaamaan. Toivon että Suomi/maailma kohtelee omaa lastani REILUSTI ja hän ahkerasti ja päämäärä kirkkaana tekee valintoja oman paremman ja mielekkäämmän elämän eteen. Ei että tie on jo sementöity sillä, että kouluun sattui serkun luistimet, salen muovikassissa.
www.foxnews.com
