Mä olen kyllä täysin sitä mieltä että maahanmuutosta pitää voida puhua ilman rasistin/rasismin viittaa, kovin harvoin vain näkee asiallista ja ratkaisuhakuista keskustelua aiheesta, vaan yleensä kuten tämäkin ketju, on vain spämmitty täyteen pelotteluvideoita. Tarpeeksi kun elää niiden videoiden vallassa niin se ääriaines alkaa purkautumaan.
Jengiytyminen on oikea ongelma johon toivon että virkavalta puuttuu, mutta myös se että alkaa puukot heilumaan vain ihon värin takia, ajaa sitten jengiytymistä kovemmin eikä suinkaan vähennä.
Etenkin ns. 1. Polven suomalaisilla kun olisi hyvät koulutusmahdollisuudet, turvallinen ympäristö ja mahdollisuus päästä töihin sukunimestään huolimatta, olisi mun nopean päättelyn kannalta paras keino estää jengiytymistä.
Ihan samaa sitä tarvitaan 10. Polven suomalaisillekin että kasvaa tasapainoisia kansalaisia, ja silti osa menetetään "meistäkin" huumeisiin, alkoholiin ja hämäräpiireihin.
Myös foliohattu minussa sanoo että kovalla hingulla ottaa ulkomaalaista työvoimaa maahan, on vain tarkoitus musertaa työvoimamarkkinat kun liittoon kuulumattomat ulkomaalaiset tarvitsevat 7e / h duuneja, ja sitä aletaan ajamaan sitten muillekin. Onhan se jos teet kolmea duunia päällekkäin ni jo 21€/h. Tai miksi ei suoraan vain nosteta kaikki maailman tuet sen lisäksi että käyt täysipäiväisesti töissä palkalla millä ei pärjää.
Anyways, korostan että asiasta on mielestäni tärkeä käydä keskustelua, mutta sivistyneesti.